Oltiin viikonloppuna Pirkon kanssa Turussa Nextarin leirillä. Olihan taas kannattava keikka! En oikein tiedä edes, mistä aloittaa. Pää on vähän vaiheessa kaiken informaation jälkeen, mutta ehkä tämä kirjoittaminen jäsentää niitä hyvällä tavalla paikoilleen. Ihan ensiksi on sanottava, että Pirkko on kyllä ihan maailman loistavinta matkaseuraa ja kun se nyt ei ole agilitysäkään hullumpi niin kokonaisuutena se on aika täydellinen. Sunnuntaina huomasin, että sellainen ajatus tuli mieleen, että onkohan se synti, että noin ihana koira sterkattaisiin ja sillä varmistettaisiin, että jälkikasvua ei tule? Toi nyt voisi olla monen blogi-kirjoitukseni aihe, pähkäillä siis asiaa, mutta ei nyt siihen sen enempiä.
Lauantai aloitettiin Janitan treenillä, jossa teemana oli estetarjoaminen, "kilpajuoksuasetelmien ennaltaehkäisy", lelusta luopuminen ja irtoaminen. Harjoituksia tehtiin paljon myös ilman esteitä, mutta myös muutaman hypyn kanssa. Noita harkkoja ollaan tahkottu hirmuisesti Pirkon ollessa lapsi (onneksi!) ja useat sujuivatkin hyvin. Janita puhui siitä, mikä on prosentuaalisesti ihanteellinen suhdanne ohjaajahakuisuudessa ja estehkuisuudessa. Meidän (tai siis Pirkon) vaaka painuu vähän liiaksi estehakuisuuden puoleen. Hyvä oli myös tajuta, miten pienillä yksityiskohdilla voi olla yllättävän iso merkitys: käden asento, katse, käskytys.
Tuosta sitten Elinalle treenaamaan pakkovalsseja ja twistejä. Koen olevani maailman kömpelöin twisteissä, mutta päästiin hyvin käsiksi siihen, että miksi niin koen. Ei se suurin syy taidakkaan olla se, että olen hidas ja huono liikkumaan vaan se, että en pääse takaakiertolähetyksestä tarpeeksi hyvin irti. Ja miksi en pääse..no en katso koiraa joten en tiedä, koska koira on lukinnut takaakierron, jotta voin lähteä alta pois. Ja siinä sitten ollaan myöhässä niin että soi. Pakkovalssit osattiin nyt aika mukavasti. Merkkausta on hyvä muistaa tehdä vähän loitommaksi ekasta siivekkeestä niin Pirkolla on helpompaa.
Muutamien tuntien tauon jäkeen Tuulialle. Teemana takaakierrot. Mahtavin oivallus tuossa treenissä syntyi kun pääsin/jouduin ohjaamaan radan ilman käsiä. Löytyihän musta se huolellinen katseen käyttäjä ja rytmittäjä. Pirkko meni ehkä jopa paremmin kun ohjasin ilman käsiä, hämmentävää. Kumpa olisin saanut tuon treenin nauhalle. Ja nyt ymmärrään vielä paremmin sen, miten vähän käsillä on merkitystä koiralle ja miten paljon kaikella muulla. Ihan huippua.
Vikaksi sitten vielä Jaakolle saksalaisten ja päällejuoksujen maailmaan. Paljon tärkeää asiaa Jaakolta taas irtosi aiheesta. Enpäs ole tajunnut tuossakaan aiemmin sen kuuluisan katseen merkitystä. Miten tutustumisessa tulee huomioida ja miettiä myös se katse. Jos päällä (tai poskella) on koiralle niin suuri merkitys niin tutustumisessa tulee miettiä tosiaan tarkkaan, mihin katsoo ja miten pitkään. Kummasti rupes päällejuoksut ja saksalaiset pelittämään kun tää akka teki oikein.
Lauantai sisälsi myös psyykkistä valmennusta, josta voisi kirjoittaa oman lukunsa. Tärkein kuitenkin, aion jatkossa olla tarkka sisäisen puheeni kanssa ja aion miettiä ratkaisukeskeisenpää lähestymistapaa ongelmia pureskellessani. Lisäksi aion saada muuten myös kuntoni vielä paremmaksi tekemällä vähän eri tyyppistä treeniä kun lumet alkaa sulaa.
Illalla mukavaa höpöttelyä Tuorlassa hyvässä seurassa ja sunnuntaina sai nukkua pitkään :)
Sunnuntaina sitten taas agilityä mahan täydeltä. Janitalla aloitettiin sylkkäreiden ja tuplasylkkäreiden kanssa. Tuplissa tekniikan hiominen tuli tarpeeseen ja myös ajatukset oikeaan etäisyyteen olivat erinomaista tietoa. Pirkkoa on palkattava paljon käteen, jotta ei rupea ennakoimaan. Oma ajaus ja maltti täytyy pitää kurissa ja muistaa ne tärkeät ranteen liikkeet ja tuplassa liikesuunnat. Tuplat sujuivat vikassa kotiläksytreenipätkässä tavan sylkkäreitä paremmin, mutta molempia on treenattava.
Elinalle sitten ongelmaklinikalle. Olin valinnut ongelmaksi sen, että miten saada ohjattua koira pois ansalta jos tilanne on aiheuttanut sen, että koira on lukinnut jotain kaukana edessä ja itse on jäänyt kauas koiran taakse. Noissa tilanteissa usein vain huudan epätoivoisesti, rytmitän epämäärisesti ja veuhkon jotain sivusuuntaista vedon kaltaista yritystä tai lamaannut "sinne menee...heippa vaan..". Yleensä noissa tilanteissa käy niin, että perävalot vaan vilahtaa tai huutamisella saan aikaan kiellon kun koira kieltäytyy ansakohtaa edeltävältä esteeltä. Ihan huippua, miten lopuksi päästiin asian ytimeen ja ongelmaan kiinni. Ja miten tajusin, miten noissa tilanteissa mun tulisi toimia. Miten tärkeää on miettiä rytmitystä ja rintamasuuntaa. Miten tulee luottaa rohkeasti rytmitykseen ja antaa toisaalta koiralle lupa edetä vielä se ansaa edeltävä este. vaikeaa selittää, mutta tärkeintä kait, että itse ymmärsin asian :)
Aamupäivän treenien jälkeen fysiikkatreenit. Oksu meinas tulla ja happi loppua. Treeni tuntui kamalalta, mutta niin sen kuuluikin. Treenin ja suihkun jälkeen fiilis oli tosi hyvä.
Illalla sitten vielä kaksi treeniä. Pirkko jaksoin käsittämättömän hyvin, vaikka ei ikinä treenaa noin paljon. Onneksi moottoria piisaa ja mahtaa sillä on myös hyvä kunto.
Tuulialla teemana putket. Kaikenmoiset lähetykset ja ulostulot, putkijarrut jne. Putkijarruista sain nyt hyvän idean, miten ne käytännössä kannattaa tehdä. Millä jalalla ja mitä käsi tekee, mihin kroppa osoittaa jne. Homma tuntui hyvälle, sillä usein teen kaikkea vähän liikaa ja liian myöhässä. Tai sitten en tee mitään. Mutta nyt olis selkee logiikka ja tekniikka joten jospa osaisin paremmin jatkossa. Putkiasit yksittäisinä esteinä eri variaatioilla sujuivat hyvin, myös ne jarrut. Mutta..lopuksi tehtiin rataa, jossa sitten pakka alkoi vähän levitä. Oma keskittyminen ei oikein riittänyt kun tiesin, että muu ryhmä odotteli jo Jaakolla, että tulisin sinne. Tunnistin jälkikäteen tuon fiiliksen vähän samanlaiseksi, millainen olo mulla on toisinaan kisoissa Pirkon kanssa- hätääntynyt ja siitä johtuen hektinen ja huolimaton. Jos treeneissä saan saman fiiliksen tuollaisessa tilanteessa niin voisin ehkä hyödyntää asiaa ja treenata tuon tunnetilan hallintaa paremmaksi. hyvä juttu!
Jaakon treeni sitten päätti vkonlopun rutistuksen. Nyt oli selvästi aika nauttia. Nyt en ehkä keksi riittävän kuvaavaa sanaa kertomaan siitä fiiliksestä, mitä tunsin kun ajelin treenin jälkeen kotiin. Sanotaan nyt, että hieno oli. Ehkä myös vähän liikuttunut, voimaantunut, energinen, ylpeä ja onnellinen. Saattoihan se olla, että tirautin pari kyyneltäkin kotimatkalla kun mietin, miten onnekas olen noin hienosta koirasta, jonka kanssa saa kokea tuollaista agilityn nautintoa, voimaa, vauhtia, helppoutta ja yhdessä tekemisen fiilistä. Hei, ja näköjään tirautan nytkin. Tuossa tuo Pirkkoliisa makaa sohvalla mun kainalossa, enkä voisi olla siihen tyytyväisempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti