torstai 13. maaliskuuta 2014

Hän on täällä

Kahden seuraan on nyt liittynyt kolmas <3
- Vai pitäisikö sanoa, että meidän seitsemän seuraan on nyt liittynyt kahdeksas :)

Meidän rakas pienimies syntyi 4.3 ja muutti maailmamme samalla hetkellä. Ei sitä voi ymmärtää etukäteen, millaista on rakastua omaan lapseensa. Pienessä hetkessä siitä tulee tärkeämpi kuin mistään muusta. Sitä katsoo ja ihailee, ihmettelee ja taas ihailee. Vastako tuo oli mahassa ja nyt tuo on todella tuossa? Ja noin täydellisenä ja valmiina? Voi sentään. Niin ainutlaatuista ja ihanaa.

Koirat ovat ottaneet pienen miehen hyvin vastaan. Ava on hurmaantunut, kulkee haltioutuneessa tilassa ja tuijottelee etäältä euforinen ilme naamassaan pikkuista. Välillä ohimennen haistaa tuota päästä korvat poskille pudonneena ja näyttää siltä, että on onnellinen. Ovikellon soidessa se käyttäytyy huonosti, suorastaan hiukan raivokkaasta. Selvästi kokee tarpeelliseksi puolustaa nyt kotia enemmän kuin ennen. Täytyy sen kanssa päästä yhteisymmärrykseen siitä, että sen ei tarvitse tuollaisia vastuita ottaa kantaakseen. Pirkko hämmentyy hiukan vauvan alkaessa itkeä. Herää unestaan ja tulee viereen kyttäämään, yrittää myös juoksennella jaloissa mitälie paimentaen tai jotain. Tuohon on puututtu kanssa ja minusta on rauhoittunut jo. Pätmän on kiinnostunut uudesta tulokkaasta. Niillä on samana päivänä synttärit joten ehkä kuvittelee saaneensa synttärilahjan, ehkä oman Robinin? Haluaisi tehdä tuttavuutta haistellen ja mieluusti tuijottelisi vauvaa lähietäisyydeltä. On ystävällisen ja lempeän oloinen, mutta liian tuttavalliseksi sitä ei pidä päästää. Se kun on sellainen sylissä makoilija tuo Pätmän, niin todennäköisesti ilman rajoja heittäytyisi vauvan viereen kellimään kun silmä välttäisi. Pahkis on reagoinut tosi hienosti myös. Pitää vauvaan etäisyyttä, mutta on kiinnostunut siitä ihan ystävällisellä tavalla. Jonkin verran ehkä on havaittavissa mustasukkaisuutta Pasia kohtaan. Eilen huomasin, että yritti kivuta jostain sohvan takaa Pasin syliin vauvan ollessa siinä myös. Tarkkana saa siis myös hiukan olla nyt sen kanssa, että ymmärtää pitää etäisyyttä pikkumieheen. Mutta hienosti kaikkien kanssa on mennyt ja toivottavasti jatkossa menee kanssa.

Pasi käväsi Pirkon kanssa kisaamassa viime viikonloppuna Ojangossa. Hienoja ratoja tekivät ja kotiintuomisena oli yksi nollavoittokin. Tässä rata, mahtaakohan linkki toimia:

https://www.facebook.com/photo.php?v=10152094470264442&set=vb.787334441&type=2&theater



3 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa!! Onnea teille monlemmille :))

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon koko perheelle! <3 Kuullostaa aivan ihanalta.
    Mukava, että koiratkin ovat ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan - onhan siinä kaikki vähän jännän äärellä.

    VastaaPoista