maanantai 11. helmikuuta 2013

Vuokkosilla kisailemassa

Onpas ihan ryytynyt olotila. Joskus on sellaisia päiviä kun ei vaan oikein moottori käynnisty. Tänään oli just sellainen, vaikka toisaalta sainkin ihan asioita aikaan. Töiden jälkeen nopeet päikkärit, 40 minsan lenkille ja tanssitunnille. Sieltä sitten kotiin ja vielä tunnin metsälenkille ja lopuksi lumitöiden pariin. Nyt ansioituneesti sohvalla lähes nollat taulussa.

Viikonloppuna kisattiin molempien tyttöjen kanssa. Lauantaina oli Pirkolla pari rataa ja sunnuntaina Avalla kolme rataa vuokkosilla. Kaikki radat olivat Luomalan Henkan tuomaroimia. Sunnuntain radat olivat mukavampia, vaikka ei lauantainkaan profiileissa mitään vikaa ollut. Ei nyt vaan oltu samalla sykkeellä Pirkon kanssa liikenteessä. Oma fiilis oli aika hyvä joten sitä ei ole syyttäminen. En vaan arvannut sen vauhtia oikein ekan radan alussa, enkä rytmittänyt sitten oikealla tavalla oikeassa kohtaa. Hupsheijaa koira vähän lensi ja ajautui takaakiertoon, josta hylly. Muuten ihan hyvä setti. Tokalla radalla tein oikeasti tyhmiä valintoja, joiden ansiosta hyllytin senkin radan. Tuo rata taisi olla meidän kisaratojen huonoin veto tähän saakka.. Alun virheen jälkeen päätin, että kokeilen puomilla  persjättöä ja Aalla tiukahkoa edessä valssausta, noita kun ollaan nyt treenailtu. Samalla halusin nähdä, että tekeekö puomilla venytysvirheensä kun juoksen eteen persjättöön. Oon yrittänyt korjailla nyt sen asentoa ja treeneissä se on petrannut asiassa. Kisoissakin Pirkko teki ne nyt lähes täydellisesti, joka on superhienoa. Otti muuten pari rimaa alas, joihin en tajunnut puuttua. Olinpas pölö, mutta kun ajatukset oli kontakteissa niin ajatus ei riittänyt ilmeisesti muuhun. Mutta toisaalta nyt voin iloita niistä kontakteista ja ottaa oppia mokista, mitä radoilla tein. Onneksi ens viikonloppuna on nextari niin päästään taas asioiden ytimiin. En tiedä, millaisia pätkiä siellä on tiedossa, mutta tarvittaisiin ratatreeniä.

Täällä Pirkon radat:

http://www.youtube.com/watch?v=Mr5nTfbjrEs&feature=youtu.be

Avan kanssa sunnuntaina sitten toistettiin Jankkilan kuviot. Ekalta radalta 5, yksi rima ja sen jälkeen tuplanolla. Keskimmäinen rata oli paras, enkä siitä paljoa muuttaisi. Vikalla radalla huolimattomuutta ja Avalta ehkä vähä outo tilanteen lukeminen. Videolla en näytä ohjaavan sitä niinkuin tilanteen luki. Mutta säästyttiin virheeltä, vaikka ylimääräisen pyörähdyksen tekikin. Ekalla radalla erään putken jälkeen tuli rima kohdassa, jossa tuli monet ottivat sivuetäisyyttä ja saivat aikaan virheen. Minä ehdin käydä juosten hiukan linjaamassa kohtaa (videolta tuokin näkyy) ja tarjosin sen Avalle aika helppona suorittaa, mutta rima tuli kuitenkin. Täytyy katsoa, että onko vain mutu-tuntumaa, että usein ottaa yhden riman ekalla radalla kun kisataan keinonurmella. Se treenaa yleensä vain riman hallissa ja on tottuneempi liikumaan hiekalla. Täytyy varmaan vähän useammin käydä treenailemassa sen kanssa matoilla niin olis enempi sujut senkin alustan kanssa. Sijoitukset eivät olleet kummoisia tuossa isossa kisassa, mutta olin silti tyytyväinen. Ava teki hyvin, eikä silloin voi kait olla muuta kuin tyytyväinen.

Nyt alkaa silmä ja luppaamaan niin, että on aika mennä nukkumaan. Huomenna menen tuuraamaan muuten Lauraa sporttikselle Avan kanssa, ihan hauskaa päästä sen kanssa pitkästä aikaa treenaamaan johonkin muualle kuin riman treeneihin (vaikka ne onkin Avalle ihan parhaita treenejä).  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti