Voi hurja, tää olis nyt sitten äitiyslomalla. Kuka laittoi ajan kulkemaan noin nopeasti? Perjantaina vikana työpäivänä olo oli vähän ristiriitainen. Tajusin taas, miten paljon tykkään työstäni ja miten paljon päivittäin sille aikaa ja ajatuksia kulutan. Olo oli siis jopa vähän haikea kun töihin paluusta ei ole nyt sitten tietoa. Toisaalta olo oli myhäilevän tyytyväinen samaisesta syystä. Ja iloinen siitä, että olo on nyt näin hyvä kaikkien takana olleiden harmien ja huolien jälkeen. Ajatella, että näin hyvävointisena pääsen viimeiselle kuukaudelle, se on hienoa se! :) Nyt sitten pääsen kuluttamaan aikaa Pirkon uroksen etsintään oikein urakalla :) Sitä vartenhan tälläinen loma ennen lapsen syntymää on, eikö vaan? Mun työkaveri psykologi kyllä jotain mainitsi, että vanhemmaksi tuleminen on ihmisen suurimpia kehitystehtäviä joten tuolle muutokselle on nyt hyvä antaa aikaa ja ajatuksia ennen vauvan syntymistä. Mutta pentujen syntymä, vauvan syntymä, äidiksi tuleminen, Pirkon äidiksi tuleminen, isän löytäminen jne. ihan nuo liippaavat läheltä toisiaan ja sopivat minusta nyt tähän odottelun vaiheeseen oikein mallikkaasti :)
Elinan treenit viime sunnuntaina menivät hyvin Pasilta ja Pirkolta. Pientä napakkuutta ohjaukseen ja muistuttelua siitä, mitä asioita olisi tarve taas kiiturille vahvistella, jotta homma pysyy kasassa. Keppien loppupäässä kaasujalka painoi liiaksi ja virhemarginaali kasvoi liian suureksi Pirkon karkaillessa sieltä kuuluisasta tokavikasta välistä. On se aika ketku tuo koira, kerrassaan. Kun ei malta niin ei malta. Pöh sille. Mutta nopea se on, huh sentään. Suomen nopeimpia sanoi Elina. No voi olla, en tiedä, mutta riittävän nopea kyllä meidän tarpeisiin. Minäkin pääsin nauttimaan vauhdin hurmasta. En omastani vaan Pirkon. Keskiviikkona Jarin treenien päätteeksi pääsin vähän fiilistelyohjailemaan ja irrottelemaan sitä. Nälkä kasvoi syödessä. Mä niin haluan jo päästä kunnolla tekemään agilitya! Torstaina sitten sporttiksella Ava oli kerrassaan vauhdissa Pasin kanssa. Teki kertakaikkisen hienoja kuvioita ihan ilman Pasiakin. Selvästi kyllä rasittui moisesta ylisuorittamisesta ja ravisteli hetken aikaa aivosolujaan takaisin perusasentoon. Pätmän parka toipuu niitä tassujaan, aina vaan. Pitäisi löytää sille jotkut hyvät tossut, joilla jalkoja saisi suojattua lenkeillä.
Pahkitty on viettämässä laatuaikaa siskoni luona. Siskoni on niin ihastunut siihen, että kyseli sitä taas hoitoon luokseen. Mikäs sitä sinne antaessa kun tulevat niin hyvin juttuun ja tiedän, että molemmille tulee hyvä mieli tuosta laatuajasta. Huomenna se tulee onneksi kuitenkin jo kotiin. Tuleehan sitä aina ikävä kun on reissussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti