Jiihaa!

Perjantaina oli oikein hauska iltapäivä kera LS-kasvattien. Anu toi jotain ihanuuksia syötäväksi, koirat oli taitavia ja harjoitus vaikutti hyvälle. Kouluttajakin oli kannustava ja pätevä ja seura tietty oli erinomaista. Kiitos Saijalle koulutuksen järjestämisestä! meistä olisi hauska treffata samalla porukalla useamminkin :)

Pätmän jatkoi petraamistaan ja kulki hienosti ja niin pienellä. Voi miten se kääntyykään pennin päällä ja kiihdyttää niin hätäiseen vauhdin tosi kovaksi. Hauska kyllä seurata millainen agilitykoira tuosta kehittyy. Väläyttelee välissä niin hienoja pätkiä, että ihan kylmät väreet menee. Pirkkoa piti hieman kesytellä taipumaan yhteen valssiin ja ehkäpä muutenkin tällä kertaa vaati vähän voimakkaampaa ohjausta. Justiinsa tänään puhuttiin Pasin kanssa, kuinka se yleensä kulkee tosi kevyelläkin ohjauksella jos ohjaus on vain riittävän aikaisessa vaiheessa tapahtuvaa. Väärille lentoradoille ajautunutta torpedoa on vähän hankalampaa kääntää.. Liekkö nyt osa asioista tapahtunut liian myöhäisessä vaiheessa tai sitten radalle vaan sattui tällä kertaa hankalia asioita. Tai sitten Pasi ei ollut vaan riittävän hyvä tällä kertaa Ipsun mielestä :) No joo, loppurata kyllä pelitti erinomaisesti, mutta alku oli haasteellisempi. Hei ja liikuttavaa, mutta Pahkis löysi ystävän. Sitä harva koira ymmärtää kun sen otteet leikkitilanteissakin on vähän sellaiset..hmm... järeät. Mutta Whoopi ymmärsi ja heidän kemiansa osuivat kohdille. Pahkis vielä kotonakin kertoi, miten tapasi kerrankin kivan tytön ja miten voisi toistekkin leikkiä sen kanssa.

Tänään sunnuntaina sitten kukon laulun aikaan ylös, ulos ja menoksi kohti Lahden kisoja. Kisat olivat melkoiset. Olikos sinne ilmoitettu n. 90 koiraa per rata alunperin, tosin loppupeleissä koirakoita oli ainakin ekalla ja vikalla radalla muistaakseni 77. Mutta isot kisat kuitenkin ja taso oli kerrassaan hyvä. Taisi olla viimoisia EO-pisteita hakusessa aika monella, joka näkyi monen suorituksissa "vedetään täysiä"-tyyppisenä ilmiönä. Ei siis ole kovin häpeä kertoa, että Pirkko ja Pasi pääsivät palkinnoille kahteen kertaan kahdella nollalla. Olivat ekalla ja vikalla radalla tokia joten sijoitus ei ollut lainkaan pöllömpi. Oikein mainioita ja kerrassaan pätevää.  Hei ja Pirkko sai agisertin! Muistettiin, että oli jo saanut sen, mitä voi saada, mutta muistettiin väärin. Yksi agiserti oli vielä mahdollista vastaanottaa tässä vaiheessa. Loistohomma! Minä jännitin katsomossa niin kauheasti, että melkein synnytin.. no en ehkä ihan oikeasti, mutta oivoi mitä supistuksia tuo jännittäminen sai aikaan :) Vauva eli muutenkin hengessä taas mukana ja riekkui mahassa monta tuntia putkeen. Se diggailee vissiin agilityn tuomaa tunnelmaa tai sitten jo hätäilee, että tätäkö sen elämä tulee sitten sisältämään tälläiset käsittämättömät määrät joka ikinen viikko?

Sussukin oli kokeilemassa tuota koirien telinevoimistelua. Sillä oli vaan yksi huoli tällä kertaa kannettavaan, joka hieman häiritsi sen suorittamista. Se muisti, että joskus sitä on ohjannut yksi toinen tyyppi kuin tuo, joka kirmaa niin kovaa, että hänen on vaikeaa pysyä sen perässä. Niinpä kesken vaativien hypähtelyiden sen piti sivusilmällä etsiskellä tätä alkuperäistä ohjaajaansa ja onhan siinä nyt tuollaiselle vanhalle missille vaativuutta kerrakseen. Onneksi häntä palkittiin hyvistä yrityksistä joulukinkulla niin reissu oli ollut kuitenkaan millään lailla turha hänestä. (ei kuulu tähän, mutta tätä kirjoittaessani katselen samalla luontodokumenttia, jossa parhaillaan näytetään ruskeakarhujen tappelua. Niistä lähtee erikoinen ääni, jonka Susan Ruusunen eli tämän kappaleen päätähti, vanha missi, tulkitsi pieruksi. Tuossa se haistelee pyllyään hämmentyneen näköisenä. Voiko tuollaista koiraa vastustaa? no ei voi, on se vaan ihana, sympaattinen ja älykäs.)

