perjantai 29. marraskuuta 2013

diiba-daabaa

Onko päivitys turha jos sitä varten ei ole olemassa etukäteen mitään aihetta? Katsotaan, mitä diipadaapaa pää tuottaa ja sormet naputtaa.

Perusaiheita nyt voisi olla koirat ja niiden perusälynväläykset ja touhut. Kerrottakoon, että Ava ei ole oppinut avaamaan koirien ruokahuoneen lukkopesää eli toistaiseksi sen ruokinta on hoitunut nyt kauttamme, eikä hänen toimestaan. Se alkaa hiljalleen myös saavuttamaan entisiä mittojaan joten sitä kehtaa jo paremmin tuoda ihmisten ilmoille näytille. Pirkko tekee juoksua ja pidätämme kovasti hengitystä, jotta aloittaisi ne vasta seinäjoen kisojen jälkeen. Viikko pitäisi vielä pantata ja ehkä voi siinä onnistuakkin. Pätmänistä ei kummempaa. Juuri kirjoittelin facebookkiin, miten se osaa vetää oikeista naruista. Jollain on vain paremmin se taito hallussa kuin toisilla. Suutuin sille kun se vahingossa jätti reittäni lelun ja hampaidensa väliin niin, että oikeasti sattui. Ottihan se siitä itteensä ja oli kovin pahoittelevan näköinen. Pari minuuttia myöhemmin se rauhakseltaan kömpi niskani taakse, asetti pään varovaisesti hartialleni, ähisteli ja heilutteli häntäänsä täysiä, mutta kuitenkin samalla ihan hillitysti niin, että muuten pysyi aivan paikoillaan. Siinä se sitten tuhisteli aikansa kunnes olin taas myyty sen söpöyden edessä. On se sellainen, varsin rakas koira. Pahkiksella menee kait vähän paremmin. Viime osteopaattikäynnin jälkeen se on edelleen paremman oloinen, eli käyttää itseään minusta vähän symmetrisemmin. Sillä on joku ihme niksahdusvaihe menossa ja jatkuvasti yrittää punkea ihan liki. Sen tapa ei vaan ole kohteliasta kovin lähellä ja yleensä johonkin sattuu kun se kipuaa syliin. Ja yleensä se viimeistelee tuon halipulansa läppäämällä tassulla naamaan samalla nauraen ja sitten se säntää pois. Rakas pikkuapina tuokin kaikessa omituisuudessaan.

Hui, ja miten voikaan joskus tapaturmat osua kohdalle ihan mitättömistä lähtökohdista :/ Olin viime viikonloppuna treffaamassa vanhoja hevoskavereita pikkujoulujen merkeissä. Ilta kulki eteenpäin ihan asiallisella tavalla. pikkuhiprakassahan väki toki muutamaa lukuunottamatta oli. Siinä joku sai idean leuanvetokilpailuista kun sopiva tankokin asunnosta löytyi. Ja niin vaan kävi, että yhden kaverin suorittassa osuuttaan koko tanko tipahti lattialle ja kaveri lensi niska edellä lattialle. Siinä tilannetta ihmetellessä onneksi päädyttiin siihen, että hätäkeskukseen on parempi soittaa ja pian ensihoitoyksikkö saapui paikalle ja vei kaverin mennessään mahdollisen niska-ja päävamman takia. Kaikki vaikutti kuitenkin hyvälle ja kaveri pääsikin kotiin seuraavana päivänä. Niin vaan kuitenkin kävi, että tilanne huonontui ja hän joutui takaisin sairaalaan, jolloin löydettiin, että rangassa olikin murtuma. Että hui, kaikenlaista sitä voi sattua. Nyt vaan pidetään peukut pystyssä, että kaveri tuosta pian toipuisi. Ja ehkä tästä on hyvä ottaa se opetus vastaan, että ennen leuanvetokilpailuja varmistakaa tangon kestävyys ja kiinnitykset, että ovat tarkoitukseen sopivat..

Minä kävin alkuviikon töissä toteamassa, että eipä se oikein edelleenkään onnistu. Nyt siis ollaan taas saikulla 23.12 saakka ja 18.12 olisi seuraava kontrolli, jolloin mietitään jatkoa. Vauvalla kaikki oli hyvin. Siellä se oli taas kasvanut ja möyrysi omiaan kun ultrailivat sitä. Painoi jo n. 800g ja oli täydellisen oloinen, niinkuin nyt aina on ollutkin. Mun tilanne ei huonompaan ole mennyt, mutta ei nyt sinäänsä parempaankaan. Ylimääräinen salamatkustaja eli tuo lihaskasvain oli edelleen suuri ja ärsyttävä ja jostain syystä aiheuttaa kipuja aina vaan. Kuulemma monilla ovat ihan oireettomiakin, mutta mulle ei niitä pelikortteja tällä kertaa jaettu joten näillä mennään. Tärkein kuitenkin oli se tieto, että vauvalla on kaikki hyvin. Nyt kun kotona ollaan ja joulukin on tulossa niin mietin, että rupeaisiko sitä ihan kokkikolmoseksi ja tekisi joululaatikot ihan itse? Täytyy puntaroida ja etsiä jotain hyviä (ja helppoja) reseptejä.

No niin, kyllähän sitä taas tuli jotain raapusteltua. Ja aiheitakin olisi vielä riittänyt vaikka kuinka. Esimerkiksi se, että olin eilen idolssin suorassa lähetyksessä Sadun kanssa. Oli siellä meidän ikäisiäkin, mutta muilla tuntui olevan aikalailla jotain pikkuihmisiä seuranaan.. Mutta me mentiin ylpeänä paikalle karkkipussien kanssa ja ihasteltiin James Blunttia alkuperäissuunnitelman mukaisesti. Olishan tuo nyt voinut laulaa lurittaa vaikka toisen biisin kanssa. Minusta se oli hassun pienikokoinen mies. Olin ajatellut sen pidemmäksi. Mutta hyvin lauloi, se kait oli oleellisinta :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti