Perjantaina oli oikein hauska iltapäivä kera LS-kasvattien. Anu toi jotain ihanuuksia syötäväksi, koirat oli taitavia ja harjoitus vaikutti hyvälle. Kouluttajakin oli kannustava ja pätevä ja seura tietty oli erinomaista. Kiitos Saijalle koulutuksen järjestämisestä! meistä olisi hauska treffata samalla porukalla useamminkin :)
Pätmän jatkoi petraamistaan ja kulki hienosti ja niin pienellä. Voi miten se kääntyykään pennin päällä ja kiihdyttää niin hätäiseen vauhdin tosi kovaksi. Hauska kyllä seurata millainen agilitykoira tuosta kehittyy. Väläyttelee välissä niin hienoja pätkiä, että ihan kylmät väreet menee. Pirkkoa piti hieman kesytellä taipumaan yhteen valssiin ja ehkäpä muutenkin tällä kertaa vaati vähän voimakkaampaa ohjausta. Justiinsa tänään puhuttiin Pasin kanssa, kuinka se yleensä kulkee tosi kevyelläkin ohjauksella jos ohjaus on vain riittävän aikaisessa vaiheessa tapahtuvaa. Väärille lentoradoille ajautunutta torpedoa on vähän hankalampaa kääntää.. Liekkö nyt osa asioista tapahtunut liian myöhäisessä vaiheessa tai sitten radalle vaan sattui tällä kertaa hankalia asioita. Tai sitten Pasi ei ollut vaan riittävän hyvä tällä kertaa Ipsun mielestä :) No joo, loppurata kyllä pelitti erinomaisesti, mutta alku oli haasteellisempi. Hei ja liikuttavaa, mutta Pahkis löysi ystävän. Sitä harva koira ymmärtää kun sen otteet leikkitilanteissakin on vähän sellaiset..hmm... järeät. Mutta Whoopi ymmärsi ja heidän kemiansa osuivat kohdille. Pahkis vielä kotonakin kertoi, miten tapasi kerrankin kivan tytön ja miten voisi toistekkin leikkiä sen kanssa.
Tänään sunnuntaina sitten kukon laulun aikaan ylös, ulos ja menoksi kohti Lahden kisoja. Kisat olivat melkoiset. Olikos sinne ilmoitettu n. 90 koiraa per rata alunperin, tosin loppupeleissä koirakoita oli ainakin ekalla ja vikalla radalla muistaakseni 77. Mutta isot kisat kuitenkin ja taso oli kerrassaan hyvä. Taisi olla viimoisia EO-pisteita hakusessa aika monella, joka näkyi monen suorituksissa "vedetään täysiä"-tyyppisenä ilmiönä. Ei siis ole kovin häpeä kertoa, että Pirkko ja Pasi pääsivät palkinnoille kahteen kertaan kahdella nollalla. Olivat ekalla ja vikalla radalla tokia joten sijoitus ei ollut lainkaan pöllömpi. Oikein mainioita ja kerrassaan pätevää. Hei ja Pirkko sai agisertin! Muistettiin, että oli jo saanut sen, mitä voi saada, mutta muistettiin väärin. Yksi agiserti oli vielä mahdollista vastaanottaa tässä vaiheessa. Loistohomma! Minä jännitin katsomossa niin kauheasti, että melkein synnytin.. no en ehkä ihan oikeasti, mutta oivoi mitä supistuksia tuo jännittäminen sai aikaan :) Vauva eli muutenkin hengessä taas mukana ja riekkui mahassa monta tuntia putkeen. Se diggailee vissiin agilityn tuomaa tunnelmaa tai sitten jo hätäilee, että tätäkö sen elämä tulee sitten sisältämään tälläiset käsittämättömät määrät joka ikinen viikko?
Sussukin oli kokeilemassa tuota koirien telinevoimistelua. Sillä oli vaan yksi huoli tällä kertaa kannettavaan, joka hieman häiritsi sen suorittamista. Se muisti, että joskus sitä on ohjannut yksi toinen tyyppi kuin tuo, joka kirmaa niin kovaa, että hänen on vaikeaa pysyä sen perässä. Niinpä kesken vaativien hypähtelyiden sen piti sivusilmällä etsiskellä tätä alkuperäistä ohjaajaansa ja onhan siinä nyt tuollaiselle vanhalle missille vaativuutta kerrakseen. Onneksi häntä palkittiin hyvistä yrityksistä joulukinkulla niin reissu oli ollut kuitenkaan millään lailla turha hänestä. (ei kuulu tähän, mutta tätä kirjoittaessani katselen samalla luontodokumenttia, jossa parhaillaan näytetään ruskeakarhujen tappelua. Niistä lähtee erikoinen ääni, jonka Susan Ruusunen eli tämän kappaleen päätähti, vanha missi, tulkitsi pieruksi. Tuossa se haistelee pyllyään hämmentyneen näköisenä. Voiko tuollaista koiraa vastustaa? no ei voi, on se vaan ihana, sympaattinen ja älykäs.)
Pasi jo tuohon nukahti Pirkko kainalossaan, onhan kello jo kahdeksan.. Minä taidan herätellä niitä ja alkaa syöttämään koiria. Ensi viikolla otetaan uusi vuosi vastaan mökillä ja viikonloppuna Pätmänin olisi tarkoitus aloittaa kisauransa. Sunnuntaina on sitten pasin ja Pirkon vuoro taas kisailla. Näillä eväillä kohti ensi viikkoa.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
torstai 26. joulukuuta 2013
hei me aksataan taas!
No niin, nyt on maattu mahan vieressä pari päivää ja on aika palata taas arkeen. Ainakin yhdeksi päiväksi. Työpäivänhän voi aloittaa näin blogia kirjoittamalla..? Jospa sitä tästä saisi itsensä hereille niin voi alkaa tekemään vähän tärkeämpiäkin asioita. Eilisiltana sporttiksen treeneissä Pätmän kulki varsin mallikkaasti. Taisi nuori mies ottaa ryhtiliikkeen kun pääsi keskiviikkona seuraamaan Pahkiksen ja Pasin menoa. Pahkis sai joululahjaksi agilityä ja pääsi hurjastelemaan parilla putkella ja rimattomilla hypyillä. Karkasi tietty kepeille ihan vaan osoittaakseen, että osaa ne edelleen loistavasti ja keinun kanssa pääsi suorittamaan suorastaan näytösluonteisesti, täydellisesti. Pätynen istui hihnassa hallin reunastalla suu supussa ja tuijotti haltitoituneena kuinka isoveli meni eikä meinannut. Taisi mennä supersankarilta luu kurkkuun hetkellisesti :)
Ja hei, minäkin pääsin tekemään agilityä. Ensimmäistä kertaa sitten elokuun lopun voin sanoa, että vähän treenasin suorastaan. Juoksinkin muutamia askeleitani, ilmeisesti vain todetakseni, että olo oli kuin sotanorsulla konsanaan. Vauhdin hurma ei varsinaisesti ollut silmiä hivelevää, eikä ketteryys kuin gepardilla, mutta etenin kuitenkin nopeampaa kuin kävellen joten onhan siinäkin jo iloa kerrakseen. Pirkon kontakteja hiukkasen palkkailin, sylkkäreitä vahvistelin sekä niistoja myös parantelin. Sussun kanssa kontakeja, keppejä ja hyppytarjoamista. Viimeksi mainitusta ei jää jälkipolville kummoista kerrottavaa. Voi Susan Ruusunen, ei ole älyllä häntä pilattu. Mutta soma se on onneksi kuitenkin.
Eilen tosiaan sporttiksella Pasi kesytteli Pirkkoa, sillä sunnuntaina ovat menossa kisoihin. Aika vallatonta ja hyvin imi kontakteille.. Alun vaikeuksien jälkeen yhteinen rytmi kuitenkin löytyi ja homma alkoi pelittämään. Tänään Saija on järkännyt meille kasvateille treeniä. Tosi kiva juttu nähdä koko konkkaronkkaa porukalla!
Kuulin, että Pirkon pentuprojekti on saanut muutamia kyselijöitä liikenteeseen. Ottakaahan minuunkin rohkeasti yhteyttä, kerron mieluusti pikkuhipsteristä lisää: laura.isohanni@kolumbus.fi
maanantai 23. joulukuuta 2013
Ihanaa Joulua!
Täksi jouluksi emme saaneet valkoista maata, korkeita nietoksia tai kauniita maisemia, mutta ehkäpä saamme sitten iloa kaksinverroin muista asioista. Itse odotan erityisesti sitä kun pääsee istumaan perheen kanssa yhteisen hyvin katetun pöydän ääreen. Iltaisin voi katsella joulukuusta jouluisessa kodissa ja syödä navan pullolleen suklaata ja muita herkkuja. Ehkäpä katsella hyviä elokuvia ja kaikenkaikkiaan nauttia rauhallisesta rytmistä. Koirille tämä joulu on ehkä edellisiä tylsempi, sillä joutuvat olemaan kotosalla ilman meitä enemmän kuin yleensä. Mutta ehkä antavat anteeksi kun saavat tuliaisiksi kinkunrippeitä ja muita herkkuja, pääsevät kainaloon sekä pitkille lenkeille.
Ehkäpä sitä voisi hiukan jo tässä vaiheessa vuotta katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä erityistä tämä vuosi toi tullessaan? Mä luulen, että tämä vuosi on ollut hyvä vuosi monella tapaa. Palasin pienen harkinnan jälkeen takaisin virkavapaalta vanhaan työpaikkaan, joka oli hyvä siirto. Lyhyet työmatkat, vaihteleva työkuva, joustava aikataulu, mukavat ihmiset ja itsensä haastaminen ovat asioita, joita omassa työssä kovin arvostan ja joita voin nykyisessä työssä hyvin saavuttaa. Pasin kanssa päätettiin, että n.13 vuoden yhteiselon jälkeen voidaan ottaa askel eteenpäin ja mentiin kihloihin 17.3. Ehkäpä sitä oli jo ehtinyt tuossa ajassa riittävästi toiseen tutustua :) Tuossa vaiheessa ei arvattukkaan vielä, että samainen päivä vuoden kuluttua olisi tulevan vauvan laskettu aika. Tuosta elämää mullistavasta käänteestä on tietysti päästy jo hyvin nautimaan tämän vuoden puolella, vaikka ohessa onkin ollut huolta kannettavana. Noista asioista onneksi selvittiin ja nyt kaikki näyttää tosi hyvälle kaikinpuolin.
Niinkuin arvata saattaa niin elämä on pyörinyt koirien ympärillä tänäkin vuonna. Pirkon kanssa osallistuttiin nextariin, joka oli juuri oikea-aikainen kuvio meille kaikinpuolin. Hiljalleen sain kesytettyä tuota kiituria, uskaltauduin itse liikkumaan rohkeammin sen kanssa ja löydettiin yhdessä tekemisen iloa ja päästiin nauttimaan kehittymisestä, jota kautta onnistumisetkin monella tapaa lisääntyivät. Aloitettiin kisaaminen vuoden alussa, noustiin kolmosiin ja kohokohdaksi voitanee sanoa Englannin reissun erinomaisesti sujuneet radat ja hyvät sijoitukset mega isoissa luokissa. Nuo jäivätkin meidän viimeiseksi kisoiksi tälle vuodelle (eikun höpöhöpö,kisattiinhan me elokuun lopussa vielä Janakkalassa) kunnes Pasi siirtyi Pirkon ohjaksiin syyskuun alusta. Muutamia nollia olimme ehtineet Pirkon kanssa kolmosista kerätä ja sertejä kanssa, mutta Pasi on jatkanut vakuuttavasti sen kanssa tuon jälkeen. Hiljalleen niiden yhteistyö on kehittynyt ja nyt sitä on varsin mainiota katsella ja hyvällä mielellä kannustaa. Pasi saakin jatkaa Ipsun kanssa nyt niin kauan kunnes olen taas itse pelikunnossa. Luultavasti Pasi osallistuu Pirkon kanssa ensi kesän arvokisoihinkin, jos tietysti saavat tulokset kasaan.
Ava on ollut terveenä ja tehnyt agilityä tasaisen varmasti. Osallistuttiin tänäkin vuonna sen kanssa arvokisoihin, joista kotiintuomisena oli SM-joukkue pronssia Imphan joukkueessa. Ehdottomasti tuo oli yksi kesän kohokohdista ja olihan se tietty hienoa jakaa tuo hetki Pasin ja Pahkiksen kanssa. Ja toki myös Jennin ja Wenlan, jotka ovat tulleet tutuiksi kun ovat treenanneet meidän vetämissä ryhmissä. Muuten Sussu on tokoillut hiukan ja saihan se koulutustunnuksen TK1 kun sain jopa ilmoitettua sen kokeisiinkin. Hetkellisesti innostuin ajatuksesta, että voisin tokoilla enemmänkin sen kanssa, mutta näyttää tuo into johonkin takavasemmalle liuenneen. No nyt olen kyllä hiukan kaukkareita tehnyt joten liekkö uuden innostuksen alkua havaittavissa?
Pahkiksen ja Pätysen vaiheista Pasi kertonee ehkä omassa blogissaan enemmän, jos sitä joskus vielä päivittelee ;) Mutta mun näkökulmasta heille on kuulunut hyvää ja huonoa. Pahkiksen tilanne nyt loppukesäsätä lähtien on surullinen tarina, eikä se siitä muuksi varmasti muutu. Kaikesta huolimatta se on mahtava ja super-rakas koira monella tapaa ja nautitaan sen hölmöilystä joka päivä- välillä enemmän ja välillä vähemmän. Pätynen on mennyt agilityssä hurjasti eteenpäin ja väläyttelee ajoittain tosi hienon näköistä menoa. Sen lonkkakuvaustulokset nyt voidaan laittaa kategoriaan "pöh ja höh", mutta tärkeintä tietenkin, että syy tuloksiin oli se mitä oli, joten sen kanssa voi harrastaa oikein hyvillä mielin. Ja siitä on kasvanut kyllä sellainen hurmuri joten se saa anteeksi ihan vaan sillä kaiken muun, jos nyt jotain tarvetta sillä olisi asioita anteeksipyydellä.
Esa-kissa sai vuoden aikana muutamia kolhuja, lähinnä kait fyysisiä, sillä tuskin mikään sen itsetuntoa heikentäisi. Tekevälle ulkokissalle kait sattuu ja tapahtuu, onneksi ei mitään pahempaa. Johonkin oli jäänyt kiinni ja saanut aika vekit, mutta enemmän tuskaa asia taisi aiheuttaa meille, jotka sitä yrittivät lääkitä.. Nivelrikkoa siltä löytyi, mutta se on kuulemma tyypillistä ikääntyvillä kissoilla ja onhan tuollakin jo ikää pian 14 vuotta. Ikä alkaa hiukan näkymään Esassa niin, että se on entistä mukavauudenhaluisempi. Kotona lämpimässä on mukava kölöitellä ja saada ruoka valmiiksi tapettuna nokan eteen. Tosin saalistaahan se edelleen ja pitää huolen, että asia ei jää meiltä huomaamatta. Tuo raadot näytille ja pasteeraa niiden vieressä samalla ylpeänä maukuen.
Mutta monta kivaa reissua, treeniä, hetkeä ja tapahtumaa on taas takanapäin, eikä nää tähän ole loppumassa. Toki mukaan mahtuu myös niitä tylsempiä juttuja, mutta se on elämää se. Hyvillä mielin siis joulun viettoon ja siitä uuden vuoden odotukseen. Kiitos kaikille kavereille tästä vuodesta, että teitte siitä loistavan ja kiitos koirien kasvattajille juuri meille sopivista sesseistä :)
Ehkäpä sitä voisi hiukan jo tässä vaiheessa vuotta katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä erityistä tämä vuosi toi tullessaan? Mä luulen, että tämä vuosi on ollut hyvä vuosi monella tapaa. Palasin pienen harkinnan jälkeen takaisin virkavapaalta vanhaan työpaikkaan, joka oli hyvä siirto. Lyhyet työmatkat, vaihteleva työkuva, joustava aikataulu, mukavat ihmiset ja itsensä haastaminen ovat asioita, joita omassa työssä kovin arvostan ja joita voin nykyisessä työssä hyvin saavuttaa. Pasin kanssa päätettiin, että n.13 vuoden yhteiselon jälkeen voidaan ottaa askel eteenpäin ja mentiin kihloihin 17.3. Ehkäpä sitä oli jo ehtinyt tuossa ajassa riittävästi toiseen tutustua :) Tuossa vaiheessa ei arvattukkaan vielä, että samainen päivä vuoden kuluttua olisi tulevan vauvan laskettu aika. Tuosta elämää mullistavasta käänteestä on tietysti päästy jo hyvin nautimaan tämän vuoden puolella, vaikka ohessa onkin ollut huolta kannettavana. Noista asioista onneksi selvittiin ja nyt kaikki näyttää tosi hyvälle kaikinpuolin.
Niinkuin arvata saattaa niin elämä on pyörinyt koirien ympärillä tänäkin vuonna. Pirkon kanssa osallistuttiin nextariin, joka oli juuri oikea-aikainen kuvio meille kaikinpuolin. Hiljalleen sain kesytettyä tuota kiituria, uskaltauduin itse liikkumaan rohkeammin sen kanssa ja löydettiin yhdessä tekemisen iloa ja päästiin nauttimaan kehittymisestä, jota kautta onnistumisetkin monella tapaa lisääntyivät. Aloitettiin kisaaminen vuoden alussa, noustiin kolmosiin ja kohokohdaksi voitanee sanoa Englannin reissun erinomaisesti sujuneet radat ja hyvät sijoitukset mega isoissa luokissa. Nuo jäivätkin meidän viimeiseksi kisoiksi tälle vuodelle (eikun höpöhöpö,kisattiinhan me elokuun lopussa vielä Janakkalassa) kunnes Pasi siirtyi Pirkon ohjaksiin syyskuun alusta. Muutamia nollia olimme ehtineet Pirkon kanssa kolmosista kerätä ja sertejä kanssa, mutta Pasi on jatkanut vakuuttavasti sen kanssa tuon jälkeen. Hiljalleen niiden yhteistyö on kehittynyt ja nyt sitä on varsin mainiota katsella ja hyvällä mielellä kannustaa. Pasi saakin jatkaa Ipsun kanssa nyt niin kauan kunnes olen taas itse pelikunnossa. Luultavasti Pasi osallistuu Pirkon kanssa ensi kesän arvokisoihinkin, jos tietysti saavat tulokset kasaan.
Ava on ollut terveenä ja tehnyt agilityä tasaisen varmasti. Osallistuttiin tänäkin vuonna sen kanssa arvokisoihin, joista kotiintuomisena oli SM-joukkue pronssia Imphan joukkueessa. Ehdottomasti tuo oli yksi kesän kohokohdista ja olihan se tietty hienoa jakaa tuo hetki Pasin ja Pahkiksen kanssa. Ja toki myös Jennin ja Wenlan, jotka ovat tulleet tutuiksi kun ovat treenanneet meidän vetämissä ryhmissä. Muuten Sussu on tokoillut hiukan ja saihan se koulutustunnuksen TK1 kun sain jopa ilmoitettua sen kokeisiinkin. Hetkellisesti innostuin ajatuksesta, että voisin tokoilla enemmänkin sen kanssa, mutta näyttää tuo into johonkin takavasemmalle liuenneen. No nyt olen kyllä hiukan kaukkareita tehnyt joten liekkö uuden innostuksen alkua havaittavissa?
Pahkiksen ja Pätysen vaiheista Pasi kertonee ehkä omassa blogissaan enemmän, jos sitä joskus vielä päivittelee ;) Mutta mun näkökulmasta heille on kuulunut hyvää ja huonoa. Pahkiksen tilanne nyt loppukesäsätä lähtien on surullinen tarina, eikä se siitä muuksi varmasti muutu. Kaikesta huolimatta se on mahtava ja super-rakas koira monella tapaa ja nautitaan sen hölmöilystä joka päivä- välillä enemmän ja välillä vähemmän. Pätynen on mennyt agilityssä hurjasti eteenpäin ja väläyttelee ajoittain tosi hienon näköistä menoa. Sen lonkkakuvaustulokset nyt voidaan laittaa kategoriaan "pöh ja höh", mutta tärkeintä tietenkin, että syy tuloksiin oli se mitä oli, joten sen kanssa voi harrastaa oikein hyvillä mielin. Ja siitä on kasvanut kyllä sellainen hurmuri joten se saa anteeksi ihan vaan sillä kaiken muun, jos nyt jotain tarvetta sillä olisi asioita anteeksipyydellä.
Esa-kissa sai vuoden aikana muutamia kolhuja, lähinnä kait fyysisiä, sillä tuskin mikään sen itsetuntoa heikentäisi. Tekevälle ulkokissalle kait sattuu ja tapahtuu, onneksi ei mitään pahempaa. Johonkin oli jäänyt kiinni ja saanut aika vekit, mutta enemmän tuskaa asia taisi aiheuttaa meille, jotka sitä yrittivät lääkitä.. Nivelrikkoa siltä löytyi, mutta se on kuulemma tyypillistä ikääntyvillä kissoilla ja onhan tuollakin jo ikää pian 14 vuotta. Ikä alkaa hiukan näkymään Esassa niin, että se on entistä mukavauudenhaluisempi. Kotona lämpimässä on mukava kölöitellä ja saada ruoka valmiiksi tapettuna nokan eteen. Tosin saalistaahan se edelleen ja pitää huolen, että asia ei jää meiltä huomaamatta. Tuo raadot näytille ja pasteeraa niiden vieressä samalla ylpeänä maukuen.
Mutta monta kivaa reissua, treeniä, hetkeä ja tapahtumaa on taas takanapäin, eikä nää tähän ole loppumassa. Toki mukaan mahtuu myös niitä tylsempiä juttuja, mutta se on elämää se. Hyvillä mielin siis joulun viettoon ja siitä uuden vuoden odotukseen. Kiitos kaikille kavereille tästä vuodesta, että teitte siitä loistavan ja kiitos koirien kasvattajille juuri meille sopivista sesseistä :)
torstai 19. joulukuuta 2013
rakastunut supersankari
Supersankari on kotona taas. Rakkaus riipii sen rintaa, eikä se pääse niihin hommiin johon se väittää luontoäidin sen luoneen. Pirkko on hankalasti tavoitettavissa muutamastakin syystä. Se on aina portin toisella puolen ja ne pienet hetken kun pääsevät naamakkain valvotusti se sylkee tulta päin supersankaria. Toisaalta se on juonikas narttu, sillä toisella hetkellä se jatkaa filirttailuaan, joka ylläpitää supersankarin intoa päästä vielä tavoitteeseensa. Supersankari on yrittänyt harjoitella h-hetkeä varten myös Esa-kissan kanssa, jonka yhteistyö ei riittänyt alkua pidemmälle. Turpaan tuli niin, että hetken kirveli. Avaakin pienimies on yrittänyt, mutta silläkään ei vaikuta olevan samanlaista tahtotilaa tuossa asiassa kuin supersankarilla. Pahkis on tuijottanut supersankaria niin murhaavasti, että on säästynyt sen moisilta yrityksiltä. Voi Pätmän raukkaa, vähän huonolle näyttää nyt tämä tilanne sen näkökulmasta.
Eilen oli aika hauska ilta. Jari piti treenien sijaan gambler-kisat, jotka sujuivat Pasilta ja Sussulta hyvin. Keräsivät hirmupotin pisteitä esteiltä, mutta ahneena eivät ehtineet suorittaa gambler-ruutua annetussa ajassa joten siitä mahtipisteet jäivät saavuttamatta. Tuosta sitten poikia uittamaan Hyvinkäälle. Hulluja sanon minä.. Pahkis kiljuu kuin apina kun on niin loistokivaa ja kummankin silmät pyörivät kuin hurrikaanit. Parasta olis tietty vetää hirveitä pommeja veteen, kiivetä liukkaimmasta kohdasta altaan reunalle ja juosta täysiä uutta vauhdinottoa varten. Allekirjoittaneen hermorakenne ei meinannut kestää tuota, mutta onneksi tilanne saatii hiukan paremmin hallintaan ja lopuksi pojat uivat vuorotellen asiallisemmin (pahkiksen kiljuntaa lukuunottamatta). Nyt näyttävät ihan korneilta kun saivat kaupanpäälle shampoopesut. Molempien tukka on niin tuuhea, että ovat ihan pöljännäköisiä.
Tässä istun ja kirjoitan tätä, vaikka olisi tuhat asiaa tehtävänä tälle päivälle. Kaippa se on vaan ryhdistäydyttyvä ja lähdettävä liikenteeseen. Ai niin, pakko vielä kertoa, että oltiin ekassa perhevalmennuksessa Pasin kanssa. Ollaan varmaan vähän kieroutuneita, mutta onnetonhan se oli. Mulla meni koko aika naurua pidätellessä, vaikka aiheet eivät nyt niin humoristisia olleetkaan. Pasinkin ilmeet paljastivat, että huonoja vitsejä silläkin änki alitajuntaan. Asian jos vetää nopeasti yhteen niin tiedossa on virtsankarkailua, peräpukamia, suonikohjuja, selkäkipuja ja univaikeuksia. Ja tärkeintähän kaikessa olisi se, että äiti liikkuu raskausaikana noin sata tuntia aktiivisesti joka päivä, sillä tutkimustenkin mukaan näistä liikkuvien äitien lapsista kasvaa kielellisesti, motorisesti ja kognitiivisesti päteviä lapsia. Voi meidän vauva rukkaa siis, vähän on huonot lähtökohdat sillä. Eikä tuo minunkaan roolini kovin aurinkoiselta näytä tuon saadun informaation valossa. Selkäkivut ja univaikeudet onkin jo rantautuneet joten noita muita vaan odotellessa ;) Mutta jotain loistavaakin. Kävin eilen lääkärissä ja kaikki näytti oikein hienolta. Ylimääräinen mahassa matkaaja eli tuo myoomapallero oli ilmeisesti jopa vähän pienentynyt ja istukan kanssa olivat nyt paremmassa sovussa keskenään. Vauva oli jo yli kilon painoinen ja vastasi täysin sitä, mitä kuluukin. Siellä se poikittain köllötteli ja touhusi jotain tarpeellista. Koska vointi on nyt niin paljon parempi niin ensi viikola töihin. Muut iloitsee siitä, että vapaat alkaa ja minä tavallaan siitä, että pääsen töihin. Hullunkurista tavallaan. Toivotaan nyt kovasti, että töissä olo onnistuu, eikä vointi enää menisi normaaleja raskausjuttuja lukuunottamatta hankalammaksi.
Mutta nyt hommiin!
Eilen oli aika hauska ilta. Jari piti treenien sijaan gambler-kisat, jotka sujuivat Pasilta ja Sussulta hyvin. Keräsivät hirmupotin pisteitä esteiltä, mutta ahneena eivät ehtineet suorittaa gambler-ruutua annetussa ajassa joten siitä mahtipisteet jäivät saavuttamatta. Tuosta sitten poikia uittamaan Hyvinkäälle. Hulluja sanon minä.. Pahkis kiljuu kuin apina kun on niin loistokivaa ja kummankin silmät pyörivät kuin hurrikaanit. Parasta olis tietty vetää hirveitä pommeja veteen, kiivetä liukkaimmasta kohdasta altaan reunalle ja juosta täysiä uutta vauhdinottoa varten. Allekirjoittaneen hermorakenne ei meinannut kestää tuota, mutta onneksi tilanne saatii hiukan paremmin hallintaan ja lopuksi pojat uivat vuorotellen asiallisemmin (pahkiksen kiljuntaa lukuunottamatta). Nyt näyttävät ihan korneilta kun saivat kaupanpäälle shampoopesut. Molempien tukka on niin tuuhea, että ovat ihan pöljännäköisiä.
Tässä istun ja kirjoitan tätä, vaikka olisi tuhat asiaa tehtävänä tälle päivälle. Kaippa se on vaan ryhdistäydyttyvä ja lähdettävä liikenteeseen. Ai niin, pakko vielä kertoa, että oltiin ekassa perhevalmennuksessa Pasin kanssa. Ollaan varmaan vähän kieroutuneita, mutta onnetonhan se oli. Mulla meni koko aika naurua pidätellessä, vaikka aiheet eivät nyt niin humoristisia olleetkaan. Pasinkin ilmeet paljastivat, että huonoja vitsejä silläkin änki alitajuntaan. Asian jos vetää nopeasti yhteen niin tiedossa on virtsankarkailua, peräpukamia, suonikohjuja, selkäkipuja ja univaikeuksia. Ja tärkeintähän kaikessa olisi se, että äiti liikkuu raskausaikana noin sata tuntia aktiivisesti joka päivä, sillä tutkimustenkin mukaan näistä liikkuvien äitien lapsista kasvaa kielellisesti, motorisesti ja kognitiivisesti päteviä lapsia. Voi meidän vauva rukkaa siis, vähän on huonot lähtökohdat sillä. Eikä tuo minunkaan roolini kovin aurinkoiselta näytä tuon saadun informaation valossa. Selkäkivut ja univaikeudet onkin jo rantautuneet joten noita muita vaan odotellessa ;) Mutta jotain loistavaakin. Kävin eilen lääkärissä ja kaikki näytti oikein hienolta. Ylimääräinen mahassa matkaaja eli tuo myoomapallero oli ilmeisesti jopa vähän pienentynyt ja istukan kanssa olivat nyt paremmassa sovussa keskenään. Vauva oli jo yli kilon painoinen ja vastasi täysin sitä, mitä kuluukin. Siellä se poikittain köllötteli ja touhusi jotain tarpeellista. Koska vointi on nyt niin paljon parempi niin ensi viikola töihin. Muut iloitsee siitä, että vapaat alkaa ja minä tavallaan siitä, että pääsen töihin. Hullunkurista tavallaan. Toivotaan nyt kovasti, että töissä olo onnistuu, eikä vointi enää menisi normaaleja raskausjuttuja lukuunottamatta hankalammaksi.
Mutta nyt hommiin!
tiistai 17. joulukuuta 2013
Onnea Pirkko kolme vuotta :)
Voi ihme. Niin se aika vaan rientää hurjaa vauhtia. Äsken tuo oli ihan pieni pikkuPirkko ja sillä oli koko elämä vasta edessä - ja nyt se täyttää tänään jo kolme vuotta.
Nuo vuodet sen kanssa ovat tehneet muhun vaikutuksen. Sain koiran, joka on tuonut niin paljon iloa elämään, että koiralta ei enempää voisi toivoa. On se tuonut ajoittain harmaitakin hiuksia, mutta se on elämää se, eikä onneksi olla painittu vakavien asioiden parissa kuitenkaan. Kiitos Saijalle tästä huippuPirkosta ja onnea myös koko sisaruskatraalle synttäripäivänä :)
.
maanantai 16. joulukuuta 2013
no onkos tullut kesä jo talven keskelle?
Käytiin eilen Turussa treenailemassa Misan järkkäämässä Elinan koulutuksessa. Kiitosta vaan Misalle syksyn koulutusten järjestämisestä! Rata oli aikamoisen vauhdikkaan näköinen setti, oikein hauska kerrassaan. Mukana oli monen ikäistä menijää konkareista keltanokkiin. Siis koirista puhun. Mieleen jäi tällä kertaa erityisesti Anjan söpö pentu ja tietty kestosuosikki Repsa, joka tekee niin helpon näköisesti aina kaiken Raisan kanssa. Ja Seppo kirmasi niin kovaa Donnan kanssa. Ja sitten tietty puolueellisesti Pasi ja Ipsu-tupsukki ja niin no, kaikki muutkin :) Kävin myös kyyläilemässä naapuriradan päteviä koiria ohjaajineen. Kylläpäs vaan meno näytti mukavalle ja hienolle. Tahtoo itsekkin taas kirmaamaan! Jaksaa, jaksaa, jaksaa odottaa...
Pirkolle tuo 20minuuttia on kyllä liian paljon. Kumpa sen muistaisi ja jakaisi sen treeniajan puoliksi. Se on sellainen hullu, että ei anna tuumaakaan periksi vauhtinsa kanssa, vaikka kuinka hapottaa. Eihän tuo meinaa jaloillaan pysyä tuollaisen setin jälkeen ja silti vaan menis ja menis. Rimathan sillä alkaa tippua hiljalleen, eikä jaksa vääntää itseään enää käännöksissä. Turhien virheiden kierre tuosta vaan syntyy joten ehdottomasti olisi parempi lopettaa ajoissa tai pitää tauko. Onneksi Elina huomaa Pirkon väsymisen ja ehdottaa ajoissa taukoa tai treenin lopettamista, vaikka aikaa olisi vielä jäljellä. Joskus on äärirasittavaa kun itse huomaa koiransa olevan jo hapoilla, mutta kouluttaja ei asiaa tunnu ymmärtävän, eikä arvosta ohjaajan halua lopettaa harjoittelua tuon takia. Aivan turhaa neuvottelua, virheitä ja pahaa mieltä saa asiasta.
Sylkkäreitä tarvisi aina vaan vahvistaa Pirkon kanssa. Se hiffaa ohjauksesta, että mihin suuntaan sen halutaan tulevan, mutta karkaa kyllä liian aikaiseen ohjauksesta pois. Keppien sisäänmenossa saivat myös jotain sössiä aikaan. Tuossa vaihessaa Pirkkis oli jo vähän poikki, mutta onhan tuo kompastuskivi, mitä sitä selittelemään. Niitä tarvii myös treenata nyt parempaan kuntoon. Onneksi alkuun teki niitä ihan oikein, virheet tulivat väsymisen myötä. Muuten menivät hienosti tai peräti loistokkaasti jos multa kysytään. Eikä Pasilla näyttänyt edes olevan kummempi kiirus radalla. Toivottavasti meidän lapsi perii isänsä nopeuden ja äitinsä viisauden.. :)
Pätmänillä menee kuulemma hoitopaikassa hyvin. Makaa sylissä alvariinsa ja nukkuu kylkikyljessä yöt. Onhan se sellainen perskärpänen kun aina haluaisi olla lähellä. Ei ole myöskään tehnyt mitään pahojaan, vaikka viettääkin päivät valtoimenaan koko asunnossa. Meillähän ovat pirkon kanssa teljetty päivisin koirahuoneeseen. Lähinnä se taitaa olla tuo Pirkkis, joka puuhailee. Tai ehkä sekään ei enää nykyisin puuhailisi, mutta kun nyt hyvin menevät tuolla huoneessa niin menkööt.
Pirkkis haluaisi tehdä Pahkiksen kanssa lapsia. Harmillisesti vaan Pahkiksella ei ole tarvittavaa kalustoa moiseen, eikä sillä näytä olevan myöskään tilannetaju ihan kohdillaan. Sen mielestä Pirkko on jotenkin vinkeä kun haluaa leikkiä vähän hassuja leikkejä ja työntelee takamustaan sen naamalle koko ajan. Pahkis on ratkaissut asian tarjoamalla omaa peppuaan Pirkolle samanlainen vinksahtanut ilme naamallaan.. Noista saisi hyvän videon kuvattua, ihan pöljännäköistä meininkiä.
Tää viikko olis ehkä viimeinen saikkuviikko ennen äityislomaa jos olotila pysyy näinkin hyvänä. Reilun kuukauden vielä pukkaisi töitä ennen tuon äityisloman alkamista. Ai kamala kuinka aika menee nopeaan. Ehkä turnauskestävyyttä pitäisi koetella tällä viikolla jo vähän enempi niin näkisi vähän, miten kroppa aktiivisuuteen reagoisi. Ainakin pitäisi joululahjaostokset tehdä sekä hankkia se uusi työpöytä vihdoin ja viimein. Joululaatikot pitäisi tehdä pakastimeen ja joulusiivouksenkin voisi hoitaa nyt alta pois. Kyläilyä olisi myös tiedossa ja kaikenlaista pientä muutakin. Pitäisiköhän niitä tavaroita vauvaakin varten alkaa hiljalleen hankkimaan. Kunpa vaan ulkonakin alkaisi näyttää enemmän talvelta niin pääsisi paremmin tunnelmaan. No jospa tästä laittaisi joululauluja soimaan ja aloittaisi siivoilemaan. Ehkä se joulunrauha ja tunnelma sieltä taas tupsahtaa tämänkin eukon mieliin.
Pirkolle tuo 20minuuttia on kyllä liian paljon. Kumpa sen muistaisi ja jakaisi sen treeniajan puoliksi. Se on sellainen hullu, että ei anna tuumaakaan periksi vauhtinsa kanssa, vaikka kuinka hapottaa. Eihän tuo meinaa jaloillaan pysyä tuollaisen setin jälkeen ja silti vaan menis ja menis. Rimathan sillä alkaa tippua hiljalleen, eikä jaksa vääntää itseään enää käännöksissä. Turhien virheiden kierre tuosta vaan syntyy joten ehdottomasti olisi parempi lopettaa ajoissa tai pitää tauko. Onneksi Elina huomaa Pirkon väsymisen ja ehdottaa ajoissa taukoa tai treenin lopettamista, vaikka aikaa olisi vielä jäljellä. Joskus on äärirasittavaa kun itse huomaa koiransa olevan jo hapoilla, mutta kouluttaja ei asiaa tunnu ymmärtävän, eikä arvosta ohjaajan halua lopettaa harjoittelua tuon takia. Aivan turhaa neuvottelua, virheitä ja pahaa mieltä saa asiasta.
Sylkkäreitä tarvisi aina vaan vahvistaa Pirkon kanssa. Se hiffaa ohjauksesta, että mihin suuntaan sen halutaan tulevan, mutta karkaa kyllä liian aikaiseen ohjauksesta pois. Keppien sisäänmenossa saivat myös jotain sössiä aikaan. Tuossa vaihessaa Pirkkis oli jo vähän poikki, mutta onhan tuo kompastuskivi, mitä sitä selittelemään. Niitä tarvii myös treenata nyt parempaan kuntoon. Onneksi alkuun teki niitä ihan oikein, virheet tulivat väsymisen myötä. Muuten menivät hienosti tai peräti loistokkaasti jos multa kysytään. Eikä Pasilla näyttänyt edes olevan kummempi kiirus radalla. Toivottavasti meidän lapsi perii isänsä nopeuden ja äitinsä viisauden.. :)
Pätmänillä menee kuulemma hoitopaikassa hyvin. Makaa sylissä alvariinsa ja nukkuu kylkikyljessä yöt. Onhan se sellainen perskärpänen kun aina haluaisi olla lähellä. Ei ole myöskään tehnyt mitään pahojaan, vaikka viettääkin päivät valtoimenaan koko asunnossa. Meillähän ovat pirkon kanssa teljetty päivisin koirahuoneeseen. Lähinnä se taitaa olla tuo Pirkkis, joka puuhailee. Tai ehkä sekään ei enää nykyisin puuhailisi, mutta kun nyt hyvin menevät tuolla huoneessa niin menkööt.
Pirkkis haluaisi tehdä Pahkiksen kanssa lapsia. Harmillisesti vaan Pahkiksella ei ole tarvittavaa kalustoa moiseen, eikä sillä näytä olevan myöskään tilannetaju ihan kohdillaan. Sen mielestä Pirkko on jotenkin vinkeä kun haluaa leikkiä vähän hassuja leikkejä ja työntelee takamustaan sen naamalle koko ajan. Pahkis on ratkaissut asian tarjoamalla omaa peppuaan Pirkolle samanlainen vinksahtanut ilme naamallaan.. Noista saisi hyvän videon kuvattua, ihan pöljännäköistä meininkiä.
Tää viikko olis ehkä viimeinen saikkuviikko ennen äityislomaa jos olotila pysyy näinkin hyvänä. Reilun kuukauden vielä pukkaisi töitä ennen tuon äityisloman alkamista. Ai kamala kuinka aika menee nopeaan. Ehkä turnauskestävyyttä pitäisi koetella tällä viikolla jo vähän enempi niin näkisi vähän, miten kroppa aktiivisuuteen reagoisi. Ainakin pitäisi joululahjaostokset tehdä sekä hankkia se uusi työpöytä vihdoin ja viimein. Joululaatikot pitäisi tehdä pakastimeen ja joulusiivouksenkin voisi hoitaa nyt alta pois. Kyläilyä olisi myös tiedossa ja kaikenlaista pientä muutakin. Pitäisiköhän niitä tavaroita vauvaakin varten alkaa hiljalleen hankkimaan. Kunpa vaan ulkonakin alkaisi näyttää enemmän talvelta niin pääsisi paremmin tunnelmaan. No jospa tästä laittaisi joululauluja soimaan ja aloittaisi siivoilemaan. Ehkä se joulunrauha ja tunnelma sieltä taas tupsahtaa tämänkin eukon mieliin.
lauantai 14. joulukuuta 2013
villi-Ipsu
Pirkko oli hiukan villikko torstain treenilöissä. Kiljahteli menemään hiukan holtittoman oloisesti ja tiputteli myös rimoja. Pitkien välitävetojen kanssa Pasilla oli pulmia sen kanssa. Hyppäsi iljettävästi myös päin yhtä siivekettä- hui ja yök. Välillä muuten näyttää siltä, että jotkut asiat ovat hankalampia koirille noilla sporttiksen lähes huomaamattoman pienillä siivekkeillä. Tilanteet tulee niille nopeampaan eteen kuin yleensä ja ajautuvat liian lähelle tms. Mutta samanlaiset pikkusiivekkeet ovat myös smartilla, joita usein arvokisoissa näkyy, joten hyvää treeniä totutella elämään niiden kanssa. Kepeille Raisa oli keksinyt haastetta tiukan sulkukulman kanssa ja päällejuoksua kera persjätönkin piti tilanteessa kestää. Sisäänmenot sujuivat hyvin, mutta kepeillä pysymisestä Pasi joutui hiukan neuvottelemaan Piken kanssa. Loppuviimeiksi jäi sellainen fiilis tuon neidin mielentilaa katsellessa, että liekkö juoksut tärppipäivineen tekee siitä vähän tunteikkaamman. Ja tosiaan kun noita rimojakin tuli alas enemmän kuin yleensä. Eipä tuo yleensä pahemmin tiputtele niitä. Tai no joo, justiinsa sillalailla sillöin tällöin tiputtaa, mitä on vaikeaa saada nollatoleranssiin. Mutta että tiputtaisi putkeen kolme hyppyä niinkuin tuolla teki. Enpä muista moista tapahtuneen sitten junnuaikojen.
Ylitin itseni ja koskin äsken raakaan lihaan ruuanlaittotarkoituksessa. Raa'at kalat ja lihat ovat yök juttuja mulle ja nuo vaiheet ruuan laitossa Pasi saa yleensä hoitaa. Täytyypä toivoa, että en turhaan uhrautunut tuota pataruokaa kokatessa. Pata on vain kerran käytetty ja jo viimeksi totesimme, että se olisi pitänyt käsitellä paremmin ennen käyttöönottoa. No enpä muistanut. Ehkä ruoka maistuu pitkään haudutetulta valurautapannulta. Nam.
Huomenna Elinan treeneihin Turkuun. Pasi treenailee Pirkon kanssa ja sitten tuo neiti torttu saa jäädä pienelle tauolle.
Ylitin itseni ja koskin äsken raakaan lihaan ruuanlaittotarkoituksessa. Raa'at kalat ja lihat ovat yök juttuja mulle ja nuo vaiheet ruuan laitossa Pasi saa yleensä hoitaa. Täytyypä toivoa, että en turhaan uhrautunut tuota pataruokaa kokatessa. Pata on vain kerran käytetty ja jo viimeksi totesimme, että se olisi pitänyt käsitellä paremmin ennen käyttöönottoa. No enpä muistanut. Ehkä ruoka maistuu pitkään haudutetulta valurautapannulta. Nam.
Huomenna Elinan treeneihin Turkuun. Pasi treenailee Pirkon kanssa ja sitten tuo neiti torttu saa jäädä pienelle tauolle.
torstai 12. joulukuuta 2013
höpöhöpinää vain
mikäs ihme se tämä tämmöinen juttu on, joka tulee ja rupee pilaamaan valkoista joulua? Ulkona on niin pirun liukasta, märkää ja lämmintä... Ällöä sanon minä. Huomenna on joku myrskykin kuulemma jälleen jalkautumassa suomen päälle. Ja eilen oli kuulemma Kokkolan suunnilla ollut jotain +8 astetta? Oikeesti, joulukuussa?
Mä sain näperreltyä joulukortteja jonkinmoisen pinon eilen valmiiksi. Niistä tuli kauniita, vaikka itse sanonkin. Niitä väsäillessä, jouluradiota kuunnellessa ja joulutorttuja syödessä ja valmistaessa tuli mieleen, että aika ainutlaatuista aikaa elelen. Liekkö enää tälläistä aikaa tuleekaan ihan hetkeen kun voin itsekseni näperrellä kaikessa rauhassa monta tuntia putkeen?`Taitaahan se niin olla, että tuleva pieni ihminen muuttaa joitain asioita. Mutta onneksi se tuo tullessaan paljon iloa ja onnellisuutta joten ei tässä mitään ahdistusta ole oman ajan menettämisen suhteen ilmoilla kuitenkaan. Se on muuten aikamoinen pyörijä. Autossa oleminen saa sen erityisesti pillastumaan ja usein se touhuaakin ihan villinä automatkan ajan. Nyt se on myös ruvennut aamuvirkuksi ja usein herätessäni huomaan sen hyörivän mahassa innokkaasti. Ja toki myös ruuan jälkeen ja kun menen lepäilemään ja ihan muutenkin vaan. Se on kyllä hassua tämä tälläinen, olla raskaana. Eipä sitä taida ehkä ymmärtää ennenkuin omalle kohdalle sattuu.
Käytiin Avan kanssa tänään Johannalla hoidettavana. Avan selkä ja lonkkien koukistajat olivat kireenä, mutta ainakin nyt näyttää paremmalta sen asento ja liike. Mulla kanssa ranka tuntuu joustavammalta ja olo on parempi. Yritän nyt tsempata ja muistaa ylläpitää parempaa ryhtiä. On tuo hartialinja melkein huomaamatta alkanut painumaan kasaan ja leuka työntyy eteen. Tätä menoa saan kohta kauhean niskapahkan ja itseni tosi kipeeksi.
Pirkko on jo ihan tyrkky. Liekkö aloittanut juoksunsa salakavalasti jo aiemmin, sillä hassua olisi jos jo näin aikaisessa vaiheessa olisi muuten tuollainen. Pätmän jos tulee lähelle niin sen laittaa hännän kaarelle, selän kasaan sekä tyrkkää torttunsa ihan tyrkylle. Pienen miehen silmät on selällään ja se olisi ihan valmis supersankaritekoihin joten nuoripari elää nyt erillään hetken aikaa. Ja pätynen lähtee huomenna hoitoon pahimpien aikojen ajaksi. Onni on innokkaat sisarukset, jotka koiria haluavat itselleen hoitoon.
Tänään illalla sporttikselle treenailemaan. Ai niin, Pasi treenasi Niinulla Pirkon kanssa tiistaina. Vaikeita keppijuttuja oli ollut, mutta Ipsu teki ongelmitta ne. On se sellainen vekkuli tuo Pirkkolissu kun kisoihin säästi moiset keppisekoilut...
Mä sain näperreltyä joulukortteja jonkinmoisen pinon eilen valmiiksi. Niistä tuli kauniita, vaikka itse sanonkin. Niitä väsäillessä, jouluradiota kuunnellessa ja joulutorttuja syödessä ja valmistaessa tuli mieleen, että aika ainutlaatuista aikaa elelen. Liekkö enää tälläistä aikaa tuleekaan ihan hetkeen kun voin itsekseni näperrellä kaikessa rauhassa monta tuntia putkeen?`Taitaahan se niin olla, että tuleva pieni ihminen muuttaa joitain asioita. Mutta onneksi se tuo tullessaan paljon iloa ja onnellisuutta joten ei tässä mitään ahdistusta ole oman ajan menettämisen suhteen ilmoilla kuitenkaan. Se on muuten aikamoinen pyörijä. Autossa oleminen saa sen erityisesti pillastumaan ja usein se touhuaakin ihan villinä automatkan ajan. Nyt se on myös ruvennut aamuvirkuksi ja usein herätessäni huomaan sen hyörivän mahassa innokkaasti. Ja toki myös ruuan jälkeen ja kun menen lepäilemään ja ihan muutenkin vaan. Se on kyllä hassua tämä tälläinen, olla raskaana. Eipä sitä taida ehkä ymmärtää ennenkuin omalle kohdalle sattuu.
Käytiin Avan kanssa tänään Johannalla hoidettavana. Avan selkä ja lonkkien koukistajat olivat kireenä, mutta ainakin nyt näyttää paremmalta sen asento ja liike. Mulla kanssa ranka tuntuu joustavammalta ja olo on parempi. Yritän nyt tsempata ja muistaa ylläpitää parempaa ryhtiä. On tuo hartialinja melkein huomaamatta alkanut painumaan kasaan ja leuka työntyy eteen. Tätä menoa saan kohta kauhean niskapahkan ja itseni tosi kipeeksi.
Pirkko on jo ihan tyrkky. Liekkö aloittanut juoksunsa salakavalasti jo aiemmin, sillä hassua olisi jos jo näin aikaisessa vaiheessa olisi muuten tuollainen. Pätmän jos tulee lähelle niin sen laittaa hännän kaarelle, selän kasaan sekä tyrkkää torttunsa ihan tyrkylle. Pienen miehen silmät on selällään ja se olisi ihan valmis supersankaritekoihin joten nuoripari elää nyt erillään hetken aikaa. Ja pätynen lähtee huomenna hoitoon pahimpien aikojen ajaksi. Onni on innokkaat sisarukset, jotka koiria haluavat itselleen hoitoon.
Tänään illalla sporttikselle treenailemaan. Ai niin, Pasi treenasi Niinulla Pirkon kanssa tiistaina. Vaikeita keppijuttuja oli ollut, mutta Ipsu teki ongelmitta ne. On se sellainen vekkuli tuo Pirkkolissu kun kisoihin säästi moiset keppisekoilut...
tiistai 10. joulukuuta 2013
pienen pojan pienet tassut
Pätmän rukassa on yksi vika. Onneksi vain yksi niin kestetään tämä tappio :) Sillä on raukalla vähän onnettoman pehmeät anturat. Ne on pienet, sievät ja pehmeät. Sellaiset kissantassut, jotka paheksuvat kovia ja karkeita alustoja. Ihan pikkuisena sillä tahtoi hiekkapohjaisessa hallissa kirmatessa ärtyä tassunpohjat, mutta sittemmin ovat kyllä kestäneet sen jo varsin hyvin. Nyt kuitenkin ilmeisesti karkea lumi teki tepposet ja poika sai kaksi ikävän isoa halkeamaa varpaisiinsa. Toivottavasti noista ei tule suurempaa riesaa, sillä aikoinaan haavojen parantuminen kesti muistaakseni aika pitkään. Tai aukesivat aina helposti uudestaan kun joutuivat karkealle pohjalle. Toivottavasti nyt vältyttäisiin samalta oravanpyörältä. Kaippa lisäämme hälle vähän öljyn määrää ja pidämme tassut tossuissa toistaiseksi. Jos jollakulla on muita vinkkejä tassujen kovettamiseksi niin otamme ne ilolla vastaan.
Pahkis lähti tänään hoitoon muutamaksi päiväksi. Se sai tärkeän tehtävän lähteä viettämään laatuaikaa mun siskon luokse, jolle iski koirahoitokuume. Mä luulen, että Pahkis suoriutuu tehtävästään kunnialla. Reippaana poikana se lähti reppu pakattuna liikenteeseen. Vähän ikävähän sitä heti tuli. Tarkoituksena olis tehdä vaihtarit viikonlopuksi Pätysen kanssa. Se alkaa olla jo sen verran kiinnostunut herkkupylly Ipsusta, että säilyttänee paremmin mielenrauhan ja eturauhasen koon jos pääsee raikkaampien tuulien ääreen. Se on muuten hassua, miten kolme koiraa on niin paljon vähemmän kuin neljä. Vaikka neljäkin on hyvä määrä ja varmaan paljon vähemmän kuin viisi.
No niin, jospa tää oli tässä ny tällä erää.
Pahkis lähti tänään hoitoon muutamaksi päiväksi. Se sai tärkeän tehtävän lähteä viettämään laatuaikaa mun siskon luokse, jolle iski koirahoitokuume. Mä luulen, että Pahkis suoriutuu tehtävästään kunnialla. Reippaana poikana se lähti reppu pakattuna liikenteeseen. Vähän ikävähän sitä heti tuli. Tarkoituksena olis tehdä vaihtarit viikonlopuksi Pätysen kanssa. Se alkaa olla jo sen verran kiinnostunut herkkupylly Ipsusta, että säilyttänee paremmin mielenrauhan ja eturauhasen koon jos pääsee raikkaampien tuulien ääreen. Se on muuten hassua, miten kolme koiraa on niin paljon vähemmän kuin neljä. Vaikka neljäkin on hyvä määrä ja varmaan paljon vähemmän kuin viisi.
No niin, jospa tää oli tässä ny tällä erää.
maanantai 9. joulukuuta 2013
mitä jos kuitenkin?
Mukava reissu Seinäjoelle on nyt takana. Majoituspaikka oli valloittava. Talo oli seiskythenkinen sisustukseltaan, mutta iso, halpa ja toimiva ja isäntäväkin oli kerrassaan ystävällisiä. Tuonne Ilomäen maatilamajoitukseen peukutukset ja suositukset jos on tarve majoittua lähellä seinäjokea. Ja seurahan oli taattua laatukamaa myöskin. Naureskelua, höpöttelyä ja paaaaaljoooon ruokaa. Niin paljon ruokaa ja napostelua, että hiukan meni toipumiseksi mahan kanssa moisesta ähkystä. Kisatkin olivat kerrassaan mainiot. Halli pohjineen ja lämpötiloineen oli sopiva, radat kivoja profiileiltaan ja tunnelma muutenkin passeli. Autot mahtuivat hyvin parkkiin, puffa pelasi ja lenkkeilymaastot olivat käden ulottuvilla. Ilma oli sopivan talvinen, ei liian kylmää, eikä koleata joten sekin suosi meitä. Lauantaiaamuna kun ajelimme kauniissa talviaamussa kohti kisapaikkaa ja kuuntelimme jotain ylenkavanaa, jossa mummelit lähettivät terkkuja lapsenlapsilleen tai muille tutuille sekä katselimme kauniita pohojanmaalaisia torppia jouluvaloineen niin jotenkin tuli itselle sellainen rauhallinen ja hyvä olo. Ehkä nuo pohjalaiset sukujuuret vaikuttavat siihen, miksi mulle tulee rauhallinen ja hyvä olo noissa maisemissa.
Pasi pääsi kisaamaan molempien tyttöjen kanssa, perjantaina kolme ja lauantaina kaksi starttia molempien kanssa. Tuloksia katsellessa Sussu loisti näissä kisoissa. Viidelta radalta kolme nollaa ja sijoituksetkin jotain ihan hyviä 3-5 mä luulen, joka radalta. Ei maailman näyttävintä ja nopeinta, mutta oikein hyvää Ava-agilitya ja kiva oli huomata, miten Pasi on päässyt senkin elukan rytmityksiin hyvin jo kiinni. Pirkon kohtaloksi koitui näissä kisoissa kepit. Kahdeksan keppivirhettä neljältä radalta ja yhdeltä radalta yksi rima. Selvästi tuomari oli hakenut ratoihin vaikeutta kepeiltä näissä kisoissa ja onnistui siinä hyvin. Toki hyvät keppiosaajat selvittivät nuo helposti, mutta aika monelle tuli kuitenkin virheitä. Ja tiedetään se, että nuo kepit osaavat olla Ipsukin kompastuskivi ja helposti virheet alkavat toistaa itseään jos niitä tulee. Niinpä nyt keppitreeniä Pirkolle ja Pasille. Eipä se näissä kisoissa muusta juuri ollut kiinni. Aivan huippuhienoa menoa tarjosivat joka radalla ja saivat minut aivan liikuttuneeksi. Kuten sai myös Ava, luottoSussu parhaimmasta päästä.
Tässä Pirkon menoa kisoista (avan radat harmillisesti vielä meiltä uupuvat):
pe hypäri:
http://www.youtube.com/watch?v=YQlaQOqYY_Y&feature=youtu.be
pe agirata:
http://www.youtube.com/watch?v=gEWYC2qV29k&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ
lauantain radat:
http://www.youtube.com/watch?v=aijSfhYX6xk&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ
Siellä radanreunalla raskaushormonien vallassa istuessa mieleen juolahti ihan hassuja ajatuksia. Mitäs jos kuitenkin Pirkolle tekisikin ne pennut? Ehkä jokaisessa sessessä on ne huonot puolensa, mutta onhan tuo vaan kertakaikkisen hieno ja mahtava koira, tuskin kuitenkaan huonoin yksilö äitikoiraksi? Ja jos kerran siitä itsellemme pentu haluttaisiin, niin eikö tuossa ole jo pari hyvää syytä astutukseen? Toivottavasti joku muukin siitä itselleen pennun haluaisi, sillä kovin montaa pupsia ei tähän talouteen voisi siitä kyllä jäädä.
Saijalle kiitos jo siitä, että lupasi auttaa tässä projektissa. Niinkuin oon aiemminkin sanonut niin apuja todella tarvin uroksen etsimisessä, sillä en ymmärrä lainkaan tarpeeksi asiasta ja mun verkostot ulkomaille on vähäistäkin vähäisemmät. Tiedän toki minkä tyyppistä urosta haluaisin, mutta mitä kenenkin taustoissa sitten on riskinä (ja pirkon linjoissa myös). Huh, kamala selvitystyö minusta ja jonkun toisen mielestä taas varsin mielenkiintoista. Onneksi meitä on moneen junaan ;) mutta muuten uskon kyllä vakaasti, että projektista selvitään.
Ajankohta nyt on auki riippuen siitä, miten asiat kulkevat eteenpäin. Se aloitti nyt juoksun ja edellisen juoksun väli oli sellainen vajaa 6kk, joka onkin sille tyypillinen väli. Seuraava juoksu tulee siis kaiketi heti alkukesästä. Vuosi sitten juoksi myös joulun aikaan ja siitä seuraava juoksu alkoi kesäkuun lopussa eli jotain tuollaista. Jos saa osallistumisoikeuden ens kesän arvokisoihin niin niihin kyllä haluaisin sen osallistuvan joten jos menevät hankalasti päällekkäin niin sitten astutus luultavasti siirtyisi vuoden päähän. Sitten täytyy vähän vielä ottaa huomioon mun tuleva leikkaus. Ja löydetäänkö sitä urosta jne. onhan tässä asioita. Ja mitäs jos mieli vielä muuttuukin? Pirkko on rakastakin rakkaampi niin kauhea jos sille vaikka sattuisi jotain pentuprojektissa. No harvinaistahan tuo onneksi on.
Mutta ihmetellään ja kahtellaan. Nyt jo kauhea syyni päällä eri urosten suhteen joten tästä saan mukavaa virikettä sairaslomapäiville :)
Pasi pääsi kisaamaan molempien tyttöjen kanssa, perjantaina kolme ja lauantaina kaksi starttia molempien kanssa. Tuloksia katsellessa Sussu loisti näissä kisoissa. Viidelta radalta kolme nollaa ja sijoituksetkin jotain ihan hyviä 3-5 mä luulen, joka radalta. Ei maailman näyttävintä ja nopeinta, mutta oikein hyvää Ava-agilitya ja kiva oli huomata, miten Pasi on päässyt senkin elukan rytmityksiin hyvin jo kiinni. Pirkon kohtaloksi koitui näissä kisoissa kepit. Kahdeksan keppivirhettä neljältä radalta ja yhdeltä radalta yksi rima. Selvästi tuomari oli hakenut ratoihin vaikeutta kepeiltä näissä kisoissa ja onnistui siinä hyvin. Toki hyvät keppiosaajat selvittivät nuo helposti, mutta aika monelle tuli kuitenkin virheitä. Ja tiedetään se, että nuo kepit osaavat olla Ipsukin kompastuskivi ja helposti virheet alkavat toistaa itseään jos niitä tulee. Niinpä nyt keppitreeniä Pirkolle ja Pasille. Eipä se näissä kisoissa muusta juuri ollut kiinni. Aivan huippuhienoa menoa tarjosivat joka radalla ja saivat minut aivan liikuttuneeksi. Kuten sai myös Ava, luottoSussu parhaimmasta päästä.
Tässä Pirkon menoa kisoista (avan radat harmillisesti vielä meiltä uupuvat):
pe hypäri:
http://www.youtube.com/watch?v=YQlaQOqYY_Y&feature=youtu.be
pe agirata:
http://www.youtube.com/watch?v=gEWYC2qV29k&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ
lauantain radat:
http://www.youtube.com/watch?v=aijSfhYX6xk&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ
Siellä radanreunalla raskaushormonien vallassa istuessa mieleen juolahti ihan hassuja ajatuksia. Mitäs jos kuitenkin Pirkolle tekisikin ne pennut? Ehkä jokaisessa sessessä on ne huonot puolensa, mutta onhan tuo vaan kertakaikkisen hieno ja mahtava koira, tuskin kuitenkaan huonoin yksilö äitikoiraksi? Ja jos kerran siitä itsellemme pentu haluttaisiin, niin eikö tuossa ole jo pari hyvää syytä astutukseen? Toivottavasti joku muukin siitä itselleen pennun haluaisi, sillä kovin montaa pupsia ei tähän talouteen voisi siitä kyllä jäädä.
Saijalle kiitos jo siitä, että lupasi auttaa tässä projektissa. Niinkuin oon aiemminkin sanonut niin apuja todella tarvin uroksen etsimisessä, sillä en ymmärrä lainkaan tarpeeksi asiasta ja mun verkostot ulkomaille on vähäistäkin vähäisemmät. Tiedän toki minkä tyyppistä urosta haluaisin, mutta mitä kenenkin taustoissa sitten on riskinä (ja pirkon linjoissa myös). Huh, kamala selvitystyö minusta ja jonkun toisen mielestä taas varsin mielenkiintoista. Onneksi meitä on moneen junaan ;) mutta muuten uskon kyllä vakaasti, että projektista selvitään.
Ajankohta nyt on auki riippuen siitä, miten asiat kulkevat eteenpäin. Se aloitti nyt juoksun ja edellisen juoksun väli oli sellainen vajaa 6kk, joka onkin sille tyypillinen väli. Seuraava juoksu tulee siis kaiketi heti alkukesästä. Vuosi sitten juoksi myös joulun aikaan ja siitä seuraava juoksu alkoi kesäkuun lopussa eli jotain tuollaista. Jos saa osallistumisoikeuden ens kesän arvokisoihin niin niihin kyllä haluaisin sen osallistuvan joten jos menevät hankalasti päällekkäin niin sitten astutus luultavasti siirtyisi vuoden päähän. Sitten täytyy vähän vielä ottaa huomioon mun tuleva leikkaus. Ja löydetäänkö sitä urosta jne. onhan tässä asioita. Ja mitäs jos mieli vielä muuttuukin? Pirkko on rakastakin rakkaampi niin kauhea jos sille vaikka sattuisi jotain pentuprojektissa. No harvinaistahan tuo onneksi on.
Mutta ihmetellään ja kahtellaan. Nyt jo kauhea syyni päällä eri urosten suhteen joten tästä saan mukavaa virikettä sairaslomapäiville :)
tiistai 3. joulukuuta 2013
ihanasti suppea Pirkkoliisa
Käynnistymisvaikeuksien takia herätelläänpäs tätä tyyppiä käyntiin ja vauhtiin nopean päivityksen avulla. Suurena suunnitelmana olis tehdä inventaariota eteiseen ja ihmetellä parittomien ja kulahtaneiden hanskojen ja pipojen kohtaloita. En ymmärrä, mihin meillä mokomat häviää. Tuntuu, että jokin vetää niitä puoleensa, jokin muu kuin se laatikko, missä niitä säilytetään. Tai niitä..hmm siis toista osaa hansikasparista. Toinen parista kyllä löytää tiensä laatikkoon. Inventaariota pitäisi jatkaa myös takkivarastoon. Olisikohan jo aika luopua niistä takeista, jotka ovat odottaneet vuosia korjaukseen pääsyä..? Tai laittaa eteenpäin ne takit, joita ei vaan tule koskaan pidettyä. Kyllä kait olisi, että saadaan kaappeihin tilaa.
Pirkko suppeilee. Voi luoja sentään kuinka koirasta voi tulla ahdasmielinen ennen juoksua. Kumpikaan pojista ei saa vilkaistakaan sitä saati sitten tulla haistelemaan sitä. Se ilmaiseen ajatuksiaan varsin selvästi paljastamalla koko hammaskalustonsa esille. Ja usein yrittää varmistaa vielä asian kävelemällä hetken poikien perässä hampaat irvessä. Ihan hiirenhiljaa, eikä nyt onneksi tuota kummempaa uhoa, mutta näyttää kyllä noin hurmaavaksi koiraksi ihan kamalalta akalta. Aamulle se nukkui sängyn alla ja ärsyyntyi kun muut heräsivät. Murisi siellä itsekseen kun pojat kömpivät ylös ja alkoivat jotain peuhaamaan. Muutenkin se käyttäytyy kuin satavuotias nivelrikkoinen vanhapiika. Kun sitä huutaa pihalta sisälle se kävelee hiljaa nyrpeän näköisesti sisälle ja kömpii johonkin omiin oloihinsa. Ja tätä nyt on tiedossa seuraavat mitälie kymmenen viikkoa. Toki parhaiden päivien aikana muuttuu hetkellisesti rivo-Riitaksi ja yrittää paritella vinksahtanut ilme naamallaan vaikka Esa-kissan kanssa paremman puutteessa. Ja sitten alkaa se juoksun jälkeinen depis ja herkkyys. Koiraparka pahoittaa mielensä jos sille meinataan edes sanoa jostakin ja yleensä myös tuolloin maailmasta kaikenkaikkiaan tulee asteen verran vaarallisempi sen mielestä. Tällöin pihan puskissa voi piileksiä kummituksia ja vastaantulevat ihmisetkin saattavat muuttua sen mielestä potentiaalisiksi koirantappajiksi tai miksi lie. Tokihan se juoksee nipinapin naftisti kuuden kuukauden välein, jotta saamme nauttia näistä sen parhaita puolista usein. Liekkö se pitäisi sterkata ihan vain näiden syiden takia. Pitäisi varmaan. Toisaalta joku pieni osa minusta sanoo, että älä vielä, odota hetki, sillä saatat katua sitä myöhemmin. Kuunnellakko nyt tuota pientä sisäistä ääntä vai ei. Kas siinä pulma. Toisaalta kun siinä on ne miljoonat hyvät puolensakin ja ottaisin siitä ainakin itse mieluusti pennun jos iki maailmassa sille sopivan miehen löytäisin. Kauhea homma vaan ihmiselle, jolla ei ole sisäsyntyistä kiinnostusta tutkia eri sukulinjoja (edes omien koiriensa..). No, onneksi tämä ei ole tämän päivän tai hetken asia päättää yhtään mitään minnekkään suuntaan.
No niin, nyt jos tästä hiukan ryhdistyisi ja siirtyisi tuo päivän askareen kimppuun.
Pirkko suppeilee. Voi luoja sentään kuinka koirasta voi tulla ahdasmielinen ennen juoksua. Kumpikaan pojista ei saa vilkaistakaan sitä saati sitten tulla haistelemaan sitä. Se ilmaiseen ajatuksiaan varsin selvästi paljastamalla koko hammaskalustonsa esille. Ja usein yrittää varmistaa vielä asian kävelemällä hetken poikien perässä hampaat irvessä. Ihan hiirenhiljaa, eikä nyt onneksi tuota kummempaa uhoa, mutta näyttää kyllä noin hurmaavaksi koiraksi ihan kamalalta akalta. Aamulle se nukkui sängyn alla ja ärsyyntyi kun muut heräsivät. Murisi siellä itsekseen kun pojat kömpivät ylös ja alkoivat jotain peuhaamaan. Muutenkin se käyttäytyy kuin satavuotias nivelrikkoinen vanhapiika. Kun sitä huutaa pihalta sisälle se kävelee hiljaa nyrpeän näköisesti sisälle ja kömpii johonkin omiin oloihinsa. Ja tätä nyt on tiedossa seuraavat mitälie kymmenen viikkoa. Toki parhaiden päivien aikana muuttuu hetkellisesti rivo-Riitaksi ja yrittää paritella vinksahtanut ilme naamallaan vaikka Esa-kissan kanssa paremman puutteessa. Ja sitten alkaa se juoksun jälkeinen depis ja herkkyys. Koiraparka pahoittaa mielensä jos sille meinataan edes sanoa jostakin ja yleensä myös tuolloin maailmasta kaikenkaikkiaan tulee asteen verran vaarallisempi sen mielestä. Tällöin pihan puskissa voi piileksiä kummituksia ja vastaantulevat ihmisetkin saattavat muuttua sen mielestä potentiaalisiksi koirantappajiksi tai miksi lie. Tokihan se juoksee nipinapin naftisti kuuden kuukauden välein, jotta saamme nauttia näistä sen parhaita puolista usein. Liekkö se pitäisi sterkata ihan vain näiden syiden takia. Pitäisi varmaan. Toisaalta joku pieni osa minusta sanoo, että älä vielä, odota hetki, sillä saatat katua sitä myöhemmin. Kuunnellakko nyt tuota pientä sisäistä ääntä vai ei. Kas siinä pulma. Toisaalta kun siinä on ne miljoonat hyvät puolensakin ja ottaisin siitä ainakin itse mieluusti pennun jos iki maailmassa sille sopivan miehen löytäisin. Kauhea homma vaan ihmiselle, jolla ei ole sisäsyntyistä kiinnostusta tutkia eri sukulinjoja (edes omien koiriensa..). No, onneksi tämä ei ole tämän päivän tai hetken asia päättää yhtään mitään minnekkään suuntaan.
No niin, nyt jos tästä hiukan ryhdistyisi ja siirtyisi tuo päivän askareen kimppuun.
maanantai 2. joulukuuta 2013
Joulukuu :)
Joulukuu, ihanaa. Se on mulle vähän sellainen henkinen mikälie taitoskohta syksyn ankeuteen. En ole mikään loppusyksyn ihminen (harva kait on..), mutta joulu sen sijaan on juhlista parhain ja ehkä jopa vuodenajoista mieleisin. Ehkä siksi, että tykkään siihen liittyvistä perinteistä ja rakastan jouluruokaa. Kotikin on kauneimmillaan joulun aikaan kaikkine valoineen ja koristeineen. Ja joulun jälkeen alkaa tammikuu ja tammikuu on toivoa täynnä. Päivät pidentyvät ja hiirenhiljaa voi alkaa odotella kevättä. Harmi, että tänä vuonna Affis jää väliin. Se on yleensä ollut sellainen mukava lisä vielä alkuvuoteen.
Pättis kävi tänään osteopaatilla kun ei ole vuoteen käynyt missään.. kerran junnuna se katsottiin, mutta se onkin ainoa kerta se. Vähänhän se tuolloin alle vuotiaana mitään teki kun oikeastaan alkoi kunnolla treenata vasta viime kesänä. Nyt onkin tykittänyt senkin edestä sen jälkeen joten hyvähän tuokin oli katsoa nyt läpi. Eikä turhaan menty. Ei nyt mitään katastrofaalista ja reagoi hoitoon hyvin. Käsiteltävää kuitenkin riitti rangan ja rintakehän alueella. Eihän se ihme ole, että kropassa näkyy urheileminen ja eipä tuo arjen touhuissakaan kaikista varovaisin ole. Miksi oi miksi pitää juosta niin usein kahtasataa ja samalla katsella esimerkiksi taaksepäin..? Ja onhan tuo agilityssä mennyt sekaan ja vaikka mitä kun ei sielläkään sitä voi varovaiseksi haukkua. Mutta sellaista se nuoren ja aktiivisen koiran elämä taitaa usein olla. Tekevälle sattuu.
Pahkis parka satutti äsken huonomman takajalkansa lenkillä. Pöljä juoksi vauhdilla metsässä ja katsoi juuri väärällä hetkellä vääriä asioita (takana juoksevaa Avaa). Kolautti kinttunsa, eikä hetkeen astunut sillä kunnes hiljalleen kai kipu hellitti ja päästiin könkäten autolle takaisin. Annoin nyt vähän tuhdimmin kipulääkettä sille ja täytyy pitää sitä silmällä ja levossa taas hetken. Voi sitä parkaa. Kumpi saisi annettua sille joululahjaksi uudet lonkat ja kintereen.
Pirkkis on pihdannut juoksuaan toistaiseksi. Kumpa vielä panttaisi sunnuntaihin saakka. Pidätämme hengitystä siihen saakka. Olishan se kiva jos Pasi pääsisi kisaamaan molempien tyttöjen kanssa. Varmaan ihan mukava reissu tiedossa taas Syvänperien kanssa. Itsenäisyyspäivälle on pohdittu jo menuut valmiiksi eli tiedossa vähintään hyviä syömisiä ja hyvää seuraa. Toivotaan toki, että kisoissakin homma kulkisi.
Pättis kävi tänään osteopaatilla kun ei ole vuoteen käynyt missään.. kerran junnuna se katsottiin, mutta se onkin ainoa kerta se. Vähänhän se tuolloin alle vuotiaana mitään teki kun oikeastaan alkoi kunnolla treenata vasta viime kesänä. Nyt onkin tykittänyt senkin edestä sen jälkeen joten hyvähän tuokin oli katsoa nyt läpi. Eikä turhaan menty. Ei nyt mitään katastrofaalista ja reagoi hoitoon hyvin. Käsiteltävää kuitenkin riitti rangan ja rintakehän alueella. Eihän se ihme ole, että kropassa näkyy urheileminen ja eipä tuo arjen touhuissakaan kaikista varovaisin ole. Miksi oi miksi pitää juosta niin usein kahtasataa ja samalla katsella esimerkiksi taaksepäin..? Ja onhan tuo agilityssä mennyt sekaan ja vaikka mitä kun ei sielläkään sitä voi varovaiseksi haukkua. Mutta sellaista se nuoren ja aktiivisen koiran elämä taitaa usein olla. Tekevälle sattuu.
Pahkis parka satutti äsken huonomman takajalkansa lenkillä. Pöljä juoksi vauhdilla metsässä ja katsoi juuri väärällä hetkellä vääriä asioita (takana juoksevaa Avaa). Kolautti kinttunsa, eikä hetkeen astunut sillä kunnes hiljalleen kai kipu hellitti ja päästiin könkäten autolle takaisin. Annoin nyt vähän tuhdimmin kipulääkettä sille ja täytyy pitää sitä silmällä ja levossa taas hetken. Voi sitä parkaa. Kumpi saisi annettua sille joululahjaksi uudet lonkat ja kintereen.
Pirkkis on pihdannut juoksuaan toistaiseksi. Kumpa vielä panttaisi sunnuntaihin saakka. Pidätämme hengitystä siihen saakka. Olishan se kiva jos Pasi pääsisi kisaamaan molempien tyttöjen kanssa. Varmaan ihan mukava reissu tiedossa taas Syvänperien kanssa. Itsenäisyyspäivälle on pohdittu jo menuut valmiiksi eli tiedossa vähintään hyviä syömisiä ja hyvää seuraa. Toivotaan toki, että kisoissakin homma kulkisi.
perjantai 29. marraskuuta 2013
diiba-daabaa
Onko päivitys turha jos sitä varten ei ole olemassa etukäteen mitään aihetta? Katsotaan, mitä diipadaapaa pää tuottaa ja sormet naputtaa.
Perusaiheita nyt voisi olla koirat ja niiden perusälynväläykset ja touhut. Kerrottakoon, että Ava ei ole oppinut avaamaan koirien ruokahuoneen lukkopesää eli toistaiseksi sen ruokinta on hoitunut nyt kauttamme, eikä hänen toimestaan. Se alkaa hiljalleen myös saavuttamaan entisiä mittojaan joten sitä kehtaa jo paremmin tuoda ihmisten ilmoille näytille. Pirkko tekee juoksua ja pidätämme kovasti hengitystä, jotta aloittaisi ne vasta seinäjoen kisojen jälkeen. Viikko pitäisi vielä pantata ja ehkä voi siinä onnistuakkin. Pätmänistä ei kummempaa. Juuri kirjoittelin facebookkiin, miten se osaa vetää oikeista naruista. Jollain on vain paremmin se taito hallussa kuin toisilla. Suutuin sille kun se vahingossa jätti reittäni lelun ja hampaidensa väliin niin, että oikeasti sattui. Ottihan se siitä itteensä ja oli kovin pahoittelevan näköinen. Pari minuuttia myöhemmin se rauhakseltaan kömpi niskani taakse, asetti pään varovaisesti hartialleni, ähisteli ja heilutteli häntäänsä täysiä, mutta kuitenkin samalla ihan hillitysti niin, että muuten pysyi aivan paikoillaan. Siinä se sitten tuhisteli aikansa kunnes olin taas myyty sen söpöyden edessä. On se sellainen, varsin rakas koira. Pahkiksella menee kait vähän paremmin. Viime osteopaattikäynnin jälkeen se on edelleen paremman oloinen, eli käyttää itseään minusta vähän symmetrisemmin. Sillä on joku ihme niksahdusvaihe menossa ja jatkuvasti yrittää punkea ihan liki. Sen tapa ei vaan ole kohteliasta kovin lähellä ja yleensä johonkin sattuu kun se kipuaa syliin. Ja yleensä se viimeistelee tuon halipulansa läppäämällä tassulla naamaan samalla nauraen ja sitten se säntää pois. Rakas pikkuapina tuokin kaikessa omituisuudessaan.
Hui, ja miten voikaan joskus tapaturmat osua kohdalle ihan mitättömistä lähtökohdista :/ Olin viime viikonloppuna treffaamassa vanhoja hevoskavereita pikkujoulujen merkeissä. Ilta kulki eteenpäin ihan asiallisella tavalla. pikkuhiprakassahan väki toki muutamaa lukuunottamatta oli. Siinä joku sai idean leuanvetokilpailuista kun sopiva tankokin asunnosta löytyi. Ja niin vaan kävi, että yhden kaverin suorittassa osuuttaan koko tanko tipahti lattialle ja kaveri lensi niska edellä lattialle. Siinä tilannetta ihmetellessä onneksi päädyttiin siihen, että hätäkeskukseen on parempi soittaa ja pian ensihoitoyksikkö saapui paikalle ja vei kaverin mennessään mahdollisen niska-ja päävamman takia. Kaikki vaikutti kuitenkin hyvälle ja kaveri pääsikin kotiin seuraavana päivänä. Niin vaan kuitenkin kävi, että tilanne huonontui ja hän joutui takaisin sairaalaan, jolloin löydettiin, että rangassa olikin murtuma. Että hui, kaikenlaista sitä voi sattua. Nyt vaan pidetään peukut pystyssä, että kaveri tuosta pian toipuisi. Ja ehkä tästä on hyvä ottaa se opetus vastaan, että ennen leuanvetokilpailuja varmistakaa tangon kestävyys ja kiinnitykset, että ovat tarkoitukseen sopivat..
Minä kävin alkuviikon töissä toteamassa, että eipä se oikein edelleenkään onnistu. Nyt siis ollaan taas saikulla 23.12 saakka ja 18.12 olisi seuraava kontrolli, jolloin mietitään jatkoa. Vauvalla kaikki oli hyvin. Siellä se oli taas kasvanut ja möyrysi omiaan kun ultrailivat sitä. Painoi jo n. 800g ja oli täydellisen oloinen, niinkuin nyt aina on ollutkin. Mun tilanne ei huonompaan ole mennyt, mutta ei nyt sinäänsä parempaankaan. Ylimääräinen salamatkustaja eli tuo lihaskasvain oli edelleen suuri ja ärsyttävä ja jostain syystä aiheuttaa kipuja aina vaan. Kuulemma monilla ovat ihan oireettomiakin, mutta mulle ei niitä pelikortteja tällä kertaa jaettu joten näillä mennään. Tärkein kuitenkin oli se tieto, että vauvalla on kaikki hyvin. Nyt kun kotona ollaan ja joulukin on tulossa niin mietin, että rupeaisiko sitä ihan kokkikolmoseksi ja tekisi joululaatikot ihan itse? Täytyy puntaroida ja etsiä jotain hyviä (ja helppoja) reseptejä.
No niin, kyllähän sitä taas tuli jotain raapusteltua. Ja aiheitakin olisi vielä riittänyt vaikka kuinka. Esimerkiksi se, että olin eilen idolssin suorassa lähetyksessä Sadun kanssa. Oli siellä meidän ikäisiäkin, mutta muilla tuntui olevan aikalailla jotain pikkuihmisiä seuranaan.. Mutta me mentiin ylpeänä paikalle karkkipussien kanssa ja ihasteltiin James Blunttia alkuperäissuunnitelman mukaisesti. Olishan tuo nyt voinut laulaa lurittaa vaikka toisen biisin kanssa. Minusta se oli hassun pienikokoinen mies. Olin ajatellut sen pidemmäksi. Mutta hyvin lauloi, se kait oli oleellisinta :)
Perusaiheita nyt voisi olla koirat ja niiden perusälynväläykset ja touhut. Kerrottakoon, että Ava ei ole oppinut avaamaan koirien ruokahuoneen lukkopesää eli toistaiseksi sen ruokinta on hoitunut nyt kauttamme, eikä hänen toimestaan. Se alkaa hiljalleen myös saavuttamaan entisiä mittojaan joten sitä kehtaa jo paremmin tuoda ihmisten ilmoille näytille. Pirkko tekee juoksua ja pidätämme kovasti hengitystä, jotta aloittaisi ne vasta seinäjoen kisojen jälkeen. Viikko pitäisi vielä pantata ja ehkä voi siinä onnistuakkin. Pätmänistä ei kummempaa. Juuri kirjoittelin facebookkiin, miten se osaa vetää oikeista naruista. Jollain on vain paremmin se taito hallussa kuin toisilla. Suutuin sille kun se vahingossa jätti reittäni lelun ja hampaidensa väliin niin, että oikeasti sattui. Ottihan se siitä itteensä ja oli kovin pahoittelevan näköinen. Pari minuuttia myöhemmin se rauhakseltaan kömpi niskani taakse, asetti pään varovaisesti hartialleni, ähisteli ja heilutteli häntäänsä täysiä, mutta kuitenkin samalla ihan hillitysti niin, että muuten pysyi aivan paikoillaan. Siinä se sitten tuhisteli aikansa kunnes olin taas myyty sen söpöyden edessä. On se sellainen, varsin rakas koira. Pahkiksella menee kait vähän paremmin. Viime osteopaattikäynnin jälkeen se on edelleen paremman oloinen, eli käyttää itseään minusta vähän symmetrisemmin. Sillä on joku ihme niksahdusvaihe menossa ja jatkuvasti yrittää punkea ihan liki. Sen tapa ei vaan ole kohteliasta kovin lähellä ja yleensä johonkin sattuu kun se kipuaa syliin. Ja yleensä se viimeistelee tuon halipulansa läppäämällä tassulla naamaan samalla nauraen ja sitten se säntää pois. Rakas pikkuapina tuokin kaikessa omituisuudessaan.
Hui, ja miten voikaan joskus tapaturmat osua kohdalle ihan mitättömistä lähtökohdista :/ Olin viime viikonloppuna treffaamassa vanhoja hevoskavereita pikkujoulujen merkeissä. Ilta kulki eteenpäin ihan asiallisella tavalla. pikkuhiprakassahan väki toki muutamaa lukuunottamatta oli. Siinä joku sai idean leuanvetokilpailuista kun sopiva tankokin asunnosta löytyi. Ja niin vaan kävi, että yhden kaverin suorittassa osuuttaan koko tanko tipahti lattialle ja kaveri lensi niska edellä lattialle. Siinä tilannetta ihmetellessä onneksi päädyttiin siihen, että hätäkeskukseen on parempi soittaa ja pian ensihoitoyksikkö saapui paikalle ja vei kaverin mennessään mahdollisen niska-ja päävamman takia. Kaikki vaikutti kuitenkin hyvälle ja kaveri pääsikin kotiin seuraavana päivänä. Niin vaan kuitenkin kävi, että tilanne huonontui ja hän joutui takaisin sairaalaan, jolloin löydettiin, että rangassa olikin murtuma. Että hui, kaikenlaista sitä voi sattua. Nyt vaan pidetään peukut pystyssä, että kaveri tuosta pian toipuisi. Ja ehkä tästä on hyvä ottaa se opetus vastaan, että ennen leuanvetokilpailuja varmistakaa tangon kestävyys ja kiinnitykset, että ovat tarkoitukseen sopivat..
Minä kävin alkuviikon töissä toteamassa, että eipä se oikein edelleenkään onnistu. Nyt siis ollaan taas saikulla 23.12 saakka ja 18.12 olisi seuraava kontrolli, jolloin mietitään jatkoa. Vauvalla kaikki oli hyvin. Siellä se oli taas kasvanut ja möyrysi omiaan kun ultrailivat sitä. Painoi jo n. 800g ja oli täydellisen oloinen, niinkuin nyt aina on ollutkin. Mun tilanne ei huonompaan ole mennyt, mutta ei nyt sinäänsä parempaankaan. Ylimääräinen salamatkustaja eli tuo lihaskasvain oli edelleen suuri ja ärsyttävä ja jostain syystä aiheuttaa kipuja aina vaan. Kuulemma monilla ovat ihan oireettomiakin, mutta mulle ei niitä pelikortteja tällä kertaa jaettu joten näillä mennään. Tärkein kuitenkin oli se tieto, että vauvalla on kaikki hyvin. Nyt kun kotona ollaan ja joulukin on tulossa niin mietin, että rupeaisiko sitä ihan kokkikolmoseksi ja tekisi joululaatikot ihan itse? Täytyy puntaroida ja etsiä jotain hyviä (ja helppoja) reseptejä.
No niin, kyllähän sitä taas tuli jotain raapusteltua. Ja aiheitakin olisi vielä riittänyt vaikka kuinka. Esimerkiksi se, että olin eilen idolssin suorassa lähetyksessä Sadun kanssa. Oli siellä meidän ikäisiäkin, mutta muilla tuntui olevan aikalailla jotain pikkuihmisiä seuranaan.. Mutta me mentiin ylpeänä paikalle karkkipussien kanssa ja ihasteltiin James Blunttia alkuperäissuunnitelman mukaisesti. Olishan tuo nyt voinut laulaa lurittaa vaikka toisen biisin kanssa. Minusta se oli hassun pienikokoinen mies. Olin ajatellut sen pidemmäksi. Mutta hyvin lauloi, se kait oli oleellisinta :)
maanantai 25. marraskuuta 2013
Purinalla
Sunnuntaina paleltiin ja kisattiin Purinalla mukavissa tunnelmissa neljän startin verran. Tai siis Pasi kisasi Pirkon eli Ipsun eli Ipsukan eli Pirkkoliisan eli Pipsun eli Piipaan eli pikkuminkin kanssa ja minä kannustin radan reunalla samalla ihmetellen, miten taidokkaita koiria olikaan taas liikenteessä ohjaajiensa kanssa. Radat oli suurimmaksi osaksi kivan oloisia ja vauhdikkaita. Erityisesti vika hyppärirata oli kerrassaan hauska ja vauhdikas putkiralli. Oltaisiinkohan radalla menty ehkä kahdeksan kertaa putkeen? Kyllä siinä kiilui yhden sun toisen koiran silmät onnesta ja ehkä vähän hulluudesta kanssa. Jälkimmäisen agilityradankin jälkeen monen ohjaajan silmät kiiluivat, mutta ehkä vähän eri syistä. Radalla oli monta kohtaa, jotka mahdollistivat monipuolisella tavalla virheiden keruun. Harmillisesti myös törmäyksiä sattui enemmän kuin keskivertoradalla ja se on aina tylsää, koska voi olla myös vaarallista. Mutta radan reunalla istuen ja agilitynpuutteesta kärsien on helppo todeta, että olisin mieluusti tehnyt niistä jokaisen innosta kiljuen ja näyttivät kaikki radat oikein kivoilta.
Tyhjin käsin ei ollut tarvetta palata kotiin, sillä kisakirjaan saatiin kaksi nollarata merkintää kotiintuomisena. Mukava lisä oli tietysti se, että Pasi ja Ipsu voittivat viimeisen radan oikein hyvällä suorituksella nopeiden ja hienojen suoritusten joukossa :) Nollat tulivat hypäreiltä ja Pasi tuumasikin, että hypäreillä homma tuntuu olevan nyt paremmin kasassa rytmityksen kannalta ja tuo on varmasti totta. Pirkon kisakirjaan on heidän yhteistaipaleen ajalta keräytynyt nyt vain niitä hyppynollia nimittäin. Mutta monet agiradatkin on olleet viittä vailla virheettömiä joten kyllä se siitä. Nyt virheitä tuli agiradoilta keppien sisäänmenotörkkäsystä, Aa/putki-erottelusta, kiellosta keinulta ja yksi rimakin tipahti. Mutta ei nyt jäädä näitä murehtimaan kun voi fiilistellä onnistumisia kahdelta muulta radalta. Virheitä pohdiskeltiin ihan riittävällä tarkkuudella jo kotimatkalla.
Ja sitten pakollinen vauvapostaus (joka kyllä vähän liittyy agilityyn ja koiriin). Meidän vauva nimittäin tuntuu innostuvan agilitysta. Ehkä se jo siis pian haluaa oman koiran? Oliskohan sellainen joku pieni ja soma borderdollie kiva sille tai ehkä belgi kuiteskin? Tai pilkkukoira? No mutta.. sillä on tapana potkia usein aivan hurjana kun fiilistelen muiden menoa radan reunalla. Tosin tuntuu fiilistelevän myös sitä, että syön ja nukun. Ehkä se osaa arvostaa ruokaa niinkuin ahneet ja hyvinsyövät vanhempansakin tekevät? Ja ehkäpä siitä tulee yökukkuja, joka tykkää valvoa kun me muut nukutaan? voi, sehän olis kiva.
ja viel yksi lapsilisä. Näin se elämä vaan muuttuu kun joku aihepiiri tulee enemmän ajankohtaiseksi omassa elämässä. Vai olenkohan ikinä ennen kirjoitellut tänne jotain lapsiasioita? Kävin äsken hakemassa mun veljen lapset päiväkodista kun vanhemmat tarvivat hiukan apuja tänään töidensä takia. Ja miten hauskaa olikaan kuunnella noiden 4 -ja 6-vuotiaiden pohdiskeluja tästä maha-asukkaasta ja asioista noin muutenkin. Nuorempi mietiskeli ja näytti, miten epäilee vauvan potkivan mahassa ja hämmentyneenä ihmetteli, että miten vauva saa ruokaa mahassa ollessaan. Isompi silitteli mahaa, jutteli vauvalle ja odotti kovasti tuntevansa potkuja. Sitten nuo innostuivat tarjoamaan mulle kaikenlaisia pikkumaistiaisia (kuivattuja banaaneita, pipareita jne), jotta vauva saisi maistaa mm. heidän tekemiään pipareita ja sitten odottivat innokkaasti, että vauva potkaisisi kiitokseksi. Nuoremman mielestä vauva oli myös vähän tyhmä kun ei potkassut silloin kun olisi pitänyt. Aivan mainioita tyyppejä kyllä nuo kaksi. Olisihan niiden juttuja voinut kuunnella taas pidempäänkin. Se on kyllä niin kiva asia, että tältä meidän kaverilta ei serkkuja ole puuttumassa.
hei ja Pasi muuten päätti tunnustaa isyytensä nyt näin julkisesti. Aika kova veto siltä :)
perjantai 22. marraskuuta 2013
pysähtyykö vai ei, kas siinä pulma.
Tuhlataanpas pieni hetki aikaa kontaktiasioiden ihmettelyyn. Se on kyllä aihe, joka on monella eri tapaa ihmisten mielissä ja joiden eteen nähdään valtavasti töitä. Tai ollaan joskus tehty töitä ja ajatellaan sen kantavan loppuelämän. Tai nähdään valtavasti töitä omassa päänupissa, mutta treenimäärät koiran kanssa ovat vähäiset. Tai treenataan koiran kanssa valtavia määriä ilman, että asiaa omassa mielessään kummemmin analysoi. Tai ei olla nähty ollenkaan töitä ja ollaan joko tyytymättömiä asiaan tai hyväksytään heikko osaaminen. Tai tehdään tasaisesti töitä ja nautitaan hyvästä osaamistasosta. Tai ollaan tyytyväisiä koiran osaamistasoon kun ei oivalleta, miten paljon parempaa se voisi olla (ei kait sinällään huono vaihtoehto jos koira ja omistaja ovat tähän tyytyväisiä). Tai vaihdellaan metodeja kuin sukkia. Tai, tai, tai..
Ite koulutellessa ja kisoja ja treenejä katsellessa tulee törmättyä kyllä monenlaiseen kontaktiosaamiseen ja ehkä suurimmat epäreiluudet tai epämääräisyydet tuntuvat usein liittyvän juuri noiden maagisten kontaktiesteiden suorittamiseen. Koiralta vaaditaan johdonmukaisuutta ja täydellistä suorittamista, vaikka itse ei kyetä lähellekkään sellaiseen. Koiran kyllä pitäisi juosta miljoonaa, ottaa alastulot ja lähteä vasta suullisesta luvasta heti täydellisesti fokusoituen seuraavalle esteelle. Aina, iänkaikkisesti ja aamen. Tai erityisesti niissä tilanteissa, joissa me sitä erityisen paljon halutaan, jotta kontaktin jälkeinen elämä onnistuisi ja virheitä vältyttäisiin. Kuitenkin erityisesti tuosta vikasta kriteeristä on helppo tinkiä kun halutaan voittaa. Kun pitää olla nopea voi alastulo olla toki liukkaampi, eikä se kait niin tarkkaa ole, että vasta suullisesti luvasta lähdetään? Kyllähän loistavinta osaamista on sellainen, että koira tietää meidän epämääräisyydestä huolimatta, että onko tällä radalla tärkeintä mennä miljoonaa ja pysähtyä täydellisesti vai tehdä lähes juoksukontaktimainen suoritus. Tokihan juu, onhan ne viisaita. Ja nimenomaanhan niiden tulee ymmärtää, että kisakontakti on usein erilainen (koska halutaan voittaa), mutta silti se pitää tehdä virheettömästi. Ja voi miten tyhmiä koirat ovatkaan kun eivät tuota asiaa tajua vaan menevät epävarmoiksi kontaktisuorittamisen kanssa.
Mulla ei ole todellakaan mitään nopeita vapautuksia vastaan, pakkohan niitä on tehdä, jotta pärjäisi. Tuo onkin yksi supertärkeä asia, mitä tulisi treenata treeneissä, jotta kriteerit nopeissakin vapautuksissa tulisi loogisesti. Se kyllä ihmetyttää, että miksi tehdä lähes lentäviä vapautuksia (epämääräisillä kriteereillä) aina kisaradoilla, vaikka virheitä olisi jo alla. No, monesti siinä huumassa tulee nautittua vauhdista ja sitten tuollaiset asiat ei tule siinä hetkessä mieleen.
Multa aina välillä kysellään, että miten oon tehnyt Pirkon kontaktit kun ovat kaiketi ihan hyvät. Mikä nyt on sitten hyvä. Voisivat olla minusta paljon paremmatkin, sillä tosi pienillä asioilla ne saa hetkessä huonommaksi. Toki kerron mielusti, mutta uskon, että koiran tempparementti ja muut luonteeseen liittyvät ominaisuudet vaikuttavat paljon myös lopputulokseen. Ja se mikä yhdelle toimii niin ei todellakaan aina toimi toiselle. Yhtä totuutta ei asiassa liene olevan, mutta uskoisin, että jokaisen hyvän kontaktiosaamisen takana on tietyt kriteerit, joista on hyvä pitää kiinni. Hyvä ja sopiva fiilis (koiran luonne vaikuttaa siihen, mikä on sopiva), halu ja tieto siitä, mihin tulee pysähtyä ja loogiset vapautukset.
Meillä tärkein asia on ollut koko ajan, että pysähtyminen ja alastulolla oleminen on kivaa ja siihen ei liity painetta. Haluan, että Pirkko haluaa mennä alastulolle ja että sen ilme on "vapautunut" kun se ohjataan kontaktiesteelle. Tuosta ilmeestä olen hirmuisen tarkka. Kun se alkaa yhtään kiristyä niin tiedän, että sillä on liikaa ajatus seuraaville esteille, jolloin hommaa tasapainotetaan niin, että alastulon merkitystä lisätään, eikä se pääse jatkamaan seuraaville esteille vaan lelulle. Kun sen ilme alkaa pingottua, niin sen vauhti hidastuu, sillä se ei enää ajattele alastuloa niin voimakkaasti. Sille ei siis todellakaan auta se, että hidastellessaan sille tehtäisiin nopeita vapautuksia. Pöh, hidastuu vain entisestään. Tällöin palaan pentu-ja junnuaikaan ja leikitän sitä paljon pelkillä alastuloilla ilman, että menee koko estettä. Teen sitä sen verran, että se haluaa tarjota alastuloilla leikkimistä aktiivisesti. Radalla se useimmiten vapautetaan kontaktilta lelulle, jonka jälkeen sen heitetään pelkälle alastulolle ja jatketaan siitä matkaa. Se, että palkataanko sitä kontaktille vai eteen ja miten nopealla vapautuksella vaihtelee treenin aikanakin. Jännitystä tuo se, että palkkaus on vaihtelevaa. Niin ja 2on2off asentoa fiilistellään myös paljon muualla kuten kivillä ja portailla jne. Olen myös siitä tarkka, että kun teen sen kanssa tuota leikkiä yhdessä niin leikin osa on myös se, että se saa lähteä kontaktilta pois vasta oikeasta suullisesta käskystä. Yksi hauskuus on nimenomaan se, että se odottaa oikeaa käskyä vapautuakseen. Teen siis liikehäiriöitä (oikean näköisiä ohjauksia seuraaville esteille) ja huutelen hämykäskyjä kuten "lelu", "tänne", tulppaani", "kissa" jne. ja vasta kun kuulee sanan "tule" se saa lähteä. Ainoastaan kun se menee itse alastuloille leikkimään (mitä usein tekee) niin saa vapauttaa itseään miten tahtoo. Kunhan mä en liity siihen hetkeen. Usein kun se itsekseen leikkii alastuloilla niin leikistä huomaa, että juuri se vaihe onkin siitä jännä, että milloin se itsensä siitä vapauttaa. Se heittää usein lelun eteensä ja patoaa hetken kontaktilla kunnes vapauttaa itsensä lelulle ja syöksyy tappamaan lelua takaisin alastulolle tai voittajana kirmaa lelu suussaan ympäri kenttää. Uskoisin sen leikkiä katsellessa, että sen mielestä siis hauskinta on, että lelu heitetään eteen ja se saa hetken padota alastulolla ennenkuin syöksyy lelulle. Tuosta olen yrittänyt ottaa mallia, jotta sen fiilis pysyisi hyvänä.
Loppujen lopuksi sanoisin, että se on siinä. Loppu on tullut itsekseen kun on vaan pitänyt huolen siitä, että Pirkolla on halua mennä alastulolle ja odottaa positiivisilla fiilareilla vapautusta. Ikinä en ole sitä moittinut kontakteilla (kieltänyt, heittänyt takaisin), koska luulen, että moittimisen päätteeksi olisin saanut sille vain asteen verran huonoa fiilistä tai epävarmuutta aikaan. Pirkon ongelma on oikeastaan ollut se, että pysähtyy liian myöhään eli venyttää itsensä liian pitkäksi jolloin vain takavarpaat jäävät kontaktille. Tuohon olen puuttunut lisäämällä sille lisäämällä vaikeustasoa hurjalla vedätyksellä ja superpalkoilla kun alkaa korjata asentoa paremmaksi. Muutamia kertoja olen "sulkenut sen" kyykistymällä itse ja lopettamalla hauskanpidon, mutta tuo on niin tappavan tehokas keino, että sen kanssa saa olla varovainen ja käyttää harkiten. Mutta se on takataskussa jos homma menisi sillä överiksi.
Niinpä siis yhteenvetona usein paras vinkki minusta on se, että tarkistetaan koiran fiilis ja se, että se todella tietää mihin tulee pysähtyä ja millä kriteereillä kontaktilta saa vapautua. Jokainen ihmetelköön koiransa kanssa, mitä noista eniten hiertää ja keskittyköön siihen :)
hei ja tämä nyt ihan pysäytyskontakti näkökulmasta. Juoksukontien opettamisesta en ymmärrä melkeinpä mitään, mutta sellainen fiilis on tullut, että hyvien juoksujen opettaminen on paljon herkempää, tarkempaa ja monivaiheisempaa kuin hyvien pysäytysten opettaminen. Ainakin puomilla.
Ite koulutellessa ja kisoja ja treenejä katsellessa tulee törmättyä kyllä monenlaiseen kontaktiosaamiseen ja ehkä suurimmat epäreiluudet tai epämääräisyydet tuntuvat usein liittyvän juuri noiden maagisten kontaktiesteiden suorittamiseen. Koiralta vaaditaan johdonmukaisuutta ja täydellistä suorittamista, vaikka itse ei kyetä lähellekkään sellaiseen. Koiran kyllä pitäisi juosta miljoonaa, ottaa alastulot ja lähteä vasta suullisesta luvasta heti täydellisesti fokusoituen seuraavalle esteelle. Aina, iänkaikkisesti ja aamen. Tai erityisesti niissä tilanteissa, joissa me sitä erityisen paljon halutaan, jotta kontaktin jälkeinen elämä onnistuisi ja virheitä vältyttäisiin. Kuitenkin erityisesti tuosta vikasta kriteeristä on helppo tinkiä kun halutaan voittaa. Kun pitää olla nopea voi alastulo olla toki liukkaampi, eikä se kait niin tarkkaa ole, että vasta suullisesti luvasta lähdetään? Kyllähän loistavinta osaamista on sellainen, että koira tietää meidän epämääräisyydestä huolimatta, että onko tällä radalla tärkeintä mennä miljoonaa ja pysähtyä täydellisesti vai tehdä lähes juoksukontaktimainen suoritus. Tokihan juu, onhan ne viisaita. Ja nimenomaanhan niiden tulee ymmärtää, että kisakontakti on usein erilainen (koska halutaan voittaa), mutta silti se pitää tehdä virheettömästi. Ja voi miten tyhmiä koirat ovatkaan kun eivät tuota asiaa tajua vaan menevät epävarmoiksi kontaktisuorittamisen kanssa.
Mulla ei ole todellakaan mitään nopeita vapautuksia vastaan, pakkohan niitä on tehdä, jotta pärjäisi. Tuo onkin yksi supertärkeä asia, mitä tulisi treenata treeneissä, jotta kriteerit nopeissakin vapautuksissa tulisi loogisesti. Se kyllä ihmetyttää, että miksi tehdä lähes lentäviä vapautuksia (epämääräisillä kriteereillä) aina kisaradoilla, vaikka virheitä olisi jo alla. No, monesti siinä huumassa tulee nautittua vauhdista ja sitten tuollaiset asiat ei tule siinä hetkessä mieleen.
Multa aina välillä kysellään, että miten oon tehnyt Pirkon kontaktit kun ovat kaiketi ihan hyvät. Mikä nyt on sitten hyvä. Voisivat olla minusta paljon paremmatkin, sillä tosi pienillä asioilla ne saa hetkessä huonommaksi. Toki kerron mielusti, mutta uskon, että koiran tempparementti ja muut luonteeseen liittyvät ominaisuudet vaikuttavat paljon myös lopputulokseen. Ja se mikä yhdelle toimii niin ei todellakaan aina toimi toiselle. Yhtä totuutta ei asiassa liene olevan, mutta uskoisin, että jokaisen hyvän kontaktiosaamisen takana on tietyt kriteerit, joista on hyvä pitää kiinni. Hyvä ja sopiva fiilis (koiran luonne vaikuttaa siihen, mikä on sopiva), halu ja tieto siitä, mihin tulee pysähtyä ja loogiset vapautukset.
Meillä tärkein asia on ollut koko ajan, että pysähtyminen ja alastulolla oleminen on kivaa ja siihen ei liity painetta. Haluan, että Pirkko haluaa mennä alastulolle ja että sen ilme on "vapautunut" kun se ohjataan kontaktiesteelle. Tuosta ilmeestä olen hirmuisen tarkka. Kun se alkaa yhtään kiristyä niin tiedän, että sillä on liikaa ajatus seuraaville esteille, jolloin hommaa tasapainotetaan niin, että alastulon merkitystä lisätään, eikä se pääse jatkamaan seuraaville esteille vaan lelulle. Kun sen ilme alkaa pingottua, niin sen vauhti hidastuu, sillä se ei enää ajattele alastuloa niin voimakkaasti. Sille ei siis todellakaan auta se, että hidastellessaan sille tehtäisiin nopeita vapautuksia. Pöh, hidastuu vain entisestään. Tällöin palaan pentu-ja junnuaikaan ja leikitän sitä paljon pelkillä alastuloilla ilman, että menee koko estettä. Teen sitä sen verran, että se haluaa tarjota alastuloilla leikkimistä aktiivisesti. Radalla se useimmiten vapautetaan kontaktilta lelulle, jonka jälkeen sen heitetään pelkälle alastulolle ja jatketaan siitä matkaa. Se, että palkataanko sitä kontaktille vai eteen ja miten nopealla vapautuksella vaihtelee treenin aikanakin. Jännitystä tuo se, että palkkaus on vaihtelevaa. Niin ja 2on2off asentoa fiilistellään myös paljon muualla kuten kivillä ja portailla jne. Olen myös siitä tarkka, että kun teen sen kanssa tuota leikkiä yhdessä niin leikin osa on myös se, että se saa lähteä kontaktilta pois vasta oikeasta suullisesta käskystä. Yksi hauskuus on nimenomaan se, että se odottaa oikeaa käskyä vapautuakseen. Teen siis liikehäiriöitä (oikean näköisiä ohjauksia seuraaville esteille) ja huutelen hämykäskyjä kuten "lelu", "tänne", tulppaani", "kissa" jne. ja vasta kun kuulee sanan "tule" se saa lähteä. Ainoastaan kun se menee itse alastuloille leikkimään (mitä usein tekee) niin saa vapauttaa itseään miten tahtoo. Kunhan mä en liity siihen hetkeen. Usein kun se itsekseen leikkii alastuloilla niin leikistä huomaa, että juuri se vaihe onkin siitä jännä, että milloin se itsensä siitä vapauttaa. Se heittää usein lelun eteensä ja patoaa hetken kontaktilla kunnes vapauttaa itsensä lelulle ja syöksyy tappamaan lelua takaisin alastulolle tai voittajana kirmaa lelu suussaan ympäri kenttää. Uskoisin sen leikkiä katsellessa, että sen mielestä siis hauskinta on, että lelu heitetään eteen ja se saa hetken padota alastulolla ennenkuin syöksyy lelulle. Tuosta olen yrittänyt ottaa mallia, jotta sen fiilis pysyisi hyvänä.
Loppujen lopuksi sanoisin, että se on siinä. Loppu on tullut itsekseen kun on vaan pitänyt huolen siitä, että Pirkolla on halua mennä alastulolle ja odottaa positiivisilla fiilareilla vapautusta. Ikinä en ole sitä moittinut kontakteilla (kieltänyt, heittänyt takaisin), koska luulen, että moittimisen päätteeksi olisin saanut sille vain asteen verran huonoa fiilistä tai epävarmuutta aikaan. Pirkon ongelma on oikeastaan ollut se, että pysähtyy liian myöhään eli venyttää itsensä liian pitkäksi jolloin vain takavarpaat jäävät kontaktille. Tuohon olen puuttunut lisäämällä sille lisäämällä vaikeustasoa hurjalla vedätyksellä ja superpalkoilla kun alkaa korjata asentoa paremmaksi. Muutamia kertoja olen "sulkenut sen" kyykistymällä itse ja lopettamalla hauskanpidon, mutta tuo on niin tappavan tehokas keino, että sen kanssa saa olla varovainen ja käyttää harkiten. Mutta se on takataskussa jos homma menisi sillä överiksi.
Niinpä siis yhteenvetona usein paras vinkki minusta on se, että tarkistetaan koiran fiilis ja se, että se todella tietää mihin tulee pysähtyä ja millä kriteereillä kontaktilta saa vapautua. Jokainen ihmetelköön koiransa kanssa, mitä noista eniten hiertää ja keskittyköön siihen :)
hei ja tämä nyt ihan pysäytyskontakti näkökulmasta. Juoksukontien opettamisesta en ymmärrä melkeinpä mitään, mutta sellainen fiilis on tullut, että hyvien juoksujen opettaminen on paljon herkempää, tarkempaa ja monivaiheisempaa kuin hyvien pysäytysten opettaminen. Ainakin puomilla.
tiistai 19. marraskuuta 2013
annetaan aikaansaamattomuutta
Mitenhän sitä saisi jotain järkevää aikaan? Sitä on tässä tullut ihmeteltyä. Periaatteessa kun kotona olisi kaikenlaista mitä tehdä, mutta kun toisaalta nuo tekemiset ovat ehkä sillälailla kiikunkaakun, että kannattaako niitä nyt ruveta mun kuitenkaan tekemään. Siis ovat ehkä liian fyysisiä kun pitää mielessä sen, että olen saikulla, jotta lepäisin. Tai sitten ovat muuten vaan jotenkin työläitä ja sellaisia rasittavia juttuja, että niiden aloittaminen on vaikeaa. Mutta kun pihalla olisi siivottavaa, esim. lattiajämät tuosta pihalta pitäisi kantaa perävaunuun ja viedä kaatopaikalle ja varastokin pitäisi siivota, jotta sinne saisi paremmin tavaroita mahtumaan. Ja sisällä pitäisi saada kaappeja siistiksi (mutta se vaatisi uuden työpöydän ostamista ja vanhan ulos roudaamista tai sen mahdollista hyödyntämistä varastossa. ja siis se uusi pitäis käydä ostamassakin). Ulkovaloja (tai jouluvaloiksikin niitä voi kait kutsua?) voisi jo pihalle kaiketa laitella. Sisällä voisi siivota vaatekaappeja, pakastinhuoneen tai vaikka keittiön kaappeja. Ja olisihan noita tärkeitä ja välttämättömiäkin asioita, joita pitäisi hoitaa alta pois kuten äityisrahojen, pakkausten ja mitälie hakemiset ja laskuttamista. Tai sitten jos olisi vaan luova ja näppärä niin miksipä ei opettelisi vaikka kutomaan , askartelisi ajoissa joulukortit tai opettaisi koirille jotain uusia temppuja. Tai etsisi netistä sopivia lastenrattaita vaikkapa? Pesisi ehkä kesätakit ja laittelisi ne talveksi talteen. Niin ja ifoloriltakin pitäisi tilata niitä tauluja ja etsiä niitä valokuvia tauluja varten. Pitäisi pitäisi ja pitäisi...huoh. Ja mitä sitten teen. No, siivoilen perusjutut, käyn kaupassa, käytän koirat, kyläilen ja lepäilen. Lällyttelen koiria ja ihmettelen mahassa potkivaa vauvaa. Välillä puren vähän huulta kun sattuu ja odottelen, että kohta taas helpottaa. Odottelen Pasi kotiin ja saatan jotain ruokaakin tehdä. Ja sitten kärsin vähän huonoa omaatuntoa kun en saa mitään muuta järkevää aikaan. Jotenkin nyt tätä pohtiessä tajuan, että elämä on kyllä yhtä suorittamista. Ja ilman päivittäistä perussuorittamista (lue töissä käyminen) tulee tarve suorittaa jotain sellaisia asioita, joita on siirtänyt näitä tälläisiä hetkiä varten kun olisi mahdollisuus käyttää aikaa tähän "ylimääräiseen". Ja hölmöähän tässä on, että jos ei saa näit asioita tehdyksi niin huono omatunto kolkuttekee ja kalvaa mieltä. Vaikka toisaalta pitäisi kait ajatella, että tärkeintä on nyt suoriutua tästä sairastamisesta ja olla tyytyväinen, että saa tehtyä edes nuo pakolliset asiat alta pois. Mutta tätäkin kirjoittaessa olisin voinut vaikka sen laskun tehdä?
No joo.. mutta
käytiin eilen pahkiksen kanssa osteopaatilla. Pahkis oli paremmassa kunnossa kuin viime kerralla. Suurin ero lienee se, että on saanut nyt juosta irti, hihnassa lenkkeilyn sijasta. Jos osaisi kävellä siivosti hihnassa niin hyvä olisi, mutta kun ei osaa niin tuskin tempominen sille hyvää tekee. Irtiollessaan vetää kyllä täysin, mutta ehkä pysyy mieleltään virkeämpänä ja kropaltaan myös enempi auki. Eikä se silmämääräisesti ole siitä huonommaksi mennyt. Eihän se hyväkään ikävä kyllä ole. Poikaparka. Nyt antoi käsitellä itseään paremmin ja jopa oikean takajalan käsittely onnistui. Tänään minusta varaa paremmin painoa molemmille takasille ja liike on hiukan symmetrisempi kaikenkaikkiaan.
Mä nautin kun pääsin käsittelyyn. Alkaa tuo selkä, lantio ja niskan alue olla sen verran juntturassa tästä tekemättömyydestä, makoilusta ja noista aiheutuvasta lihaskunnon heikkenemisestä. Ja sitten kun kaupanpäälle on nuo kivut, jotka vetää kasaan ja kaksinkerroin aika usein ja kasvava masu niin onhan siinä ihan hyvä paketti valmiina kaikenlaisiin kireyksiin ja jumeihin. Tänään niska tuntuu liikkuvuuksiltaan paremmalta kuin hetkeen, eikä lapojen väliäkään särje kuin yleensä joten hyvää teki. Taidan käydä nyt säännöllisesti itseänikin korjauttamassa niin pysyn paremmassa kunnossa.
Ava tuossa vieressä sätkii villinä ja silmät muljuvat miten sattuvat. On siis unessa, ei epileptisessä kohtauksessa.. :) Pirkko on varastanut Avan vakkaripaikan ja vetää unta myös napaan tuhannen tiedottomana kaikesta. Huomasin muuten toissailtana, että se ontui ja kylläpä säikähdin. Onneksi syy löytyi nopsaan kun huomasin, että oli sohaissut polkuanturan johonkin niin, että siellä oli haava. Nyt on lenkkeillyt kenkä jalassaan, ja haava näyttää jo heti paremmalta. Eikähän tuosta sunnuntaiksi toivu niin, että pääsee kisaamaan Pasin kanssa purinalle. Siellä onkin isot kisat taas tulossa joten paljon katseltavaa on tiedossa.
Tässä muuten videoita Pasin ja Pirkon viime viikonlopun radoilta. Kiitos Sari kuvaamisesta ja videoiden nettiin viemisestä :)
voittorata:
http://www.youtube.com/watch?v=ZqGpNoF7ajM
tokarata (rima):
http://www.youtube.com/watch?v=kipEAiebJ-s
vika rata (suunnitelman muutos ennen keppejä ja keppivirhe):
http://www.youtube.com/watch?v=qTHUZqa9px0&feature=c4-overview&list=UUhZoM2FnFMR3f6YvUx5nhKw
No joo.. mutta
käytiin eilen pahkiksen kanssa osteopaatilla. Pahkis oli paremmassa kunnossa kuin viime kerralla. Suurin ero lienee se, että on saanut nyt juosta irti, hihnassa lenkkeilyn sijasta. Jos osaisi kävellä siivosti hihnassa niin hyvä olisi, mutta kun ei osaa niin tuskin tempominen sille hyvää tekee. Irtiollessaan vetää kyllä täysin, mutta ehkä pysyy mieleltään virkeämpänä ja kropaltaan myös enempi auki. Eikä se silmämääräisesti ole siitä huonommaksi mennyt. Eihän se hyväkään ikävä kyllä ole. Poikaparka. Nyt antoi käsitellä itseään paremmin ja jopa oikean takajalan käsittely onnistui. Tänään minusta varaa paremmin painoa molemmille takasille ja liike on hiukan symmetrisempi kaikenkaikkiaan.
Mä nautin kun pääsin käsittelyyn. Alkaa tuo selkä, lantio ja niskan alue olla sen verran juntturassa tästä tekemättömyydestä, makoilusta ja noista aiheutuvasta lihaskunnon heikkenemisestä. Ja sitten kun kaupanpäälle on nuo kivut, jotka vetää kasaan ja kaksinkerroin aika usein ja kasvava masu niin onhan siinä ihan hyvä paketti valmiina kaikenlaisiin kireyksiin ja jumeihin. Tänään niska tuntuu liikkuvuuksiltaan paremmalta kuin hetkeen, eikä lapojen väliäkään särje kuin yleensä joten hyvää teki. Taidan käydä nyt säännöllisesti itseänikin korjauttamassa niin pysyn paremmassa kunnossa.
Ava tuossa vieressä sätkii villinä ja silmät muljuvat miten sattuvat. On siis unessa, ei epileptisessä kohtauksessa.. :) Pirkko on varastanut Avan vakkaripaikan ja vetää unta myös napaan tuhannen tiedottomana kaikesta. Huomasin muuten toissailtana, että se ontui ja kylläpä säikähdin. Onneksi syy löytyi nopsaan kun huomasin, että oli sohaissut polkuanturan johonkin niin, että siellä oli haava. Nyt on lenkkeillyt kenkä jalassaan, ja haava näyttää jo heti paremmalta. Eikähän tuosta sunnuntaiksi toivu niin, että pääsee kisaamaan Pasin kanssa purinalle. Siellä onkin isot kisat taas tulossa joten paljon katseltavaa on tiedossa.
Tässä muuten videoita Pasin ja Pirkon viime viikonlopun radoilta. Kiitos Sari kuvaamisesta ja videoiden nettiin viemisestä :)
voittorata:
http://www.youtube.com/watch?v=ZqGpNoF7ajM
tokarata (rima):
http://www.youtube.com/watch?v=kipEAiebJ-s
vika rata (suunnitelman muutos ennen keppejä ja keppivirhe):
http://www.youtube.com/watch?v=qTHUZqa9px0&feature=c4-overview&list=UUhZoM2FnFMR3f6YvUx5nhKw
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
pikkuminkki voitti!
Eilen oli kerrassan hyvä päivä :) Aamusta oltiin Jankkilassa kun Pasi kisasi tyttöjen kanssa ja ilta vietittiin Riman 10-vuotis juhlissa. Ilta tosin päätyi kamalaan sokerihumalaan niin mun kuin Avankin osalta. Minä söin itseni tainnuksiin riman kekkereissä ja Ava juhlisti kotona jotain syömällä sokerikon tyhjäksi. Mutta ilmeisesti tukeva sokerikänni oli vauvalle ja mulle mieleen, sillä molemmat rauhoituttiin yöksi ja sain nukuttua kerrassaan mainiosta. Ava the possukin vaikutti tyytyväiseltä ja makasi taas myötätuntomahansa kanssa onnellisesti röhkien...
Kisat sujuivat mainiosti. Tai Pirkon kanssa Pasi teki hienoja ratoja kaikilla kolmella radalla, mutta Avan kanssa homma ei sujunut kuin elokuvissa tällä kertaa. Mun luottopakki ei ole enää vieraskorea Pasin kanssa vaan näyttää itsestään ne haastavammat puolet ja silloin sen kanssa on rasittavaa mennä kisoissa. Been there done that. Se on sitä sopivan mielentilan hallintaa ja haeskelua sen kanssa.. Mulla meni noin neljä vuotta sitä hakiessa niin sille kuin mulle sen kanssa. Ja tiedän myös, että on vaikeaa ohjata noita samoissa kisoissa kun ovat kuin yö ja päivä. Pasi kulkikin ehkä noin viisi metriä liian edellä koko ajan Avan kanssa eli rytmitykset ei ihan osuneet heillä kohdilleen. Mutta sellaista se agility on, aika usein :)
Pirkon kanssa sen sijaan homma luisti hienosti! Ovat oppineet ymmärtämään toisiansa jo hienosti ja se näkyy tietty siinä, että homma pelittää koko ajan paremmin. Voittivat ekan radan varsin komealla suorituksella ja tekivät myös supermiinuksen luokan nopeimmalla ajalla. Kisaajia oli jotain 65 joten ihan pikkuskabat ei ollut kyseessä. Aika hienoa :) Tokalla radalla Pirkko tiputti yhden riman putkeen mennessä. Pasi ehkä liikaa puski tilanteessa, jossa panokset oli jo valmiiksi tarpeeksi korkeat. Puomin kontaktille liikaa hetsausta myös, joka näkyi hiukan vauhdin hiipumisena, mutta muuten rata taisi olla aikalailla napakymppi. Tekivät myös tuolla radalla kisan nopeimman radan, vaikka kontaktit olivat selkeet pysäytykset joten haipakkaa kirmasivat. Vikalla radalla Pasi sokaistui vähän kriittisessä kohdassa (ihan oikeasti kun aurinko oli siirtynyt tutustumisen jälkeen tylsään kohtaan) ja menetti tatsin hetkeksi, joka kostautui hetkeä myöhemmin. Joutui vaihtamaan valssin takaaleikkaukseen, josta vielä selvisivät, mutta sössivät sitten keppien sisäänmenon tuon tilanteen jälkeen. Taitavampi keppiosaaja olisi tuon selvittänyt, mutta Pirkon taidot eivät riittäneet kohdasta selviytymiseen. Mutta tuloksina siis 0-5-5 ja ekalta tuli tosiaan vielä hyppyserti kaupanpäälle. Nyt ei sellaisia saakaan enää ottaa vastaan ennen ensi kesää kun voi valioitua. On se vaan taitava Pirkko. Nopea, kuuliainen ja vähän hullu. Sopivasti kaikkea just meille.
Pohdiskeltiin tuossa eilen ennen kisoja näiden pikkuapinoiden eroja ja keskityttiin tällä kertaa eniten ehkä analysoimaan Pirkon sielunelämää. Se on omalla tavallaan aika kumma pikkuminkki. Se on jatkuvasti valmis tekemään töitä, joka tekee siitä asteen verran fanaattisen. Kun sillä on homma mielessä niin ei kaipaa lässyttelyä eikä läheisyyttä vaan lähinnä vaivaantuu moisesta. Iltaisin n. klo 20 se heittää takin narikkaan ja valtaa meidän sängyn muiden vielä hengaillessa meidän kanssa. Se raahustaa makkariin sängylle ja vetää tuhannen täysillä unta ketareet kohti kattoa ihan vinksin vonksin ja taju kankaalla. Yöllä se haluaa useimmiten olla niin liki kuin mahdollista, mieluiten Pasin ja mun välissä. Pää tyynyllä, ehkä jopa peiton alla ja ihan käpertyneenä jommankumman päänympärille. Ite välillä yöllä herään siihen, että se on mun tyynynä, mutta eipä tuo näytä sitä vaivaavan. Ja aamulla kun kello soi niin se nousee ekana ehkä pirteimpänä ylös aamun hommiin. Se on myös samaan aikaan naurettavalla tavalla suppea ja sitten taas tosi hyväntuulinen ja hassu. Ainoana koirana se olisi ehkä säälittävän helppo ja yksinkertainen. Lenkeillä sillä on erityisvapauksia ja kulkeekin yleensä irti. Kun lähdetään koko konkkaronkka liikenteeseen niin meillä on usein tapana tehdä niin, että laitamme nuo kaikki neljä istumaan kuistille ja yksi kerrallaan pyydämme niitä siitä autoon.Lähes aina ekaa huutaessa autolle ryntää kolme neljästä autolle "varmaan huusit mua?" ja kukapa se ainoana istua töröttää kuistilla muita halveksuen kun palautamme malttamattoman jengin takaisin paikoilleen. Sillä on myös muihin meidän koiriin verraten mun mielestä erinomainen muisti ja oppismiskyky. No on Pahkiksella myös hyvä, mutta sen tapa oivaltaa asioita on vähän erilainen.
Jospa tänään olisi se päivä kun remppa valmistuisi. Pasi tuossa ahertaa viimoisia listoja paikoilleen minun näpytellessä tietokonetta. Kiltti ja hyvä mies kaikintavoin, vaikka junttura joissain asioissa onkin ;)
Kisat sujuivat mainiosti. Tai Pirkon kanssa Pasi teki hienoja ratoja kaikilla kolmella radalla, mutta Avan kanssa homma ei sujunut kuin elokuvissa tällä kertaa. Mun luottopakki ei ole enää vieraskorea Pasin kanssa vaan näyttää itsestään ne haastavammat puolet ja silloin sen kanssa on rasittavaa mennä kisoissa. Been there done that. Se on sitä sopivan mielentilan hallintaa ja haeskelua sen kanssa.. Mulla meni noin neljä vuotta sitä hakiessa niin sille kuin mulle sen kanssa. Ja tiedän myös, että on vaikeaa ohjata noita samoissa kisoissa kun ovat kuin yö ja päivä. Pasi kulkikin ehkä noin viisi metriä liian edellä koko ajan Avan kanssa eli rytmitykset ei ihan osuneet heillä kohdilleen. Mutta sellaista se agility on, aika usein :)
Pirkon kanssa sen sijaan homma luisti hienosti! Ovat oppineet ymmärtämään toisiansa jo hienosti ja se näkyy tietty siinä, että homma pelittää koko ajan paremmin. Voittivat ekan radan varsin komealla suorituksella ja tekivät myös supermiinuksen luokan nopeimmalla ajalla. Kisaajia oli jotain 65 joten ihan pikkuskabat ei ollut kyseessä. Aika hienoa :) Tokalla radalla Pirkko tiputti yhden riman putkeen mennessä. Pasi ehkä liikaa puski tilanteessa, jossa panokset oli jo valmiiksi tarpeeksi korkeat. Puomin kontaktille liikaa hetsausta myös, joka näkyi hiukan vauhdin hiipumisena, mutta muuten rata taisi olla aikalailla napakymppi. Tekivät myös tuolla radalla kisan nopeimman radan, vaikka kontaktit olivat selkeet pysäytykset joten haipakkaa kirmasivat. Vikalla radalla Pasi sokaistui vähän kriittisessä kohdassa (ihan oikeasti kun aurinko oli siirtynyt tutustumisen jälkeen tylsään kohtaan) ja menetti tatsin hetkeksi, joka kostautui hetkeä myöhemmin. Joutui vaihtamaan valssin takaaleikkaukseen, josta vielä selvisivät, mutta sössivät sitten keppien sisäänmenon tuon tilanteen jälkeen. Taitavampi keppiosaaja olisi tuon selvittänyt, mutta Pirkon taidot eivät riittäneet kohdasta selviytymiseen. Mutta tuloksina siis 0-5-5 ja ekalta tuli tosiaan vielä hyppyserti kaupanpäälle. Nyt ei sellaisia saakaan enää ottaa vastaan ennen ensi kesää kun voi valioitua. On se vaan taitava Pirkko. Nopea, kuuliainen ja vähän hullu. Sopivasti kaikkea just meille.
Pohdiskeltiin tuossa eilen ennen kisoja näiden pikkuapinoiden eroja ja keskityttiin tällä kertaa eniten ehkä analysoimaan Pirkon sielunelämää. Se on omalla tavallaan aika kumma pikkuminkki. Se on jatkuvasti valmis tekemään töitä, joka tekee siitä asteen verran fanaattisen. Kun sillä on homma mielessä niin ei kaipaa lässyttelyä eikä läheisyyttä vaan lähinnä vaivaantuu moisesta. Iltaisin n. klo 20 se heittää takin narikkaan ja valtaa meidän sängyn muiden vielä hengaillessa meidän kanssa. Se raahustaa makkariin sängylle ja vetää tuhannen täysillä unta ketareet kohti kattoa ihan vinksin vonksin ja taju kankaalla. Yöllä se haluaa useimmiten olla niin liki kuin mahdollista, mieluiten Pasin ja mun välissä. Pää tyynyllä, ehkä jopa peiton alla ja ihan käpertyneenä jommankumman päänympärille. Ite välillä yöllä herään siihen, että se on mun tyynynä, mutta eipä tuo näytä sitä vaivaavan. Ja aamulla kun kello soi niin se nousee ekana ehkä pirteimpänä ylös aamun hommiin. Se on myös samaan aikaan naurettavalla tavalla suppea ja sitten taas tosi hyväntuulinen ja hassu. Ainoana koirana se olisi ehkä säälittävän helppo ja yksinkertainen. Lenkeillä sillä on erityisvapauksia ja kulkeekin yleensä irti. Kun lähdetään koko konkkaronkka liikenteeseen niin meillä on usein tapana tehdä niin, että laitamme nuo kaikki neljä istumaan kuistille ja yksi kerrallaan pyydämme niitä siitä autoon.Lähes aina ekaa huutaessa autolle ryntää kolme neljästä autolle "varmaan huusit mua?" ja kukapa se ainoana istua töröttää kuistilla muita halveksuen kun palautamme malttamattoman jengin takaisin paikoilleen. Sillä on myös muihin meidän koiriin verraten mun mielestä erinomainen muisti ja oppismiskyky. No on Pahkiksella myös hyvä, mutta sen tapa oivaltaa asioita on vähän erilainen.
Jospa tänään olisi se päivä kun remppa valmistuisi. Pasi tuossa ahertaa viimoisia listoja paikoilleen minun näpytellessä tietokonetta. Kiltti ja hyvä mies kaikintavoin, vaikka junttura joissain asioissa onkin ;)
tiistai 12. marraskuuta 2013
Onnenpotkuja :)
Pasilta tuossa kyselin, että pitäiskös blogissa kertoa, että meille tulee vauva? Hän siihen, että ilman muuta kunhan et kerro, että kuka sen isä on. Ok, eli pidetään se siis vielä salaisuutena :)
Monihan tästä jo tietääkin ja on kenties jo arvannutkin. Eikä talvivaatteetkaan enää kauaa pidättele vauvamahan paljastumista. Eikä kait ole tarviskaan. Hyvinhän tässä mennään jo puolenvälin paremmalla puolella ja pikkukaveria odotetaan syntyväksi maaliskuussa :)
Aika on mennyt kamalan nopeasti. Vastahan tuo oli suunnittelun alla ja nyt jo näinkin totta. Ollaan päästy näkemään vauvaa useammin kuin yleensä on tapana ja joka kerta oma sydän sykähtyy tavalla, jota on vaikeaa edes selittää. Onhan se suorastaan hämmentävää, miten kiintynyt sitä voikaan jo olla. Jotain niin omaa, mitä mikään muu ei voi olla. Ja jotain niin tärkeää, että ei uskoisikaan.
Jänniä ja ihmeellisiä aikoja siis elellään ja ihmetellään. Vauvalla on kaikki hyvin, mutta mun ylimäääräisen krempan takia lääkäri passitti mut tänään pariksi viikoksi sairaslomalle. Tiedossa siis luultavimmin turhaakin turhempia päivityksiä ihan mitättömistä asioista kuten siitä, mitä koirat täällä päivisin touhuavat.
ja vielä asiasta kuudenteen. Päätin avata joulutorttu ja glögikauden tänään ja mikä pettymys. Kaupasta tänään ostettu hillo oli vanhentunut ja huomasin sen vasta kun kaverit oli menossa uuniin. Ja ei ne vaan ihan kunnossa olleet joten makunautinto jäi nyt vähäiseksi. Kauhea takaisku, josta toipuminen tulee viemään aikaa... :)
maanantai 11. marraskuuta 2013
treeniä, treeniä, treeniä
Kirjoitusten välissä on taas ollut treeniä monessa paikassa. Pasi on edelleen meidän perheen kaikkien koirien ohjaksissa joten mun osuus on ollut seurailla sivusta. Omat hyvät puolensa kait siinäkin, vaikka ärsyttääkin. No joo, mutta siis Turussa ollaan käyty parina peräkkäisenä viikonloppuna. Ensin janitan ja Jaakon koulutuksessa ja eilen Elinan koulutuksessa. Torstaina saatiin sporttikselle ekstrakivaa kun Ruokosen Juha tuli kouluttamaan yökyöpeleitä. Juhan radassa oli muutama inha kohta, jollaisia voi kisoissakin eteen osua. Sellaisten treenaaminen on varmasti tarpeellista ja hyödyllistä. Vai mitä sanotte kohdasta, joissa välistä veto käynnistyy takaaleikkauksesta ja siihen tulisi osata samantien yhdistää jonkimoista vetoa - ja sitten vielä yrittää ehtiä kiireesti kohti seuraava tilannetta, jonne on kiire. Sitä sitten hieroivat kuntoon, koiran osaamista kehittäen mm. naksua apuna käyttäen. Taisi olla hetkellisesti epätoivoisiakin fiiliksiä yllä, mutta mitään vakavampaa ahdistusta ei tullut esille kuitenkaan. Minusta oli mukavaa istua tuolloin radan reunalla :) Tai oikeastaan ei, sillä tuota olisi ollut kiva kokeilla.
Juhan treenin lisäksi Pasi on siis treenaillut myös Turussa ja tietty vakkarikoulutuksissa Niinulla. Monipuolista settiä siis eri kouluttajilla, joka on hyvä juttu. Pirkon kanssa suurimmat oivallukset lienee tulleet siihen liittyen, että Pirkko vaatii rohkeaa, aikaisissa olevaa ja ajoittain topakkaa ohjausta kulkeakseen oikeisiin suuntiin. Jos jäät kökkimään niin heippahei meni jo. Parhaat fiilikset sen kanssa tuleekin siitä, että uskaltaa jättää asioita sen vastuulle ja hyödyntää sen osaamista oikeissa paikoissa. Sitten pääsee nauttimaan vauhdinhurmasta sekä sujuvasta menosta ja se on parhautta se. Pirkon esteosaaminen oksereiden jne. kanssa on hyvää, se tuli myös testattua. Pätmänille asiaa piti hiukan rautalangasta vääntää. Pätmänillä oli takataskussaan muutama "brittiläinen", joita heitti kehiin ja esitti mieleenpainuvia suorituksia Pasin niistäessä sitä okserilla. Hassu poika :)
Ava on ruvennut ärsyttäväksi. Mikälie viidenkympin villitys sille on tullut, mutta puuhailee kotona yksin ollessaan. Ihan turhaan vähäpätöistin sen oivalluskykyä kun ajattelin, että se ei kuunaan päivänä tulisi selviytymään väärinpäin asetetun ovenkahvan avaamisesta (päästäkseen kiinni koirien ruokiin). Hah, helppoa kuin heinänsyönti sanoi Ava ja avasi sip-sap-sukkelaan oven jäätyään yksin. Ja taas sai maata mahan vieressä hyvän ja onnistuneen ryöstösaaliin ansiosta. Se on myös näppärä avaamaan keittiön kaappeja, tyhjentämään keittiönpöydät, avaamaan mikron ja tyhjentämään sen päällisen. Uusia makukokemuksia se on hakenut vessanroskiksesta, nenäliinapakkauksista, kissanhiekkalaatikosta ja kynttilöistä. On se herttaista se, noin tarmokas ja aktiivinen koira. Ei ihan joka perheessä tuollaisia ole. Tai ainakaan harvemmin seitsemänvuotiaita tuollaisia..
Minä taidan jäädä huomenna saikulle. Aamupäivällä olisi aika lääkäriin ja sellaista oli tänään vähän ilmoilla kun terveydenhoitajalla kävin, että voisi olla parempi idea nyt levätä kotona. Kaippa se on niin, että arkisin pitäisi pystyä muuhunkin kuin nipinnapin käymään töissä. Vaikka meneehän se näinkin, että päivisin töitä n. kahteen saakka, sen jälkeen hammasta purren neljään töissä, loppuilta kotona enemmän ja vähemmän kipeenä ja yöt valvoen ja kipuun heräillen. Ja sitten taas aamulla töihin pirteänä kuin peipponen ja toiveikkaana seuraavaan päivään. Ja sitten taas leuka rintaan iltapäivästä ja odottelemaan josko seuraava päivä olisi edellistä parempi. Tarpeeksi kauan kun tuota jauhaa niin rupeaahan se tympimään. Eilen sunnuntaina meni paremmin kuin hetkeen ja kun asiaa puntaroin niin tajusin, että en juurikaan liikkunut päivän aikana. Tai no joo, kotoa autoon, autosta halliin, hallista autoon ja autosta kotiin. Loppuaika sitten aikalailla istuen ja möllötellen. Onhan tuossa vähermmän kuin ikinä jos käyn töissä joten ehkäpä sitä pitäisi vielä hellittää tästä mummotahdista. Voitte uskoa, että mun kunto on täysin romuna jos siihen vertaan, mikä oli lähtötilanne elokuun lopussa. Sen jälkeen ei ole yhtään juoksuaskelta tai mitään vastaavaa tullut tehtyä, osaankohan enää edes juosta? Onneksi on hyvät suhteen monenlaisiin terapeutteihin ammatin puolesta. Ja enköhän osaa :)
Juhan treenin lisäksi Pasi on siis treenaillut myös Turussa ja tietty vakkarikoulutuksissa Niinulla. Monipuolista settiä siis eri kouluttajilla, joka on hyvä juttu. Pirkon kanssa suurimmat oivallukset lienee tulleet siihen liittyen, että Pirkko vaatii rohkeaa, aikaisissa olevaa ja ajoittain topakkaa ohjausta kulkeakseen oikeisiin suuntiin. Jos jäät kökkimään niin heippahei meni jo. Parhaat fiilikset sen kanssa tuleekin siitä, että uskaltaa jättää asioita sen vastuulle ja hyödyntää sen osaamista oikeissa paikoissa. Sitten pääsee nauttimaan vauhdinhurmasta sekä sujuvasta menosta ja se on parhautta se. Pirkon esteosaaminen oksereiden jne. kanssa on hyvää, se tuli myös testattua. Pätmänille asiaa piti hiukan rautalangasta vääntää. Pätmänillä oli takataskussaan muutama "brittiläinen", joita heitti kehiin ja esitti mieleenpainuvia suorituksia Pasin niistäessä sitä okserilla. Hassu poika :)
Ava on ruvennut ärsyttäväksi. Mikälie viidenkympin villitys sille on tullut, mutta puuhailee kotona yksin ollessaan. Ihan turhaan vähäpätöistin sen oivalluskykyä kun ajattelin, että se ei kuunaan päivänä tulisi selviytymään väärinpäin asetetun ovenkahvan avaamisesta (päästäkseen kiinni koirien ruokiin). Hah, helppoa kuin heinänsyönti sanoi Ava ja avasi sip-sap-sukkelaan oven jäätyään yksin. Ja taas sai maata mahan vieressä hyvän ja onnistuneen ryöstösaaliin ansiosta. Se on myös näppärä avaamaan keittiön kaappeja, tyhjentämään keittiönpöydät, avaamaan mikron ja tyhjentämään sen päällisen. Uusia makukokemuksia se on hakenut vessanroskiksesta, nenäliinapakkauksista, kissanhiekkalaatikosta ja kynttilöistä. On se herttaista se, noin tarmokas ja aktiivinen koira. Ei ihan joka perheessä tuollaisia ole. Tai ainakaan harvemmin seitsemänvuotiaita tuollaisia..
Minä taidan jäädä huomenna saikulle. Aamupäivällä olisi aika lääkäriin ja sellaista oli tänään vähän ilmoilla kun terveydenhoitajalla kävin, että voisi olla parempi idea nyt levätä kotona. Kaippa se on niin, että arkisin pitäisi pystyä muuhunkin kuin nipinnapin käymään töissä. Vaikka meneehän se näinkin, että päivisin töitä n. kahteen saakka, sen jälkeen hammasta purren neljään töissä, loppuilta kotona enemmän ja vähemmän kipeenä ja yöt valvoen ja kipuun heräillen. Ja sitten taas aamulla töihin pirteänä kuin peipponen ja toiveikkaana seuraavaan päivään. Ja sitten taas leuka rintaan iltapäivästä ja odottelemaan josko seuraava päivä olisi edellistä parempi. Tarpeeksi kauan kun tuota jauhaa niin rupeaahan se tympimään. Eilen sunnuntaina meni paremmin kuin hetkeen ja kun asiaa puntaroin niin tajusin, että en juurikaan liikkunut päivän aikana. Tai no joo, kotoa autoon, autosta halliin, hallista autoon ja autosta kotiin. Loppuaika sitten aikalailla istuen ja möllötellen. Onhan tuossa vähermmän kuin ikinä jos käyn töissä joten ehkäpä sitä pitäisi vielä hellittää tästä mummotahdista. Voitte uskoa, että mun kunto on täysin romuna jos siihen vertaan, mikä oli lähtötilanne elokuun lopussa. Sen jälkeen ei ole yhtään juoksuaskelta tai mitään vastaavaa tullut tehtyä, osaankohan enää edes juosta? Onneksi on hyvät suhteen monenlaisiin terapeutteihin ammatin puolesta. Ja enköhän osaa :)
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Elinan koulutuksessa
Rima järkkäsi eilen kouluttajille kiitospalkintona Elinan koulutuksen, johon Pasikin osallistui Pätysen ja Pirkon kanssa. Rata oli tunnelmaltaan paljon oikea-aikaisia ohjauksia vaativa, alkuun vähän syherömpi ja loppua kohden väljempi kokonaisuus, jossa riitti tehtävää. Pätmän meni ensin, hiukan väsähti jossain kohtaa ja laittoi korvat ja silmät kiinni ja poistui ohjauksesesta. Sille lienee järkevintä ratkaista hankalammat kohdat niin, että välttää niiden jauhamista ja tekee vaikka välissä muuta. Yksittäisiä rimoja tiputteli ja niihin lienee jo syytä alkaa puuttumaan. Ei pahalla tarvitse, mutta reagoida kuiteskin. Mutta varsin hyvälle meno näytti kun ottaa huomioon, miten vähän agilitykilsoja tuolla supersankarilla on takanaan. Ja onhan se niin mukava ja mainio kaikinpuolin. Siitä aina lisäpisteet sille tilanteessa kuin tilanteessa :)
Ipsu-Piipaa-Pirkkoliisa oli musta tietysti hienoin. Olen puolueellinen, tottakai! Mutta nyt se oli oikeasti kovin hyvä tai olivat hyviä yhdessä Pasin kanssa. Tällä kertaa näytti siltä, että Pirkon tavoite ei ollut voittaa Pasia ja hyvällä yhdessä tekemisen meiningillä oltiin liikenteessä. Pasi varmaan sanoisi jotain muuta, mutta siltä se näytti kuitenkin. Pirkko meni kovaa ja tuli ohjauksiin hyvin. Sen vaan tarvii saada informaatio riittävän ajoissa, jotta menee sinne, mihin ohjaaja haluaa sen. Ei kuulu sen tapoihin jäädä kyselemään ja varmistelemaan, että mitä kuski tarkoittaa.
Kiva oli myös katsoa muidenkin menoa. Rimassa on taitavia ohjaajia ja koiria :) Hauskaa oli myös höpötellä seurakavereihin kanssa kaikenlaista.
Remppa etenee tasaisen epätasaisesti. Koirahuoneen seinät pitäisi vielä maalata toiseen kertaan ja vaihtaa lattiat. Työhuone on vielä laittamatta kokonaan eli siellä seinäpinnat ja lattia odottavat laittamista. Sitten vielä sisustus-ja tavaroiden uudelleen asettamista olisi edessä. Aika paljon ideoita on jo kehkeytynyt siitä, millaiselta halutaan täällä näyttävän, mutta jotkut päätökset ovat kamalan vaikeita. Kuten esimerkiksi se, että millaiset ja minkä väriset matot hankimme tähän eteinen-olkkari-keittiö kokonaisuuteen kun tämä nyt on tälläistä yhtä isoa tilaa.
Mun vointi on pysynyt nyt hyvänä. Tokihan tää juttu päivittäin itsestään muistuttaa ja kipuja on usein, mutta perusoleminen on jo helppoa. Se täytyy kyllä myöntää, että odotan ihan sikana, että pääsen jossain kohtaa taas kävelemään reippaasti, juoksemaan tai jotain urheilua harrastamaan. Haravoida, kantaa jotain raskaampaa tai tehdä mitä vaan fyysistä. Oi ja päästä juoksemaan agilityradalle! No kyllä vielä pääsen ja sitten nuo kaikki tuntuvat varmasti paljon huipummalle kuin hetkeen. Nyt alkaa kyllä hiljalleen tuntua siltä, että kroppa alkaa "elähtämään" omalla tavallaan. Ja samaan aikaan se on omalla tavallaan ihmeellisempi kuin koskaan aiemmin.
Ipsu-Piipaa-Pirkkoliisa oli musta tietysti hienoin. Olen puolueellinen, tottakai! Mutta nyt se oli oikeasti kovin hyvä tai olivat hyviä yhdessä Pasin kanssa. Tällä kertaa näytti siltä, että Pirkon tavoite ei ollut voittaa Pasia ja hyvällä yhdessä tekemisen meiningillä oltiin liikenteessä. Pasi varmaan sanoisi jotain muuta, mutta siltä se näytti kuitenkin. Pirkko meni kovaa ja tuli ohjauksiin hyvin. Sen vaan tarvii saada informaatio riittävän ajoissa, jotta menee sinne, mihin ohjaaja haluaa sen. Ei kuulu sen tapoihin jäädä kyselemään ja varmistelemaan, että mitä kuski tarkoittaa.
Kiva oli myös katsoa muidenkin menoa. Rimassa on taitavia ohjaajia ja koiria :) Hauskaa oli myös höpötellä seurakavereihin kanssa kaikenlaista.
Remppa etenee tasaisen epätasaisesti. Koirahuoneen seinät pitäisi vielä maalata toiseen kertaan ja vaihtaa lattiat. Työhuone on vielä laittamatta kokonaan eli siellä seinäpinnat ja lattia odottavat laittamista. Sitten vielä sisustus-ja tavaroiden uudelleen asettamista olisi edessä. Aika paljon ideoita on jo kehkeytynyt siitä, millaiselta halutaan täällä näyttävän, mutta jotkut päätökset ovat kamalan vaikeita. Kuten esimerkiksi se, että millaiset ja minkä väriset matot hankimme tähän eteinen-olkkari-keittiö kokonaisuuteen kun tämä nyt on tälläistä yhtä isoa tilaa.
Mun vointi on pysynyt nyt hyvänä. Tokihan tää juttu päivittäin itsestään muistuttaa ja kipuja on usein, mutta perusoleminen on jo helppoa. Se täytyy kyllä myöntää, että odotan ihan sikana, että pääsen jossain kohtaa taas kävelemään reippaasti, juoksemaan tai jotain urheilua harrastamaan. Haravoida, kantaa jotain raskaampaa tai tehdä mitä vaan fyysistä. Oi ja päästä juoksemaan agilityradalle! No kyllä vielä pääsen ja sitten nuo kaikki tuntuvat varmasti paljon huipummalle kuin hetkeen. Nyt alkaa kyllä hiljalleen tuntua siltä, että kroppa alkaa "elähtämään" omalla tavallaan. Ja samaan aikaan se on omalla tavallaan ihmeellisempi kuin koskaan aiemmin.
maanantai 21. lokakuuta 2013
Pirkko vastaan isi
Pasi kisasi eilen tyttöjen kanssa Jankkilassa. Voi olla, että olen väärässä, mutta varsinkin eka rata näytti radan reunalta vähän vääntämiseltä. Se antoi koiralle mahdollisuuden innostua ja lukea rataa ja jälleen pettyä. Eli toisinsanoen se mitä koira loogisesti luki ei vastannut ihan numerojärjestystä. Niinpä olis tarvinut mennä suurin osa radasta käsijarru päällä, jotta homma olisi pysynyt käsissä. Kertokoot se jotain, että vajaan 50 koiran kisassa tuli kolme nollaa. Voiton vei Mila ja Uni, joiden meno oli hienoa, mutta aika monessa kohtaa meinasi pakka hieman levitä. Mila sai kuitenkin taitavana pelasteltua ja onnistui lopulta suorittamaan radan virheettömästi. Loput koirat olivat rodultaan harvinaisempia näkyjä palkintojenjaossa ja oon kyllä heidän puolesta kovin iloinen. Tuo Uni on muuten sairaan nopea elukka. Ja sillä on sikahieno ja nopea puomi!
Pirkko päätti, että "jos Ipsu haluaa mennä ne esteet, jotka ipsu haluaa niin ipsu saa mennä". Pasin tehtäväksi jäi jäädä rannalle ruikuttamaan. Yleisöllä oli ainakin hauskaa kun Pirkko teki rataa koko rahan edestä. Jos se ratkaisisi, että kuka suoritti eniten vääriä ja määrältään eniten esteitä niin Pirkko olisi voittanut. Harmi, että nuo kisat mentiin ihan perinteisin säännöin :) Tokalla radalla meno oli vähän paremmin hallinnassa, mutta Pasin suunnitelma tai suunnitelman toteutus eivät istuneet Pirkolle, joka ratkaisi pelin 2-0 Pirkon eduksi. Nappasi siis jotain muuta mitä olisi pitänyt. Sanottakoon kuitenkin ruotsalaista asennetta kunnioittaen, että kontaktit ja kepit olivat hienot. Naureskeltiinkin ennen kisoja, että Pirkon tavoite on voittaa isi ja isin tavoite voittaa Pirkon kanssa. ja Pirkkohan voitti. Isin.
Sussukin oli liikenteessä Sussu-fiiliksin. Se taisi muistaa tokalle radalle mennessä, että yleensä sitä ohjaa joku muu ja etsiskeli mua hieman radalla ollessaankin. Ei sentään karannut, mutta näpsäkkänä tyttönä vilkuili aina tilaisuuden tullen, joka saattoi hiukan häiritä ainakin Pasia. Ritva H. oli kiltti ja antoi niille vain osan niistä virheistä, mitä olisivat kyllä ansainneet. Ekalla radalla Pasi koitti vekata, mutta sussupa juoksi vain päin Pasin kättä saaden konkreettisesti turpaan. Oikea-aikainen rangaistus sille tuhmuudesta (tuo kosketus jäi tuomitsematta). Myös ainakin kaksi kieltoa olisi olleet ihan ymmärrettäviä, sillä kieltojahan ne nyt olivat. Ehkä heidän meno oli jotenkin muuten niin mielenkiintoista, että nuo jäivät huomaamatta. Tuomittuja virheitä keräsivät molemmilla radoilla keppien sisäänmenoista. Pasin pitää vähän harjoitella törkkäsyjä Avan kanssa. Toimivat takuuvarmasti kunhan vain itse tekee oikein.
Mutta hauskaa oli seurata noita ja myös muita kisaajia. Erityismaininta ja hyvä fiilis jäi Tiinan ja Jaimen kakkosradasta, jolla tekivät nollan. Voi sitä onnistumisen ilon ja hyvän fiiliksen määrää, joka Tiinasta paistoi kilometrin päähän radan jälkeen :) Itsellekkin tuli ihan hyvän fiiliksen kyynel silmänurkkaan. Hieno veto! Tuollaista fiilistä olisi kiva useammin nähdä onnistumisten jälkeen. Toinen loistoveto oli Helillä ja Vealla tuolla samaisella kakkosradalla, jolta saivat sertinkin. Aivan loistavaa ja hienoa! Niin ja Liisa ja Capo kanssa, niin tyylikästä ja loistomenoa aina ratojen loppuosiin saakka. Vau!
Viikonloppuna sain koiratällin kipeeseen mahaan, josta johtuen vointi on nyt vähän onnahdellut taas enempi. Tai siitä varmaan johtuu. Aamulla lähdin töihin, mutta jouduinkin palaamaan kotiin lepäilemään kun kivut kävivät liian isoiksi. Pöh. No, onneksi lepäily auttaa ja nyt kun on tässä rauhassa niin vointi on jo taas parempi. Täytyy nyt ottaa taas vähän rauhallisemmin niin eiköhän tää taas tästä. Ainakin oon ehtinyt nyt surffailla ja etsiä meille sopivia kalusteita olkkarin yhteen nurkkaukseen. Ollaan päätymässä siihen, että teemme sellaisen leponurkkauksen tuohon ja toiveena olis löytää siihen, jotkut kivat säkkituolit. Nyt on vähän POD 325 tai My&Roo tyyppiset mietinnässä. Katsellaan josko noista jotain kehittyisi.
Pirkko päätti, että "jos Ipsu haluaa mennä ne esteet, jotka ipsu haluaa niin ipsu saa mennä". Pasin tehtäväksi jäi jäädä rannalle ruikuttamaan. Yleisöllä oli ainakin hauskaa kun Pirkko teki rataa koko rahan edestä. Jos se ratkaisisi, että kuka suoritti eniten vääriä ja määrältään eniten esteitä niin Pirkko olisi voittanut. Harmi, että nuo kisat mentiin ihan perinteisin säännöin :) Tokalla radalla meno oli vähän paremmin hallinnassa, mutta Pasin suunnitelma tai suunnitelman toteutus eivät istuneet Pirkolle, joka ratkaisi pelin 2-0 Pirkon eduksi. Nappasi siis jotain muuta mitä olisi pitänyt. Sanottakoon kuitenkin ruotsalaista asennetta kunnioittaen, että kontaktit ja kepit olivat hienot. Naureskeltiinkin ennen kisoja, että Pirkon tavoite on voittaa isi ja isin tavoite voittaa Pirkon kanssa. ja Pirkkohan voitti. Isin.
Sussukin oli liikenteessä Sussu-fiiliksin. Se taisi muistaa tokalle radalle mennessä, että yleensä sitä ohjaa joku muu ja etsiskeli mua hieman radalla ollessaankin. Ei sentään karannut, mutta näpsäkkänä tyttönä vilkuili aina tilaisuuden tullen, joka saattoi hiukan häiritä ainakin Pasia. Ritva H. oli kiltti ja antoi niille vain osan niistä virheistä, mitä olisivat kyllä ansainneet. Ekalla radalla Pasi koitti vekata, mutta sussupa juoksi vain päin Pasin kättä saaden konkreettisesti turpaan. Oikea-aikainen rangaistus sille tuhmuudesta (tuo kosketus jäi tuomitsematta). Myös ainakin kaksi kieltoa olisi olleet ihan ymmärrettäviä, sillä kieltojahan ne nyt olivat. Ehkä heidän meno oli jotenkin muuten niin mielenkiintoista, että nuo jäivät huomaamatta. Tuomittuja virheitä keräsivät molemmilla radoilla keppien sisäänmenoista. Pasin pitää vähän harjoitella törkkäsyjä Avan kanssa. Toimivat takuuvarmasti kunhan vain itse tekee oikein.
Mutta hauskaa oli seurata noita ja myös muita kisaajia. Erityismaininta ja hyvä fiilis jäi Tiinan ja Jaimen kakkosradasta, jolla tekivät nollan. Voi sitä onnistumisen ilon ja hyvän fiiliksen määrää, joka Tiinasta paistoi kilometrin päähän radan jälkeen :) Itsellekkin tuli ihan hyvän fiiliksen kyynel silmänurkkaan. Hieno veto! Tuollaista fiilistä olisi kiva useammin nähdä onnistumisten jälkeen. Toinen loistoveto oli Helillä ja Vealla tuolla samaisella kakkosradalla, jolta saivat sertinkin. Aivan loistavaa ja hienoa! Niin ja Liisa ja Capo kanssa, niin tyylikästä ja loistomenoa aina ratojen loppuosiin saakka. Vau!
Viikonloppuna sain koiratällin kipeeseen mahaan, josta johtuen vointi on nyt vähän onnahdellut taas enempi. Tai siitä varmaan johtuu. Aamulla lähdin töihin, mutta jouduinkin palaamaan kotiin lepäilemään kun kivut kävivät liian isoiksi. Pöh. No, onneksi lepäily auttaa ja nyt kun on tässä rauhassa niin vointi on jo taas parempi. Täytyy nyt ottaa taas vähän rauhallisemmin niin eiköhän tää taas tästä. Ainakin oon ehtinyt nyt surffailla ja etsiä meille sopivia kalusteita olkkarin yhteen nurkkaukseen. Ollaan päätymässä siihen, että teemme sellaisen leponurkkauksen tuohon ja toiveena olis löytää siihen, jotkut kivat säkkituolit. Nyt on vähän POD 325 tai My&Roo tyyppiset mietinnässä. Katsellaan josko noista jotain kehittyisi.
lauantai 19. lokakuuta 2013
talviko se sieltä tulee?
Tänä aamuna pelotti niin pirusti että.. hui ja yök. Olkoot tämä viimeinen kerta ikinä kun tarvii lähteä kesäkumeilla uhmaamaan jäistä moottoritietä. Jo 40km/h ja auto meinas lähteä ihan käsistä. Matkan varrella olikin autoja penkassa yks sun toinen. Taisi olla alijäähtynyt koko tie. Onneksi selvisin matkasta, vaikka kädet tärisikin pitkän aikaa ja sykkeet olivat varmaan 150.
Remppa on edistynyt jo aika kivasti. Pari makkaria on vielä kesken, mutta isoimmat pinnat on tehty. Lattiaan ollaan tosi tyytyväisiä. Yks seinämaali jäi liian vaaleaksi ja se vähän harmittaa. Se on vaan kauheen vaikeaa hahmottaa noita värejä pikkulämisköjen kautta. Onneksi maalaus käy näppärästi joten uutta pintaa vaan kehiin jos tuo jää liian pliisuksi. Niinhän tässä on myös käymässä, että vanhat kalusteet erottuvat epäedukseen joten uutta pukkaa myös sisustamisen suhteen. Eilen saatiin makkarimaailma jotenkin haltuun ja suurin osa kalusteista ja tekstiileistä saatiinkin hankittua. Vielä pari lamppua ja uusi sänky olis aika ihanaa. Muuten tarvis hankkia uusia mattoja, verhoja ja olkkariin pitäisi yksi kulmaus saada ideoitua uusiksi. Ja onhan sitä kaikenlaista mikä olis kivaa, mutta katsotaan nyt mihin rahat riittää.
Aksarintamalla on vähän hiljaisempaa ollut. Pasi treenaa koiria miten nyt pn rempalta ehtinyt. Sen varvas on onneksi toipunut viime viikonlopun tälliltä joten pääsee huomenna kisaamaan. Peukut sille ja toivotaan, että saisi tehtyä hyviä ratoja tyttöjen kanssa!
Remppa on edistynyt jo aika kivasti. Pari makkaria on vielä kesken, mutta isoimmat pinnat on tehty. Lattiaan ollaan tosi tyytyväisiä. Yks seinämaali jäi liian vaaleaksi ja se vähän harmittaa. Se on vaan kauheen vaikeaa hahmottaa noita värejä pikkulämisköjen kautta. Onneksi maalaus käy näppärästi joten uutta pintaa vaan kehiin jos tuo jää liian pliisuksi. Niinhän tässä on myös käymässä, että vanhat kalusteet erottuvat epäedukseen joten uutta pukkaa myös sisustamisen suhteen. Eilen saatiin makkarimaailma jotenkin haltuun ja suurin osa kalusteista ja tekstiileistä saatiinkin hankittua. Vielä pari lamppua ja uusi sänky olis aika ihanaa. Muuten tarvis hankkia uusia mattoja, verhoja ja olkkariin pitäisi yksi kulmaus saada ideoitua uusiksi. Ja onhan sitä kaikenlaista mikä olis kivaa, mutta katsotaan nyt mihin rahat riittää.
Aksarintamalla on vähän hiljaisempaa ollut. Pasi treenaa koiria miten nyt pn rempalta ehtinyt. Sen varvas on onneksi toipunut viime viikonlopun tälliltä joten pääsee huomenna kisaamaan. Peukut sille ja toivotaan, että saisi tehtyä hyviä ratoja tyttöjen kanssa!
tiistai 15. lokakuuta 2013
Onnenpäivä
Eilinen oli varsinainen onnenpäivä. Tai ainakin ilta jos ei
nyt koko päivä. Tai ehkä koko päivä kuitenkin, sillä olin niin hyvässä
kunnossa, että pystyin olemaan töissä.
Illalla kävin vetämässä treenejä ja samalla intouduin hiukan myös
tekemään itse Avan ja Pirkon kanssa. Viimeksi oon treenannut niiden kanssa
joskus elokuun lopussa, joka tuntuu niin kaukaiselta. Edelleenkään en voi juosta ja kaikenmoinen
nopea liikkuminen on hankalaa joten keskityin irrottelemaan noita molempia.
Olipas kerrassaan hauskaa ideoida, miten mahdollisimman vähällä liikkumisella
saisi ohjattua vauhdikasta ja nopeatempoista rataa virheettömästi. Pirkko pääsi
hyvin nopsasti juttuun sisälle ja sen jälkeen se mennä paahtoi fiiliksissä
treeniä. Itseasiassa oli aivan sairaan
hieno ja tuli kaukaakin hirmuisen hyvin ohjauksiin. Tuo vaan vaati itseltä
sopivia ajoituksia ja koiraltakin hyvää esteosaamista. Ja siitä oli kyllä
hyötyä, että korjasi itse linjoja pelkän käskytyksen avulla. Saatiin tehtyä
melkein virheettömästi riman mestiksien agilityrata joten suorastaan jäi vähän
harmittamaan, että en osallistunut kisoihin Pirkon kanssa. Ava oli alkuun sitä mieltä, että koira ei voi
kulkea vajaata kymmentä metriä kauempana ohjaajasta. Haukkui turhautuneena ja
yritti käskyttää mua liikkeelle. Huomasin, että hypyille, kepeille ja
kontakteille irtosi loppujen lopuksi oikein hyvin, mutta putket eivät vetäneet
sitä lainkaan puoleensa. Jännä juttu kun oon ajatellut, että juuri putkiin
irtoaa, mutta ei muualle J.
Vahvistelin sille siis putkea ja se paransi tahtiaan koko ajan. Mä luulen, että
tuon tyyppinen treeni on oikeastaan Avalle tosi hyödyllistä. Molemmille myös
kontaktitreeniä ja loppusuorairtoamista sekä hiukan keppitreeniäkin. Oli ne
päteviä ja voi että miten kivaa oli tehdä agilityä pitkästä aikaa J
Viime kirjoituksessa tai ehkä facebookissa taisin manata,
että seuraavaksi lienee Pasin vuoro liittyä sairastupajengiin. Eipä olis
pitänyt! Se loukkasi lauantaina remppaa tehdessä varpaansa, eikä pysty nyt
sekään kävelyä kummempaan liikkumiseen. Onneksi ei mitään tuon vakavampaa
kuitenkaan ja toivotaan, että nopsasti tuosta toipuu ja pääsee taas kirmaamaan.
Sen pitäisi kisata ens viikoloppuna tyttöjen kanssa joten tilaisin nopean
paranemisen sunnuntaiksi.
Varpaista varpajaisiin. Lauantaina olis Pasilla
sellaisetkin, sillä jotain kerrassaan ihanaa tapahtui maanantaiyönä. Mun
pikkuveli Arminsa kanssa sai kertakaikkisen suloisen mustatukkaisen
tyttövauvan. Tää täti on ihan pakahtua noin mahdottoman somasta lapsesta.
Tervetuloa siis sukuun pikkuPulla J
torstai 10. lokakuuta 2013
ihmettelyä
Minkä väriset maalit valitsemme ja miten saa kissalle annettua lääkkeet? Tässä nämä kaksi vähäpätöistä pulmaa, jotka mielessä askarruttavat tällä hetkellä. Oikeastaan on aika mukavaa kun on muunlaisia ajatuksia välissä. Oman olotilan ihmettelyn väliin on hyvä mahduttaa muunkinlaisia juttuja. Ja onhan sitä ajateltavaa tullut tällä viikolla muutenkin kun palasin maanantaina töihin. Vähän kokeilumielessä ja työnkuvaa muokkaillen. Onneksi sellaiseen on mahdollisuus. Kolme päivää meni kivasti, tai no, kaksi ja puoli päivää tarkemmin ajateltuna. Tänään piti jäädä kotiin sillä eilis-ilta, viime yö ja tämä aamu muistuttivat siitä, että liian villiksi ei parane ruveta, vielä. Aamulla mietin, että miten kääntää kylkeä ilman kipua, mutta nyt vointi on jo parempi. Tänään rauhallisemmin ja huomenna toivottavasti taas töihin. Muuta ajateltavaa on tuonut myös tutun loukkaantuminen autokolarissa. Huh, onneksi tuo ehkä positiivisimpiin tyyppeihin lukeutuva henkilö selviytyi hommasta loppujen lopuksi aika pienellä. Tai pienellä jos vertaa siihen, mihin olisi ollut mahdollisuus. Ja sanottava on, että kyllä koiramaailmassa riittää hyväntahtoisia ihmisiä ja hyvää yhteishenkeä kun apua tarvitaan. Kerrassaan pysäyttävän hienoa!
Mutta miksi kissalle lääkkeitä? No siksi kun oli mennyt itseään johonkin rikkomaan. Luulin, että Esa oli taistellut pitkästä aikaa Röykän kuninkuudesta, mutta etujalassa ollut haava ei vaikuttanutkaan puremahaavalta vaan jonkin sortin tapaturma lienee tapahtunut kuitenkin. Jalassa oli isohko viiltohaava, sellainen vekki. Ihon alle oli päässyt ilmaa ja haava oli tulehtunut nopeasti. Nyt saa kipulääkkeiden lisäksi antibioottikuurin ja voin kertoa, että aina ei lääkkeiden antaminen mene kuin elokuvissa.. Sekoita ruuan sekaan..pah. Työnnä kurkkuun..joo, mutta miten säästyä itse tapaturmalta tuossa taistelussa? Samalla muuten eläinlääkärissä löydettiin myös, että sillä on nivelrikkoa toisessa kyynärpäässä. Tai siis kuvasivat kipeän jalan niin siinä näkyi. Varman nivelrikkoa on muuallakin kun juuri tuossa kintussa. Kuulemma tosi yleistä vanhoilla kissoilla ja onhan tuollakin jo ikää 13vuotta. Esa sen sijaan päätti todistaa meille, että ei ole vanha eikä kipeä ja toi eilen kahden tunnin sisällä kuistille neljä hiirtä näytille. Tokihan asiasta piti komeasti ääntelemällä ilmoittaa. Uloshan sitä ei olisi saanut päästää haavan takia, mutta pääsi toistuvasti karkaamaan meidän hyvistä (?) yrityksistä huolimatta ja nyt haava näyttää jo hyvälle joten menkööt.
Ens viikonloppuna Pasi osallistuu konkkaronkan kanssa Riman mestiksiin. Onnea sille tuonne vuoden tärkeimpiin arvokisoihin.. ;)
Ja sitten jos siirtyisi taas ihmettelemään noita värivaihtoehtoja..
Mutta miksi kissalle lääkkeitä? No siksi kun oli mennyt itseään johonkin rikkomaan. Luulin, että Esa oli taistellut pitkästä aikaa Röykän kuninkuudesta, mutta etujalassa ollut haava ei vaikuttanutkaan puremahaavalta vaan jonkin sortin tapaturma lienee tapahtunut kuitenkin. Jalassa oli isohko viiltohaava, sellainen vekki. Ihon alle oli päässyt ilmaa ja haava oli tulehtunut nopeasti. Nyt saa kipulääkkeiden lisäksi antibioottikuurin ja voin kertoa, että aina ei lääkkeiden antaminen mene kuin elokuvissa.. Sekoita ruuan sekaan..pah. Työnnä kurkkuun..joo, mutta miten säästyä itse tapaturmalta tuossa taistelussa? Samalla muuten eläinlääkärissä löydettiin myös, että sillä on nivelrikkoa toisessa kyynärpäässä. Tai siis kuvasivat kipeän jalan niin siinä näkyi. Varman nivelrikkoa on muuallakin kun juuri tuossa kintussa. Kuulemma tosi yleistä vanhoilla kissoilla ja onhan tuollakin jo ikää 13vuotta. Esa sen sijaan päätti todistaa meille, että ei ole vanha eikä kipeä ja toi eilen kahden tunnin sisällä kuistille neljä hiirtä näytille. Tokihan asiasta piti komeasti ääntelemällä ilmoittaa. Uloshan sitä ei olisi saanut päästää haavan takia, mutta pääsi toistuvasti karkaamaan meidän hyvistä (?) yrityksistä huolimatta ja nyt haava näyttää jo hyvälle joten menkööt.
Ens viikonloppuna Pasi osallistuu konkkaronkan kanssa Riman mestiksiin. Onnea sille tuonne vuoden tärkeimpiin arvokisoihin.. ;)
Ja sitten jos siirtyisi taas ihmettelemään noita värivaihtoehtoja..
torstai 3. lokakuuta 2013
Kuulumisia, ei sen kummempaa
Onpas siellä kaunis ilma ulkona. Kirpsakan näköistä, mutta aurinko paistaa. Aika hienoa, mutta mäkin oon päässyt nauttimaan ulkona olemisesta jo enemmän. Oon joka päivä ajellut koirien kanssa johonkin metsään ja istua ihmetellyt siellä niiden touhuja. Avalle oon tehnyt vähän pikkuesineiden etsintää ja pudotettuakin esinettä se on hakenut. Bortsut touhuaa omiaan, eikä niille tarvi ohjelmaa keksiä. Pirkko oli muuten hauska kun Ava yritti löytää mun huulirasvaa vähän huonolla menestyksellä. Olin piilottanut sen yhteen varvikkoon sellaiselle semipienelle tallatulle alueelle. Malinoissi ei meinannut millään oivaltaa, eikä ottaa nenäänsä käyttöön vaan pyöri kuin pieru saharassa ja toi kaikenlaisia tikkuja ja käpyjä mulle kun ei muuta keksinyt- sai myös hyvän idean ja yritti varastaa hanskan mun kädestä.. - kato mutsi, löysin! No Pirkko vissiin ärsyyntyi typerästä malinoissista ja näytösluonteisesti juoksi yht'äkkiä täysiä ruutuun suoraan huulirasvalle, tökkäsi sitä, katsoi minuun ja juoksi taas omiiin (paimennus)puuhiinsa. Ava ei ymmärtänyt tuostakaan kyllä vihjettä vaan jatkoi vielä aikansa ennen suurta oivallusta. Onneksi lopuksi sai ajatukset kasaan ja nenän auki.
Pätmän ja Pirkko kirmaavat sellaista vauhtia, että kyllä heikompia voisi hirvittää. Jos jokin kasvattaa niiden nopeutta ja koordinaatiota niin ihan taatusti tuo metsässä ja erilaisilla alustoilla kirmailu. Lähtevät ihan paikaltaan hurjiin spurtteihin ja väistelevät täydestä vauhdista milloin mitäkin. Välillä en ihmettele, että miksi useimmat mun tietämistä koirista ovat saaneet itsensä rikki metsässä juostessa... Mutta jotenkin tuntuisi onnettomalta kieltääkin noilta tuo juoksemisen ilo, koska se on niille niin parasta. Kotonakin ovat niin bestiksiä, hauskoja seurattavia kerrassaan. Pahkis ja Ava ovat vähän ulkopuolisia noiden kemuissa, mutta ehkä hyvä niin. Ava on liian kömpelö ja Pahkis satuttaisi itsensä. Pahkiksen tilanteesta meiltä aina muuten välillä kysellään. Ei nämä mitään salaisuuksia ole joten kerron, missä nyt mennään.
Kaikkihan ikäänkuin alkoi juhannuksena jolloin loukkasi itsensä kisoissa ja joutui pitkälle tauolle. Tuota ennen oli kyllä jo jonkin aikaa ollut vähän jäykempi takaa ja oltiin seurailtu sitä tarkoin. Tauon jälkeen treenaaminen aloitettiin varovasti ja toisissa treeneissä hyppäsi huonosti lelulle ja satutti itsensä. Tuon jälkeen vietiin se tutkimuksiin, jolloin löydettiin molemmista lonkista nuo nivelrikkomuutokset ja toisesta kintereestä luupiikit. Ilmeisesti lonkissa on nyt pitkäkestoinen tulehdustila päällä, jota ollaan hoidettu. Harmillisesti Pahkis ei ole vieläkään lainkaan hyvässä kunnossa eli ei pysty vielä lenkkeilemään normaalisti. Saa nyt perusjuttujen (nivelvalmisteet suun kautta ja cartrofen-pistokset + osteopaatti) lisäksi koko ajan Rimadyliä ja Gapapentiniä. Jälkimmäinen lääke aloitettiin nyt pitkäkestoisesti, sillä on ehdottomasti parempi sen kanssa kuin ilman. Toistaiseksi siis vielä katsellaan, että mihin kuntoon se saadaan ja toiveena olisi, että sellaiseen, että kestää normaali lenkkeilyn ja jonkin pienen tokoilun edes. Äärimmäisen harmillinen juttuhan tämä on, mutta siitä huolimatta Pahkis on ihan paras Pahkis, eikä meitä tippaakaan harmita, että se on meidän koira. Onnellisia ollaan, että sen kanssa sai huippufiiliksiä agilityssä edes joitain vuosia ja onhan se koirana persoona isolla P:llä. Kaikki ratkaisut mitä sen kohdalla tullaan tekemään ovat varmasti harkittuja ja yritämme ajatella sen parasta. Tällä hetkellä kuitenkin toivomme, että sillä olisi vielä ainakin joitain kivuttomia ja hyviä vuosia edessä, vaikka agilityä näihin vuosiin ei sisältyisikään. Mutta katsotaan aina hetki kerrallaan.
Tällä viikolla Pasi on treenaillut ahkeraan koirien kanssa. Maanantaina Janitan treenit kera Pirkon ja Pätysen, tiistaina Niinulla Pirkon kanssa, keskiviikkona Jarin treenit Avan kanssa, tänään torstaina Sporttikselle Avan ja Pätysen kanssa ja sitten vielä lauantaina Turkuun Elinan oppiin Pirkon ja Pätmänin kanssa. Huh, siinä treeniä kerrakseen ihan huippukouluttajien silmien alla.
Nyt voisin aloittaa hissukseen tässä puuhailemaan jotain siivoushommeleita. Huomenna taas lääkäriin niin sitten taas tietää, missä mennään. Ens viikon maanantaina saattaa jo työtkin kutsua jos vaan kaikki menee tässä hyvin. Eilen tein enkat ja kävelin n.kilsan verran välillä toki istuen ja menihän tuohon ehkä 1,5h, mutta kuitenkin, hengissä selvisin :)
Pätmän ja Pirkko kirmaavat sellaista vauhtia, että kyllä heikompia voisi hirvittää. Jos jokin kasvattaa niiden nopeutta ja koordinaatiota niin ihan taatusti tuo metsässä ja erilaisilla alustoilla kirmailu. Lähtevät ihan paikaltaan hurjiin spurtteihin ja väistelevät täydestä vauhdista milloin mitäkin. Välillä en ihmettele, että miksi useimmat mun tietämistä koirista ovat saaneet itsensä rikki metsässä juostessa... Mutta jotenkin tuntuisi onnettomalta kieltääkin noilta tuo juoksemisen ilo, koska se on niille niin parasta. Kotonakin ovat niin bestiksiä, hauskoja seurattavia kerrassaan. Pahkis ja Ava ovat vähän ulkopuolisia noiden kemuissa, mutta ehkä hyvä niin. Ava on liian kömpelö ja Pahkis satuttaisi itsensä. Pahkiksen tilanteesta meiltä aina muuten välillä kysellään. Ei nämä mitään salaisuuksia ole joten kerron, missä nyt mennään.
Kaikkihan ikäänkuin alkoi juhannuksena jolloin loukkasi itsensä kisoissa ja joutui pitkälle tauolle. Tuota ennen oli kyllä jo jonkin aikaa ollut vähän jäykempi takaa ja oltiin seurailtu sitä tarkoin. Tauon jälkeen treenaaminen aloitettiin varovasti ja toisissa treeneissä hyppäsi huonosti lelulle ja satutti itsensä. Tuon jälkeen vietiin se tutkimuksiin, jolloin löydettiin molemmista lonkista nuo nivelrikkomuutokset ja toisesta kintereestä luupiikit. Ilmeisesti lonkissa on nyt pitkäkestoinen tulehdustila päällä, jota ollaan hoidettu. Harmillisesti Pahkis ei ole vieläkään lainkaan hyvässä kunnossa eli ei pysty vielä lenkkeilemään normaalisti. Saa nyt perusjuttujen (nivelvalmisteet suun kautta ja cartrofen-pistokset + osteopaatti) lisäksi koko ajan Rimadyliä ja Gapapentiniä. Jälkimmäinen lääke aloitettiin nyt pitkäkestoisesti, sillä on ehdottomasti parempi sen kanssa kuin ilman. Toistaiseksi siis vielä katsellaan, että mihin kuntoon se saadaan ja toiveena olisi, että sellaiseen, että kestää normaali lenkkeilyn ja jonkin pienen tokoilun edes. Äärimmäisen harmillinen juttuhan tämä on, mutta siitä huolimatta Pahkis on ihan paras Pahkis, eikä meitä tippaakaan harmita, että se on meidän koira. Onnellisia ollaan, että sen kanssa sai huippufiiliksiä agilityssä edes joitain vuosia ja onhan se koirana persoona isolla P:llä. Kaikki ratkaisut mitä sen kohdalla tullaan tekemään ovat varmasti harkittuja ja yritämme ajatella sen parasta. Tällä hetkellä kuitenkin toivomme, että sillä olisi vielä ainakin joitain kivuttomia ja hyviä vuosia edessä, vaikka agilityä näihin vuosiin ei sisältyisikään. Mutta katsotaan aina hetki kerrallaan.
Tällä viikolla Pasi on treenaillut ahkeraan koirien kanssa. Maanantaina Janitan treenit kera Pirkon ja Pätysen, tiistaina Niinulla Pirkon kanssa, keskiviikkona Jarin treenit Avan kanssa, tänään torstaina Sporttikselle Avan ja Pätysen kanssa ja sitten vielä lauantaina Turkuun Elinan oppiin Pirkon ja Pätmänin kanssa. Huh, siinä treeniä kerrakseen ihan huippukouluttajien silmien alla.
Nyt voisin aloittaa hissukseen tässä puuhailemaan jotain siivoushommeleita. Huomenna taas lääkäriin niin sitten taas tietää, missä mennään. Ens viikon maanantaina saattaa jo työtkin kutsua jos vaan kaikki menee tässä hyvin. Eilen tein enkat ja kävelin n.kilsan verran välillä toki istuen ja menihän tuohon ehkä 1,5h, mutta kuitenkin, hengissä selvisin :)
maanantai 30. syyskuuta 2013
Taas niin mainiota :)
Ylitän itseni tässä päivitystahdissa! Jos 20h sisään kirjoittaa kaksi päivitystä niin onhan se jo aika innokasta.. :) Mutta hei, turhempiakin innokkuuden kohteita voisi olla joten mennään näillä. Ja jos joku asia innostaa niin onko se koskaan turhaa? Ei taida. Joo ja voihan olla, että aika käy ajoittain vähän pitkäksi niin mikäs tässä kirjoitellessa.
Pääsin tänään kuokkimaan Turku-Janita-treeneihin, jossa Pasi treenasi pirkon ja Pätmänin kanssa ja Raisa Repsan ja Bessin. Rata oli vauhdikas ja oikein mainion oloinen, jota olisi ollut kiva itsekkin päästä tekemään. Ehkä joskus pääsenkin :) Molemmat vetivät kyllä niin hienosti koiriensa kanssa, ihan loistoaksaa! Pasi ensin Pirkon kanssa. Heillä pieniä tilanteita rytmin ja sijoittumispaikan hakemisessa, mutta hei Vau! Kaunista, nopeaa ja tehokasta. Hyvin Pasi on uponnut Pirkonkin ohjaksiin näin nopeasti, vaikka onhan toki nyt nähnyt koiraa läheltä koko ajan. Kepeillä Pirkkis koomaili taas vaihteeksi. Ei uskoisi, että eilen kisoissa veti niitä ihan moitteettomasti. Mutta se on se akillleen kantapää- kepit, joissa loppupäähän kohdistuu "jännitystä". Yleensä näin on jos seuraava este vaatii ohjaajan keskittymistä jossain keppien lähellä Pirkon vielä pujotellessa. Voit siis rauhassa leijeröidä kauas, vedettää jne, mutta jos jäät lähelle keppejä ja ajatus on yhtään seuraavassa ohjauksessa tai esteessä niin silloin voi Pirkko sanoa, että "jos ei Ipsu halua pujoitella loppuun niin ei Ipsun tarvitse. nih". Tuohon Janitalta vinkkejä, joita olenkin itseasiassa käyttänytkin ja saanut niillä aina oikeastaan sen eteenpäin tuosta koomailusta kunnes se seuraavan kerran taas iskee vaikka kahden kuukauden päästä. Tuossa pasille pähkinää purtavaksi nyt kun treenailee sen kanssa. Onneksi Pasilla ei ole mitään ongelmaa Pirkon keppien suhteen joten luulen, että sen on helpompi saada niitä eteenpäin kuin minun. Mulle nousee aina käyrät helposti kattoon kun tulee ko.tilanne, enkä oikein sille tunteella mahda mitään. Joku nopeavaikutteinen lääke olisi paikallaan.. :)
Pätmän sitten seuraavaksi kehiin. Supersankari yllätti taas positiiviisesti allekirjoittaneen, jonka on vielä toisinaan hankalaa ymmärtää, miten hurjasti parivaljakko on kehittynytkään nyt tosi lyhyessä ajassa. Toisten koirien kanssa voi olla oikein hyvä vaihtoehto pitää ne hyvin vähäisellä agilityllä lapsuusaika ja aloittaa treenaaminen sitten vasta vähän myöhemmin. Mä luulen, että Pätmiehen kanssa on vältytty tällä toteutuksella aika monesta turhaumanfiiliksestä ja ns. turhilta ongelmilta. Kun koira on enempi valmis niin eteneminen voi tapahtua helpommin. Mutta koiria on monenlaisia ja toisille ihan erilainen lähestymistapa on se paras mahdollinen. Ei ole tässäkään asiassa yhtä oikeaa totuutta. Mutta se mikä ilostuttaa noiden menoa katsoessa on se helppous ja vaivattomuus. Pättis reagoi niin hienosti rytmityksiin, että perusjutuilla pärjää sen kanssa tosi mainiosti. Sen kanssa voi tehdä asiat vähän yksinkertaisemmin, koska se riittää. Se on myös loistava kokoamaan itseään esimerkiksi liikkuvissa kovavauhtisissa valsseissa ja on muutenkin varsin tasapainoinen menijä. Janita taisi todeta, että näyttäisi siltä, että Pätmän on meidän perheen eka helppo agilitykoira ja onhan tuossa perää. Pirkko ja Pahkis ovat olleet aika hulluja menijöitä jo heti alusta pitäen ja niiden kanssa on ollut tarve työstää aika monipuolisesti kaikkea. Niinkuin että onko agilityn suurin tavoite se, että radalla kilpailevat koira ja ohjaaja siitä, kumpi heistä on nopeampi, (tunnetaan myös käsitteenä kilpajuoksu). Mutta vielä noista. Eli nyt vaan kun Pasi saa kaikki esteet kasaan niin pääsee tuo parivaljakko kisaamaan. Muuten ovat jo kisaamiseen ihan valmiita.
Repsa ja Bessinkäinen menivät myös niin hienosti. Ihan olisi voinut kuvitella, että Raisa on tehnyt enemmänkin Bessin kanssa ohjauksia, mutta mulla on aika hyvää sisäpiirin tietoutta asiasta, eikä ne kyllä ole :) Luonnonlahjakkuuksia varmaankin mä luulen joten miten hienoja niistä tuleekaan kun alkavat oikeasti treenata noita asioita!
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Pätevää menoa :)
Yökyöpeli päivitys kun uni ei vielä maita. Yritetään kuitenkin vähän lyhyemmin tai ehkä niin tylsästi, että alkaisi nukuttaa?
Pasi episteli perjantaina Pätmänin (ekat epikset!), Pirkon ja Avan kanssa. Niin se vaan turhaan Sussua dissailee, sillä Ava hoiti homman kotiin varmalla menolla ja teki hyvän ja virheettömän radan sekä tienasi rahansa takaisin palkintojen muodossa. Pätmän oli ekalla radalla huippu. Yön ritari innostui kilpailutunnelmasta, eikä meinannut pysyä nahoissaan omaa vuoroa odotellessaan. Radoilla kuitenkin jaksoi keskittyä, vaikka illan hämäryys ei taatusti menoa helpottanut. Pieni lipsahdus ja esteen ohi sujahdus, ekalla radalla hiukkasen liian vauhdikas Aa (pelottavan vauhdikas oikeastaan-yhdellä loikalla ylös ja toisella alas....) ja puomin alastulo näytti myös siltä, että juoksukontakteja on syytä edelleen treenailla. Tokalla radalla Pasi kokeili vähän erilaisia ohjauksia kuin ekalla teki, olivatko sitten parempia, en tiedä. Mutta tosiaan muutamista pikkuvirheistä huolimatta oikein kertakaikkisen mainiota supersankarimenoa! Pirkolla vähän lipsahti ekalla radalla keppien jälkeen ja peittosi Pasin tilanteessa 1-0. Toka erä oli tasapuolisempi, mutta keppien sisäänmenossa koulutti hieman Pasia jälleen, että muistaa antaa hänelle paremmin suoritusrauhan jatkossa. Yleisössä istuessa oli kivaa kuulla kohteliasuuksia noiden menosta kuten "hei nyt menee se mies, jolla on niitä tosi nopeita bordercollieita". Ava sai myös ylesön suosikkipalkinnon (jos ne muutama nainen olisivat palkinnon jakaneet). Kertoivat, että iltalenkillä olivat eksyneet ihastelemaan tapahtumaa ja valitsivat suosikikseen "tämän nuoren ja hienon näköisen koiran, joka meni niin taitavasti ja pysähtyi niin tarkasti näille eräille esteille".
Tässä Pätysen toinen rata. Kamalan hämärää, mutta ehkä tuosta on havaittavissa jotain liikettä:
http://www.youtube.com/watch?v=cstYD2xkKUE&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ
Tänään sitten kisailtiin piirimestaruustunnelmissa ( meidän osuus vain joukkuekisassa, sillä ei asuta piirin alueella). Tai siis Pasi kisasi Pirkon kanssa. Kyllä mun mielestä ne vaan veti hienosti! Pirkko kiisi ja Pasi pysyi perässä. Tai toisinpäin, ihan miten tuon haluaa ajatella. Pasi teki mun makuun välillä vähän rohkeita ohjausvalintoja, mutta selvisivät niistä hyvin joten ehkä voisin laajentaa näkökulmiani. Jokaisella radalla (3kpl) ripsahti yksi rima alas ja ehkä voidaan laittaa noita koiran piikkiin. Sillä taitaa olla vähän hektinen olo Pasin kanssa kun vauhti on kovempi. Pasi voisi tietty jatkossa auttaa kaveriaan radalla vähän enempi ja pitää katsetta paremmin sessessä. Mutta hienoa oli ja kaksi rataa kolmesta oli jopa kisan nopeimmat vedot joten ei huonoa ei. Riman maksijoukkue sai joukkuepronssia joten ihan tyhjin käsin ei tarvinut kotiin palata. Tai ei oltaisi palattu enivei- hyvää kokemusta ja hienoa agilityähän nuo tekivät ja kyllä sitä oli kiva katsoa.
Huomenna Pasilla olis Janitalla treenit Pirkon ja Pätmänin kanssa. Mä lähden katsomaan tottakai, sillä vointi on pysynyt sellaisena ainakin toistaiseksi, että autossa ja hallissa istuminen onnistuvat :) Palaillaan noihin treeneihin myöhemmin sitten. Nyt, öitä.
Pasi episteli perjantaina Pätmänin (ekat epikset!), Pirkon ja Avan kanssa. Niin se vaan turhaan Sussua dissailee, sillä Ava hoiti homman kotiin varmalla menolla ja teki hyvän ja virheettömän radan sekä tienasi rahansa takaisin palkintojen muodossa. Pätmän oli ekalla radalla huippu. Yön ritari innostui kilpailutunnelmasta, eikä meinannut pysyä nahoissaan omaa vuoroa odotellessaan. Radoilla kuitenkin jaksoi keskittyä, vaikka illan hämäryys ei taatusti menoa helpottanut. Pieni lipsahdus ja esteen ohi sujahdus, ekalla radalla hiukkasen liian vauhdikas Aa (pelottavan vauhdikas oikeastaan-yhdellä loikalla ylös ja toisella alas....) ja puomin alastulo näytti myös siltä, että juoksukontakteja on syytä edelleen treenailla. Tokalla radalla Pasi kokeili vähän erilaisia ohjauksia kuin ekalla teki, olivatko sitten parempia, en tiedä. Mutta tosiaan muutamista pikkuvirheistä huolimatta oikein kertakaikkisen mainiota supersankarimenoa! Pirkolla vähän lipsahti ekalla radalla keppien jälkeen ja peittosi Pasin tilanteessa 1-0. Toka erä oli tasapuolisempi, mutta keppien sisäänmenossa koulutti hieman Pasia jälleen, että muistaa antaa hänelle paremmin suoritusrauhan jatkossa. Yleisössä istuessa oli kivaa kuulla kohteliasuuksia noiden menosta kuten "hei nyt menee se mies, jolla on niitä tosi nopeita bordercollieita". Ava sai myös ylesön suosikkipalkinnon (jos ne muutama nainen olisivat palkinnon jakaneet). Kertoivat, että iltalenkillä olivat eksyneet ihastelemaan tapahtumaa ja valitsivat suosikikseen "tämän nuoren ja hienon näköisen koiran, joka meni niin taitavasti ja pysähtyi niin tarkasti näille eräille esteille".
Tässä Pätysen toinen rata. Kamalan hämärää, mutta ehkä tuosta on havaittavissa jotain liikettä:
http://www.youtube.com/watch?v=cstYD2xkKUE&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ
Tänään sitten kisailtiin piirimestaruustunnelmissa ( meidän osuus vain joukkuekisassa, sillä ei asuta piirin alueella). Tai siis Pasi kisasi Pirkon kanssa. Kyllä mun mielestä ne vaan veti hienosti! Pirkko kiisi ja Pasi pysyi perässä. Tai toisinpäin, ihan miten tuon haluaa ajatella. Pasi teki mun makuun välillä vähän rohkeita ohjausvalintoja, mutta selvisivät niistä hyvin joten ehkä voisin laajentaa näkökulmiani. Jokaisella radalla (3kpl) ripsahti yksi rima alas ja ehkä voidaan laittaa noita koiran piikkiin. Sillä taitaa olla vähän hektinen olo Pasin kanssa kun vauhti on kovempi. Pasi voisi tietty jatkossa auttaa kaveriaan radalla vähän enempi ja pitää katsetta paremmin sessessä. Mutta hienoa oli ja kaksi rataa kolmesta oli jopa kisan nopeimmat vedot joten ei huonoa ei. Riman maksijoukkue sai joukkuepronssia joten ihan tyhjin käsin ei tarvinut kotiin palata. Tai ei oltaisi palattu enivei- hyvää kokemusta ja hienoa agilityähän nuo tekivät ja kyllä sitä oli kiva katsoa.
Huomenna Pasilla olis Janitalla treenit Pirkon ja Pätmänin kanssa. Mä lähden katsomaan tottakai, sillä vointi on pysynyt sellaisena ainakin toistaiseksi, että autossa ja hallissa istuminen onnistuvat :) Palaillaan noihin treeneihin myöhemmin sitten. Nyt, öitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)