Saija haastoi laittamaan valokuvia, jota en unohda, mutta laitetaan ne myöhemmin :)
Viime viikonloppuna kisattiin tyttöjen kanssa, tosin vain lauantaina. Sunnuntainakin piti, mutta olin kipeä joten Pasi pääsi Pirkon kartturiksi ja sussu sai pitää lepopäivän. Lauantain kisoista jäi semihyvä mieli. Ihan upea homma oli, että Ava voitti yhden radan :) Ehkä nollien keruukauden haastavin tavoite on siis saavutettu. Viime vuonna ainakin tuplanollia tuli paljon sen kanssa joten en niistä jaksa huolehtia. Oli se noissakin kisoissa lähellä. Ekalla radalla tipahti puomilta radan loppuosalla, johon keskeytin, keskimmäiseltä tuli se nolla ja vikalla hyppäsi kakkosen väärinpäin, mutta muuten rata oli virheetön.
Ärsytystä ja kiukkua herätti kisoissa juuri tuo puomilta tippuminen. Katsoin tutustumisessa, että lähestyminen näytti siltä, että luontaisella laukkarytmillä ottaa ylösmenolta virheen. Huomasin myös, että tuomarin käsi nousi ahkeraan ylösmenolla erityisesti isompien koirien kohdalla. Niinpä päätin, että rytmitän käskytyksellä, jotta saan sen osumaan (jos rata olisi siis virheetön siihen mennessä). No niinpä teinkin, yksi laukka-askel ennen puomia käskytin johon Ava reagoin niin, että laukkarytmiin tuli muutos ja osui ylösmenolle. Harmillisesti tuo mun häirintä vaan aiheutti sen, että koiran fokus siirtyi esteestä minuun juuri kriittisellä hetkellä jolloin sen tasapaino horjahti kiipeämisvaiheessa. Puomi oli tietty kova ja liukas puupuomi, joka ei auttanut tilanteessa. Sussu parka sai räpiköityä itsensä aina tasaiselle osuudelle saakka, josta sitten tipahti kyljelleen maahan. Onneksi näkyvästi ei satuttanut itseään (ehkä ensi kerralla osteopaatilla totuus paljastuu)... Voi että, miten tyhmää. Minun vika. Minä häiritsin sitä ja sain aikaan tuon. Tuohon totuus on. Ja vain, että ei nyt saataisi virhettä ylösmenosta. Oliko tuo nyt sen arvoista.. entä jos olisikin katkaissut vaikka kinttunsa? Jo en olisi häirinnyt sitä niin olisi hypännyt TURVALLISESTI ylösmenon yli. Hieman jäi mietittymään episodin jälkeen, että mikä olikaan ylösmenojen tarkoitus? Lisätä turvallisuutta? Tämä mitä meille sattui ei ollut ennennäkemätöntä. Jatkossa aion kait sitten antaa sen loikkia, sillä mieluummin vitonen kuin rampa koira pahimmasssa tapauksessa.
Inhoan noita puomin ylösmenoja niin paljon, että se vie suorastaan innon koko agilityssä kilpailemisesta Avan kanssa. Agiradoilla suurin jännitys kun on, että osuuko vai ei ja miten rytmitys kannattaa tehdä. Ette tiedä kuinka monta vitosen rataa meillä on plakkarissa juuri tuon virheen takia. Ja juu,olen kyllä treenannut muitakin tapoja tämän kuuden vuoden aikana, joilla sen saisi osumaan. Yksikään tapa ei ole ollut varma ja se ainoa varma tapa (pysäyttäminen) vie meidät kauas palkintosijoituksista. Kilpailla voi kyllä monesta syystä, mutta minä en ainakaan jaksa jännitää kisasta toiseen, että sijoitutaanko nollalla sijalle 5, 10 vai 15..
Tässä Sarin kuvaamana mitä tapahtui:
http://www.youtube.com/watch?v=hj3NFz5L0iU&feature=youtu.be
Pirkon kanssa radat olivat vähän kaoottisia. Oli jatkuvasti myöhässä johon ei ole oikeastaan varaa. Pieneksi puolustukseksi heikkoon ohjaamiseeni ja ehtimiseeni sanottakoon, että oli oikeasti liian kipeä kisaamiseen. Mutta kun mieli teki niin päätin kuitenkin kisata. En pystynyt edes itseäni kunnolla lämmittelemään ja radan jälkeen piti istua alas kun niin pyörrytti. Kivuista nyt puhumattakaan. Tyhmä ja liian sinnikäs minä. Illalla jouduinkin sitten kisojen päätteeksi sairaalaan johon jäinkin hoidettavaksi korkeiden tulehdusarvojen ja kipujen takia. Tästä nyt sitten toivutaan hiljalleen ja ollaan levossa ja sairaslomalla toistaiseksi. En ihan kehdannut kertoa sairaalassa, että kävin juoksemassa päivällä kuusi agilitystarttia välissä itkua pidätellen ja aika heikossa hapessa kaikenkaikkiaan. Kyllä tää agility tekee ihmisestä vähän hullun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti