kesytetty pikkuminkki ja sairaalaterkut

Hyvää ja huonoa. Sitähän se elämä usein tuntuu olevan. Mutta kaippa joillain ihmisillä nuokin painottuvat useimmiten jompaankumpaan, joka voi tehdä elämästä asteen verran parempaa tai huonompaa. Tai sanotaanko, että helpompaa tai vaikeampaa. No, kaippa se näin on, että välillä vähän enempi jotain ja sitten taas jotain. Mutta hiljalleen alkaa omalla kohdalla tuntumaan, että pieni raja saisi kuitenkin olla sillä, miten paljon kökköä yhdeksään aika tärkeään ja erityiseen kuukauteen voidaan mahduttaa. Ja sitten manailuni perään heti huutelen, että voisihan sitä tietenkin asiat hullumminkin olla. Asenteesta on juu monet asiat kiinni, niinhän se on. Silti tuo edellä mainittu lause saa mut jotenkin ärtyneeksi. Onneksi ihmismieli on niin kumma, tai ainakin mun mieli, että unohdan menneet aika pian. Tuntuu, että sairaalloisen hankalasta syksystä olisi jo sata vuotta aikaa.

Tässä koneella istuessa kuuntelen samalla vauvan sydänääniä ja katselen, miten ne piirtyvät paperille. Hienot ovat, sen olen  jo tässä oppinut, että nuo suuret vaihtelut sykkeessä ovat hyvä juttu. Se on hassua, miten tämä seuranta saa vauvan aina aktivoitumaan. Kätilö kertoi, että vauvat reagoivat omiin sydänääniinsä ja usein piristyvät seurannan aikana. Mä luulen, että tuo meidän kaveri myös väistelee noita antureita, jotka mun mahan päälle laitellaan. Yrittää muljutella itseään niiden alta pois, mutta tila on käynyt niin vähäiseksi, että turhaan moista yrittää. Tänään sillä on ollut muutenkin kauhea vauhti päällä. Se vissiin tykkää olla sairaalassa. Ehkä tietää, että tää on se paikka, jossa sen elämän suurin asia tulee pian tapahtumaan. Nytkin touhuaa niin, että koko maha hytkyy sinne ja tänne. Hassu pieni.

No tännehän jouduin tällä kertaa koska mun maksa-ja sappiarvot nousivat taivaisiin. Raskaushepatoosi, sellainen sitten. Onneksi se on kovin vaaraton useimmiten, mutta muutamille huono-onnisille kohtalokas, josta syystä seuranta on tarkkaa. Sairaalassa siis ollaan kunnes arvot lääkityksellä saadaan alas tai sitten vauva ulos jos arvot ei laske. Kuulemma ensi viikolla tuota käynnistystä suunnitellaan jos arvot ei ole laskeneet. Tällä hetkellä varmaa on, että olen täällä ainakin torstaihin kunnes katsovat arvot ja päättävät jatkosta. Toivon mukaan arvot olisivat laskeneet siihen mennessä sen rajan alapuolelle, että kotiutuminen onnistuisi.

En haluaisi valittaa, mutta onhan täällä pirun tylsää. Kun olo ei ole sairas, eikä mieli tee levätä niin tuntuu tyhmältä vaan olla, odotella ja hengailla. Pasi on onneksi käynyt täällä ja Pirkkokin tuli tänään moikkaamaan. Voihan itku, kamala ikävä kyllä noita kaikkia.

Pasi kisaili sunnuntaina Lempäälässä tyttöjen kanssa. Tekivät oikein hienoja ratoja ja kotiintuomisena oli nolliakin. Molemmille yhdet nollat, Ava taisi olla hypärillä kuudes ja Pike voitti yhden agiradan. Kaikista hienointa kuitenkin oli, että Pasi sai Pirkkiksen kesyteltyä takaisin sopiville taajuuksille. Tuli äärihyvin ohjauksiin ja teki nätisti kepit ja kontaktit. Se lämmitti kovin mieltä, sillä vähän tuo mopo on tässä päässyt sillä keulimaan. Mutta luojan kiitos se kaikessa kiihkeydessään on kuitenkin kiltti koira, johon pystyy vaikuttamaan. Muuten radoilta tuli yksittäiset virheet sille, ei mitään ihmeellistä, pieniä lipsahduksia vain. Sussukin kulki hyvin. Karkasi putkeen yhdellä radalla ja olisi halunnut Pasilta tarkempaa ohjausta eräässä takaakierto-päällejuoksukohdassa. Mutta hyvä retki oli kyllä kaikinpuolin. Hyvä Pasi ja sesset :)