maanantai 11. marraskuuta 2013

treeniä, treeniä, treeniä

Kirjoitusten välissä on taas ollut treeniä monessa paikassa. Pasi on edelleen meidän perheen kaikkien koirien ohjaksissa joten mun osuus on ollut seurailla sivusta. Omat hyvät puolensa kait siinäkin, vaikka ärsyttääkin. No joo, mutta siis Turussa ollaan käyty parina peräkkäisenä viikonloppuna. Ensin janitan ja Jaakon koulutuksessa ja eilen Elinan koulutuksessa. Torstaina saatiin sporttikselle ekstrakivaa kun Ruokosen Juha tuli kouluttamaan yökyöpeleitä. Juhan radassa oli muutama inha kohta, jollaisia voi kisoissakin eteen osua. Sellaisten treenaaminen on varmasti tarpeellista ja hyödyllistä. Vai mitä sanotte kohdasta, joissa välistä veto käynnistyy takaaleikkauksesta ja siihen tulisi osata samantien yhdistää jonkimoista vetoa - ja sitten vielä yrittää ehtiä kiireesti kohti seuraava tilannetta, jonne on kiire. Sitä sitten hieroivat kuntoon, koiran osaamista kehittäen mm. naksua apuna käyttäen. Taisi olla hetkellisesti epätoivoisiakin fiiliksiä yllä, mutta mitään vakavampaa ahdistusta ei tullut esille kuitenkaan. Minusta oli mukavaa istua tuolloin radan reunalla :) Tai oikeastaan ei, sillä tuota olisi ollut kiva kokeilla.

Juhan treenin lisäksi Pasi on siis treenaillut myös Turussa ja tietty vakkarikoulutuksissa Niinulla. Monipuolista settiä siis eri kouluttajilla, joka on hyvä juttu. Pirkon kanssa suurimmat oivallukset lienee tulleet siihen liittyen, että Pirkko vaatii rohkeaa, aikaisissa olevaa ja ajoittain topakkaa ohjausta kulkeakseen oikeisiin suuntiin. Jos jäät kökkimään niin heippahei meni jo. Parhaat fiilikset sen kanssa tuleekin siitä, että uskaltaa jättää asioita sen vastuulle ja hyödyntää sen osaamista oikeissa paikoissa. Sitten pääsee nauttimaan vauhdinhurmasta sekä sujuvasta menosta ja se on parhautta se. Pirkon esteosaaminen oksereiden jne. kanssa on hyvää, se tuli myös testattua. Pätmänille asiaa piti hiukan rautalangasta vääntää. Pätmänillä oli takataskussaan muutama "brittiläinen", joita heitti kehiin ja esitti mieleenpainuvia suorituksia Pasin niistäessä sitä okserilla. Hassu poika :)

Ava on ruvennut ärsyttäväksi. Mikälie viidenkympin villitys sille on tullut, mutta puuhailee kotona yksin ollessaan. Ihan turhaan vähäpätöistin sen oivalluskykyä kun ajattelin, että se ei kuunaan päivänä tulisi selviytymään väärinpäin asetetun ovenkahvan avaamisesta (päästäkseen kiinni koirien ruokiin). Hah, helppoa kuin heinänsyönti sanoi Ava ja avasi sip-sap-sukkelaan oven jäätyään yksin. Ja taas sai maata mahan vieressä hyvän ja onnistuneen ryöstösaaliin ansiosta. Se on myös näppärä avaamaan keittiön kaappeja, tyhjentämään keittiönpöydät, avaamaan mikron ja tyhjentämään sen päällisen. Uusia makukokemuksia se on hakenut vessanroskiksesta, nenäliinapakkauksista, kissanhiekkalaatikosta ja kynttilöistä. On se herttaista se, noin tarmokas ja aktiivinen koira. Ei ihan joka perheessä tuollaisia ole. Tai ainakaan harvemmin seitsemänvuotiaita tuollaisia..

Minä taidan jäädä huomenna saikulle. Aamupäivällä olisi aika lääkäriin ja sellaista oli tänään vähän ilmoilla kun terveydenhoitajalla kävin, että voisi olla parempi idea nyt levätä kotona. Kaippa se on niin, että arkisin pitäisi pystyä muuhunkin kuin nipinnapin käymään töissä.  Vaikka meneehän se näinkin, että päivisin töitä n. kahteen saakka, sen jälkeen hammasta purren neljään töissä, loppuilta kotona enemmän ja vähemmän kipeenä ja yöt valvoen ja kipuun heräillen. Ja sitten taas aamulla töihin pirteänä kuin peipponen ja toiveikkaana seuraavaan päivään. Ja sitten taas leuka rintaan iltapäivästä ja odottelemaan josko seuraava päivä olisi edellistä parempi. Tarpeeksi kauan kun tuota jauhaa niin rupeaahan se tympimään. Eilen sunnuntaina meni paremmin kuin hetkeen ja kun asiaa puntaroin niin tajusin, että en juurikaan liikkunut päivän aikana. Tai no joo, kotoa autoon, autosta halliin, hallista autoon ja autosta kotiin. Loppuaika sitten aikalailla istuen ja möllötellen. Onhan tuossa vähermmän kuin ikinä jos käyn töissä joten ehkäpä sitä pitäisi vielä hellittää tästä mummotahdista. Voitte uskoa, että mun kunto on täysin romuna jos siihen vertaan, mikä oli lähtötilanne elokuun lopussa. Sen jälkeen ei ole yhtään juoksuaskelta tai mitään vastaavaa tullut tehtyä, osaankohan enää edes juosta? Onneksi on hyvät suhteen monenlaisiin terapeutteihin ammatin puolesta. Ja enköhän osaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti