Päivät kuluvat ihmeellisellä vauhdilla. Aamuisin on kerrassaan ihanaa nukkua juuri niin pitkään kuin sielu sietää ja yleensä se sietää aika pitkään, sillä iltaisin tulee kukuttua liian myöhään. Laatuaikaa itseni kanssa kun muu väki nukkuu.. Onneksi Esa-kissa on seuramiehenä, telkasta hömppä ei lopu kesken ja muutama kirjakin on kesken. Mutta sitten kun nukahdan niin sitten kyllä nukun kuin tukki. Kehtaanko edes myöntää, että tänään nousin vasta klo 11 sängystä? Ja kun vihdoin saan itseni ylös niin hommaa piisaa. Koirat lenkille, siivousta, kyläilyjä, shoppailuja ja kaikenlaista. Olympialaisia toki ohessa ja kyllähän sitä netissäkin tulee surffailtua. Ja oho, taas on päivä mennyt jo.
Tokihan sitä on treeneissäkin pyöritty ja Pasi kisasi sunnuntaina Pirkkiksen kanssa Jankkilassa. Noista kisoista ei jäänyt kyllä jälkipolville kerskuttavaa, kotiintuomisina 3 x hylly. Molemmat tekivät virheitä minun mielestä, mutta sellaistahan se agility usein tuppaa olemaan. Pirkko käy hitusen liian kuumana tällä hetkellä, eikä Pasin luotto sitä kohtaan ole tästä syystä ihan kunnossa. Ja jos et luota ja yhtään jäät varmistelemaan niin peli on menetetty. Tuon minkin pitää tietää kaikki niin pirun ajoissa. Jos ei tiedä, niin eipähän jää kyselemään vaan meni jo. Mutta ymmärrän Pasia, eipä ole helppoa luottaa kaveriin, joka kiireissään ei hoida tonttiaan niinkuin sen kuuluisi. On tehnyt niitä kuuluisia keppivirheitä ja karkasihan tuo taas puomiltakin ilman lupia. Ja päräytti mm. päin okseria. Hiphei sanoo Pirkko ja hohhoijaa sanoo Pasi. Mutta kyllä se siitä, ne on yhdessä kuitenkin tosi hyviä. Mun suosikkipari.
Mulle iski pieni annoskateus kisoja katsellessa. Kisa kisalta ja treeni treeniltä veri vetää enempi ja enempi agilitaamaan. Ehkä fiilis on nosteessa kun tiedän, että pian se hetki koittaa kun pääsen taas. Tai toivon mukaan mahdollisimman pian. Sussu saa hellävaroen saatella mut takaisin radoille. Se lupasi olla kiltti ja kulkea juuri niin hiljaa kuin minäkin. Mutta en saa jurputtaa kuulemma sen ylösmenoista tai sitten se juoksee muakin hiljempaa ja ohi esteistä. Pasi saa jatkaa Pirkon kanssa ja yrittää hankkia niitä tuloksia ensi kesän kissanristiäisiin. Mutta ehkä vähän sukellan senkin ohjaksiin ja kesyttelen sitä tavalla, jonka ei pitäisi haitata niiden menoa. Katsotaan nyt.
Pätmän pääsi tapaamaan sellaisia erikoisia eläimiä kuin lampaita. Esitteli niille itsensä iloisesti häntää heiluttaen ja ehdotti, että nekin pakkaisivat nuori suomi reppuihinsa eväät ja sitten ne voisivat kaikki yhdessä leikkiä rosvoa ja supersankaria. Mitään en paimennuksesta ymmärrä, mutta eipä näyttänyt Pätmänkään ymmärtävän sen enempää. Kaikessa iloisuudessaan ja hölmöydessään se kuitenkin sulatti jälleen allekirjoittaneen sydämen ja edelleen saa hymyn huulille kun asiaa yhtään pähkäilee. Kuulimme, että sen isä on iloinen koira, joka rakastaa vettä. Ainakin nuo ominaisuudet se on periyttänyt pojalleen. On sen isässä paljon muitakin ominaisuuksia kuulemma, jotka tekevät siitä tyylikkään paimenkoiran. No, omena on joissain asioissa kai tipahtanut aika kauas siitä puusta. No joo, pakko kait kuitenkin sen verran selitellä, että ei tuo tietysti ole lampaita sitten pentuajan jälkeen nähnyt. Voisihan tilanne olla hiukka toinen jos olisi. Mutta ei ole ja se ei haittaa meitä, sillä emme ole aikoneet harrastaa lampaiden kanssa muuta kuin ehkä niiden syömistä aina silloin tällöin. Onneksi Pirkko ei kuitenkaan nähnyt parhaan ystävänsä kohtaamista näiden erikoisten kikkarakarvaisten eliöiden kanssa. Se tuskin olisi vieläkään toipunut siitä nolouden multisupermäärästä ja kaveruus olisi nyt todellakin koetuksella.
Uroksia on etsitty ja kyselty. Ja käyty katsomassakin. Mitään kuitenkaan ei ole vielä kerrottavana sillä saralla, mutta olo on kuitenkin melko toiveikas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti