Purinalla

Sunnuntaina paleltiin ja kisattiin Purinalla mukavissa tunnelmissa neljän startin verran. Tai siis Pasi kisasi Pirkon eli Ipsun eli Ipsukan eli Pirkkoliisan eli Pipsun eli Piipaan eli pikkuminkin kanssa ja minä kannustin radan reunalla samalla ihmetellen, miten taidokkaita koiria olikaan taas liikenteessä ohjaajiensa kanssa. Radat oli suurimmaksi osaksi kivan oloisia ja vauhdikkaita. Erityisesti vika hyppärirata oli kerrassaan hauska ja vauhdikas putkiralli. Oltaisiinkohan radalla menty ehkä kahdeksan kertaa putkeen? Kyllä siinä kiilui yhden sun toisen koiran silmät onnesta ja ehkä vähän hulluudesta kanssa. Jälkimmäisen agilityradankin jälkeen monen ohjaajan silmät kiiluivat, mutta ehkä vähän eri syistä. Radalla oli monta kohtaa, jotka mahdollistivat monipuolisella tavalla virheiden keruun. Harmillisesti myös törmäyksiä sattui enemmän kuin keskivertoradalla ja se on aina tylsää, koska voi olla myös vaarallista. Mutta radan reunalla istuen ja agilitynpuutteesta kärsien on helppo todeta, että olisin mieluusti tehnyt niistä jokaisen innosta kiljuen ja näyttivät kaikki radat oikein kivoilta. 

Tyhjin käsin ei ollut tarvetta palata kotiin, sillä kisakirjaan saatiin kaksi nollarata merkintää kotiintuomisena. Mukava lisä oli tietysti se, että Pasi ja Ipsu voittivat viimeisen radan oikein hyvällä suorituksella nopeiden ja hienojen suoritusten joukossa :) Nollat tulivat hypäreiltä ja Pasi tuumasikin, että hypäreillä homma tuntuu olevan nyt paremmin kasassa rytmityksen kannalta ja tuo on varmasti totta. Pirkon kisakirjaan on heidän yhteistaipaleen ajalta keräytynyt nyt vain niitä hyppynollia  nimittäin. Mutta monet agiradatkin on olleet viittä vailla virheettömiä joten kyllä se siitä. Nyt virheitä tuli agiradoilta keppien sisäänmenotörkkäsystä, Aa/putki-erottelusta, kiellosta keinulta ja yksi rimakin tipahti. Mutta ei nyt jäädä näitä murehtimaan kun voi fiilistellä onnistumisia kahdelta muulta radalta. Virheitä pohdiskeltiin ihan riittävällä tarkkuudella jo kotimatkalla.

Ja sitten pakollinen vauvapostaus (joka kyllä vähän liittyy agilityyn ja koiriin). Meidän vauva nimittäin tuntuu innostuvan agilitysta. Ehkä se jo siis pian haluaa oman koiran? Oliskohan sellainen joku pieni ja soma borderdollie kiva sille tai ehkä belgi kuiteskin? Tai pilkkukoira?  No mutta.. sillä on tapana potkia usein aivan hurjana kun fiilistelen muiden menoa radan reunalla. Tosin tuntuu fiilistelevän myös sitä, että syön ja nukun. Ehkä se osaa arvostaa ruokaa niinkuin ahneet ja hyvinsyövät vanhempansakin tekevät? Ja ehkäpä siitä tulee yökukkuja, joka  tykkää valvoa kun me muut nukutaan?  voi, sehän olis kiva.

ja viel yksi lapsilisä. Näin se elämä vaan muuttuu kun joku aihepiiri tulee enemmän ajankohtaiseksi omassa elämässä. Vai olenkohan ikinä ennen kirjoitellut tänne jotain lapsiasioita? Kävin äsken hakemassa mun veljen lapset päiväkodista kun vanhemmat tarvivat hiukan apuja tänään töidensä takia. Ja miten hauskaa olikaan kuunnella noiden 4 -ja 6-vuotiaiden pohdiskeluja tästä maha-asukkaasta ja asioista noin muutenkin. Nuorempi mietiskeli ja näytti, miten epäilee vauvan potkivan mahassa ja hämmentyneenä ihmetteli, että miten vauva saa ruokaa mahassa ollessaan. Isompi silitteli mahaa, jutteli vauvalle ja odotti kovasti tuntevansa potkuja.  Sitten nuo innostuivat tarjoamaan mulle kaikenlaisia pikkumaistiaisia (kuivattuja banaaneita, pipareita jne), jotta vauva saisi maistaa mm. heidän tekemiään pipareita ja sitten odottivat innokkaasti, että vauva potkaisisi kiitokseksi. Nuoremman mielestä vauva oli myös vähän tyhmä kun ei potkassut silloin kun olisi pitänyt. Aivan mainioita tyyppejä kyllä nuo kaksi. Olisihan niiden juttuja voinut kuunnella taas pidempäänkin. Se on kyllä niin kiva asia, että tältä meidän kaverilta ei serkkuja ole puuttumassa. 

hei ja Pasi muuten päätti tunnustaa isyytensä nyt näin julkisesti. Aika kova veto siltä :)