lauantai 27. joulukuuta 2014

Kakkajuttuja ja vireo

Olen saanut pentublogin jo melkein aikaan, mutta en ihan :) Mutta videon saimme sentäs tehtyä :) Materiaalia oli kovin vähän kun Pasi oli Pirkon videoita siirrellyt koneelta johonkin mihin lie ulkoiselle kovalevylle ja Uristakin oli vain muutama pätkä kuvattuna. Mutta tässä tämä hottis pari ny on: 


Pirkon maha kasvaa ja ruokahalua riittää vaikka muille jakaa.  Syö ulkona muiden koirien kakkaa kun silmä välttää. Tuota on kyllä harrastanut pienen ikänsä. Pirkon salainen intohimon kohde, jäätynyt kakka. Huoh. Tai ei se mikään salainen ole. 

Pirkolla on muuten aina ollut kieroitunut suhde kakkaan. Varsin kiinnostava yksityiskohtahan on se, että Pirkko tunnettiin lapsena myös nimellä saunakakkaaja. Sillä oli nimittäin tapana salakakkailla. Ja mikäs sen vinkeämpi paikka pienelle salakakalle kuin saunan lauteet. Sieltä löytyi ylimmältä lauteelta kikkare jos toinenkin ajalta jolloin ei ollut vielä sisäsiisti. Päivisin kun se oli teljettynä koirahuoneeseen, eikä näin ollen saunakakkailu onnistunut, niin hän ratkaisi asian neuvokkaasti. Perussettinä hän oli kaatanut vesikipponsa lattialle ja kakannut tyhjään kuppiin. Toisinaan kakka löytyi vesikupin alle sijoitetulta muovialustalta. Kuppi oli siirretty alustalta syrjään tottakai. Ja onhan näitä, kakkatarinoita nimittäin, mutta ehkä tässä oli jo riittävästi informaatiota näiden suhteen.

Ja hei, minä pääsen kisaamaan loppiaisena :) Ja vielä mediluokkaan! Hauskaa! Ja huomenna Pasi ja pätynen kisaavat Lahdessa, pitäkee peukkuja hyville keinusuorituksille.

torstai 18. joulukuuta 2014

pentuja tulossa :)

Pirkko se antoi ihan parhaan joululahjan :) Tänään ultrassa näkyi viisi pentua eli hän on tukevasti  tiineenä :) Yksi pennuista oli sillälailla sijoittunut, että pitää jännityksessä, että pysyykö matkassa mukana. Merja kertoi, että on iso riski, että menee näinä päivinä kesken. Oli sijoittunut jotenkin sinne sarvien väliin. Kuulemma 30vrk jälkeen riski tuon yksilön keskenmenoon kuitenkin pienenee ja kohtahan ollaan niillä päivillä. Eikä tuosta ole muille taikka Pirkolle vaaraa. Imeytyy sinne sitten, eikä luultavasti edes mitään vuoda. No pidämme hälle peukkuja, jotta pysyisi matkassa. Mutta voihan hiisi, niin huippua kerrassaan! Meille tulee pentuja :)

Muutenkin mukavia uutisia tuli tänään kun kävin myös itse treffaamassa lääkäriä. Mun raskaudenaikainen salamatkustaja tulee pian tiensä päähän kun se leikataan pois. Sitä ei kyllä jää ikävä millään lailla. Nyt täytyy toivoa suuresti, että leikkaus sujuu suunnitelman mukaisesti, eli tähystyksellä veks, yö sairaalassa ja pari viikkoa toipumista.  Toi olis aika kevyt ja mukavantuntuinen vaihtoehto.




tiistai 16. joulukuuta 2014

ollakko vai ei, kohta tuo selviää

Tänään on kulunut jo kuukausi astutuksesta, kylläpäs aika kuluu nopeaan! Torstaina mennään Merjan luo Mäntsälään katsomaan josko sieltä jotain löytyisi ja mitä. Jännää :)

En tiedä, mutta jotenkin on toiveikas olo. Pirkon nisät on pinkeemmät ja voiskos olla jopa vähän vatsalinjassakin muutosta. Oksentelikin muutamia kertoja viime viikolla. Muutoin tuntuu vetäytyneen enemmän omaan rauhaansa ja nukkuu lähinnä jossain tuolla sängyssä tai sitten haluaa tehdä temppuja ja leikkiä. Paimentaa muita koiria jotenkin fanaattisemmin ja myös Einoa vilkuilee välillä sillä silmällä.. tuohon kaiketi vaikuttaa se, että Eino on lähtenyt liikenteeseen. Ei se nyt kovinkaan lampaalta minusta näytä, mutta sellainen mönkijäinenhän se on. Pitääkin muuten puuttua tiukemmin tuohon Einon vilkuiluun. Lenkillä Pirkko ei viitsi juurikaan enää juosta täysiä, spurttailee kyllä, mutta ei enää harrasta sellaista "räkäposkella kahtasataa ympäri peltoa tunnin verran" tyyppisiä lenkkejä. Ja hihnalenkillä se vetää perässä kuin satavuotias mummokoira nihkeä ilme naamallaan..

Tänään se muuten pääsi vanhaan duunipaikkaani visiitille ja oli aivan liekeissä. Muisti vielä, missä asiakkaita aina tapasi ja kiskoi sinne tohkeissaan. Aika liikkis ja hyvä muisti sillä kyllä on, sillä ei ole ollut hommissa mukana tuolla kahteen vuoteen. Niin ja yleisölleen se toki esitti tänään kaikki temppunsa ja raivokkaat hihnantappamiset. Hassu sesse :)

Pentublogin koitan pyöräyttää käyntiin kun torstaina toivottavasti saadaan varmuus siitä, että pikku Pirkkoja ja Ureja (eli pikku-purilaisia) on tulossa. Nyt siis kaikki peukut pystyyn!

maanantai 8. joulukuuta 2014

elämää ei sen enempää

No niin, viikot vierii ja joulu lähestyy :) Kohta onkin kulunut jo kolme viikkoa astutuksesta ja minä toiveikkaana olen aivan sitä mieltä, että tiine on. Mutta jos Pasikin on sitä mieltä, että Pirkko on erilainen niin onhan se sitten. Se on sellainen levollinen, seurallinen ja mukavuudenhaluinen. Makaa koivet kohti kattoa ja hakeutuu rapsuteltavaksi paljon useammin. Haluaa tehdä temppuja ja syö kuin porsas. Tosin nuo kaksi jälkimmäistä ovat kyllä perusPirkko meininkiä. On nyt muutaman kerran myös oksentanut, joka voinee sekin kuulemma kuulua asiaan. Lainatakseni eräiden viisaiden agilityihmisten sloukania niin: Toivotaan toivotaan. Pitäisikin varmaan varailla aikaa ultraan. Voi hiisi, kumpa olisi paljon pentuja tulossa. Tai edes muutama.

Avan kanssa ei auttanut, vaikka kuinka parasta toivoi kun taannoin vein hänet Räihälle visiitille. Tai olisihan tilanne voinut toki huonompikin olla. Mulla on kuitenkin vielä koira, joka voi hyvin mielin elellä eläkekoiran elämää ja tilanteen niin salliessa jotain pientä puuhastellakin. Mutta se hänen päälajinsa, koirien telinevoimistelu, jossa hän ansiokkaasti kilpaili useat vuodet on nyt sitten taakse jäänyttä elämää. Tavallaan surku, tavallaan olin jotenkin varma, että jotain on. Ja onneksi tuo ei ole mikään nuori missi enää. Mutta myönnetään, että olisi ollut kiva sen kanssa vielä osallistua ensi kesänä sm-kisoihin ja karsintoihin ja lähteä ennenkaikkea sinne Tsekkeihin toukokuussa FMBB-kisoihin. Mutta ei näitä sairauksia, vikoja ja vammoja ole sen perusteella ennenkään jaettu, että koska olisi paras aika mihinkin. Näin nyt sitten on, että nyt oli tuon aika siirtyä päätoimiseksi Einon eväiden ryöstäjäksi. Onneksi Ava on vähään tyytyväinen ja oikeasti todella mukavuudenhaluinen. Uskoisin siis, että hän tulee viihtymään roolissaan paremmin kuin hyvin. Toivotaan hälle vaan kivuttomia päiviä mahdollisimman paljon.

Siltä löydettiin siis muutoksia niin viimeisistä kaulanikamista kuin ristiluusta. Jotta tilanne hahmottuisi mahdollisimman hyvin niin selkä vielä magneettikuvattiin. Siellä on pientä pullistumaa ja hermo(juuri)kanavassa ahtaumaa ja sen sellaista. Mitäpä noita tarkemmin selvittämään, ketä kiinnostaa niin kysyköön. Leikkauksilla ei häntä rasiteta joten tarvittavasti kipulääkkeitä ja sitten toki erilaisia tukihoitomuotoja kuten fysioterapiaa, osteopatiaa, akupunktiota hyödynnetään myös.

Jotain tukimuotoja taitaisin minäkin tarvita, sen verran on ollut koetuksella hermojen rakenne lähiviikkoina Einon kanssa.. Ensin se sai pari viikkoa sitten reaktion kananmuniin ja oksensi kesken unien useaan otteeseen vatsansa tyhjäksi (ja kakoi sitten oksua kun meinasi siihen tukehtua). Tuon valvotun yön jälkeen kun minulla verenpaine laski normaalille tasolle niin sai syötyä lattialta jotain, mihin meinasi ihan oikeasti tukehtua. Onneksi on tullut käytyä noita ensiapukoulutuksia niin jotain osasin kai oikein tehdä ja tilanteesta selvittiin. Nyt onkin odoteltu ja tislailtu tuon kakkoja, jotta nähdään, mitä söi. Luultavasti pussinsulkijan taikka voirasian kannen alta palan foliota. Siivoushullun kyttääjän painajainen..kun mikään ei näemmä riitä. Noh, tuosta olikin vähän enempi jo selvittävää tällä äidillä kun tilanne oli kaikenpuolin kurja. Mutta ei kahta ilman kolmatta ja tänään sitten taas päivystykseen kun Eino löi päänsä kun oltiin Riikan luona kyläilemässä. Siinä se jaloissa pyöri ja hupsheijaa kohti veri lensi ja kulma auki. Onneksi kuitenkin haava näytti kurjemmalta kuin oli joten teippauksilla kohti kotia ja uusia seikkailuita. Huoh, jos saan ikinä pidettyä tuon hengissä aikuiseksi saakka niin hyvä on.

Mutta jotain erinomaisen kivaakin on tapahtunut. Pätmän ja Pasi saivat toisen nollan ja ovat kohta kakkosissa :) Jos Pät-keinuja ei otettaisi huomioon niin olisivat varmasti jo kolmosissakin, mutta nykysäännöt eivät tunne tuota vielä.

Hei ja jos jollekulle tulee akuutti tarve lainaohjaajalle niin mua saa kysyä :)  Pirkon ollessa nyt tauolla ja Ava eläkkeellä niin mulla pitää hiljaista agilityn suhteen. Niin surku, sillä vasta pidin vuoden taukoa ja nyt olisi intoa vaikka muille jakaa.

Ja sitten tuon lapsen perään. Taidan laittaa sen johonkin pehmustettuun kuplaan.


tiistai 25. marraskuuta 2014

toinen astutus

Toinen astutuskerta sujui ensimmäistäkin mallikkaammin. Tai tehokkaammin ainakin. Jos ekalla kerralla oli hempeilyä ja kosiskelua ilmoilla niin toisella kerralla sitten suoraan asiaan. Taisi nuoripari jo tietää homman juonen, sillä kun pääsivät irti niin olivat nalkissa alle minuutissa. Nyt sitten vaan kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että pentuja tulee. Ainakin astutus vaikutti onnistuneelta kaikinpuolin.

Pienen pähkäilyn päätteeksi päätin hakea Pirkolle herpes-rokotteen, vaikka ensin ajattelin olla ottamatta. Eka rokotekerta on nyt tulevana perjantaina ja toinen sitten ennen synnytystä tammikuun puolen välin kieppeillä. Ja joulun aikoihin ultraan. On meillä nyt sitten jännää :)

Ja Pätmänille on kovaa. Juuri kun muutamalle kaverille kerroin, miten helposti ja hienosti tämä yhteiselo sujuu niin.... olemme nyt kuunnelleet kaksi päivää ulvomista,läähättämistä ja vikisemistä. Ruoka ei maita ja pojalla on tiukkaa. Pirkko on sitä mieltä, että Pätmän on ällöttävä pervo.. Olen pitänyt Pirkkoa aina viisaana , mutta tänään hiukan epäilin asiaa kun katselin sen touhuja. Sitä selvästi ärsyttää Pätmänin flirttailu (ovat erotettuina toisistaan), mutta sitten se parkkeeraa itseään Pätysen portin taakse ikäänkuin kiertämään veistä nuoren supersankarin haavassa. Siinä se istua törötti portin takana ja näytteli hampaitaan innosta tärisevälle Pätmänille, mutta ei voinut hinata itseään yhtään kauemmas. Aika säälimätön. Mutta eiköhän tämä hiljalleen helpota.

Ava menee torstaina Räihälle. Kuvaan nyt kuitenkin sen selän kun se sitä vaivaa tauoista ja hoidoista huolimatta. Pitäkää peukkuja hyville uutisille.

torstai 20. marraskuuta 2014

Iloja ja suruja

Mistäs taas aloittaisi? On taas tovi mennyt viime päivityksestä. Ehkä jos saisin itselleni päiviksi koneen niin homma helpottuisi (vink vink Pasi). Ja muutama lisätunti päivään voisi myös tehdä terää aina välillä :)

Mutta ensin Pirkon pentuprojektipäivitykset. Juoksut alkoivat viime viikolla ja eilen nuoripari treffasi ekan kerran (juoksun 9 tai 10 päivä). Pirkolla on tärpit tuntuneet olevan aina aika aikaisessa, mutta on myös mahdollista, että juoksun ekat päivät menevät muilta ohi vähäisen vuodon takia.  Oli miten oli, hyvin meni. Kotona toki testailin pätmänin kanssa, millaisissa tunnelmissa oltiin ja hyvällehän tuo näytti. No, Urin kanssa sitten ensin vähän keimailua ja sitten tositoimiin. Niin se luonto vaan kertoo untuvikoillekin, että miten hommassa on tarve edetä. Olivat nalkissa reilu puolisen tuntia.  Hyvä hyvä :) Ja huomenna eli perjantaina olisi sitten toiset treffit tiedossa. Uskoisin, että kaikki menee hyvin. Taitaa huomenna olla vielä otollisempi hetki, vaikka ei keskiviikkoinenkaan huono päivä ollut. Ainakin vuodon, turvotuksen ja käytöksen suhteen. Nyt on kyllä niin tyrkky. Käy keikistelemässä Pätmänille portin takana ja seisoo sahapukkina häntä kaarella kun Pätmän tulee kitisemään portille. Hui, ja sitten alkaa jännäys todenteolla :)

Ja sitten toinen asia, josta en osaa vielä oikein edes kirjoittaa :'( Pahkiksen tilanne meni sellaiseksi, että hyviä vaihtoehtoja ei ollut enää valittavana. Piti tehdä raskas ja lopullinen päätös. Ei ole koiran elämää jos vahvoista kipulääkkeistä huolimatta joutuu elämään jatkuvien kipujen kanssa. Ei ole koiran elämää jos 15minuutin hihnalenkin jälkeen ontuminen lisääntyy entisestään. Ei ole koiran elämää kun pienikin rallattelu sattuu. Ei varsinkaan sellaisen koiran, joka haluaa tehdä kaiken täysiä. Pahkis oli kyllä koira, joka opetti meille erityisesti sen, että mitä merkitsee koiran sinnikkyys, loputon tahtotila ja ääretön halu tehdä kaikki täysiä. Oli se sitten lenkkeily, treenaaminen, hellittely, mikä vaan. Pahkis oli kyllä sellainen koirapersoona, että hiljaiseksi vetää. Hyväntahtoinen hullu. Pasi oli opettanut sen mm. tasapainoilemaan puunrungoilla. Joskus joku puunrunko saattoi olla kovin kapea, liukaskin, joka teki asian haasteelliseksi. Sen sijaan, että Pahkis olisi sanonut, että liian vaikeata niin se innosta puhkuen (ja kiljuen) yritti niin pitkään kuin onnistui. Eikä se mitään palkkaa halunnut, se halusi voittaa itsensä ja sille annetun haasteen. Suoraviivainen taistelija, Pasin silmäterä ja minun kittyli. Supertärkeä se oli myös minun siskolle, jonka luona Pahkis suurimmaksi osaksi eleli viimeisen vuoden. Oman lauman kanssa eläminen kun rasitti sitä liikaa. Se kun halusi juosta yhtä kovaa kuin muut ja olla kaikessa mukana niinkuin muut. Eikä sen kroppa tuota menoa kestänyt. Onneksi Anniinalla se sai ainoana jakamatonta huomiota ja rakkautta sekä rauhallista liikkumista. Me kaikki jäätiin ikävöimään rakasta Pahkista ja uskon, että sillä oli hyvä elämä kanssamme. Kiitos Nooralle tuosta uskomattomasta koirasta <3


maanantai 6. lokakuuta 2014

Kaikenmoista :)

heippa taas hetkeen, onhan sitä kiirusta pitänyt. Sellaista se on tämä kotiäidin arki! Miten ihmeessä sitä saakin joskus vielä mahdutettua töissä käymisen tähän kaikkeen? hiljalleen alan ymmärtää ruuhkavuodet-käsitteen merkitystä.. Mutta onnekseni voin vielä jatkaa kotiäiteilyä hetken aikaan, ainakin ensi syksyyn saakka.

