ihanasti suppea Pirkkoliisa

Käynnistymisvaikeuksien takia herätelläänpäs tätä tyyppiä käyntiin ja vauhtiin nopean päivityksen avulla. Suurena suunnitelmana olis tehdä inventaariota eteiseen ja ihmetellä parittomien ja kulahtaneiden hanskojen ja pipojen kohtaloita. En ymmärrä, mihin meillä mokomat häviää. Tuntuu, että jokin vetää niitä puoleensa, jokin muu kuin se laatikko, missä niitä säilytetään. Tai niitä..hmm siis toista osaa hansikasparista. Toinen parista kyllä löytää tiensä laatikkoon. Inventaariota pitäisi jatkaa myös takkivarastoon. Olisikohan jo aika luopua niistä takeista, jotka ovat odottaneet vuosia korjaukseen pääsyä..? Tai laittaa eteenpäin ne takit, joita ei vaan tule koskaan pidettyä. Kyllä kait olisi, että saadaan kaappeihin tilaa.

Pirkko suppeilee. Voi luoja sentään kuinka koirasta voi tulla ahdasmielinen ennen juoksua. Kumpikaan pojista ei saa vilkaistakaan sitä saati sitten tulla haistelemaan sitä. Se ilmaiseen ajatuksiaan varsin selvästi paljastamalla koko hammaskalustonsa esille. Ja usein yrittää varmistaa vielä asian kävelemällä hetken poikien perässä hampaat irvessä. Ihan hiirenhiljaa, eikä nyt onneksi tuota kummempaa uhoa, mutta näyttää kyllä noin hurmaavaksi koiraksi ihan kamalalta akalta. Aamulle se nukkui sängyn alla ja ärsyyntyi kun muut heräsivät. Murisi siellä itsekseen kun pojat kömpivät ylös ja alkoivat jotain peuhaamaan. Muutenkin se käyttäytyy kuin satavuotias nivelrikkoinen vanhapiika. Kun sitä huutaa pihalta sisälle se kävelee hiljaa nyrpeän näköisesti sisälle ja kömpii johonkin omiin oloihinsa. Ja tätä nyt on tiedossa seuraavat mitälie kymmenen viikkoa. Toki parhaiden päivien aikana muuttuu hetkellisesti rivo-Riitaksi ja yrittää paritella vinksahtanut ilme naamallaan vaikka Esa-kissan kanssa paremman puutteessa. Ja sitten alkaa se juoksun jälkeinen depis ja herkkyys. Koiraparka pahoittaa mielensä jos sille meinataan edes sanoa jostakin ja yleensä myös tuolloin maailmasta kaikenkaikkiaan tulee asteen verran vaarallisempi sen mielestä. Tällöin pihan puskissa voi piileksiä kummituksia ja vastaantulevat ihmisetkin saattavat muuttua sen mielestä potentiaalisiksi koirantappajiksi tai miksi lie. Tokihan se juoksee nipinapin naftisti kuuden kuukauden välein, jotta saamme nauttia näistä sen parhaita puolista usein. Liekkö se pitäisi sterkata ihan vain näiden syiden takia. Pitäisi varmaan. Toisaalta joku pieni osa minusta sanoo, että älä vielä, odota hetki, sillä saatat katua sitä myöhemmin. Kuunnellakko nyt tuota pientä sisäistä ääntä vai ei. Kas siinä pulma. Toisaalta kun siinä on ne miljoonat hyvät puolensakin ja ottaisin siitä ainakin itse mieluusti pennun jos iki maailmassa sille sopivan miehen löytäisin. Kauhea homma vaan ihmiselle, jolla ei ole sisäsyntyistä kiinnostusta tutkia eri sukulinjoja (edes omien koiriensa..). No, onneksi tämä ei ole tämän päivän tai hetken asia päättää yhtään mitään minnekkään suuntaan.

No niin, nyt jos tästä hiukan ryhdistyisi ja siirtyisi tuo päivän askareen kimppuun.