minkkien minkki

Johan auttoi valittelu kurjasta olosta. Päivää myöhemmin oon jo ihan tolpillani, kuumeesta ei ole tietoakaan ja yskäkin on helpottanut jo merkittävästi. Olkoot nenä ja kaikki paikat tukossa ja särkekööt korvia, kurkkua jne. Ne on vaan kuitenkin alle puolet siitä kurjuudesta mitä tässä on ollut.  Jaksoin jopa tänään happihyppelylle Pirkkiksen kanssa sekä innostuin vähän tokoilemaankin sen kanssa. Ja katsomaan sen jälkeen Lotan hallille kun Pasi ja Pirkko treenasivat Elinan koulutuksessa.  Ja kun kerta noista kaikista selvittiin, niin huomenna töihin.

Elinan treenit tulivat ihan hyvään saumaan noille. Mopo on alkanut kisoissa hiukkasen keulimaan kun treenit on jääneet vähemmälle ja nyt oli aika hiukan kesytellä Pikeä kuuliaisemmaksi. Se on kyllä sellainen kaveri, että se tarvii jatkuvaa säätämistä, että homma pysyy kasassa.  Anna sille pienikin yliote tai ole itse tehoton niin se kyllä ottaa tilanteen haltuun haluamallaan tavalla. Ei nyt mitään katastrofaalista tietty samantien, mutta ohjattavuus kyllä kärsii kun imu esteille ja halu nopeisiin ratkaisuihin lisääntyy. Ja kun tuo kulkee suhteellisen vauhdikkaasti niin paljoa ei tarvi tapahtua kun mopo karkaa jo käsistä. Onneksi se on pohjimmiltaan monella tapaa loistava koira niin on uudelleen kesytettävissä aika pienellä. Homma pysyy kasassa kun itse pysyy tehokkaana ja kertoo sille ajoissa asiat. Ja huomauttaa tarvittaessa jos vauhdinhurma kasvaa liian suureksi. Huolellisuutta saadaan lisää kun yllättäen niistoista ei siirrytäkkään pois alta, päällejuoksut jätetään tahalleen sen eteen ja sylkkäreissä esimerkiksi pakotetaan tulemaan käteen saakka - ja toki vaaditaan huollisuutta kepeillä ja haastetaan sitä kontakteilla. Kyllähän se äkkiä taas muistaa, että kuka tilannetta loppujen lopuksi vie ja kenen tehtävä on olla kuuliainen.  Mutta on se sellainen pikkunilviäinen,varsinainen minkkien minkki. Niin maailman kiltein monella tapaa ja sitten salaa aika paha ja hullu kuitenkin. Mutta kun kulkee niin vau. Vaikka itse sanonkin, niin onhan se hämmentävän pätevä ja nopea koira.

Ja kun nyt kehumisen makuun pääsin niin sanottakoon, että oikeastaan se voisi olla kai ihan lahjakas tokossakin. Oon nyt hiukan innostunut tekemään sen kanssa ja sehän tuntuu varsin mainiolta. En ole kestänyt sen vaatimatonta seuraamista. Sitä kun on tottunut melkosen intensiivisen malinoissin ja kertakaikkisen täydellisen tervun kanssa noita juttujen enemmän tekemään, niin tuollainen puolta pienempi rimppakinttu on ollut jotenkin säälittävän tuntuinen. Mutta ehkä olen treenannut tarpeeksi vähän Avan kanssa niin en vertaile noita keskenään. Pirkko tekee oikeastaan aika sähäkästi ja hyvin. Sille saisi taatusti nopeita liikkeitä kun osaisi ja jaksaisi treenata, eikä se seuraaminenkaan nyt kai niin huonoa ole. Ainakin tänään tuntui varsin innokkaalta ja asento vaikutti hyvälle. tai sitten se johtuu mun mahasta, että en huomaa, että edistää pirusti :) Mutta katsotaan jos saisin kuvattua sitä joku kerta, edes jotain pikkupätkää niin voin ihmetellä olenko oikeassa vai kuvittelinko vain.

Täällä koko muu kööri nukkuu jo kovin sikeästi, onhan kellokin kai jo jotain yli puolen yön. Pitäisiköhän sitä alkaa itsekkin yrittää samaa. Jos sitä alkaisi väsyttää kun tarpeeksi yrittäisi. Joo, näin se on tehtävä.

valivalivalivali.

omistetaanpas tämä kirjoitus sellaiselle vanhalle ja perinteikkäälle valittamiselle. Ihan vain siksi kun tekee mieli ruikuttaa ja yleensä kun niin tekee, niin asia helpottaa ainakin jollain tavalla. Joku tietysti sanoo, että valittaminen lisää negatiivisuutta jne..mutta pöh sanon minä. Kyllä jokaista välillä ketuttaa ja olkoot se jokaisen oma asia, miten siitä tunteesta eteenpäin pääsee :) Mutta siis tiedossa olotilan valittelua johon tuskin millään lailla liittyy mitään mielenkiintoista koiriin liittyen. Eikun yksi uutinen (tosin ei niin merkittävä) on. Kerrottakoon se ainut koirauutinen siis tähän alkuun.  Optigen muisti minua sähköpostilla, jossa kertoi, että Pirkon veri on saapunut perille. Hyvä juttu, nyt vain ootellaan lopullisia tuloksia. Urosrintamalla on hiljaista vielä, oottelen nyt nuo tulokset niin ollaan viisaampia sen asian suhteen sitten. Toki kyselen ja kyyläilen harvase päivä jotain, mutta siinä kaikki toistaikseksi. Muuten ei mitään mainittavaa. Pasi lähti epiksiin äsken tyttöjen kanssa ja huomenna se on menossa Elinan koulutukseen Piken kanssa. Niin ja pätysen tassut on rikki parista kohtaa joten se joutuu nyt taas himmailemaan treenien suhteen. Hivatin tassut, millähän niihin saisi lisää kovuutta tai jotain ominaisuutta, jotta kestäisivät paremmin kulutusta. 

Ja sitten valittamaan. Oon ehkä elämäni flunssassa. Kurkku oli kipeä viikon verran ja ajattelin jo, että tuskin se siitä huonommaksi menee kunnes muutama päivä sitten tauti todella hyökkäsi päälle kuin joku hirviö. Torstain ja perjantain välinen yö meni valvoessa, olo oli niin tukala ja kuvottava kuin voi olla. Asiaa ei helpottanut se, että jouduin olemaan 12 h syömättä ja juomatta juuri tuona yönä kun perjantai aamuna jouduin käymään sokerirasituskokeessa. Siinä kun hengittelee epätoivoisesti yön suun kautta tukkoisen nenän ja ääri kipeä kurkun kanssa, yskii niin, että oksentaa ja joka rööri on aivan tukossa niin tekisi mieli jossain välissä jotain lämmintä juotavaa ottaa oloa helpottamaan.  Tai edes doupata itseään jotenkin, mutta ei.. Itse sokerirasituskoe oli aivan helppoa kauraa sinällään. Ikäväksi sen teki tuo tappotauti ja kuume, joka nousi sitten siinä pystyssä ollessa. Sokerirasituksiin jouduin vähän yllättäen ja kiireellisesti kun vauvan mahan koko antoi viitettä keskiviikon kontrollissa siitä, että jotain voisi olla pielessä noiden mun sokerien suhteen. Muutenkin kait se oli painoarvion mukaan melkonen jötikkä. No niinhän ne sitten soittelivat tuon kokeen jälkeen perään, että pari arvoista oli yli viitearvojen joten raskausajan diabetestä nyt sitten pukkaisi. Ei riittänyt yhdellä ihmiselle näemmä se, että on saanut kärsiä viitisen kuukautta jatkuvista kivuista jne. myooman takia. Ehkäpä tämä nyt on seurausta tuosta tietyllä tapaa. Tai mitä voi olettaa tapahtuvan kun tälläinen totaalielämänmuutos osuu kohdille? Kun on aiemmin tottunut liikkumaan paljon päivittäin ja yht-äkkiä monta kuukautta kahden sadan metrin kävely päivän aikana on maksimaalinen mihin kykenee? Nythän joulukuussa olo kyllä helpottui ja pystyin pitkästä aikaa jopa tunnin lenkkeihin kerrallaan. Mutta ehkäpä tuo tapahtui liian myöhään kuitenkin. Ja onhan mulla aikamoinen sukurasitekkin olemassa, joka ei nyt sinällään tässä asiassa auttanut hyvään suuntaan. 

Onneksi tuo ylimääräinen mahassa kulkija on päättänyt vähän hellittää otettaan ja sen suhteen tilanne näyttää nyt oikein hyvälle.   Oli jälleen pienentynyt ja oli enää sellainen 6x8cm mötikkä kun isoimmillaan se oli 10x12 senttinen. Mahakas vauvamme oli myös tehnyt sen, mitä sen toivottiin tekevän, mutta joka oli melko epävarmaa eli kääntynyt oikein päin ja työntänyt mennessään tuota kaveriaan syrjemmälle pois keskeisiltä alueilta noin niinkuin loppuaikaa ja synnytystä ajatellen. Jotain erinomaisen hyvääkin tässä siis on tapahtunut sillä saralla. 

Nyt sitten ruokavalio tarkempaa syyniin ja arvojen tsekkausta kotimittauksin. Ja jos ei ruokavalio auta niin sitten kait jotain lääkettä kehiin. Ruokavaliota kun olen pähkäillyt niin sanottakoon, että siihen ei kummempia muutoksia edes voi tehdä. Taidan kuitenkin syödä keskimääräistä terveellisemmin noin yleensäkin. Ehkä nyt sitte otan nollatoleranssin herkkujen suhteen. Eipä niitä nytkään ole tullut kyllä kamalan usein syötyä, kyläilyjen yhteydessä ja kisoissa juu tulee naposteltua aina välillä joku mokkapala. Eipä noista luopuminen nyt maata kaada, mutta vähän epäuskoinen olo, että liekkö se nyt noista on ollut kiinni. No, en tiedä. Maanantaina neuvolaan ihmettelemään asiaa lisää. 

Mutta nyt jos taas lähtis nenäkannuilemaan. Luojan kiitos kuume on hellittänyt niin olo on asteen verran parempi ja turvallisempi vauvaa ajatellen. Ulkona on tosi kaunista joten mieli tekisi pukea kaikki mahdollinen päälle ja lähteä hetkeksi ulos haukkaamaan hieman raitista ilmaa. Pasi soittelikin tuossa, että on jo kotimatkalla. Hyvät oli ollut treenit epiksissä tyttöjen kanssa. Oli palkkaillut molempia kontakteilla, Ava oli tullut kerran Aalta läpi ja Pirkkis oli hoitanut oman hommansa virheettömästi. Hyvä hyvä. 

Hupsheijaa, taas yksi viikko takana.

Tämä viikko on mennyt jotenkin ohi. Nykyisin aika tuntuu usein kulkevan kuin siivillä. Sitä huomaa illalla nukkumaan mennessä ajattelevansa, että vastahan sitä tuli edellisiltana silmät tähän suljettua ja nyt on jo tämänkin päivä ohitse. Ja sitten sama toistuu seuraavan iltana ja oho, kohta on mennyt kokonainen viikko tai jopa kuukausi. Mutta sellaista se kai vaan on, eikä siinä kait mitään. Kunhan muistaa ainakin niistä hyvistä hetkistä nauttia, niihin pysähtyä sekä painaa ne hetket johonkin mielen syövereihin mukaviksi muistoiksi.

Tällä viikolla ei kyllä ole tapahtunut mitään niin erikoista, mitä edes tarvisi mihinkään mielen syövereihin sen kummemmin painaa. Kaikki treenit jäi väliin kun Pasin selkä kipeytyi jonkin noidannuolen takia. Onneksi tuo on kuitenkin jo helpottamaan päin. Ikä ei tule yksin ja jokaisella kremppaansa. Pasin selkä on kait se osa siinä, joka olisi tarpeellisinta vaihtaa jos olisi siihen mahdollisuus. Keskiviikkona käytiin ekassa perhevalmennuksessa, josta kyllä riitti naureskeltavaa jälkikäteen. Sitä piti sellainen norjalaissyntyinen terveydenhoitaja, jonka rempseät esimerkit tekivät tilanteesta asteen verran hauskemman. Torstain ja perjantain olin opiskelemassa yhtä uutta arviointimenetelmää Lahdessa. Käypä työkalu poikkeavien aistitoimintojen arviointiin joten hyvä, että tuli käytyä. Äitiyspakkaus saatiin myös ja vihdoin ja viimein marraskuun alussa tilattu tuoli kanssa. Nyt tarvisi saada sisustettua vielä uusiksi tätä olkkari-keittiö kokonaisuutta, jotta saadaan uusi tuoli istumaan kokonaisuuteen. Eilen juhlittiin kaverin synttäreitä, valmistujaisia ja myös läksiäisiä. Viimeksi mainittu ehkä kurjin osa tuosta, vaikka iloinen toisaalta olenkin, että toteuttavat tuollaisen unelman miehensä kanssa. Muuttavat ausseihin ja ihan kaiketi sillä periaatteella, että eivät sieltä ole takaisin hetkeen tulossa. Harmillista menettää loistotyökaveri ja kaveri, mutta onneksi nykyisin yhteydenpito on helppoa monella tapaa. Niin ja yök, söin kait juhlissa jotain sopimatonta ja kärsin siitä viime yönä. Mikälie lievä ruokamyrkytys se oli kun sopivasti juhlien jälkeen alkoi ja meni muutamassa tunnissa ohi. Tai sitten tuo oli vaan jotain raskaushömppää, mitä nyt voi olla, mutta ei ole omalle kohdalle vielä aiemmin sattunut.

Tänään Pasi oli kisaamassa Pirkkiksen kanssa Vuokkosilla. Nyt ei oikein ole heillä rytmit kasassa, ei tänään, eikä viikko sitten. Liian vähän oikeanlaista treeniä luulen minä. Nyt jäävät kisatauolle, jotta löytävät jälleen tuon hetkeksi taka-alalle siirtyneen tekemisen hyvän meiningin sekä luoton toisiinsa. Ei liian vaikeaa ja haasteellista, sellaista sopivaa, jossa pääsevät tekemään pidempää ratapätkää, jotta löytävät jälleen yhteisen rytmin. Ja kontaktien fiilistä on parannettava kanssa, Pirkon ilme on nyt liian "pingottonut" niillä mun mielestä. Valeraskaus tuntui menevän jo siltä onneksi ohi. Tällä kertaa kesti vain parisen viikkoa tuo mutrusuu-vaihe sillä. Hyvä niin.

Ensi viikon sääennuste ei näytä kovin lupaavalta. Hirmuisen kylmää minusta ja Avasta. Mulle ei ole varastossa riittävää määrää vaatetta joihin mahtuisin, että noin kylmässä tarkenisin.. Ja Ava sanoo, että korvat jäätyy ja tassut kanssa. Tassut kyllä lämpenee tossuilla, mutta toimivaa piporatkaisua ei ole löydetty, joka suijaisi noita jättikorvia pakkasenpuremilta. Bortsuja ei tunnu pakkasilmat millään lailla vaivaavan.

No niin, paljon höpinää ihan tyhjästä nyhjäisten. Palailen taas asiaan kun siltä tuntuu :) Nyt jos lähtisi nukkumaan, vaikkakin tämä mahassa asuva tyyppi taitaa olla eri mieltä. Hirveet bileet hällä taas ja aijai kun potkii kylkiluita ja palleaa.

verta ja peilausta

Käytiin tänään Ipsuliisan kanssa silmäpeilauksessa Päivi Vanhapellon luona ja samalla siitä otettiin verta geenitestejä varten. Nyt on putkilo pakattu, maksut maksettu, lippulaput tulostettu ja huomenna lähetetään paketti kohti suurta maailmaa. Tulosten pitäisi tulla muutaman viikon sisällä siitä kun näyte on päätynyt jenkkeihin. Enpä tiedä kauan lie matkanteko kestää, mutta tuskinpa kovin kauaa. Silmät olivat muuten terveet, mikä oli loistojuttu. Jotain sikiöaikaista ripettä oli toisessa silmässä pari pienen pientä pistettä, mutta se on kuulemma normaalia, eikä vaikuta mihinkään. Terveiden silmien lisäksi sai palautetta hienosta käytöksestään ja mukavuudestaan. No onhan se kyllä tuollaisissa tilanteissa kertakaikkisen simppeli. Unohdin sen hihnan kotiin ja oikeasti jopa hetken mietin, että maailma ei siihen kaatuisi, sillä menishän tuo vaikka ilman hihnaa tarvittaessa. Ainoastaan sitä ällötti kun odotustilassa sellainen 11 viikkoinen aussi-bostoninterrieri (!) mix yritti saada sitä leikkimään. Pirkosta se oli ällöttävä kun sillä oli joku ihme kopperokin päässä (sillä oli pulpahtanut silmä ulos, hui). Niinpä tyytyi tuijottelemaan aivan toiseen suuntaan ja oli kuin hilpeasti hilluvaa pentua ei olisikaan.

Nyt siis odotellaan vastauksia, jotta ollaan viisaampia uroksen etsimisessä. Kovasti olen illat istunut eri sukuja ihmetellen ja terveys jne. asioita kysellen. Mielenkiintoista, mutta tavallaan aika sekavaa. Mulla menee jo ihan sekaisin kuka oli mistäkin ja mitä koiria kenenkin takana oli ja vaikka mitä. Onneksi on vielä aikaa runsain mitoin etsiä sitä sopivaa, vaikka onhan se niin, että aika voi kulkea yllättävänkin nopsasti. Justiinsa tänään laskeskelin, että mulla olis enää vajaa 20 työpäivää jäljellä ennen
äityislomalle pääsemistä. Ja sehän tietää sitä, että laskettuun aikaan ei myöskään ole enää kuukausitolkulla aikaa. Enää itseasiassa kaksi kuukautta, ohhoh.

Vuokkosilla taasen

Pasi oli eilen kisaamassa Pirkkiksen kanssa Vuokkosilla. Etukäteen jo vähän tuumailin, että saapi nähdä, miten homma pelittää kun Pirkkoliisa on selvästi aloittamassa valeraskauttaan. Tällöin on usein hitusen marttyyri ja kaikenkaikkiaan mieliala vähän laskee ja viihtyy enempi itsekseen jossain. Tosin öisin kyllä  kömpii kainaloon ja lenkillä vaikuttaa olevan ihan omanlaisensa. Joskus valeraskaus vaikuttaa siihen niin, että ei tule ohjauksiin ihan niin hyvin, eikä käänny niin tehokkaasti kuin yleensä. Oon myös vähän epäillyt, että on jumissa jostain. Viime sunnuntain kisojen jäljiltä oli vähän jäykemmän oloinen kauttaaltaan, mutta näytti kuitenkin ihan hyvälle hetken päästä. Onneksi aika osteopaatille on varattuna. Ja sitten kun vielä lisää siihen sen, että se ei ole ikinä kisannut näin paljoa lyhyen ajan sisällä naurettavan vähäisellä treenimäärällä toteutettuna, niin saattoihan lähtökohdat olla vähän normaalia huonommat. No ainahan elämä ei mene niin, että lähtökohdat ovat täysin otolliset ja eihän tässä nyt mitään pahempaa kuitenkaan ollut rasittamassa.

Raunon radat näyttivät kivoilta, olivat vähän erilaisia profiileiltaan. Vauhdikkaita, mutta tarkkuutta vaativia. Ekalla radalla nolla oli lähimpänä. Pasi avasi kuitenkin kepeille törkkäsyssä rintakehän liian auki kohti muutaman metrin päässä olevaa okseria, jonne Pirkkis sitten lähti paljoakaan kyselemättä. Kuulemma oli hiukan varastanut Aalta, pöh.. Toka rata oli hyppis, jossa vauhdikas alkusuora kera takaakierron aiheutti monelle ehtimispulmia. Pasi kerkesi, mutta liukastui hiukan ja menetti rytmin kun joutui turvautumaan johonkin hätäratkaisuohjaukseen. Pirkkis myös läks ohjauksesta putkeen ja siihen Pasi taisi keskeyttää tuon radan. Vikalla radalla saivat kiellon jo heti alusta kun alun kaarros venähti. Nelosesteenä olleelta Aalta Pirkkis lähti ilman lupaa johon Pasi palautti sen. Se siitä sitten, eipä jäänyt näistä kisoista paljon jälkipolville kerrottavaa noin tuloksia ajatellan. Mutta sellaistahan se agility on, välillä onnistutaan ja välillä ei. Hienoja pätkiä välissä kuitenkin. Illalla Pirkkis oli taas hiukan jäykemmän oloinen, mutta tänä aamuna on taas ihan normaali. Liekkö kroppa juoksujen jäljiltä löysempi ja reagoi sitten noin? enpä tiedä. Onneksi ei mitään onnu tms. ja venytteli ihan normaalisti. Jotenkin vaan pisti silmään, että kulki enemmän kasassa, nimimerkillä: tarkkasilmäinen ja ehkä harhaluuloinenkin omistaja?

Olin muuten kisoissa eilen ihan tuhannen puhki, liian paljon liikenteessä olemista ilmeisesti. Kai se on myönnettävä, että ihan ei näytä kunto riittävän tuollaisiin 10h setteihin ilman lepoa välissä. Läksin liikenteeseen jo aamupäivällä kun kävin katsomassa perhe S&T:n kanssa tolleripenikoita. Söpiksiä ja tasaisen mukavia olivat, varmasti heille tulee kiva pentu tuolta!  Tuolta sitten kaupoille, matkaan tarttui hoitotasolle pehmustetta, tuttipulloa ja jotain vaatteita. Nyt alkaa olla homma jo aika hyvin hallussa noin niinkuin tavarapuolta ajatellen. On hoitotaso, vaunut kera tilpehöörien, turvaistuin, sitteri, kantoliina, kantoreppu ja jotain vaatteitakin. Työhuone on muuttumassa lastenhuoneeksi hyvää vauhtia, uudet kalusteet on hankittu ja koottu. Työhuoneen tavarat vielä vaativat läpikäymistä, sillä paljon turhaa lienee säästössä, josta olisi aika luopua. Mutta hyvälle näyttää ja onhan tässä vielä aikaa säätää.

No tuolta shoppailemasta sitten sinne kisoihin ihmettelemään ja siellähän se ilta sujuikin sitten kun kisat olivat vielä myöhässä. Kotimatkalla meinasin nukahtaa rattiin ja kotona iski aivan mahoton jumitus. Uni ei kuitenkaan tullut ja kun tuli niin yölä heräilin kaiken maailman raskauskremppoihin. Toinen pohje kramppasi (eipä tullut juotua juuri mitään päivän aikana, itseä siis syyttäminen), lonkat puutui, selkää särki,vatsaa pingotti ja joku ihme kramppi iski mahaankin keskellä yötä. Vali vali ja vali. Mutta onhan se niin, että asiat voisivat olla hullumminkin joten mitäs tässä valittelen :)

Videoitiin ratoja (kiitos kuvausavuille!) ja koitan saada niitä tänne näkyville jossain kohtaa.

hullut uimarit

Johan on ollut hässäkkä päivä. Töissä aikalailla perussettiä, tosin pitkästä aikaa joudun toteamaan, että olin aika kipeä. Täytyy toivoa, että oli vain nyt joku tuollainen ohimenevä juttu, eikä ala vaivaamaan aktiivisemmin. Töistä sitten suoraan lastentarvikeliikkeisiin pörräilemään. Kaippa se olisi jo aika tehdä jonninmoisia hankintoja kun voi olla, että ostamani villasukat eivät ole riittävä paketti kattamaan vauvan tavaratarpeita. Onneksemme löysimme käteen ja meidän elämään sopivan oloiset rattaat, vaunut vai miksi niitä nyt pitäisi kutsua. Niihin saa näppärästi kiinni turvaistuimen ja käyvät vastasyntyneestä johonkin mihin lie kolmevuotiaaseen. Mihin asti lapset nyt rattaita ruukaavat käyttää? ehkä ammatin puolesta multa pitäisi löytyä joku ajatus asiaan liittyen. No ei nyt löydy, mutta eiköhän tuokin asia tässä muutaman vuoden sisällä selkiydy. Sieltä sitten pää kolmantena jalkana kotiin ja viidessä minuutissa taas liikenteeseen.

Pahkis ja Pirkkis pääsivät uimaan Hyvinkäälle. Hetken aikaa kaduin, että lähdin yksin noiden hiukka fanaattisten uimareiden kanssa matkaan, mutta melko helposti selvisin tilanteesta kuitenkin.  Sieltä tuli heti tyttöä ja poikaa auttamaan koirien pesemisissä ja kuivaamisissa. Kovasti varoittelivat vaan lattian liukkaudesta kun pelkäsivät kai, että kaatuisin. Voi olla, että olin huolestuttava näky yrittäessäni hallita kahta veteen kiskovaa koiraa liukkaalla lattialla. Voihan se olla, että en näytä enää kovin ketterältä kuivallakaan maalla. Vaikeaa uskoa, että olisin saanut samanlaista kohtelua ilman tätä mahaa. No, otin avun kiitollisena vastaan ja palkitsin heidät olemalla kaatumatta.

Nuo pöljät uivat ja jahtasivat vesipisaroita sellainen hullun kiilto silmissä, että heikompia olisi varmaan hirvittänyt. Pirkko varsinkin on aivan kaheli. Se kyllä joisi itsensä hengiltä ilman vahtimista.. Joutui jäähylle tuon tuosta, mutta silti sai mahansa ihan pullolleen. Tiedossa siis pissalla juoksemista tänä iltana ja ensi yönä. Pahkis kiljuu ja ui. Hyppii se myös pommeja ja haluaisi rallatella täysiä altaan ulkopuolella. Ihan en ole vakuuttunut, että tämä on se turvallisin tapa saada sille tekemistä. Kuntoutuksesta ei nyt voi edes puhua, ainakaan kun tällä tavalla uinnin toteuttaa. Kotimatkalla mietin, että jospa ensi kerralla varustautuisi fleksillä liikenteeseen niin voisi uittaa sitä vähän hallitummin. Ja Pirkko saa kyllä jäädä kotiin, en jaksa murehtia sen vatsanhalkeamista kun ei ole pakko. Mutta nyt he nukkuvat varsin onnellisina tuolla jossain joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Olen muuten ylittänyt itseni ja treenannut tyttöjen kanssa kaukkareita. Olen jopa saanut iden, miten Avan liikkeet haluan ratautuvan ja ihan kuin se olisi jopa hiukan jo kehittynyt. Pirkko ehtii tarjota viittä asiaa sekunnissa joten sen kanssa olen keskittynyt siihen, että olisi rauhassa ja malttaisi. Se tuntuu arvaavan jo mun ajatuksesta, että tuleeko seuraavaksi mikä asento. Mikälie borderdollien seitsemäs aisti.

Pahkis taitaa lähteä taas hoitoon muutamaksi päiväksi. Sai henkilökohtaisen kutsun mun pikkusiskolta, joka on Pahkisfani. Pahkis on myös Anniina fani, onhan se tuntenut tietysti sen aina ja nauttii kun saa ainoan koiran oikeudet ollessaan kylässä. Ikävähän tuota arjen rikastuttajaa aina on kun se ei ole kotona, mutta kun tietää, miten se siellä viihtyy niin hyvä näin.

Huomenna sporttiksella, lauantaina kisoihin. Siinä loppuviikon aksakuviot.

Vuokkosten kisat

Sunnuntai-ilta vierähti Vuokkosilla kisoja katsellessa ja kannustaessa. Pasi starttasi Pirkon kanssa kolme starttia Jarin vahdikkailla ja hauskanoloisilla radoilla. Hienosti taas kulki parivaljakolla ja kotiintuomisina oli yksi aginolla ekalta radalta. Sijoitus oli kait 4 tai 5/ 66. Vauhdikkaan rauhallista ohjausta on Pasin teema ja Pike huolehti omasta tontistaan taidokkaasti. Kontaktit varman päälle pysäytyksillä, sillä tällä hetkellä ei ole tarvis niitä muullakaan tavalla tehdä. Kunhan saavat nollat kasaan arvokisoihin niin ehtivät sitten treenata nopeita vapautuksia myös kisoissa. Tokihan arvokisoissa sitten ei ole varaa kontakteilla seisotella, mutta Hipsteri on sen verran liukas luikku ja hektinen menijä, että meidän taidoilla tuskin saisimme sille pidettyä tuollaista varmuutta yllä jos koko vuoden nopeita vapautuksia tekisimme. Luulisin, että se vaatii ohjaajalta aikamoista taidokkuutta olla riittävän mustavalkoinen ylläpitääkseen hyviä kontakteja nopeilla vapautuksilla kisoista toiseen. Toiset siihen kykenee, mutta näillä ihmisillä on agilitykilometrejä ja koirankoulutustaitoja paljon enemmän kuin mulla ja pasilla. Ja kaippa se on vähän koirankin tempparenteista jne. kiinni, että miten homma pysyy kasassa.  Mutta se on totta, että nopeita vapautuksia on myös opeteltava, jotta ohjaus säilyisi kasassa. Ja siis ei sitä nyt sekuntteja siellä seisoteltu tänäänkään.

Kakkosradalla keppien sisäänmenovirhe, mutta muuten kelpo menoa Taas sama tilanne kuin yleensä aina kun virhettä pukkaa: ulkokulma, johon tultiin suhteellisen kovalla vauhdilla. Noi on pahoja Ipsulle. Treeneihin on saatava sille samaa mielentilaa kuin kisoihin, jotta saataisiin varmuutta treenattua. Viimoisella radalla Pasi päätti valita  eri ohjausvaihtoehdon kuin ykkösenä oli tullut mieleen, sillä arveli ykkösvaihtoehdon johtavan aikamoiseen kilpajuoksuun. Hyvä valinta minusta ja miksipä olla kokeilematta erilaisia juttuja silloin kun se on järkevää. Nyt kun kohta ei onnistunut niin on mielenkiintoista treenata tilannetta uudestaan.

 Hyvä kisapäivä siis, vaikka jotenkin eilen ykkösten ja kakkosten ratoja katsellessa yleisfiilis oli jostain syystä kivempi. Ehkä ne oli ne vilpittömän onnelliset ilmeet onnistumisen osuessa kohdalle tai naurahdukset kun homma meni ihan katastrofaaliseksi. Tai kisaamisen aloittamiseen liittyvä käsinkosketeltava jännitys, monipuolisempi rotukirjo tai mikä lie? kuinka usein kolmosissa näkee ohjaajan olevansa onnensa kukkuloilla kun koira osasikin suorittaa kepit ilman virheitä?  Ehkä nuo asiat tai mitkä lie tarttuivat kisaturistiinkin ja saivat aikaan mukavan ja leppoisan olotilan.

Tässä tämän päiväiset radat:

https://www.youtube.com/watch?v=anC-Er8MoH0&feature=youtu.be

Hyvänmielen kisakaveri ja kaikkien kaveri Pätmän :)

Niin se vaan koitti tämäkin päivä kun supersankari aloitti kisaamisen. Tavallaan vähän esimakua vaan, sillä starttasivat vain hypärin ja jättivät muut taidot vielä pät-salaisuuksiksi. Kaikkien kaveri, sympaattinen Pätmies huuteli aamusta saakka tohkeissaan " kaikki osallistuu, kaikki voittaa!", " nuori suomi, iloa liikkeelle!" ja mitä vielä.  Meidän piti tehdä sille oma osallistumisdiplomi jo valmiiksi, jotta ei pahoittaisi mieltään. Mutta ei se pahoittanut, sillä oli hyvä fiilis niinkuin tuollaisilla supersankareilla usein onkin. Pasi oli vähän kriittisempi radan jälkeen ja kertoi, että Pät oli hiukan himmaillut vauhtinsa kanssa, mutta taisi tehdä itsekkin niin joten samalla taajuuksilla kulkivat.  Yksi kohta radasta olisi vaatinut vähän tarkkuutta molemmilta, mutta ilolla mentiin virheistä viis ja mitäpä tuota jäädä enempiä spekuloimaan. Minusta kameran takaa heidän meno näytti tosi hienolta ja olin tietty pakahtua ylpeydestä. Olen puolueellinen, mutta annettakoon se anteeksi.

Oikein hauskaa oli jäädä katsomaan myös muita suorituksia. Voi sentään, miten hienosti siellä kirmailivat ohjaajat kera koirinensa ja rotukirjokin oli kolmosluokkia värikkäämpää. Erityismukavaa oli nähdä Pätysen sisko, jota ei olla livenä aksaradalla nähtykään. Olihan niissä samaa radalla ja näytti radan ulkopuolellakin fiilis olevan positiivinen heillä molemmilla. Seurakaverit loistivat, Onnea Mari ja Riio sekä Piia ja Sacu hienoista radoista.  Ja Pasin ja mun suosikki Pätkis ja Piia tekivät myös loistosuorituksen, onnea heille kolmosiin siirtymisestä!

Huomenna aksailut jatkuvat Pasin ja Pirkon toimesta. Onpahan taas tälle turistille ja mukana kulkevalle maha-asukkaalle jänniä hetkiä tiedossa.

Tämän päivän pät-rata on videoitu. Mahtaakohan näkyä kun on vietynä facebookkiin?

https://www.facebook.com/photo.php?v=10151967831669442&set=vb.787334441&type=2&theater

Tästä se lähtee, tervetuloa vuosi 2014!

Uusi vuosi, uudet kujeet? Kyllä varmaan, ainakin osittain. Ihmiset ovat blogeissaan tehneet katsauksia edelliseen vuoteen ja asettaneet kaikenlaisia tavoitteita tälle vuodelle. Ekan noista teinkin jo, joten ehkäpä minäkin jotain tavoitteita ja suunnitelmia voisin listailla tätä vuotta ajatellen. Sehän nyt on selvää, että tulen laihemmaksi, nopeammaksi, taitavammaksi, mukavammaksi, tehokkaammaksi ja elän hirveän paljon tervehenkisemmin kuin ikinä aiemmin... Tietysti tulen myös kauniimmaksi ja rikkaammaksi sekä tietysti hirveän paljon paremmaksi agilityohjaajaksi. Näiden jokavuotisten itsestään selvyyksien lisäksi voisin ehkäpä muutamia lisäsuunnitelmia kuitenkin vielä tehdä.. :)

Avan kanssa olisi mukava osallistua arvokisoihin. Ehkä viimeistä kertaa, mistäs sitä tietää. Vanhalle missille tulee ikää kahdeksan vuotta, mutta onhan se kovin nuorekas vielä joten miksipä toisaalta kummemmin alkaa vielä suuremmin himmailemaan sen kanssa?  Hei ja hyppyvalioksi se on saatava. Miksi oi miksi tuo viimeinen hyppyserti kiertää ja kaartaa sitä aina vaan? Siihen on tultava nyt jo päätös. Agilityssä treenaaminen keskittyköön sen taitojen ylläpitämiseen ja hauskan pitämiseen. Uskaltaisiko sitä asettaa tavoitteeksi myös sen, että ilmoittaisi sen johonkin tokokokeeseen ja myös vähän treenailisi sillä saralla? Jos kokeeseen mennään niin ilman muuta ykköstulos on saatava ja jos hyvin menee niin pitäisikö vallan kolme sellaista hakea, jotta saisi tuon TK2 tittelin myös.  Epäilen, että into viedä sitä tuosta vielä eteenpäin on häviävän pieni.. Harmillista, sillä siitä tulisi ihan kelpo tokokoira. Muuten suotakoon hälle monta rapsutushetkeä kainalossa ja tuhansia kehuja hyvän itseluottamuksen ylläpitämiseksi. Ava asettaisi kaiketi tavoitteeksi sen, että haluaisi käydä juoksemassa Pasin kanssa. Joten Pasi, vink vink. Ja säännöllisistä ruoka-ajoista on myös ilman muuta huolehdittava tai muuten hän huolehtii niistä itse..

Pirkko toivottavasti liitää, käväisee näytelmissä ja saa lapsia. Agilityssä sen on mahdollista valioitua joten se on tietty tavoite. Toisena tavoitteena agilitysaralla on, että se pääsee arvokisoihin mukaan. Nyt näyttäisi siltä, että Pasi sen kanssa nuo mittelöt kisaa ja toivon heille erinomaisen  hyvää menestystä. Onhan niillä periaatteessa mahdollisuudet mihin vain jos asiaa positiivisesti tarkastelee. Treenirintamalla sen kanssa on panostettava keppivarmuuden lisäämiseen. Ja toivoisin, että kontaktit ei tuosta huononisi ja kehittymistä kaikinpuolin vähän joka osa-alueella tulisi sille vielä lisää. Ennenkaikkea tärkeää on, että sillä ja meillä sen kanssa on hauskaa tehdä agilityä keskenämme emmekä ala jahtaamaan mitään tuloksia pipoja kiristellen.  Näyttelyissä toivon mukaan saamme halutun tuloksen yhden käynnin avulla. Tavoitteena on siis löytää joku vähän avarakatseisempi tuomari, joka arvostaa riittävästi tuollaista hiukkasen rumaa pikkurimpulaa. Tärkeintähän on se sisin kuitenkin.. ;) Kuullostaa vähän urpolta asettaa tavoitteeksi, että se saisi pentuja, mutta iso toive tämä ainakin on. Tavoitteena on löytää sille sopiva uros ja tehdä kaikki tarpeellinen etukäteistyö tuota projektia ajatellen. Tärkeää on tietenkin se, että kaikille pennuille löytyy niille parhaat kodit ja että teemme parhaamme, että pennut saavat hyvät eväät loppuelämäänsä ajatellen. No ei hypitä vielä asioiden edellen. Mulle jo vähän huomautettiin, että elän aikaani edellä kun kyselin päiväkotipaikoista. Kuulemma jos ensin antaisi lapsen syntyä niin noita ehtii sitten mietiskellä sen jälkeen.. ai miten niin hätähousu :) Pirkko listaisi omalle tavoitelistalleen varmaan vielä seuraavia asioita: jatka Esan paimennusta, jatka Pahkiksen paimennusta, jatka Avan paimennusta, etsi uusia paimennuskohteita, saa kaikki roiskuvat vesipisarat kiinni uidessa, treenaa säännöllisesti 2on2offia terassilla jne. ja juokse kovempaa lenkillä kuin kukaan muu.

Pasi asettelee tavoitteet supersankarille ja Pah-kittylle. Minä asetan tavoitteeksi sen niitä ajatellen, että annan molemmille spesiaalihuomioita säännöllisesti, kannustan Pätmäniä suurtekoihin supersankaririntamalla ja huolehdin osaltani, että Pahkiksella on mahdollisimman hyvä olla.

Esaa kohtaa en aseta mitään tavoitteita. Eikun asetanpas- aion muistaa madottaa sen säännöllisesti ja pyrin muistamaan ajoissa sen hoitopaikkatarpeet. Ja rapsuttelen toki sitä myös silloin kun sille sopii ja säilytän nöyrän asenteeni sen suuruuden ja mahtavuuden edessä.

Niin ja omia tavoitteita vielä muutama. Toivottavasti ensi vuonna ja siitä eteenpäin osaan olla hyvä äiti, tehdä hyviä valintoja ja  muistaa nauttia niistä elämän pienistäkin onnen hetkistä. Toivottavasti osaan pyytää apua silloin kun sitä tarvitsen ja antaa sitä myös muille silloin kun sitä joku tarvitsee.

No nin, näillä eväillä on hyvä aloittaa tämä vuosi.

Ihanaa ja onnekasta Uutta Vuotta 2014 kaikille <3

ps. Meidän uusi vuosi meni hyvin mökillä ja tänään on varattu Pirkolle aika silmäpeilaukseen ja verikokeisiin geenitestejä varten.