Kaikkea on tietty taas ehditty touhuta. En kaikkeen palaa, mutta tärkeimmistä jotain.

Ihana Eino on jo 7kk. Hän kierii ja pyörii, rakastaa yksityiskohtia ja ruokaa. Kaikki hassuttelut ovat nyt poikaa ja teletapit hottis juttu. Ihailen hänen viisauttaan, lapseni on nero niinkuin kaikkien muidenkin lapset kai äitiensä silmissä ovat. Mutta eikö olekkin poikkeuksellisen viisasta, että hän hmm...öö? No nyt just ei tule mieleen, mutta onhan näitä suuria tekoja hänen toimestaan joka päivä nähtävissä. Yöunille käyminen ja nukkuminen ovat tavallaan haasteellisia. Tai sanotaan, että koulutus on aivan kesken. Meidän vai Einon, en tiedä. Olen havainnut, että koitan päästä helpolla ja teen ratkaisuja, jotka tuntuvat toimivan lyhyellä aikavälillä. Mutta ehkei kaikki voi mennä kuin elokuvissa, olishan tää liian helppoa muuten? Mutta jos ihmettelette pikkusen hidasta järjenjuoksuani niin syy voi olla niinkin yksinkertainen kuin vähäiset yöunet. Kun seitsemään kuukauteen ei ole nukkunut kerrallaan kolmea tuntia pidempää pätkää niin voipi olla, että vähän hitaalla alkaa hiljalleen käymään :)

Ja sitten hei, Sussu Ruusunnuppu, malinoissi armain, vanha missi. Hän lähtee Tsekkeihin ensi keväänä, koska tuli valituksi FMBB 2015 kisoihin Suomea edustamaan. Ava sanoo, että Tsekki kuullostaa hyvälle ruualle joten hän voi lähteä siihen juttuun mukaan. Sanoin, että Tsekki on poikkeuksellisen mehukas makkara. Vastaus oli hänelle oikein mieleen, hyvä juttu. Älkää kertoko hälle, että asiaan voi liittyä jotain urheiluakin. Sitä koirien telinevoimistelua, jota hän harrastaa. Annetaan hänen hautoa nyt tuota positiivista ja mehukasta mielikuvaa jonkin aikaan. No ei vaan, oikeasti tosi kiva juttu! Nuo ovat loistokisat ihan varmasti. Paljon hienoja koiria ja hienoja suorituksia eri lajeissa. Tottakai myös karvaita epäonnistumisia ja pettymyksiä, mutta nekin tavallan kuuluvat asiaan. Suomesta lähtee kiva porukka liikenteeseen ja uskon, että meille tulee mahtava reissu tuosta.

Ja sitten Pirkko uutisia. Olen siirtynyt takaisin sen ohjaksiin ja nauttinut nyt vauhdin hurmasta täysin siemauksin. Pari kisaakin on käyty ja voitteko uskoa, että heti ekoista kisoista oli kotiintuomisena tuplanolla! Loput startit ovat sisältäneet aina jonkun yksittäisen virheen, mutta sanoisin, että ei pöllömpää lainkaan. Olisihan tää voinut alkaa paljon kaoottisimmissakin merkeissä joten mulla on syytä olla kovin tyytyväinen. Tässä ekat startit kuvattuna, kiitosta taas Esa ja Outi :) Ekalla radalla olin aivan kohmeessä jännityksestä, joka selittää nuo pari kummallista jäätymistä. Toka rata tuntui jo kevyemmälle joskin pienimuotoista pingottamista oli edelleen ilmoilla. Harmi kun viime sunnuntain startit eivät ole kuvattu. Ne tuntuivat paljon rennommilta kuin nämä:

https://www.youtube.com/watch?v=tT4N-94pdx4

Pirkkis on myös aloittanut ahkeran merkkaamisen ja karvan tiputtamisen. Viimeksi aloitti tekemään tälläistä huhtikuun lopulla ja kesäkuun alussa alkoi juoksu. Jos vanhat merkit siis pitää paikkaansa niin loka-marraskuun vaihteessa olisi kaiketi juoksu tulossa. Hauskaa :)

Ja tokoiltu on. Se ei itseasiassa ole lainkaan pöllömpi laji.

Ja sit tää menis nukkumaan niin ei tarvi täällä valitella vähäisiä unia.. :)



torstai 18. syyskuuta 2014

pääsis jo treenaamaan.

Voihan luomi. Minä niin ajattelin, että pääsisin kisaamaan ja treenailemaan Pirkon kanssa nyt syyskuun alusta (oltiin pasin kanssa suunniteltu, että syyskuusta eteenpäin siirryn taas Pirkkoa ohjailemaan), mutta miten kävikään. Tässä sitä on nyt jo kolmatta viikkoa toivuttu yhden tyhmän luomen poistosta jalasta. Pitihän se poistaa kun oli sellainen poistettavat kriteerit täyttävä yksilö, mutta että seitsemän tikkiä piti laittaa. Huoh. Ja vihdoin kun tikit poistettiin maanantaina niin eiköhän haava päässyt repsahtamaan keskiviikkona kun kaverin malinoissi ihan vain hellästi otti arven päältä vähän vauhtia.  No, en tähän kuole, mutta tympii. Pirkko on saanut nyt sitten vähän lomailua. Ei totaali, olen vähän keppejä ja kontakteja tehnyt ja tänään pääsi varaohjaajan kanssa vähän liitelemään, mutta kuitenkin. No jospa ensi viikolla pääsisin. Silloin alkaisi talvikausi sporttiksella ja Turun viikkotreenit kanssa.

Jos nyt vielä jatketaan julkista sairaskertomusta niin kerrottakoon, että leikkausta pukkaa. Raskaudenaikainen salamatkustaja on edelleen komea kooltaan ja muistuttelee itsestään myös aika-ajoin joten sille on tullut aika sanoa heipat. Ei vielä, mutta hoitotakuun aikana joten joskus puolen vuoden sisällä pitäisi tulla kutsu sairaalaan. Vielä on asioita auki leikkauksen suhteen, mutta kiva päästä siitä eroon, vaikka se vaatisikin muutaman päivän sairaalassa oloa ja hieman toipumista.

No treenikuvioihin sitten. Lyhyesti virsi kaunis kun ei ole kauheasti kerrottavaa treenien suhteen tuon koipeni takia. Olen siis tokoillut kun en oikein crocsit jalassa ole muuhun kyennyt. Voipi olla, että Ava voi ehkä sittenkin oppia merkin ja Pirkon seuraamiseen on hetkittäin löytynyt myös oikein hyvää fiilistä. Tekemistä kyllä piisaisi tuon lajin suhteen, vaikka kuinka. Mutta jos sitä nyt koittaisi pysyä tasaisemmin aktiivisena niin kehittymistä ehkä tapahtuisi todennäköisemmin. Huomenna täytyy Saijalta taas kysellä lisävinkkejä niin saa enemmän liikkeitä treenin alle. Ava pääsi muuten etsimään esineitä toissapäivänä. Voi miten hällä silmät loisti! Niin siistiä!

Mitäpä vielä? Eino tekee hampaita - tai sitten on vaan ajoittain hankala persoonallisuus :) On ollut aika kitisevä ja vaikuttaa siltä, että suussa tapahtuisi asioita. Mutta suu ei tavallaan kyllä kauheasti näytä siltä, että siellä mitään tapahtuisi. No mitä lie. Hän on myös jotenkin niin iso jo. Istua möllöttää ihan isäntänä syöttötuolissa ja hakkaa kädellä pöytää tomera ilme naamassaan. Ja sitten toisaalta hän on niin vauveliini, äitin mussukka, joka haluaisi olla koko ajan vähintään käden mitan päässä.

Ja vielä kerrottakoon, että Pasi ja Pätmän pääsivät toptiimiin :) Hauskaa kerrassaan! Saivat myös ekan nollan ykkösistä viime viikonloppuna varsin päheellä radalla. Kyllä niistä vaan hyvii tulee :)

Nyt nukkumaan.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Mieluisia asioita

Ensiksi tärkein uutinen, saatiin nimittäin eilen oikein mieluisia uutisia. Pirkkohan on tarkoitus astuttaa sen seuraavasta juoksusta ja nyt  on vihdoin kerrottavaa urosrintamalta. Onneksemme urokseksi silmäilty Uri ( http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=ER15710/13&R=297 ) ei ole CEA-kantaja joten voimme yrittää saada aikaan Pirkko&Uri-pentuja! Nyt vaan täytyy toivoa, että kaikki tästä eteenpäin sujuisi mahdollisimman hyvin ja saisimme pentuja :) Olemme päässeet näkemään Uria nyt muutamia kertoja ja aina olen yhtä mielissäni näkemästäni. Onhan se aikamoinen menijä! Kiihkeä ja raivokas, äänekäskin, mutta niin hienosti ohjauksessa mukana. Ja on se muutenkin mukava radan ulkopuolella, hieno kerrassaan ja terve. Minä niin tykkään ja uskon, että tämä on hyvä yhdistelmä. Ehkei pennuista helpoimpia tule, mutta toivon mukaan omistajilleen sopivia ja rakkaita. Molemmissa vanhemmissa on sitä jotain, joka mua sykähdyttää ja terveystulokset jne. ovat myös ihan mukavaa luettavaa. Mutta asia kerrallaan, toivotaan siis, että seuraava juoksu olisi ihan normaali kaikinpuolin ja astutus onnistuisi. Koitan saada pentublogia pystyyn, jossa projektin vaiheita voidaan ihmetellä tarkemmin.

Toiseksi ihmeellisin asia on, että minä olen hieman taas innostunut tokosta. Olen reenaillut sitä ja saanut kiksejä siitä. Mikä ihme mua vaivaa? Julkisesti jopa myönnän, että koin taannoin jonkinmoisen superfiiliksen reenatessa. Siis tokosta. Minä_itkeä_tihrustin_ kun oli niin hienoja sessejä mulla... voi luoja :)

Avan kanssa käytiin belgien tokorotumestiksissäkin viime vkonloppuna. Siellä oli kyllä flowt kaukana, mutta ihan kivaa ja ok meininkiä. Avan korvaan lensi joku itikka justiinsa kehään mennessä ja sitä ihmetellessä pääsi koiran mielentila laskemaan liiaksi. No, vähän teki diisselinä, eikä ihan kuullut kaikkea, kun huomasi vissiin jotain mielenkiintoisempaa jossain muualla tai jotain. Jouduin antamaan pari kaksoiskäskyä kun ei noussut perusasentoon ekoilla..pöh. Mutta nouto, murheenkryynimme, onnistui kympin arvoisesti (silloin melkein itkin). Saimme 175p. eli avo 1-tuloksen ja päästiin palkinnoillekkin. Lisäksi meidän joukkue sai joukkuekultaa ja kivoja palkintoja kasapäin. Ja Tomon kanssa oli ihan sympaattista, vaikka sympatiapisteiden lisäksi ei paljoa muita pisteitä meille herunut. Mutta Tomo sai kilpailun vanhin osallistuja palkinnon kotiinviemisiksi (joukkuepalkinnon lisäksi) joten ihan tyhjin tassuin ei tarvinut hänenkään kotiin mennä.

Minulta muuten postettiin luomi jalasta pari päivää ennen koetta. No eipä tuossa tokossa noi ajoitushommat muutenkaan aina osu mulla kohdille niin ei tässäkään asiassa. Jalkapöydässä seitsemän tikkiä ja kielto, että varpaita ei saa koukistella ja kenkä ei saa painaa tai hiertää tikkejä. Könkkäsin sitten jalka crocsissa kokeen läpi.. :) Ei saatu mitään erityispalkintoa tuosta, vaikka minusta olisi kyllä ansaittu. No, vielä vajaa viikko tikkejä ja sitten pääsen taas touhuamaan normaalisti. Menispä aika nopeasti kun haluaisin kovasti agia tekemään Pirkon kanssa.

Pasi on aloittanut Pätmänin kanssa kisaamisen ja treenannutkin on sitä ahkeraan. Pidetään peukkuja, että Pätysen tassut nyt kestäisivät, eikä viime talvinen rumba nyt toistuisi. Aloitetaan sille antamaan jo vitskuja, rasvoja jne.jos vaikka niillä olisi suotuisia vaikutuksia asiaan. Tämä parivaljakko haki muuten toptiimiinkin. Kiva jos pääsevät, onhan ne potentiaalisia.

Viikonloppuna on sitten sellaiset jotkut isommat kisat jossain tuolla ulkomailla. Mulla on yks suosikkipari, jolle toivon ihan parasta mahdollista reissua ja hurjasti onnea matkaan :) Kovasti yritän tähän tiivistää jotain merkityksellistä, mutta oikeat sanat eivät nyt osu kohdille. Mutta Raisa tiedät, kuinka onnellisia ollaan sun puolesta. Sulla on maailman paras Repsa ja yhdessä ootte upeita, kävi miten kävi :)




lauantai 23. elokuuta 2014

elossa taas :)

Voi hyvänen aika. Blogini on melkein kuollut. Koitetaanpas saada pientä eloa siihen aikaan.  Päivitettävää olis tietty vaikka ja mistä, onhan tässä oltu liikenteessä harvase viikonloppu. Ehkei kannata sen kummemmin noita enää ihmetellä vaan ollaan vaan ajan hermoilla ja kirjoitellaan tässä ja nyt elämästä.

Ensiksi tärkeimmästä jotain. Eino on jo iso mies. Ikää hällä on jo reilu 5 kuukautta ja hän näyttää ihan pikkuPasilta. Päivät toisiamme ihmettelemme ja usein myös öisin. Jos siis vaikutan poissaolevalta ja selittelen mitä sattuu, niin laitellaan tuon pikkumiehen piikkiin (eikös niin ole tapana? ja jotain imettämisen aiheuttamasta aivokadostakin olen kuullut.. ja hei jos suurimman osan päivästä höpöttelee vauvajuttuja, katselee teletappeja jne. niin onko ihme?). Mutta kroonisesta univajeesta huolimatta en vaihtaisi häntä mihinkään. Ihana poika kaikinpuolin. Einon suosikki on muuten pirkko, jonka temppuilulle jaksaa kikattaa joka päivä. Ihan hyvä maku hänellä, mä luulen. Taitaa poika tietää, että hänelle on suunniteltu Pirkon pentua. Josta saakin hyvän aasinsillan seuraavaan aiheeseen.

Pirkko on löytänyt sulhasen, toivottavasti. Sulho on nyt geenitestattu joten elämme jänniä aikoja cea-vastauksen tiimoilta. Pidetään siis peukkuja, jotta onni olisi puolellamme ja Pirkko saisi Urinsa ja  toisinpäin. Realiteetit ymmärtäen on silmiä yhä pidettävä auki myös muihin suuntiin. Onneksi näyttää nyt siltä, että loistokkaita vaihtoehtoja löytyy. Palaamme näihin kun olemme viisaampia.

Kisattu on aika paljon ja treenattu vähemmän. Pasi kisailee Pirkon kanssa ainakin vielä elokuun loppuun kunnes mun pitäisi siirtyä takaisin sen ohjaksiin. Pätmänkin alkaa olla kisakuosissa niin saa Pasi keskittyä sen eteenpäin viemiseen. Pasilla ja Pirkolla on mennyt hienosti. Mitä nyt valeraskaus kävi sotkemassa tässä välissä keppijuttuja (raskaana olevan on vaarallista pujotella. t. Pirkko)... Mutta nyt näyttää paremmalta. Ei sen keppiosaaminen edelleen parasta mahdollista ole. Kisoissa sattuneista virheistä tällä hetkellä ehkä n. 80% tulee keppivirheestä joten kertoohan tuo jotain. Mutta kuka on väittänyt tuon koiran olevan vielä valmis? Onko ne koskaan? Ja onpahan selkeä asia, mikä pitää saada kuntoon jos mieli tekee pärjätä isommin. Kontaktit ovat kyllä mainiot. Vaikka kesä onkin keskitytty kisaamiseen ja starttimäärät on melkosen suuret niin kontaktit eivät ole huonontuneet oikeastaan yhtään koko aikana. Tosin pasikin on ollut tarkka niiden kanssa. Kiitos hälle siitä.

Avakin on kisannut ja kulkenut vähän nihkeästi. Sai ilmeisesti tällin kun dolliet jyräsivät sen yli taannoin, eikä vanha missi kestä enää tuollaisia tällejä vaan kipeytyi siitä oikein kunnolla. Riina on sitä nyt hoidellut viikon välein ja nyt alkaa homma taas normalisoitua. Eilen kisoissa vanha missi teki ehkä elämänsä radan. Radan profiili imarteli hänen liikkumistapaansa joten hän pystyi liikkumaan kovaa. Tuli neljänneksi yli 70 koiran luokassa (piirimestisten hyppyrata)! On meillä nyt mitä muistella kun hän jää eläkkeelle joku päivä. Sussulla on muuten 8-vuotis synttärit ensi viikolla.

Ilmoitin sen myös tokokokeeseen. Nyt pitäisi avoin luokka korkata. Eihän se osaa noutoa, luoksetulosta pysäytystä eikä hyppyä vielä, mutta onhan tässä pari viikkoa aikaa. Tai osaa jotenkin, isoilla avuilla, mutta eihän me sellaiseeen tyydyttäisi. Ny reenataan siis.

Talven treenikuviot on selkiytyneet ja hyvälle näyttää. Päästiin Janitan ja Jaakon ratakurssille ja viikkotreenit toteutuvat Jarin ryhmässä. Onnenpäivä! Ja lisäksi meillä on oma vuoro torstai-iltaisin (klo 21->) sporttiksella. Tuohon muuten mahtuisi pari koirakkoa vielä, vink vink. Mukana Raisa, Jonna ja minä ja Pasi vuoroviikoin. Aivan loistokasta treeniseuraa siis tiedossa. Lisäksi tiedossa Riman pro-treenejä ja Pasi hakee Pätmänin kanssa toptiimiinkin. Sinne nyt on haasteellista varmasti päästä tuollaisen keskenkasvuisen kanssa.

Ai niin, asiasta viidenteen. Löysin ja ostin hääpuvun. Kirkko on varattu. Juhlapaikka on varattu. Tästä se nyt alkaa, yksien isojen juhlien suunnittelu.. :)


lauantai 7. kesäkuuta 2014

kesä :)

Ihanaa kesä, ihanaa! Voiko olla mukavampaa kuin lämmin keli ja tää vihreys? Ihanat lämpimät illat,  grilliruoka ja ulos lähtemisen helppous! Viimeksi mainittu on korostunut sitten Einon. Vielä kun saisi pihan raivattua siihen kuntoon, että ulkona oloilu olisi esteettisempää. Painepesuri meni hajoamaan juuri kun sitä tarvittaisiin ja uuden ostamiselle ei vissiin ole ollut aikaa. Terassi on siitepölystä keltaisena ja kesäkukkia yhä laittamatta. No, ehtiihän noi.

Ollaan reenailtu ja kisattukkin. Avalta jäi saamatta sm-kisoihin viimeinen aginolla. Ehdin jo intoilla saaneeni sen kunnes aloin ilmoittautumaan kisoihin ja bongasin, että enpäs olekkaan ollut kartalla. Olin tsekannut kisakirjasta yhden hypärinollan aginollaksi.. vähän harmitti, mutta vain hetken. Karsintoihin voidaan ehtiä vielä saamaan tuo yksi puuttuva nolla. Esimerkiksi vaikka tänä viikonloppuna kun tänään kisataan Kivikossa ja huomenna Tampereella. Tosin parin viime yön unilla voi olla, että meno on aivotonta. Lapsirakkaamme on päättänyt aloittaa yöunensa koko ajan aiemmin ja aiemmin. Eipä tuota väkisin hereillä pidetä. Eilen nukahti jo seitsemän aikaan ja kolmelta oli sitä mieltä, että nyt riittää tämä sängyssä makoilu. Huoh. No, sinnitellen ja pieniä torkkuja ottaen sain muutaman tunnin lisäaikaa ennenkuin kuin viiden aikaan noustiin ylös. Nyt oon ihan pysäkillä, myönnettäköön. Minä kun en ihan iltaseiskalta nukkumaan kykene.

Pirkko ei ole vielä juoksuaan aloittanut. Katsoin jo taannoin, että vuoti, mutta liekkö voimakas esikiima vai mikä kun ei nyt sen koommin ole vuotanut. On ihan turpeana ja Pätmän sitä innokaana haistelee, mutta ei kai virallisesti vielä juoksussa ole kun ei tosiaan vuoda. Yleensä juoksujen alkamista ei voi olla huomaamatta.. miten meille pesiytyykin tuollaisen lörppäpyllyjä, jotka ovat vähän siivottomia ja kamalan turpeita. Mutta eiköhän pian juokse. Ja sitten toivottavasti seuraavan kerran marraskuussa :)

Viikon päästä on sm-kisat :)

Nyt mua tarvitaan muualla.




tiistai 27. toukokuuta 2014

Tuplamahtavaa!

Voi mahoton, pirkko ja Pasi saivat tuplanollan melkeinpä viimeisessä mahdollisessa kisassa! Kyllä nyt voidaan sanoa, että voi onni ja ihanuus. Niin hienoja ratoja minusta tekevät, että on ihan mainiota, että pääsevät nyt mukaan kesän parhaisiin kisoihin. Noissa kisoissa kun on aina asteen verran intensiivisempi ja latautuneempi tunnelma ja onnistumisten ja epäonnistumisten aikaansaamat tunnetilat tekevät noista kisoista jännittävämmät ja mukaansatempaavammat. Tosi superia (inho sana, mutta nyt menkööt). Mä fanitan niitä täysillä, kävi miten kävi :)

Pikkusen Pasin piti herkistellä Pirkkoa kisoissa. Aikamoista rimahäiriötä teki sille, mutta homma onnistui ja Pirkko ymmärsi ilmeisemmin yskän. Sen oli aika olla vähän tarkempi ja ottaa järki mukaan tekemiseen myös kisoissa, joissa fiilis on korkeammalla. Katsotaan nyt, miten saadaan ylläpidettyä sopivaa tunnetilaa ja tarkkuutta.

Kaikessa hässäkässä ja elämänpyörteessä havahduin yht'äkkiä, että mä olen unohtanut ilmoitella Avaa kisoihin. Siltä puuttuu yksi aginolla sm-kisoihin ja vissiin kaksi aginollaa karsintoihin. Nyt olisi kaksi starttia aikaa saada ne sille hankittua (sm:iin). Harmi kun oon ite sössinyt typerillä virheillä siltä  muutaman aginollan nyt viime kisoissa. No, nyt ei oo varaa enää sössiä :) Kiva kun on panokset vähän kovemmat, sopii mulle. Jokatapauksessa ollaan joukkueessa SM-kisoissa Avan kanssa (imphan). Pasi ja Pirkko valittiin muuten riman joukkueeseen. Siellä siis molemmat ollaan. Mukava juttu!

Ihanaa, huomenna mennään Pahkiksen kanssa osteopaatille. Taidetaan molemmat tarvita enemmän kuin ikinä hoitoa. Hei ja hauskaa- ollaan Avan kanssa nollakoirina belgi mm:ssä perjantaina. Ovat vaan luvanneet sadetta oikein olan takaa. Aika tylsää kun sattuu kehnot kelit just tälle viikolle kun on tuollainen mahtitapahtuma Suomessa.


lauantai 24. toukokuuta 2014

tupla ja sen sellaista

Ollaan me kisailtu ja treenailtu myös. Hellettäkin ollaan pidelty ja puuhailtu kaikenmoista kyläilystä kaikenmoiseen retkeilyyn. Oma liikkuminen paranee treeni treeniltä, onneksi. Viime treeneissä tekeminen tuntui jo melko normaalilta. Kovavauhtiset valssit ovat yhä pannassa ja kaippa kauttaaltaan oon kömpelömpi, mutta tekeminen tuntuu jo hyvälle ja se on parasta se ;) Avan kanssa olen lähinnä tehnyt, Pasi saa vielä tehdä Pirkon kanssa vähän aikaa. Uutena tuttavuutena oon myös treenaillut vähän Pätysen kanssa. Enpäs ollut oivaltanut, miten nopea se onkaan. Sellainen hiljainen raketti, joka lukee rataa todella ajoissa ja suhahtaa menemään valoa nopeammin. Sillä on hassu vaihe (joka on kestänyt kyllä jo tovin). Se joko lähtee ihan lapasesta tai ei lähde lainkaan esteille. Se on vähän niinkuin joko tai ja se tekee agilitystä ajoittain melkoisen haasteellista sen kanssa. Edelleenkään ei myöskään ihan ymmärretä, miten tuo walesilainen asioita oivaltaa ja oppii. Aina ei tunnu olevan selkeää logiikkaa siinä, miten oppimisprosessi etenee sen päässä. Se tuntuu olevan vähän sellainen fiilistekijä, joka ajattelee vasta kun on toiminut. Mutta hitaan epävarmasti kuitenkin kehittyy ainakin joissain asioissa :) Voi olla, että vähän kimpassa sitä nyt jatkossa treenataan ja voi olla, että Pasi pääsee jatkossa Pirkkoakin edelleen ohjailemaan. Pidetään nuo kaksi vähän ikäänkuin yhteisinä projekteina :)

Avan kanssa saatiin kisoista puuttuva tupla joten nyt olisi kait yhtä nollaa vailla tulokset kasassa sm-kisoihin. Karsintoihin tarvii kai vielä kaksi nollaa, mutta ei me sinne lähdetä jos Pasi ja Pirkko eivät pääse kanssa. Niiltä vielä uupuu tuo tupla. Pirkolla on harmillisesti juuri nyt huonolla hetkellä tullut vähän pulmaa rimojen kanssa ja viimeiset 12 starttia on Pasi tainut keskeyttää kun on tiputtanut riman. Keskeyttäminen tällä tavalla ei näytä asiaa korjaavan, se on tajuttu kyllä. Nyt se käsiteltiin keskiviikkona joten katsotaan jos siitä olisi apua. Tosin mitään superjumia sillä ei ollut joka asiaa selittäisi. Tai jos olisi jotenkin kipeä ollut niin varmaan olisi roiskinut enemmänkin kuin yksittäisen riman aina kisoissa. Mutta täytyy nyt toivoa, että Pirkko pitäisi koipensa kurissa ja saisivat sen tuplan. Muuten niillä on homma äärihyvin kasassa (no,putkijarrut vähän kateissa) ja musta kyllä olisivat ihan ansaitusti arvokisoissa mukana. Onhan noilla noita nollia muuten ihan kiitettävästi kasassa kera voittojen.

Pahkis on vähän raasu. Ontuu aikamoisesti, vaikka onkin hyväntuulisen oloinen muuten. Se on asustellut aika paljon mun siskon luona kun elo siellä on rauhallisempaa niin pysyy paremmassa voinnissa. Kotona se haluaa pysyä muiden perässä lenkeillä jne. ja rasittuu ihan eri tavalla. Ottaa myös stressiä noita muista koirista, erityisesti Pätmäniä kyyläilee ja vähän haastaakin ja ainakin kilpailee huomiosta. Ja siitä on tullut ihan hirveä possu. Saattaa muina miehinä ryöstää keittiönpöydältä ruokaa meidän läsnäollessa! Ollaan käyty sen kanssa akupunktiossa noiden muiden käsittelyiden lisänä. Tuntuu hyötyvän siitä, mutta hyöty on kovin lyhytkestoista harmillisesti. Sitä hoitanut ortopedi muuten ehdotteli, että sille laitettaisiin molempiin lonkiin proteesit, mutta ei nyt lähdetä siihen. Lonkkien lisäksi sillä on yksi risa kinner myös ja muutenkin leikkaus ja siitä kuntoutuminen olisi aika rankka juttu. No, monia syitä, joita ollaan puntaroitu. Katsellaan siis vähän päivä kerrallaan sen vointia ja elellään ja tehdään parhaat päätökset sen mukaan sitten.

Nyt Einoilemaan.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

AVA Ava on nyt myös AVA-H

Pikainen päivitys niin blogi ei ihan kuole hiljaisuuteen - hengissä siis ollaan :) Aika vaan kuluu tai täyttyy nykyään vähän eri tavalla kuin aiemmin.

Mutta kaikenmoista ollaan tehty. Raimo-Seposta tuli äitienpäivänä Eino, virallisesti Eino Onni Olavi Honkanen ja nyt yritetään harjoitella oikean nimen käyttämistä :) Tuo Raimis on aika tiukassa, mutta eiköhän siitä eroon päästä. Kastejuhlat onnistuivat ihan mukavasti: Raimis eiku Eino karjui ja Esa-kissa häiriköi h-hetkellä, Pappi unohti kaapunsa meille, naapurin pihassa oli jostain syystä joku hevonen laiduntamassa ja kaikenmoista. Ihan hauskoja juttuja muistella jälkikäteen.  Se täytyy kyllä sanoa, että onni on juhlavalmisteluissa auttavat sukulaiset! Ja Satu ihana oli apuna tarjoiluissa. kiitos :)

Koirarintamalla on tapahtunut aktivoitumista allekirjoittaneen toimesta. Oon päässyt Avan kanssa treenaamaan ja kisoissakin ollaan käyty. Joensuu-Kotka kisaturnee sai osaltani tyngän lopun kun kamala tauti iski mulle ja Einolle päälle. Sain hyvin ulkoistettua kuitenkin Avan Kotkan kisoissa. Tuomon kanssa voittivat, Ava sai vikan kauan metsästetyn hyppysertin ja tuli viimein myös hyppyvalioksi :) Kiitos Tuomolle lainakuskina toimimisesta ja toivottavasti voin joskus toistekkin hyödyntää häntä. Sopivat hyvin Avan kanssa toisilleen :)

Tänään käytiin Avan kanssa epiksissä ja torstaina ja sunnuntaina olis tarkoitus kisata sen kanssa. Oma meno on vielä vähän ontuvaa, mutta paranee koko ajan. Valsseihin ei tää eukko vielä oikein taivu, mutta vältellään niitä vielä hetki kunnes kroppa on toipunut kunnolla. Ava sen sijaan kulkee kuin juna. Ja hyppii ylösmenot. Jotkut asiat eivät muutu pitkienkään taukojen aikana.

Pirkkiksenkin kanssa on ekat treenit korkattu maanantaina Turussa. Olipas ihanaa. Se on sellainen kiituri, että tavallaan meno tuntuu vaan aika siistiltä, vaikka virheitä tehtailtiinkin. Mutta olishan homma voinut olla kaaoottisempaakin näin pitkän tauon jälkeen. Se on ollut hyvissä käsissä mun tauon aikana :) Pasi saa sen kanssa vielä kuitenkin jatkaa toistaikseksi kunnes oon kunnossa ja kesän arvomittelöt on käyty. Jos niihin siis päästään.

Nyt muihin hommiin taas. Koitan aktivoitua tämän blogin kanssa, mutta en lupaa. Nyt ainakin hiljalleen alkaa olla muitakin aiheita jaettavana kuin puklu- pissi-kakka-röyhtäys-eino - on - ihana - asiat.


lauantai 26. huhtikuuta 2014

tokoa, tokoa, tokoa..ja punkkeja.

Näin se on kiireistä tämä uusi elämä, että ei kertakaikkisesti tunnu löytyvän koloja päivittämiselle. Kun on se hetki omaa aikaa niin sen useimmiten haluaa kuluttaa muuhun kuin tietokoneen parissa istuskeluun, vaikka ihan kivaa sekin on :)

Olen saanut tokobuustin. Ava parka on joutunut treenailemaan melkein päivittäin ja hiljalleen tämä yli-innokkuuteni ja treenimäärän triplaantuminen on alkanut näkymään siinä. Yleensä hyvin toimivat liikkeet ovat alkaneet nimittäin sujua huonosti ja uusien liikkeiden oppiminen on hidasta :) ja tämähän antaa vain lisämotivaation hinkata vielä lisää! Joten jonkinmoinen oravanpyörä efekti on tapahtunut, ilmi selvästi. No, kunhan saisin ilmoitettua sen kokeeseen niin loppuu tämäkin hinkkaaminen siihen mitä luultavimmin. Siinä menee aikansa, että saan opetettua sille voin liikkeet joten oletettavaa on, että innostus hiukan hiipuu matkan varrella :)

Agilityä en ole vielä tehnyt. Kokeiltu on, mutta eihän siitä mitään tullut. Nivuset meinasivat pärähtää palasiksi ensimmäisessä valssissa ja matka tössäsi siihen. Ilmeisesti tilanteeseen liittyi myös joku pieni aivovaurio, sillä onnistuneen kokeilun päätteeksi ilmoitin Avan seitsemään starttin toukokuun ekalle viikonlopulle :) Kattellaas nyt sitten kuinka tämän eukon käy viikon päästä. Takana on vaatimattomasti kahdeksan kuukauden agilitytauko..

Pirkkis tekee juoksuaan ahkeran oloisesti, merkkailee tiuhasti ja on tiputtanut karvansa. Aiemmin näyttäisi tulevan, mitä oletin, eiköhän toukokuussa jo juokse.  Astuttaminen näyttäisi nyt siirtyvan syksyn/loppuvuoden juoksuun. Jos kaikki menee nyt kuin elokuvissa niin olemme löytäneet tälle ajakohdalle uroksenkin :) Tosin sen geenitestivastaukset ovat ratkaisevassa asemassa, sillä voi olla sekin cea-kantaja. Jännitystä siis piisaa ja silmät on pidettävä edelleen avoimina jos tämä meneekin mönkään.

Vauva päätti, että on aika siirtää huomio jälleen häneen. Se on kumma juttu kun tuo sama efekti tapahtuu myös yleensä aina kun aloitan itse syömään :) mutta on se vaan ihana tuo lapsi. Kaikista mahavaivoista jne.huolimatta omalla tavallaan parasta mitä ihmiselle voi eteen tulla :)

hyi ja varokaa punkkeja. Eilen löysin Piken päästä jättikokoisen punkin, jonka irrottamiseen pyysin Pasin apuja. No se nukahti ennen hommaan ryhtymistä ja kauhukseni huomasin nyt aamulla, että jättiläispunkki oli irrottautunut itse. Täällä se nyt jossain meillä majailee...yöks!



tiistai 8. huhtikuuta 2014

osaiskohan tää enää juosta?

Taas on vierähtynyt tovi päivityksestä. Mihin nämä päivät oikein sujahtavat? Tosin suhteelliset vähäiset unimäärät (johtuen pikkumiehen mahavaivoista) pitävät mut sopivan pysähtyneessä mielentilassa joten sujuva tekstintuotto saattaa hiukan takuta normaalia enemmän.

Minä en ole vielä päässyt agilityä treenailenaan, mutta kohta..kohta..kohta! Ekat kisat on kyllä jo katsottu kun lähdetään vapun jälkeen kisaturneelle Pasin kanssa kohti Joensuuta ja Kotkaa. Samaisella viikolla saan kaiketi luvan juoksennella, joten jännittävää nähdä, että osaako tämä eukko enää liikkua kävelyä kovempaa sitten tuolla kisoissa. Oon koittanut vähän rivakammain välillä liikkua ja vielä se on vähän vaikeaa. Mutta onhan tässä hiukan vielä aikaa.  Oon viimeksi tehnyt rataa noin kahdeksan kuukautta sitten joten voinee olla, että suurta menestystä ei heti tipu. Mutta jostain se on aloitettava tuo rämpiminen ja Ava on luvannut olla helläkätinen vauhdin suhteen.  Yritän ehtiä edes yhden treenin juoksemaan ennen noita kisoja niin näen, että millaista kömpelyyttä on odotettavissa. En sitten suunnittele jotain teleportaatio siirtymistä kun kuvittelen vauhtini joksikin, joka ei vastaa todellisuutta millään lailla :)

Pasi kävi Alenin koulutuksessa viikko taaksepäin pirkon kanssa. Linjausta, äänenkäyttöä ja erikoinen tapa tehdä takaakierrot. Kiva oli nähdä, että millaisia rataprofiileita teetti. Ajatellen siis SM-kisoja, joissa tuomaroi. Sivustaseuranneena en ihan heti kyllä ostanut noita takaakiertoja, mutta täytyyhän niitä testata kun vauhtiin pääsemme. Ehkä ovat toimivat kun ollaan lähellä takaakierrettävää hyppyä ja kun koiran tarvii hypätä tiukemmalla linjalla takaakierrosta. Mutta testataan, testataan :) Muuten vaikutti mukavalta tyypiltä, joka on aina plussaa. Kiitos A-M:lle koulutuksen järkkäilystä!

Pasi käväsi Pirkon kanssa kisoissa viime viikonloppuna. Kotiintuomisena yksi nolla. Se tupla noilta vielä uupuu, olisihan se kiva jos onnistuisivat sen saamaan. Mutta jos eivät sitä saa niin astutusajankohta kesän juoksuun kyllä varmentuu. Jää meille sitten enempi aikaa saada homma kasaan pentujen jälkeen ensi kesän arvokisoja ajatellen.

Hiljalleen tässä ajatuksiin alkaa mahtumaan muutakin kuin vauvan ihmettelyä joten olen jälleen aktivoinut itseni urosasian suhteen. Toivottavasti homma pian kirkastuisi :)

Mitä muuta. Oon löytänyt itseni tokoilemasta. Se onkin ihan helposti järkättävissä osana vaunulenkkejä, sillä Raimo Seppo nukahtaa hyvin vaunuihin ja viihtyy siellä kun treenaan koiria. Ava on ihan tohkeissaan. Siitä on selvästi kivaa kun saa huomiotani ja tekee ihan täysillä. Voihan olla kieltämättä, että koirat ovat olleet vähemmällä huomiolla nyt kun vauva tuli taloon. Ja voi että, Pätmän on kyllä hauska veijari. Niin iloinen pomppukone, jonka kanssa tarkkuus ei ole valttia.. Ja Pirkkis tekee hyvällä sykkeellä. Sille saisi superhienot jäävät kun tekee ainakin istu-ja maahanmenon ihan sairaan hienosti ja nopeasti. Jos joskus pääsemme kokeisiin sen kanssa niin prameillaan noilla sitten :)

Palaillaan taas :)




lauantai 22. maaliskuuta 2014

erilainen arki

Onhan pitänyt taas hiljaiseloa täällä blogissa. Tämä äiti on kait niin kiireinen, että ei ehdi kirjoittaa-  tai sitten aiheet on vähissä. Voi nimittäin olla, että tästä imetys, puklaus, kakkaus, vaipanvaihto, torkut (jona aikana kotiäiti siivoaa, tekee ruokaa ja käy suihkussa) ja  sama uudestaan ruljanssista ei ole kummemmin aiheita täällä pohdittavaksi. Elämä noiden (ja vauvan ihastelun) lisäksi tuntuu aika rytmittömältä tällä hetkellä. Toisinaan valvotaan yöt ja päivät, toisinaan nukutaan ja kaikkea siltä väliltä. Mahavaivat ovat hiukan kiusanneet pikkumiestä, joka tunnetaan nykyisin nimellä Raimo Seppo (tai raivo-Seppo tilanteen niin vaatiessa).

Oma kunto on kohentunut jo hurjasti parissa viikossa, mutta ennen raskautta kiusanneet mahavaivat ovat palanneet myös mulle kuvioihin, joka kyllä ärsyttää. Liekkö se ylimääräinen asukki siellä nyt vaivaa vai mitä, en tiedä. Täytyy mennä valittamaan tuosta jos tilanne ei tässä korjaannu. Jokatapauksessa oon nauttinut kovasti kun pääsen taasen liikkumaan. Sairaalasta saadut kotijumppaohjeet tuntuivat naurettavan helpoilta ja minimalistisilta, mutta niitä tehdessä on tullut huomattua, että ovat ihan riittävän tehokkaita toistaiseksi. Vielä on hiukkasen matkaa siihen, että kunto on kohdillaan, mutta tästä se lähtee. Ja hei miten voikin ihminen tulla onnelliseksi kun omien vanhojen ja tuttujen vaatteiden pukeminen onnistuu jälleen! Raskauskilot ovat aikalailla mennyttä, taidan nyt painaa kilon verran enempi kuin ennen raskautta, joka on ihan jees juttu.

Torstaina treenasin ikäänkuin ekaa kertaa. Juokseminen kiellettiin vielä hetkeksi joten vähän onnetontahan tuo tekeminen on. Itseltäni salaa kuitenkin ihan pikkusen hölkkäsin, mutta jäin heti kiinni.. :) Oli vissiin niin outo näky nähdä tämä eukko hölkkäämässä, että sain heti palautetta treenikavereilta "oho, toihan juoksee"- tyyppisesti. Siinä pikkusen Pirkkoa pyörittelin parilla hypyllä ja olin kuin Liisa Ihmemaassa. Tai tukkimiehen känni ehkä enempi kuvaa tunnetilaa. Hukkasin nimittäin esteitä ihan epämääräisellä tavalla. Pirkko ja Ava raukka, niille tulee vielä vaikeaa mun kanssa.. Viiden minsan  tekemisen jälkeen olin hengästynyt ja onnellinen. Tästä tämä lähtee :)

Ulkona on loistava keväinen fiilis. Käytiin äsken pitkällä lenkillä Avan ja Raimo Sepon kanssa. Kaupassakin poikettiin ja jotenkin ihanan pikkukylä-lähikauppa-meiningillä saatiin onnitteluita myyjiltä vauvan johdosta.  Odotan niin paljon, että olisi jo kesä. Miten helppoa onkaan sitten lähteä tuon vauvankin kanssa liikenteeseen kun ei tarvi pukemisrumbasta välittää. Ja treeneissä vaippojen vaihtamiset, syöttämiset jne. sujuvat paljon helpommin. Voi että, mene aika nopeaan mene.

Pasi on Pirkon kanssa kisaamassa parhaillaan. Ovat tehneet pari rataa, yksi olisi vielä jäljellä. Molemmilta hyllyt toistaiseksi. Eka rata oli kuulemma hyvä, yksi lipsahdus ja siitä virhe. Tokalla radalla oli tapahtunut jotain hässäkkää. Pirkko oli voittanut Pasin 10-0 sillä radalla ja irronut jotenkin epämääräisesti kait johonkin. Keppejä ja kontakteja on tehnyt hyvin. Ollaan niistä siis iloisia toistaiseksi ja toki pidän täällä peukkuja pystyssä, jotta vikalta radalta irtoisi nolla.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Hän on täällä

Kahden seuraan on nyt liittynyt kolmas <3
- Vai pitäisikö sanoa, että meidän seitsemän seuraan on nyt liittynyt kahdeksas :)

Meidän rakas pienimies syntyi 4.3 ja muutti maailmamme samalla hetkellä. Ei sitä voi ymmärtää etukäteen, millaista on rakastua omaan lapseensa. Pienessä hetkessä siitä tulee tärkeämpi kuin mistään muusta. Sitä katsoo ja ihailee, ihmettelee ja taas ihailee. Vastako tuo oli mahassa ja nyt tuo on todella tuossa? Ja noin täydellisenä ja valmiina? Voi sentään. Niin ainutlaatuista ja ihanaa.

Koirat ovat ottaneet pienen miehen hyvin vastaan. Ava on hurmaantunut, kulkee haltioutuneessa tilassa ja tuijottelee etäältä euforinen ilme naamassaan pikkuista. Välillä ohimennen haistaa tuota päästä korvat poskille pudonneena ja näyttää siltä, että on onnellinen. Ovikellon soidessa se käyttäytyy huonosti, suorastaan hiukan raivokkaasta. Selvästi kokee tarpeelliseksi puolustaa nyt kotia enemmän kuin ennen. Täytyy sen kanssa päästä yhteisymmärrykseen siitä, että sen ei tarvitse tuollaisia vastuita ottaa kantaakseen. Pirkko hämmentyy hiukan vauvan alkaessa itkeä. Herää unestaan ja tulee viereen kyttäämään, yrittää myös juoksennella jaloissa mitälie paimentaen tai jotain. Tuohon on puututtu kanssa ja minusta on rauhoittunut jo. Pätmän on kiinnostunut uudesta tulokkaasta. Niillä on samana päivänä synttärit joten ehkä kuvittelee saaneensa synttärilahjan, ehkä oman Robinin? Haluaisi tehdä tuttavuutta haistellen ja mieluusti tuijottelisi vauvaa lähietäisyydeltä. On ystävällisen ja lempeän oloinen, mutta liian tuttavalliseksi sitä ei pidä päästää. Se kun on sellainen sylissä makoilija tuo Pätmän, niin todennäköisesti ilman rajoja heittäytyisi vauvan viereen kellimään kun silmä välttäisi. Pahkis on reagoinut tosi hienosti myös. Pitää vauvaan etäisyyttä, mutta on kiinnostunut siitä ihan ystävällisellä tavalla. Jonkin verran ehkä on havaittavissa mustasukkaisuutta Pasia kohtaan. Eilen huomasin, että yritti kivuta jostain sohvan takaa Pasin syliin vauvan ollessa siinä myös. Tarkkana saa siis myös hiukan olla nyt sen kanssa, että ymmärtää pitää etäisyyttä pikkumieheen. Mutta hienosti kaikkien kanssa on mennyt ja toivottavasti jatkossa menee kanssa.

Pasi käväsi Pirkon kanssa kisaamassa viime viikonloppuna Ojangossa. Hienoja ratoja tekivät ja kotiintuomisena oli yksi nollavoittokin. Tässä rata, mahtaakohan linkki toimia:

https://www.facebook.com/photo.php?v=10152094470264442&set=vb.787334441&type=2&theater



perjantai 28. helmikuuta 2014

ees ja taas

Nyt vähän rampataan ees ja taas, sairaalassa siis. Mutta en valita, mielummin ramppaan kuin siellä makaan ympäri vuorokauden. Arvot on yhä korkeat joten pitävät mut sisällä aina ensi maanantaihin saakka jolloin taas kontrolloivat noita arvoja. Kuitenkin niin mukavasti suhtautuivat, että saan olla kotona aina päivittäisten sykeseurantojen ja lääkkeen ottojen välissä. Toki jos tilanne johonkin suuntaan muuttuu, huonommaksi siis, niin sitten siellä ollaan ja pysytään. Mutta toistaikseksi kaikki on kunnossa, vauvan sykkeet on hyvät  ja pitää säännöllisesti jotain tanssiharjoituksia tuolla yksiössään. Munkin vointi on ihan hyvä.Voiko näillä viikoilla koskaan ihan timanttinen olo ollakkaan, tuskinpa. Mutta ei kaiketi mitään normaalista poikkeavaa. Lääkäri kehoitti kuitenkin muistamaan, että kotona l-e-v-ä-t-ä-ä-n, sillä kroppa käy aikamoisella kurmituksella kun arvot on korkeat ja muutenkin tietysti kun vauvaa pukkaa koska vaan. Niinpä olen ottanut vinkistä vaarin. Pasi lähti tänään yöksi Poriin hoitamaan sukulaisvelvollisuuksia ja mä sain siskoni tänne avuksi koiria hoitamaan. Noiden neljän lenkitys ei ehkä ole parasta mahdollista lepoa nimittäin. Äsken tuo lähti kaikkien neljän kanssa liikenteeseen ja mua ihan jännittää, että miten selviää. Onhan siinä aika lauma toinen toistaan pahempia apinoita kaitsettavaksi. No, onneksi on Pirkko, joka on kiltti ja helppo. Yksi edes neljästä, kertonee jotain meidän koiran koulutustaidoista. No joo, onhan nuo ihan asiallisia, mutta joskus kun joku yllättävä tilanne (lue:pihasta karkaava koira tms) osuu äkillisesti kohdalle niin saa itsekkin käyttää kaiken auktoriteetin, jotta homma ei lähde lapasesta (lue: karva-apinat eivät kisko nurin). 

Eilen käytiin sporttiksella ja Pasi treenasi molemmat pikkuminkit. Pirkko oli ihan taitava kepeillä, haetaan nyt hyvää fiilistä, itsevarmuutta sekä osaamistasoa lisää ohjureita apuna käyttäen. Pätmänkin pääsi piiiitkästä aikaa. Supersankari oli ihan liekeissä kun pääsi monen viikon tauon jälkeen hallille (ne tassut on olleet auki niin ei ole päässyt tekemään). Sillä intoa piisasi, toisinaan ehkä enemmän intoa kuin älyä, mutta mieluummin noin päin. Kamalan söpö se on kaikessa touhukkuudessaan ja miellyttää mun silmää. Hei ja Pahkis kävi eilen ekaa kertaa akupunktiossa. Ihan oikeasti siinä oli havaittavissa eroa käynnin jälkeen, loistojuttu! Hoiti tulehdusta ja koitetaan saada sitä kivuttomammaksi nyt tuon avulla. Kertoi, että reagoi hoitoon hyvin, tai ainakin tulehdustilanteeseen hoito tuntui vaikuttavan. Muuten ei kummempaa koiriin liittyen. Pasi ilmoittautui johonkin kisoihin viikon päähän Pirkon kanssa, ehkä vuokkosille. Saapi nähdä, että jääkö nuo väliin jos vauva päättää syntyä. 

Pakkailin äsken sairaalakassia valmiiksi. En nyt itselleni sinne mitään vielä osannut laitella, mutta vauvan lähtötamineet tuli pakattua. Että voikin olla noin yksinkertainen asia omalla tavallaan haasteellista. Kun mistäs nyt tälläinen amatööri tietää, että kuinka paljon sille pitää vaatetta niskaan laittaa kotimatkalle. Ja onko se nyt sitten kuinka iso ja kuinka kylmä ulkona on. No, ehkei pukemisasiat mitään tähtitiedettä kuitenkaan ole. On sillä nyt jotain pöksyä, potkupukua, lakkia ja tumppua jne.pakattuna joten eiköhän niillä saada se kotiin tuotua. 

tiistai 25. helmikuuta 2014

kesytetty pikkuminkki ja sairaalaterkut

Hyvää ja huonoa. Sitähän se elämä usein tuntuu olevan. Mutta kaippa joillain ihmisillä nuokin painottuvat useimmiten jompaankumpaan, joka voi tehdä elämästä asteen verran parempaa tai huonompaa. Tai sanotaanko, että helpompaa tai vaikeampaa. No, kaippa se näin on, että välillä vähän enempi jotain ja sitten taas jotain. Mutta hiljalleen alkaa omalla kohdalla tuntumaan, että pieni raja saisi kuitenkin olla sillä, miten paljon kökköä yhdeksään aika tärkeään ja erityiseen kuukauteen voidaan mahduttaa. Ja sitten manailuni perään heti huutelen, että voisihan sitä tietenkin asiat hullumminkin olla. Asenteesta on juu monet asiat kiinni, niinhän se on. Silti tuo edellä mainittu lause saa mut jotenkin ärtyneeksi. Onneksi ihmismieli on niin kumma, tai ainakin mun mieli, että unohdan menneet aika pian. Tuntuu, että sairaalloisen hankalasta syksystä olisi jo sata vuotta aikaa.

Tässä koneella istuessa kuuntelen samalla vauvan sydänääniä ja katselen, miten ne piirtyvät paperille. Hienot ovat, sen olen  jo tässä oppinut, että nuo suuret vaihtelut sykkeessä ovat hyvä juttu. Se on hassua, miten tämä seuranta saa vauvan aina aktivoitumaan. Kätilö kertoi, että vauvat reagoivat omiin sydänääniinsä ja usein piristyvät seurannan aikana. Mä luulen, että tuo meidän kaveri myös väistelee noita antureita, jotka mun mahan päälle laitellaan. Yrittää muljutella itseään niiden alta pois, mutta tila on käynyt niin vähäiseksi, että turhaan moista yrittää. Tänään sillä on ollut muutenkin kauhea vauhti päällä. Se vissiin tykkää olla sairaalassa. Ehkä tietää, että tää on se paikka, jossa sen elämän suurin asia tulee pian tapahtumaan. Nytkin touhuaa niin, että koko maha hytkyy sinne ja tänne. Hassu pieni.

No tännehän jouduin tällä kertaa koska mun maksa-ja sappiarvot nousivat taivaisiin. Raskaushepatoosi, sellainen sitten. Onneksi se on kovin vaaraton useimmiten, mutta muutamille huono-onnisille kohtalokas, josta syystä seuranta on tarkkaa. Sairaalassa siis ollaan kunnes arvot lääkityksellä saadaan alas tai sitten vauva ulos jos arvot ei laske. Kuulemma ensi viikolla tuota käynnistystä suunnitellaan jos arvot ei ole laskeneet. Tällä hetkellä varmaa on, että olen täällä ainakin torstaihin kunnes katsovat arvot ja päättävät jatkosta. Toivon mukaan arvot olisivat laskeneet siihen mennessä sen rajan alapuolelle, että kotiutuminen onnistuisi.

En haluaisi valittaa, mutta onhan täällä pirun tylsää. Kun olo ei ole sairas, eikä mieli tee levätä niin tuntuu tyhmältä vaan olla, odotella ja hengailla. Pasi on onneksi käynyt täällä ja Pirkkokin tuli tänään moikkaamaan. Voihan itku, kamala ikävä kyllä noita kaikkia.

Pasi kisaili sunnuntaina Lempäälässä tyttöjen kanssa. Tekivät oikein hienoja ratoja ja kotiintuomisena oli nolliakin. Molemmille yhdet nollat, Ava taisi olla hypärillä kuudes ja Pike voitti yhden agiradan. Kaikista hienointa kuitenkin oli, että Pasi sai Pirkkiksen kesyteltyä takaisin sopiville taajuuksille. Tuli äärihyvin ohjauksiin ja teki nätisti kepit ja kontaktit. Se lämmitti kovin mieltä, sillä vähän tuo mopo on tässä päässyt sillä keulimaan. Mutta luojan kiitos se kaikessa kiihkeydessään on kuitenkin kiltti koira, johon pystyy vaikuttamaan. Muuten radoilta tuli yksittäiset virheet sille, ei mitään ihmeellistä, pieniä lipsahduksia vain. Sussukin kulki hyvin. Karkasi putkeen yhdellä radalla ja olisi halunnut Pasilta tarkempaa ohjausta eräässä takaakierto-päällejuoksukohdassa. Mutta hyvä retki oli kyllä kaikinpuolin. Hyvä Pasi ja sesset :)




 

tiistai 18. helmikuuta 2014

hei mä olen Pätmän, kuka sä oot?

Päivät kuluvat ihmeellisellä vauhdilla. Aamuisin on kerrassaan ihanaa nukkua juuri niin pitkään kuin sielu sietää ja yleensä se sietää aika pitkään, sillä iltaisin tulee kukuttua liian myöhään. Laatuaikaa itseni kanssa kun muu väki nukkuu.. Onneksi Esa-kissa on seuramiehenä, telkasta hömppä ei lopu kesken ja muutama kirjakin on kesken.  Mutta sitten kun nukahdan niin sitten kyllä nukun kuin tukki. Kehtaanko edes myöntää, että tänään nousin vasta klo 11 sängystä? Ja kun vihdoin saan itseni ylös niin hommaa piisaa. Koirat lenkille, siivousta, kyläilyjä, shoppailuja ja kaikenlaista. Olympialaisia toki ohessa ja kyllähän sitä netissäkin tulee surffailtua.  Ja oho, taas on päivä mennyt jo.

Tokihan sitä on treeneissäkin pyöritty ja Pasi kisasi sunnuntaina Pirkkiksen kanssa Jankkilassa. Noista kisoista ei jäänyt kyllä jälkipolville kerskuttavaa, kotiintuomisina 3 x hylly. Molemmat tekivät virheitä minun mielestä, mutta sellaistahan se agility usein tuppaa olemaan. Pirkko käy hitusen liian kuumana tällä hetkellä, eikä Pasin luotto sitä kohtaan ole tästä syystä ihan kunnossa. Ja jos et luota ja yhtään jäät varmistelemaan niin peli on menetetty. Tuon minkin pitää tietää kaikki niin pirun ajoissa. Jos ei tiedä, niin eipähän jää kyselemään vaan meni jo. Mutta ymmärrän Pasia, eipä ole helppoa luottaa kaveriin, joka kiireissään ei hoida tonttiaan niinkuin sen kuuluisi. On tehnyt niitä kuuluisia keppivirheitä  ja karkasihan tuo taas puomiltakin ilman lupia. Ja päräytti mm. päin okseria. Hiphei sanoo Pirkko ja hohhoijaa sanoo Pasi. Mutta kyllä se siitä, ne on yhdessä kuitenkin tosi hyviä. Mun suosikkipari.

Mulle iski  pieni annoskateus kisoja katsellessa. Kisa kisalta ja treeni treeniltä veri vetää enempi ja enempi agilitaamaan. Ehkä fiilis on nosteessa kun tiedän, että pian se hetki koittaa kun pääsen taas. Tai toivon mukaan mahdollisimman pian. Sussu saa hellävaroen saatella mut takaisin radoille. Se lupasi olla kiltti ja kulkea juuri niin hiljaa kuin minäkin. Mutta en saa jurputtaa kuulemma sen ylösmenoista tai sitten se juoksee muakin hiljempaa ja ohi esteistä. Pasi saa jatkaa Pirkon kanssa ja yrittää hankkia niitä tuloksia ensi kesän kissanristiäisiin. Mutta ehkä vähän sukellan senkin ohjaksiin ja kesyttelen sitä tavalla, jonka ei pitäisi haitata niiden menoa. Katsotaan nyt.

Pätmän pääsi tapaamaan sellaisia erikoisia eläimiä kuin lampaita. Esitteli niille itsensä iloisesti häntää heiluttaen ja ehdotti, että nekin pakkaisivat nuori suomi reppuihinsa eväät ja sitten ne voisivat kaikki yhdessä leikkiä rosvoa ja supersankaria. Mitään en paimennuksesta ymmärrä, mutta eipä näyttänyt Pätmänkään ymmärtävän sen enempää. Kaikessa iloisuudessaan ja hölmöydessään se kuitenkin sulatti jälleen allekirjoittaneen sydämen ja edelleen saa hymyn huulille kun asiaa yhtään pähkäilee. Kuulimme, että sen isä on iloinen koira, joka rakastaa vettä. Ainakin nuo ominaisuudet se on periyttänyt pojalleen. On sen isässä paljon muitakin ominaisuuksia kuulemma, jotka tekevät siitä tyylikkään paimenkoiran. No, omena on joissain asioissa kai tipahtanut aika kauas siitä puusta. No joo, pakko kait kuitenkin sen verran selitellä, että ei tuo tietysti ole lampaita sitten pentuajan jälkeen nähnyt. Voisihan tilanne olla hiukka toinen jos olisi. Mutta ei ole ja se ei haittaa meitä, sillä emme ole aikoneet harrastaa lampaiden kanssa muuta kuin ehkä niiden syömistä aina silloin tällöin. Onneksi Pirkko ei kuitenkaan nähnyt parhaan ystävänsä kohtaamista näiden erikoisten kikkarakarvaisten eliöiden kanssa. Se tuskin olisi vieläkään toipunut siitä nolouden multisupermäärästä ja kaveruus olisi nyt todellakin koetuksella.

Uroksia on etsitty ja kyselty. Ja käyty katsomassakin. Mitään kuitenkaan ei ole vielä kerrottavana sillä saralla, mutta olo on kuitenkin melko toiveikas.




lauantai 8. helmikuuta 2014

Nyt se alkoi!

Voi hurja, tää olis nyt sitten äitiyslomalla. Kuka laittoi ajan kulkemaan noin nopeasti? Perjantaina vikana työpäivänä olo oli vähän ristiriitainen. Tajusin taas, miten paljon tykkään työstäni ja miten paljon päivittäin sille aikaa ja ajatuksia kulutan. Olo oli siis jopa vähän haikea kun töihin paluusta ei ole nyt sitten tietoa. Toisaalta olo oli myhäilevän tyytyväinen samaisesta syystä. Ja iloinen siitä, että olo on nyt näin hyvä kaikkien takana olleiden harmien ja huolien jälkeen. Ajatella, että näin hyvävointisena pääsen viimeiselle kuukaudelle, se on hienoa se! :)  Nyt sitten pääsen kuluttamaan aikaa Pirkon uroksen etsintään oikein urakalla :) Sitä vartenhan tälläinen loma ennen lapsen syntymää on, eikö vaan?  Mun työkaveri psykologi kyllä jotain mainitsi, että vanhemmaksi tuleminen on ihmisen suurimpia kehitystehtäviä joten tuolle muutokselle on nyt hyvä antaa aikaa ja ajatuksia ennen vauvan syntymistä. Mutta pentujen syntymä, vauvan syntymä, äidiksi tuleminen, Pirkon äidiksi tuleminen, isän löytäminen jne. ihan nuo liippaavat läheltä toisiaan ja  sopivat minusta nyt tähän odottelun vaiheeseen oikein mallikkaasti :)

Elinan treenit viime sunnuntaina menivät hyvin Pasilta ja Pirkolta. Pientä napakkuutta  ohjaukseen ja muistuttelua siitä, mitä asioita olisi tarve taas kiiturille vahvistella, jotta homma pysyy kasassa. Keppien loppupäässä kaasujalka painoi liiaksi ja virhemarginaali kasvoi liian suureksi Pirkon karkaillessa sieltä kuuluisasta tokavikasta välistä. On se aika ketku tuo koira, kerrassaan. Kun ei malta niin ei malta. Pöh sille. Mutta nopea se on, huh sentään. Suomen nopeimpia sanoi Elina. No voi olla, en tiedä, mutta riittävän nopea kyllä meidän tarpeisiin. Minäkin pääsin nauttimaan vauhdin hurmasta. En omastani vaan Pirkon. Keskiviikkona Jarin treenien päätteeksi pääsin vähän fiilistelyohjailemaan ja irrottelemaan sitä. Nälkä kasvoi syödessä. Mä niin haluan jo päästä kunnolla tekemään agilitya! Torstaina sitten sporttiksella Ava oli kerrassaan vauhdissa Pasin kanssa. Teki kertakaikkisen hienoja kuvioita ihan ilman Pasiakin. Selvästi kyllä rasittui moisesta ylisuorittamisesta ja ravisteli hetken aikaa aivosolujaan takaisin perusasentoon. Pätmän parka toipuu niitä tassujaan, aina vaan. Pitäisi löytää sille jotkut hyvät tossut, joilla jalkoja saisi suojattua lenkeillä.

Pahkitty on viettämässä laatuaikaa siskoni luona. Siskoni on niin ihastunut siihen, että kyseli sitä taas hoitoon luokseen. Mikäs sitä sinne antaessa kun tulevat niin hyvin juttuun ja tiedän, että molemmille tulee hyvä mieli tuosta laatuajasta. Huomenna se tulee onneksi kuitenkin jo kotiin. Tuleehan sitä aina ikävä kun on reissussa.

tiistai 4. helmikuuta 2014

geenitestattu Pirkkoliisa

Pirkkiksen loput geenitesti tulokset tulivat eilen. CL ja TNS olivat negatiiviset, mutta harmillisesti se on CEA kantaja. Onneksi tuo ei sen elämään millään lailla vaikuta, mutta asia on nyt sitten vaan huomioitava uroksen valinnassa. Mutta olipas hyvä kun testasimme sen niin nyt tiedämme olla vilkuilematta myös niitä testaamattomia uroksia. Nyt kun tuo tieto on käytössä niin on aika taas aktivoitua uroksen etsinnässä. Onneksi äityisloma alkaa parin päivän päästä (!) niin ehdin paremmin ihmetellä näitä asioita :)

lauantai 1. helmikuuta 2014

odottavan aika on pitkä

Voi että sentään, pääsin torstaina vähän treenailemaan Pirkon kanssa. Kyllä tuo on vaan niin virkistävää ettei tosikaan. En nyt tietty mitään rataa tehnyt, mutta sylkkäreitä, päällejuoksuja, niistoja ja kontakteja vahvistelin tai yritin lisätä vähän ipsterin tarkkuutta. Olihan tuo normaalia vauhdikkaampi, hyppäsi päin kun en siirtynyt päällejuoksusta alta pois ja lähti mm. kontaktihäiriöön mukaan. Onneksi on kiltti niin yksien virheiden jälkeen lisäsi tarkkuuttaan ja kohensi asennettaan. Ja voi hyvänen aika, millainen lillerilalleri olo mulla olikaan.. että voi ihan lelun maasta poimiminen vaatia ponnisteluita! Niin se vaan on, mutta eihän tässä nyt enää h-hetkeen ole montaa viikkoa jäljellä joten kuuluu kaiketi asiaan tälläinen yleiskömpelyys. Maha on muuten yht'äkkiä ottanut hurjan kasvupyrähdyksen. Ei näy varpaita sen takaa ei, mutta kyllä ne siellä on :)  Aamulla kävin puntarissa, 11kiloa suunnilleen oli tullut lisää lähtötilanteeseen, joka on kaiketi kovin kohtuullinen näille viikoille. Mutta onhan se hurjaa tälläinen muodonmuutos ja toki omalla tavallaan jotenkin ihanaakin.  Onneksi ei kuitenkaan loputon tila.

Tässä muutaman viikon sisällä on kutkuttanut ihan kauheesti päästä kirmailemaan tyttöjen kanssa ja samalla on hiipinyt mieleen ajatuksia, että osaankohan enää lainkaan kun vihdoin ohjaksiin pääsen? Oon viimeksi tehnyt agilityä niinkuin ihan kunnolla elo-syyskuun vaihteessa ja siitä on jo kovin monta kuukautta aikaa. Oman mielen piristykseksi ja mielikuvien säilyttämiseksi oon katsellut videoita aika-ajoin ja fiilistellyt mielessä, miltä homma tuntuikaan. Vaikkapa näitä enkun ratoja (vaikka juoksinkin noissa  oksennus suussa raskausviikkojen takia, mutta kuitenkin):  https://www.youtube.com/watch?v=s1QAGxiX8AE taikka näitä viime kesän kisoja (kiitos Esalle videosta): https://www.youtube.com/watch?v=VWl7_f7uOiQ. Tai sitten agirodun ratoja (huh, mitkä kelit siellä muuten oli!): https://www.youtube.com/watch?v=gcBNWEys9VE

Samalla noita katsellessa oon miettinyt, että millälailla mun tarvii kehittyä kun pääsen taas ohjaamaan. Videoiltakin sen näkee, että lisää rohkeutta ja liikettä ainakin tarvitaan, jotta koiran ei tarvi mua odotella. Pasin kanssa ollaan jo tehty treenisuunnitelmaa kuntojemme kohentamiseksi heti vaan kun saan luvan siihen. Peruskuntotreeniä ihan kotosalla Jerryn hyvien toptiimin aikaisten ohjelmien avulla ja lisäksi sitten mulle intervalli-ja ketteryystreeniä kaupanpäälle. Agilityssä toivoisin, että pääsen luottokoutsien silmien alle treenailemaan, jotta homma lähtee oikeaan suuntaan heti alusta pitäen.Voin kertoa, että tälläisen tauon ja pakotetun aloillaan olon jälkeen on motivaatio sellaisella tasolla, että ei ole koskaan ollut. Katsotaan sitten mitä se todellisuus on kun vauva talouteen asettuu. Yöheräämisiä ja arjen ihmettelyä odottaessa.

Pirkon geenitestien kaksi tulosta tuli muuten perjantaina. TNS ja CL olivat negatiiviset ja nyt vielä odotellaan tuota CEA:ta. Eiköhän ensi viikolla tule sekin.

Tänään tiedossa hyvää seuraa ja syömisen juhlaa kera blinien. Sopii :)


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

minkkien minkki

Johan auttoi valittelu kurjasta olosta. Päivää myöhemmin oon jo ihan tolpillani, kuumeesta ei ole tietoakaan ja yskäkin on helpottanut jo merkittävästi. Olkoot nenä ja kaikki paikat tukossa ja särkekööt korvia, kurkkua jne. Ne on vaan kuitenkin alle puolet siitä kurjuudesta mitä tässä on ollut.  Jaksoin jopa tänään happihyppelylle Pirkkiksen kanssa sekä innostuin vähän tokoilemaankin sen kanssa. Ja katsomaan sen jälkeen Lotan hallille kun Pasi ja Pirkko treenasivat Elinan koulutuksessa.  Ja kun kerta noista kaikista selvittiin, niin huomenna töihin.

Elinan treenit tulivat ihan hyvään saumaan noille. Mopo on alkanut kisoissa hiukkasen keulimaan kun treenit on jääneet vähemmälle ja nyt oli aika hiukan kesytellä Pikeä kuuliaisemmaksi. Se on kyllä sellainen kaveri, että se tarvii jatkuvaa säätämistä, että homma pysyy kasassa.  Anna sille pienikin yliote tai ole itse tehoton niin se kyllä ottaa tilanteen haltuun haluamallaan tavalla. Ei nyt mitään katastrofaalista tietty samantien, mutta ohjattavuus kyllä kärsii kun imu esteille ja halu nopeisiin ratkaisuihin lisääntyy. Ja kun tuo kulkee suhteellisen vauhdikkaasti niin paljoa ei tarvi tapahtua kun mopo karkaa jo käsistä. Onneksi se on pohjimmiltaan monella tapaa loistava koira niin on uudelleen kesytettävissä aika pienellä. Homma pysyy kasassa kun itse pysyy tehokkaana ja kertoo sille ajoissa asiat. Ja huomauttaa tarvittaessa jos vauhdinhurma kasvaa liian suureksi. Huolellisuutta saadaan lisää kun yllättäen niistoista ei siirrytäkkään pois alta, päällejuoksut jätetään tahalleen sen eteen ja sylkkäreissä esimerkiksi pakotetaan tulemaan käteen saakka - ja toki vaaditaan huollisuutta kepeillä ja haastetaan sitä kontakteilla. Kyllähän se äkkiä taas muistaa, että kuka tilannetta loppujen lopuksi vie ja kenen tehtävä on olla kuuliainen.  Mutta on se sellainen pikkunilviäinen,varsinainen minkkien minkki. Niin maailman kiltein monella tapaa ja sitten salaa aika paha ja hullu kuitenkin. Mutta kun kulkee niin vau. Vaikka itse sanonkin, niin onhan se hämmentävän pätevä ja nopea koira.

Ja kun nyt kehumisen makuun pääsin niin sanottakoon, että oikeastaan se voisi olla kai ihan lahjakas tokossakin. Oon nyt hiukan innostunut tekemään sen kanssa ja sehän tuntuu varsin mainiolta. En ole kestänyt sen vaatimatonta seuraamista. Sitä kun on tottunut melkosen intensiivisen malinoissin ja kertakaikkisen täydellisen tervun kanssa noita juttujen enemmän tekemään, niin tuollainen puolta pienempi rimppakinttu on ollut jotenkin säälittävän tuntuinen. Mutta ehkä olen treenannut tarpeeksi vähän Avan kanssa niin en vertaile noita keskenään. Pirkko tekee oikeastaan aika sähäkästi ja hyvin. Sille saisi taatusti nopeita liikkeitä kun osaisi ja jaksaisi treenata, eikä se seuraaminenkaan nyt kai niin huonoa ole. Ainakin tänään tuntui varsin innokkaalta ja asento vaikutti hyvälle. tai sitten se johtuu mun mahasta, että en huomaa, että edistää pirusti :) Mutta katsotaan jos saisin kuvattua sitä joku kerta, edes jotain pikkupätkää niin voin ihmetellä olenko oikeassa vai kuvittelinko vain.

Täällä koko muu kööri nukkuu jo kovin sikeästi, onhan kellokin kai jo jotain yli puolen yön. Pitäisiköhän sitä alkaa itsekkin yrittää samaa. Jos sitä alkaisi väsyttää kun tarpeeksi yrittäisi. Joo, näin se on tehtävä.




lauantai 25. tammikuuta 2014

valivalivalivali.

omistetaanpas tämä kirjoitus sellaiselle vanhalle ja perinteikkäälle valittamiselle. Ihan vain siksi kun tekee mieli ruikuttaa ja yleensä kun niin tekee, niin asia helpottaa ainakin jollain tavalla. Joku tietysti sanoo, että valittaminen lisää negatiivisuutta jne..mutta pöh sanon minä. Kyllä jokaista välillä ketuttaa ja olkoot se jokaisen oma asia, miten siitä tunteesta eteenpäin pääsee :) Mutta siis tiedossa olotilan valittelua johon tuskin millään lailla liittyy mitään mielenkiintoista koiriin liittyen. Eikun yksi uutinen (tosin ei niin merkittävä) on. Kerrottakoon se ainut koirauutinen siis tähän alkuun.  Optigen muisti minua sähköpostilla, jossa kertoi, että Pirkon veri on saapunut perille. Hyvä juttu, nyt vain ootellaan lopullisia tuloksia. Urosrintamalla on hiljaista vielä, oottelen nyt nuo tulokset niin ollaan viisaampia sen asian suhteen sitten. Toki kyselen ja kyyläilen harvase päivä jotain, mutta siinä kaikki toistaikseksi. Muuten ei mitään mainittavaa. Pasi lähti epiksiin äsken tyttöjen kanssa ja huomenna se on menossa Elinan koulutukseen Piken kanssa. Niin ja pätysen tassut on rikki parista kohtaa joten se joutuu nyt taas himmailemaan treenien suhteen. Hivatin tassut, millähän niihin saisi lisää kovuutta tai jotain ominaisuutta, jotta kestäisivät paremmin kulutusta. 

Ja sitten valittamaan. Oon ehkä elämäni flunssassa. Kurkku oli kipeä viikon verran ja ajattelin jo, että tuskin se siitä huonommaksi menee kunnes muutama päivä sitten tauti todella hyökkäsi päälle kuin joku hirviö. Torstain ja perjantain välinen yö meni valvoessa, olo oli niin tukala ja kuvottava kuin voi olla. Asiaa ei helpottanut se, että jouduin olemaan 12 h syömättä ja juomatta juuri tuona yönä kun perjantai aamuna jouduin käymään sokerirasituskokeessa. Siinä kun hengittelee epätoivoisesti yön suun kautta tukkoisen nenän ja ääri kipeä kurkun kanssa, yskii niin, että oksentaa ja joka rööri on aivan tukossa niin tekisi mieli jossain välissä jotain lämmintä juotavaa ottaa oloa helpottamaan.  Tai edes doupata itseään jotenkin, mutta ei.. Itse sokerirasituskoe oli aivan helppoa kauraa sinällään. Ikäväksi sen teki tuo tappotauti ja kuume, joka nousi sitten siinä pystyssä ollessa. Sokerirasituksiin jouduin vähän yllättäen ja kiireellisesti kun vauvan mahan koko antoi viitettä keskiviikon kontrollissa siitä, että jotain voisi olla pielessä noiden mun sokerien suhteen. Muutenkin kait se oli painoarvion mukaan melkonen jötikkä. No niinhän ne sitten soittelivat tuon kokeen jälkeen perään, että pari arvoista oli yli viitearvojen joten raskausajan diabetestä nyt sitten pukkaisi. Ei riittänyt yhdellä ihmiselle näemmä se, että on saanut kärsiä viitisen kuukautta jatkuvista kivuista jne. myooman takia. Ehkäpä tämä nyt on seurausta tuosta tietyllä tapaa. Tai mitä voi olettaa tapahtuvan kun tälläinen totaalielämänmuutos osuu kohdille? Kun on aiemmin tottunut liikkumaan paljon päivittäin ja yht-äkkiä monta kuukautta kahden sadan metrin kävely päivän aikana on maksimaalinen mihin kykenee? Nythän joulukuussa olo kyllä helpottui ja pystyin pitkästä aikaa jopa tunnin lenkkeihin kerrallaan. Mutta ehkäpä tuo tapahtui liian myöhään kuitenkin. Ja onhan mulla aikamoinen sukurasitekkin olemassa, joka ei nyt sinällään tässä asiassa auttanut hyvään suuntaan. 

Onneksi tuo ylimääräinen mahassa kulkija on päättänyt vähän hellittää otettaan ja sen suhteen tilanne näyttää nyt oikein hyvälle.   Oli jälleen pienentynyt ja oli enää sellainen 6x8cm mötikkä kun isoimmillaan se oli 10x12 senttinen. Mahakas vauvamme oli myös tehnyt sen, mitä sen toivottiin tekevän, mutta joka oli melko epävarmaa eli kääntynyt oikein päin ja työntänyt mennessään tuota kaveriaan syrjemmälle pois keskeisiltä alueilta noin niinkuin loppuaikaa ja synnytystä ajatellen. Jotain erinomaisen hyvääkin tässä siis on tapahtunut sillä saralla. 

Nyt sitten ruokavalio tarkempaa syyniin ja arvojen tsekkausta kotimittauksin. Ja jos ei ruokavalio auta niin sitten kait jotain lääkettä kehiin. Ruokavaliota kun olen pähkäillyt niin sanottakoon, että siihen ei kummempia muutoksia edes voi tehdä. Taidan kuitenkin syödä keskimääräistä terveellisemmin noin yleensäkin. Ehkä nyt sitte otan nollatoleranssin herkkujen suhteen. Eipä niitä nytkään ole tullut kyllä kamalan usein syötyä, kyläilyjen yhteydessä ja kisoissa juu tulee naposteltua aina välillä joku mokkapala. Eipä noista luopuminen nyt maata kaada, mutta vähän epäuskoinen olo, että liekkö se nyt noista on ollut kiinni. No, en tiedä. Maanantaina neuvolaan ihmettelemään asiaa lisää. 

Mutta nyt jos taas lähtis nenäkannuilemaan. Luojan kiitos kuume on hellittänyt niin olo on asteen verran parempi ja turvallisempi vauvaa ajatellen. Ulkona on tosi kaunista joten mieli tekisi pukea kaikki mahdollinen päälle ja lähteä hetkeksi ulos haukkaamaan hieman raitista ilmaa. Pasi soittelikin tuossa, että on jo kotimatkalla. Hyvät oli ollut treenit epiksissä tyttöjen kanssa. Oli palkkaillut molempia kontakteilla, Ava oli tullut kerran Aalta läpi ja Pirkkis oli hoitanut oman hommansa virheettömästi. Hyvä hyvä. 








sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Hupsheijaa, taas yksi viikko takana.

Tämä viikko on mennyt jotenkin ohi. Nykyisin aika tuntuu usein kulkevan kuin siivillä. Sitä huomaa illalla nukkumaan mennessä ajattelevansa, että vastahan sitä tuli edellisiltana silmät tähän suljettua ja nyt on jo tämänkin päivä ohitse. Ja sitten sama toistuu seuraavan iltana ja oho, kohta on mennyt kokonainen viikko tai jopa kuukausi. Mutta sellaista se kai vaan on, eikä siinä kait mitään. Kunhan muistaa ainakin niistä hyvistä hetkistä nauttia, niihin pysähtyä sekä painaa ne hetket johonkin mielen syövereihin mukaviksi muistoiksi.

Tällä viikolla ei kyllä ole tapahtunut mitään niin erikoista, mitä edes tarvisi mihinkään mielen syövereihin sen kummemmin painaa. Kaikki treenit jäi väliin kun Pasin selkä kipeytyi jonkin noidannuolen takia. Onneksi tuo on kuitenkin jo helpottamaan päin. Ikä ei tule yksin ja jokaisella kremppaansa. Pasin selkä on kait se osa siinä, joka olisi tarpeellisinta vaihtaa jos olisi siihen mahdollisuus. Keskiviikkona käytiin ekassa perhevalmennuksessa, josta kyllä riitti naureskeltavaa jälkikäteen. Sitä piti sellainen norjalaissyntyinen terveydenhoitaja, jonka rempseät esimerkit tekivät tilanteesta asteen verran hauskemman. Torstain ja perjantain olin opiskelemassa yhtä uutta arviointimenetelmää Lahdessa. Käypä työkalu poikkeavien aistitoimintojen arviointiin joten hyvä, että tuli käytyä. Äitiyspakkaus saatiin myös ja vihdoin ja viimein marraskuun alussa tilattu tuoli kanssa. Nyt tarvisi saada sisustettua vielä uusiksi tätä olkkari-keittiö kokonaisuutta, jotta saadaan uusi tuoli istumaan kokonaisuuteen. Eilen juhlittiin kaverin synttäreitä, valmistujaisia ja myös läksiäisiä. Viimeksi mainittu ehkä kurjin osa tuosta, vaikka iloinen toisaalta olenkin, että toteuttavat tuollaisen unelman miehensä kanssa. Muuttavat ausseihin ja ihan kaiketi sillä periaatteella, että eivät sieltä ole takaisin hetkeen tulossa. Harmillista menettää loistotyökaveri ja kaveri, mutta onneksi nykyisin yhteydenpito on helppoa monella tapaa. Niin ja yök, söin kait juhlissa jotain sopimatonta ja kärsin siitä viime yönä. Mikälie lievä ruokamyrkytys se oli kun sopivasti juhlien jälkeen alkoi ja meni muutamassa tunnissa ohi. Tai sitten tuo oli vaan jotain raskaushömppää, mitä nyt voi olla, mutta ei ole omalle kohdalle vielä aiemmin sattunut.

Tänään Pasi oli kisaamassa Pirkkiksen kanssa Vuokkosilla. Nyt ei oikein ole heillä rytmit kasassa, ei tänään, eikä viikko sitten. Liian vähän oikeanlaista treeniä luulen minä. Nyt jäävät kisatauolle, jotta löytävät jälleen tuon hetkeksi taka-alalle siirtyneen tekemisen hyvän meiningin sekä luoton toisiinsa. Ei liian vaikeaa ja haasteellista, sellaista sopivaa, jossa pääsevät tekemään pidempää ratapätkää, jotta löytävät jälleen yhteisen rytmin. Ja kontaktien fiilistä on parannettava kanssa, Pirkon ilme on nyt liian "pingottonut" niillä mun mielestä. Valeraskaus tuntui menevän jo siltä onneksi ohi. Tällä kertaa kesti vain parisen viikkoa tuo mutrusuu-vaihe sillä. Hyvä niin.

Ensi viikon sääennuste ei näytä kovin lupaavalta. Hirmuisen kylmää minusta ja Avasta. Mulle ei ole varastossa riittävää määrää vaatetta joihin mahtuisin, että noin kylmässä tarkenisin.. Ja Ava sanoo, että korvat jäätyy ja tassut kanssa. Tassut kyllä lämpenee tossuilla, mutta toimivaa piporatkaisua ei ole löydetty, joka suijaisi noita jättikorvia pakkasenpuremilta. Bortsuja ei tunnu pakkasilmat millään lailla vaivaavan.

No niin, paljon höpinää ihan tyhjästä nyhjäisten. Palailen taas asiaan kun siltä tuntuu :) Nyt jos lähtisi nukkumaan, vaikkakin tämä mahassa asuva tyyppi taitaa olla eri mieltä. Hirveet bileet hällä taas ja aijai kun potkii kylkiluita ja palleaa.


maanantai 13. tammikuuta 2014

verta ja peilausta

Käytiin tänään Ipsuliisan kanssa silmäpeilauksessa Päivi Vanhapellon luona ja samalla siitä otettiin verta geenitestejä varten. Nyt on putkilo pakattu, maksut maksettu, lippulaput tulostettu ja huomenna lähetetään paketti kohti suurta maailmaa. Tulosten pitäisi tulla muutaman viikon sisällä siitä kun näyte on päätynyt jenkkeihin. Enpä tiedä kauan lie matkanteko kestää, mutta tuskinpa kovin kauaa. Silmät olivat muuten terveet, mikä oli loistojuttu. Jotain sikiöaikaista ripettä oli toisessa silmässä pari pienen pientä pistettä, mutta se on kuulemma normaalia, eikä vaikuta mihinkään. Terveiden silmien lisäksi sai palautetta hienosta käytöksestään ja mukavuudestaan. No onhan se kyllä tuollaisissa tilanteissa kertakaikkisen simppeli. Unohdin sen hihnan kotiin ja oikeasti jopa hetken mietin, että maailma ei siihen kaatuisi, sillä menishän tuo vaikka ilman hihnaa tarvittaessa. Ainoastaan sitä ällötti kun odotustilassa sellainen 11 viikkoinen aussi-bostoninterrieri (!) mix yritti saada sitä leikkimään. Pirkosta se oli ällöttävä kun sillä oli joku ihme kopperokin päässä (sillä oli pulpahtanut silmä ulos, hui). Niinpä tyytyi tuijottelemaan aivan toiseen suuntaan ja oli kuin hilpeasti hilluvaa pentua ei olisikaan.

Nyt siis odotellaan vastauksia, jotta ollaan viisaampia uroksen etsimisessä. Kovasti olen illat istunut eri sukuja ihmetellen ja terveys jne. asioita kysellen. Mielenkiintoista, mutta tavallaan aika sekavaa. Mulla menee jo ihan sekaisin kuka oli mistäkin ja mitä koiria kenenkin takana oli ja vaikka mitä. Onneksi on vielä aikaa runsain mitoin etsiä sitä sopivaa, vaikka onhan se niin, että aika voi kulkea yllättävänkin nopsasti. Justiinsa tänään laskeskelin, että mulla olis enää vajaa 20 työpäivää jäljellä ennen
äityislomalle pääsemistä. Ja sehän tietää sitä, että laskettuun aikaan ei myöskään ole enää kuukausitolkulla aikaa. Enää itseasiassa kaksi kuukautta, ohhoh.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vuokkosilla taasen

Pasi oli eilen kisaamassa Pirkkiksen kanssa Vuokkosilla. Etukäteen jo vähän tuumailin, että saapi nähdä, miten homma pelittää kun Pirkkoliisa on selvästi aloittamassa valeraskauttaan. Tällöin on usein hitusen marttyyri ja kaikenkaikkiaan mieliala vähän laskee ja viihtyy enempi itsekseen jossain. Tosin öisin kyllä  kömpii kainaloon ja lenkillä vaikuttaa olevan ihan omanlaisensa. Joskus valeraskaus vaikuttaa siihen niin, että ei tule ohjauksiin ihan niin hyvin, eikä käänny niin tehokkaasti kuin yleensä. Oon myös vähän epäillyt, että on jumissa jostain. Viime sunnuntain kisojen jäljiltä oli vähän jäykemmän oloinen kauttaaltaan, mutta näytti kuitenkin ihan hyvälle hetken päästä. Onneksi aika osteopaatille on varattuna. Ja sitten kun vielä lisää siihen sen, että se ei ole ikinä kisannut näin paljoa lyhyen ajan sisällä naurettavan vähäisellä treenimäärällä toteutettuna, niin saattoihan lähtökohdat olla vähän normaalia huonommat. No ainahan elämä ei mene niin, että lähtökohdat ovat täysin otolliset ja eihän tässä nyt mitään pahempaa kuitenkaan ollut rasittamassa.

Raunon radat näyttivät kivoilta, olivat vähän erilaisia profiileiltaan. Vauhdikkaita, mutta tarkkuutta vaativia. Ekalla radalla nolla oli lähimpänä. Pasi avasi kuitenkin kepeille törkkäsyssä rintakehän liian auki kohti muutaman metrin päässä olevaa okseria, jonne Pirkkis sitten lähti paljoakaan kyselemättä. Kuulemma oli hiukan varastanut Aalta, pöh.. Toka rata oli hyppis, jossa vauhdikas alkusuora kera takaakierron aiheutti monelle ehtimispulmia. Pasi kerkesi, mutta liukastui hiukan ja menetti rytmin kun joutui turvautumaan johonkin hätäratkaisuohjaukseen. Pirkkis myös läks ohjauksesta putkeen ja siihen Pasi taisi keskeyttää tuon radan. Vikalla radalla saivat kiellon jo heti alusta kun alun kaarros venähti. Nelosesteenä olleelta Aalta Pirkkis lähti ilman lupaa johon Pasi palautti sen. Se siitä sitten, eipä jäänyt näistä kisoista paljon jälkipolville kerrottavaa noin tuloksia ajatellan. Mutta sellaistahan se agility on, välillä onnistutaan ja välillä ei. Hienoja pätkiä välissä kuitenkin. Illalla Pirkkis oli taas hiukan jäykemmän oloinen, mutta tänä aamuna on taas ihan normaali. Liekkö kroppa juoksujen jäljiltä löysempi ja reagoi sitten noin? enpä tiedä. Onneksi ei mitään onnu tms. ja venytteli ihan normaalisti. Jotenkin vaan pisti silmään, että kulki enemmän kasassa, nimimerkillä: tarkkasilmäinen ja ehkä harhaluuloinenkin omistaja?

Olin muuten kisoissa eilen ihan tuhannen puhki, liian paljon liikenteessä olemista ilmeisesti. Kai se on myönnettävä, että ihan ei näytä kunto riittävän tuollaisiin 10h setteihin ilman lepoa välissä. Läksin liikenteeseen jo aamupäivällä kun kävin katsomassa perhe S&T:n kanssa tolleripenikoita. Söpiksiä ja tasaisen mukavia olivat, varmasti heille tulee kiva pentu tuolta!  Tuolta sitten kaupoille, matkaan tarttui hoitotasolle pehmustetta, tuttipulloa ja jotain vaatteita. Nyt alkaa olla homma jo aika hyvin hallussa noin niinkuin tavarapuolta ajatellen. On hoitotaso, vaunut kera tilpehöörien, turvaistuin, sitteri, kantoliina, kantoreppu ja jotain vaatteitakin. Työhuone on muuttumassa lastenhuoneeksi hyvää vauhtia, uudet kalusteet on hankittu ja koottu. Työhuoneen tavarat vielä vaativat läpikäymistä, sillä paljon turhaa lienee säästössä, josta olisi aika luopua. Mutta hyvälle näyttää ja onhan tässä vielä aikaa säätää.

No tuolta shoppailemasta sitten sinne kisoihin ihmettelemään ja siellähän se ilta sujuikin sitten kun kisat olivat vielä myöhässä. Kotimatkalla meinasin nukahtaa rattiin ja kotona iski aivan mahoton jumitus. Uni ei kuitenkaan tullut ja kun tuli niin yölä heräilin kaiken maailman raskauskremppoihin. Toinen pohje kramppasi (eipä tullut juotua juuri mitään päivän aikana, itseä siis syyttäminen), lonkat puutui, selkää särki,vatsaa pingotti ja joku ihme kramppi iski mahaankin keskellä yötä. Vali vali ja vali. Mutta onhan se niin, että asiat voisivat olla hullumminkin joten mitäs tässä valittelen :)

Videoitiin ratoja (kiitos kuvausavuille!) ja koitan saada niitä tänne näkyville jossain kohtaa.


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

hullut uimarit

Johan on ollut hässäkkä päivä. Töissä aikalailla perussettiä, tosin pitkästä aikaa joudun toteamaan, että olin aika kipeä. Täytyy toivoa, että oli vain nyt joku tuollainen ohimenevä juttu, eikä ala vaivaamaan aktiivisemmin. Töistä sitten suoraan lastentarvikeliikkeisiin pörräilemään. Kaippa se olisi jo aika tehdä jonninmoisia hankintoja kun voi olla, että ostamani villasukat eivät ole riittävä paketti kattamaan vauvan tavaratarpeita. Onneksemme löysimme käteen ja meidän elämään sopivan oloiset rattaat, vaunut vai miksi niitä nyt pitäisi kutsua. Niihin saa näppärästi kiinni turvaistuimen ja käyvät vastasyntyneestä johonkin mihin lie kolmevuotiaaseen. Mihin asti lapset nyt rattaita ruukaavat käyttää? ehkä ammatin puolesta multa pitäisi löytyä joku ajatus asiaan liittyen. No ei nyt löydy, mutta eiköhän tuokin asia tässä muutaman vuoden sisällä selkiydy. Sieltä sitten pää kolmantena jalkana kotiin ja viidessä minuutissa taas liikenteeseen.

Pahkis ja Pirkkis pääsivät uimaan Hyvinkäälle. Hetken aikaa kaduin, että lähdin yksin noiden hiukka fanaattisten uimareiden kanssa matkaan, mutta melko helposti selvisin tilanteesta kuitenkin.  Sieltä tuli heti tyttöä ja poikaa auttamaan koirien pesemisissä ja kuivaamisissa. Kovasti varoittelivat vaan lattian liukkaudesta kun pelkäsivät kai, että kaatuisin. Voi olla, että olin huolestuttava näky yrittäessäni hallita kahta veteen kiskovaa koiraa liukkaalla lattialla. Voihan se olla, että en näytä enää kovin ketterältä kuivallakaan maalla. Vaikeaa uskoa, että olisin saanut samanlaista kohtelua ilman tätä mahaa. No, otin avun kiitollisena vastaan ja palkitsin heidät olemalla kaatumatta.

Nuo pöljät uivat ja jahtasivat vesipisaroita sellainen hullun kiilto silmissä, että heikompia olisi varmaan hirvittänyt. Pirkko varsinkin on aivan kaheli. Se kyllä joisi itsensä hengiltä ilman vahtimista.. Joutui jäähylle tuon tuosta, mutta silti sai mahansa ihan pullolleen. Tiedossa siis pissalla juoksemista tänä iltana ja ensi yönä. Pahkis kiljuu ja ui. Hyppii se myös pommeja ja haluaisi rallatella täysiä altaan ulkopuolella. Ihan en ole vakuuttunut, että tämä on se turvallisin tapa saada sille tekemistä. Kuntoutuksesta ei nyt voi edes puhua, ainakaan kun tällä tavalla uinnin toteuttaa. Kotimatkalla mietin, että jospa ensi kerralla varustautuisi fleksillä liikenteeseen niin voisi uittaa sitä vähän hallitummin. Ja Pirkko saa kyllä jäädä kotiin, en jaksa murehtia sen vatsanhalkeamista kun ei ole pakko. Mutta nyt he nukkuvat varsin onnellisina tuolla jossain joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Olen muuten ylittänyt itseni ja treenannut tyttöjen kanssa kaukkareita. Olen jopa saanut iden, miten Avan liikkeet haluan ratautuvan ja ihan kuin se olisi jopa hiukan jo kehittynyt. Pirkko ehtii tarjota viittä asiaa sekunnissa joten sen kanssa olen keskittynyt siihen, että olisi rauhassa ja malttaisi. Se tuntuu arvaavan jo mun ajatuksesta, että tuleeko seuraavaksi mikä asento. Mikälie borderdollien seitsemäs aisti.

Pahkis taitaa lähteä taas hoitoon muutamaksi päiväksi. Sai henkilökohtaisen kutsun mun pikkusiskolta, joka on Pahkisfani. Pahkis on myös Anniina fani, onhan se tuntenut tietysti sen aina ja nauttii kun saa ainoan koiran oikeudet ollessaan kylässä. Ikävähän tuota arjen rikastuttajaa aina on kun se ei ole kotona, mutta kun tietää, miten se siellä viihtyy niin hyvä näin.

Huomenna sporttiksella, lauantaina kisoihin. Siinä loppuviikon aksakuviot.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuokkosten kisat

Sunnuntai-ilta vierähti Vuokkosilla kisoja katsellessa ja kannustaessa. Pasi starttasi Pirkon kanssa kolme starttia Jarin vahdikkailla ja hauskanoloisilla radoilla. Hienosti taas kulki parivaljakolla ja kotiintuomisina oli yksi aginolla ekalta radalta. Sijoitus oli kait 4 tai 5/ 66. Vauhdikkaan rauhallista ohjausta on Pasin teema ja Pike huolehti omasta tontistaan taidokkaasti. Kontaktit varman päälle pysäytyksillä, sillä tällä hetkellä ei ole tarvis niitä muullakaan tavalla tehdä. Kunhan saavat nollat kasaan arvokisoihin niin ehtivät sitten treenata nopeita vapautuksia myös kisoissa. Tokihan arvokisoissa sitten ei ole varaa kontakteilla seisotella, mutta Hipsteri on sen verran liukas luikku ja hektinen menijä, että meidän taidoilla tuskin saisimme sille pidettyä tuollaista varmuutta yllä jos koko vuoden nopeita vapautuksia tekisimme. Luulisin, että se vaatii ohjaajalta aikamoista taidokkuutta olla riittävän mustavalkoinen ylläpitääkseen hyviä kontakteja nopeilla vapautuksilla kisoista toiseen. Toiset siihen kykenee, mutta näillä ihmisillä on agilitykilometrejä ja koirankoulutustaitoja paljon enemmän kuin mulla ja pasilla. Ja kaippa se on vähän koirankin tempparenteista jne. kiinni, että miten homma pysyy kasassa.  Mutta se on totta, että nopeita vapautuksia on myös opeteltava, jotta ohjaus säilyisi kasassa. Ja siis ei sitä nyt sekuntteja siellä seisoteltu tänäänkään.

Kakkosradalla keppien sisäänmenovirhe, mutta muuten kelpo menoa Taas sama tilanne kuin yleensä aina kun virhettä pukkaa: ulkokulma, johon tultiin suhteellisen kovalla vauhdilla. Noi on pahoja Ipsulle. Treeneihin on saatava sille samaa mielentilaa kuin kisoihin, jotta saataisiin varmuutta treenattua. Viimoisella radalla Pasi päätti valita  eri ohjausvaihtoehdon kuin ykkösenä oli tullut mieleen, sillä arveli ykkösvaihtoehdon johtavan aikamoiseen kilpajuoksuun. Hyvä valinta minusta ja miksipä olla kokeilematta erilaisia juttuja silloin kun se on järkevää. Nyt kun kohta ei onnistunut niin on mielenkiintoista treenata tilannetta uudestaan.

 Hyvä kisapäivä siis, vaikka jotenkin eilen ykkösten ja kakkosten ratoja katsellessa yleisfiilis oli jostain syystä kivempi. Ehkä ne oli ne vilpittömän onnelliset ilmeet onnistumisen osuessa kohdalle tai naurahdukset kun homma meni ihan katastrofaaliseksi. Tai kisaamisen aloittamiseen liittyvä käsinkosketeltava jännitys, monipuolisempi rotukirjo tai mikä lie? kuinka usein kolmosissa näkee ohjaajan olevansa onnensa kukkuloilla kun koira osasikin suorittaa kepit ilman virheitä?  Ehkä nuo asiat tai mitkä lie tarttuivat kisaturistiinkin ja saivat aikaan mukavan ja leppoisan olotilan.

Tässä tämän päiväiset radat:

https://www.youtube.com/watch?v=anC-Er8MoH0&feature=youtu.be

lauantai 4. tammikuuta 2014

Hyvänmielen kisakaveri ja kaikkien kaveri Pätmän :)

Niin se vaan koitti tämäkin päivä kun supersankari aloitti kisaamisen. Tavallaan vähän esimakua vaan, sillä starttasivat vain hypärin ja jättivät muut taidot vielä pät-salaisuuksiksi. Kaikkien kaveri, sympaattinen Pätmies huuteli aamusta saakka tohkeissaan " kaikki osallistuu, kaikki voittaa!", " nuori suomi, iloa liikkeelle!" ja mitä vielä.  Meidän piti tehdä sille oma osallistumisdiplomi jo valmiiksi, jotta ei pahoittaisi mieltään. Mutta ei se pahoittanut, sillä oli hyvä fiilis niinkuin tuollaisilla supersankareilla usein onkin. Pasi oli vähän kriittisempi radan jälkeen ja kertoi, että Pät oli hiukan himmaillut vauhtinsa kanssa, mutta taisi tehdä itsekkin niin joten samalla taajuuksilla kulkivat.  Yksi kohta radasta olisi vaatinut vähän tarkkuutta molemmilta, mutta ilolla mentiin virheistä viis ja mitäpä tuota jäädä enempiä spekuloimaan. Minusta kameran takaa heidän meno näytti tosi hienolta ja olin tietty pakahtua ylpeydestä. Olen puolueellinen, mutta annettakoon se anteeksi.

Oikein hauskaa oli jäädä katsomaan myös muita suorituksia. Voi sentään, miten hienosti siellä kirmailivat ohjaajat kera koirinensa ja rotukirjokin oli kolmosluokkia värikkäämpää. Erityismukavaa oli nähdä Pätysen sisko, jota ei olla livenä aksaradalla nähtykään. Olihan niissä samaa radalla ja näytti radan ulkopuolellakin fiilis olevan positiivinen heillä molemmilla. Seurakaverit loistivat, Onnea Mari ja Riio sekä Piia ja Sacu hienoista radoista.  Ja Pasin ja mun suosikki Pätkis ja Piia tekivät myös loistosuorituksen, onnea heille kolmosiin siirtymisestä!

Huomenna aksailut jatkuvat Pasin ja Pirkon toimesta. Onpahan taas tälle turistille ja mukana kulkevalle maha-asukkaalle jänniä hetkiä tiedossa.

Tämän päivän pät-rata on videoitu. Mahtaakohan näkyä kun on vietynä facebookkiin?

https://www.facebook.com/photo.php?v=10151967831669442&set=vb.787334441&type=2&theater

torstai 2. tammikuuta 2014

Tästä se lähtee, tervetuloa vuosi 2014!

Uusi vuosi, uudet kujeet? Kyllä varmaan, ainakin osittain. Ihmiset ovat blogeissaan tehneet katsauksia edelliseen vuoteen ja asettaneet kaikenlaisia tavoitteita tälle vuodelle. Ekan noista teinkin jo, joten ehkäpä minäkin jotain tavoitteita ja suunnitelmia voisin listailla tätä vuotta ajatellen. Sehän nyt on selvää, että tulen laihemmaksi, nopeammaksi, taitavammaksi, mukavammaksi, tehokkaammaksi ja elän hirveän paljon tervehenkisemmin kuin ikinä aiemmin... Tietysti tulen myös kauniimmaksi ja rikkaammaksi sekä tietysti hirveän paljon paremmaksi agilityohjaajaksi. Näiden jokavuotisten itsestään selvyyksien lisäksi voisin ehkäpä muutamia lisäsuunnitelmia kuitenkin vielä tehdä.. :)

Avan kanssa olisi mukava osallistua arvokisoihin. Ehkä viimeistä kertaa, mistäs sitä tietää. Vanhalle missille tulee ikää kahdeksan vuotta, mutta onhan se kovin nuorekas vielä joten miksipä toisaalta kummemmin alkaa vielä suuremmin himmailemaan sen kanssa?  Hei ja hyppyvalioksi se on saatava. Miksi oi miksi tuo viimeinen hyppyserti kiertää ja kaartaa sitä aina vaan? Siihen on tultava nyt jo päätös. Agilityssä treenaaminen keskittyköön sen taitojen ylläpitämiseen ja hauskan pitämiseen. Uskaltaisiko sitä asettaa tavoitteeksi myös sen, että ilmoittaisi sen johonkin tokokokeeseen ja myös vähän treenailisi sillä saralla? Jos kokeeseen mennään niin ilman muuta ykköstulos on saatava ja jos hyvin menee niin pitäisikö vallan kolme sellaista hakea, jotta saisi tuon TK2 tittelin myös.  Epäilen, että into viedä sitä tuosta vielä eteenpäin on häviävän pieni.. Harmillista, sillä siitä tulisi ihan kelpo tokokoira. Muuten suotakoon hälle monta rapsutushetkeä kainalossa ja tuhansia kehuja hyvän itseluottamuksen ylläpitämiseksi. Ava asettaisi kaiketi tavoitteeksi sen, että haluaisi käydä juoksemassa Pasin kanssa. Joten Pasi, vink vink. Ja säännöllisistä ruoka-ajoista on myös ilman muuta huolehdittava tai muuten hän huolehtii niistä itse..

Pirkko toivottavasti liitää, käväisee näytelmissä ja saa lapsia. Agilityssä sen on mahdollista valioitua joten se on tietty tavoite. Toisena tavoitteena agilitysaralla on, että se pääsee arvokisoihin mukaan. Nyt näyttäisi siltä, että Pasi sen kanssa nuo mittelöt kisaa ja toivon heille erinomaisen  hyvää menestystä. Onhan niillä periaatteessa mahdollisuudet mihin vain jos asiaa positiivisesti tarkastelee. Treenirintamalla sen kanssa on panostettava keppivarmuuden lisäämiseen. Ja toivoisin, että kontaktit ei tuosta huononisi ja kehittymistä kaikinpuolin vähän joka osa-alueella tulisi sille vielä lisää. Ennenkaikkea tärkeää on, että sillä ja meillä sen kanssa on hauskaa tehdä agilityä keskenämme emmekä ala jahtaamaan mitään tuloksia pipoja kiristellen.  Näyttelyissä toivon mukaan saamme halutun tuloksen yhden käynnin avulla. Tavoitteena on siis löytää joku vähän avarakatseisempi tuomari, joka arvostaa riittävästi tuollaista hiukkasen rumaa pikkurimpulaa. Tärkeintähän on se sisin kuitenkin.. ;) Kuullostaa vähän urpolta asettaa tavoitteeksi, että se saisi pentuja, mutta iso toive tämä ainakin on. Tavoitteena on löytää sille sopiva uros ja tehdä kaikki tarpeellinen etukäteistyö tuota projektia ajatellen. Tärkeää on tietenkin se, että kaikille pennuille löytyy niille parhaat kodit ja että teemme parhaamme, että pennut saavat hyvät eväät loppuelämäänsä ajatellen. No ei hypitä vielä asioiden edellen. Mulle jo vähän huomautettiin, että elän aikaani edellä kun kyselin päiväkotipaikoista. Kuulemma jos ensin antaisi lapsen syntyä niin noita ehtii sitten mietiskellä sen jälkeen.. ai miten niin hätähousu :) Pirkko listaisi omalle tavoitelistalleen varmaan vielä seuraavia asioita: jatka Esan paimennusta, jatka Pahkiksen paimennusta, jatka Avan paimennusta, etsi uusia paimennuskohteita, saa kaikki roiskuvat vesipisarat kiinni uidessa, treenaa säännöllisesti 2on2offia terassilla jne. ja juokse kovempaa lenkillä kuin kukaan muu.

Pasi asettelee tavoitteet supersankarille ja Pah-kittylle. Minä asetan tavoitteeksi sen niitä ajatellen, että annan molemmille spesiaalihuomioita säännöllisesti, kannustan Pätmäniä suurtekoihin supersankaririntamalla ja huolehdin osaltani, että Pahkiksella on mahdollisimman hyvä olla.

Esaa kohtaa en aseta mitään tavoitteita. Eikun asetanpas- aion muistaa madottaa sen säännöllisesti ja pyrin muistamaan ajoissa sen hoitopaikkatarpeet. Ja rapsuttelen toki sitä myös silloin kun sille sopii ja säilytän nöyrän asenteeni sen suuruuden ja mahtavuuden edessä.

Niin ja omia tavoitteita vielä muutama. Toivottavasti ensi vuonna ja siitä eteenpäin osaan olla hyvä äiti, tehdä hyviä valintoja ja  muistaa nauttia niistä elämän pienistäkin onnen hetkistä. Toivottavasti osaan pyytää apua silloin kun sitä tarvitsen ja antaa sitä myös muille silloin kun sitä joku tarvitsee.

No nin, näillä eväillä on hyvä aloittaa tämä vuosi.

Ihanaa ja onnekasta Uutta Vuotta 2014 kaikille <3

ps. Meidän uusi vuosi meni hyvin mökillä ja tänään on varattu Pirkolle aika silmäpeilaukseen ja verikokeisiin geenitestejä varten.