Pasi jo tuohon nukahti Pirkko kainalossaan, onhan kello jo kahdeksan.. Minä taidan herätellä niitä ja alkaa syöttämään koiria. Ensi viikolla otetaan uusi vuosi vastaan mökillä ja viikonloppuna Pätmänin olisi tarkoitus aloittaa kisauransa. Sunnuntaina on sitten pasin ja Pirkon vuoro taas kisailla. Näillä eväillä kohti ensi viikkoa.

hei me aksataan taas!

No niin, nyt on maattu mahan vieressä pari päivää ja on aika palata taas arkeen. Ainakin yhdeksi päiväksi. Työpäivänhän voi aloittaa näin blogia kirjoittamalla..? Jospa sitä tästä saisi itsensä hereille niin voi alkaa tekemään vähän tärkeämpiäkin asioita. Eilisiltana sporttiksen treeneissä Pätmän kulki varsin mallikkaasti. Taisi nuori mies ottaa ryhtiliikkeen kun pääsi keskiviikkona seuraamaan Pahkiksen ja Pasin menoa. Pahkis sai joululahjaksi agilityä ja pääsi hurjastelemaan parilla putkella ja rimattomilla hypyillä. Karkasi tietty kepeille ihan vaan osoittaakseen, että osaa ne edelleen loistavasti ja keinun kanssa pääsi suorittamaan suorastaan näytösluonteisesti, täydellisesti. Pätynen istui hihnassa hallin reunastalla suu supussa ja tuijotti haltitoituneena kuinka isoveli meni eikä meinannut. Taisi mennä supersankarilta luu kurkkuun hetkellisesti :)

Ja hei, minäkin pääsin tekemään agilityä. Ensimmäistä kertaa sitten elokuun lopun voin sanoa, että vähän treenasin suorastaan. Juoksinkin muutamia askeleitani, ilmeisesti vain todetakseni, että olo oli kuin sotanorsulla konsanaan. Vauhdin hurma ei varsinaisesti ollut silmiä hivelevää, eikä ketteryys kuin gepardilla, mutta  etenin kuitenkin nopeampaa kuin kävellen joten onhan siinäkin jo iloa kerrakseen. Pirkon kontakteja hiukkasen palkkailin, sylkkäreitä vahvistelin sekä niistoja myös parantelin. Sussun kanssa kontakeja, keppejä ja hyppytarjoamista. Viimeksi mainitusta ei jää jälkipolville kummoista kerrottavaa. Voi Susan Ruusunen, ei ole älyllä häntä pilattu. Mutta soma se on onneksi kuitenkin.

Eilen tosiaan sporttiksella Pasi kesytteli Pirkkoa, sillä sunnuntaina ovat menossa kisoihin. Aika vallatonta ja hyvin imi kontakteille.. Alun vaikeuksien jälkeen yhteinen rytmi kuitenkin löytyi ja homma alkoi pelittämään. Tänään Saija on järkännyt meille kasvateille treeniä. Tosi kiva juttu nähdä koko konkkaronkkaa porukalla!

 Kuulin, että Pirkon pentuprojekti on saanut muutamia kyselijöitä liikenteeseen. Ottakaahan minuunkin rohkeasti yhteyttä, kerron mieluusti pikkuhipsteristä lisää: laura.isohanni@kolumbus.fi

Ihanaa Joulua!

Täksi jouluksi emme saaneet valkoista maata, korkeita nietoksia tai kauniita maisemia, mutta ehkäpä saamme sitten iloa kaksinverroin muista asioista. Itse odotan erityisesti sitä kun pääsee istumaan perheen kanssa yhteisen hyvin katetun pöydän ääreen. Iltaisin voi katsella joulukuusta jouluisessa kodissa ja syödä navan pullolleen suklaata ja muita herkkuja. Ehkäpä katsella hyviä elokuvia ja kaikenkaikkiaan nauttia rauhallisesta rytmistä. Koirille tämä joulu on ehkä edellisiä tylsempi, sillä joutuvat olemaan kotosalla ilman meitä enemmän kuin yleensä. Mutta ehkä antavat anteeksi kun saavat tuliaisiksi kinkunrippeitä ja muita herkkuja, pääsevät kainaloon sekä pitkille lenkeille.

Ehkäpä sitä voisi hiukan jo tässä vaiheessa vuotta katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä erityistä tämä vuosi toi tullessaan? Mä luulen, että tämä vuosi on ollut hyvä vuosi monella tapaa. Palasin pienen harkinnan jälkeen takaisin virkavapaalta vanhaan työpaikkaan, joka oli hyvä siirto. Lyhyet työmatkat, vaihteleva työkuva, joustava aikataulu, mukavat ihmiset ja itsensä haastaminen ovat asioita, joita omassa työssä kovin arvostan ja joita voin nykyisessä työssä hyvin saavuttaa. Pasin kanssa päätettiin, että n.13 vuoden yhteiselon jälkeen voidaan ottaa askel eteenpäin ja mentiin kihloihin 17.3. Ehkäpä sitä oli jo ehtinyt tuossa ajassa riittävästi toiseen tutustua :) Tuossa vaiheessa ei arvattukkaan vielä, että samainen päivä vuoden kuluttua olisi tulevan vauvan laskettu aika. Tuosta elämää mullistavasta käänteestä on tietysti päästy jo hyvin nautimaan tämän vuoden puolella, vaikka ohessa onkin ollut huolta kannettavana. Noista asioista onneksi selvittiin ja nyt kaikki näyttää tosi hyvälle kaikinpuolin.

Niinkuin arvata saattaa niin elämä on pyörinyt koirien ympärillä tänäkin vuonna. Pirkon kanssa osallistuttiin nextariin, joka oli juuri oikea-aikainen kuvio meille kaikinpuolin. Hiljalleen sain kesytettyä tuota kiituria, uskaltauduin itse liikkumaan rohkeammin sen kanssa ja löydettiin yhdessä tekemisen iloa ja päästiin nauttimaan kehittymisestä, jota kautta onnistumisetkin monella tapaa lisääntyivät. Aloitettiin kisaaminen vuoden alussa, noustiin kolmosiin ja kohokohdaksi voitanee sanoa Englannin reissun erinomaisesti sujuneet radat ja hyvät sijoitukset mega isoissa luokissa. Nuo jäivätkin meidän viimeiseksi kisoiksi tälle vuodelle (eikun höpöhöpö,kisattiinhan me elokuun lopussa vielä Janakkalassa) kunnes Pasi siirtyi Pirkon ohjaksiin syyskuun alusta. Muutamia nollia olimme ehtineet Pirkon kanssa kolmosista kerätä ja sertejä kanssa, mutta Pasi on jatkanut vakuuttavasti sen kanssa tuon jälkeen. Hiljalleen niiden yhteistyö on kehittynyt ja nyt sitä on varsin mainiota katsella ja hyvällä mielellä kannustaa. Pasi saakin jatkaa Ipsun kanssa nyt niin kauan kunnes olen taas itse pelikunnossa. Luultavasti Pasi osallistuu Pirkon kanssa ensi kesän arvokisoihinkin, jos tietysti saavat tulokset kasaan.

Ava on ollut terveenä ja tehnyt agilityä tasaisen varmasti. Osallistuttiin tänäkin vuonna sen kanssa arvokisoihin, joista kotiintuomisena oli SM-joukkue pronssia Imphan joukkueessa. Ehdottomasti tuo oli yksi kesän kohokohdista ja olihan se tietty hienoa jakaa tuo hetki Pasin ja Pahkiksen kanssa. Ja toki myös Jennin ja Wenlan, jotka ovat tulleet tutuiksi kun ovat treenanneet meidän vetämissä ryhmissä. Muuten Sussu on tokoillut hiukan ja saihan se koulutustunnuksen TK1 kun sain jopa ilmoitettua sen kokeisiinkin. Hetkellisesti innostuin ajatuksesta, että voisin tokoilla enemmänkin sen kanssa, mutta näyttää tuo into johonkin takavasemmalle liuenneen. No nyt olen kyllä hiukan kaukkareita tehnyt joten liekkö uuden innostuksen alkua havaittavissa?

Pahkiksen ja Pätysen vaiheista Pasi kertonee ehkä omassa blogissaan enemmän, jos sitä joskus vielä päivittelee ;) Mutta mun näkökulmasta heille on kuulunut hyvää ja huonoa. Pahkiksen tilanne nyt loppukesäsätä lähtien on surullinen tarina, eikä se siitä muuksi varmasti muutu. Kaikesta huolimatta se on mahtava ja super-rakas koira monella tapaa ja nautitaan sen hölmöilystä joka päivä- välillä enemmän ja välillä vähemmän. Pätynen on mennyt agilityssä hurjasti eteenpäin ja väläyttelee ajoittain tosi hienon näköistä menoa.  Sen lonkkakuvaustulokset nyt voidaan laittaa kategoriaan "pöh ja höh", mutta tärkeintä tietenkin, että syy tuloksiin oli se mitä oli, joten sen kanssa voi harrastaa oikein hyvillä mielin. Ja siitä on kasvanut kyllä sellainen hurmuri joten se saa anteeksi ihan vaan sillä kaiken muun, jos nyt jotain tarvetta sillä olisi asioita anteeksipyydellä.

Esa-kissa sai vuoden aikana muutamia kolhuja, lähinnä kait fyysisiä, sillä tuskin mikään sen itsetuntoa heikentäisi. Tekevälle ulkokissalle kait sattuu ja tapahtuu, onneksi ei mitään pahempaa. Johonkin oli jäänyt kiinni ja saanut aika vekit, mutta enemmän tuskaa asia taisi aiheuttaa meille, jotka sitä yrittivät lääkitä.. Nivelrikkoa siltä löytyi, mutta se on kuulemma tyypillistä ikääntyvillä kissoilla ja onhan tuollakin jo ikää pian 14 vuotta. Ikä alkaa hiukan näkymään Esassa niin, että se on entistä mukavauudenhaluisempi. Kotona lämpimässä on mukava kölöitellä ja saada ruoka valmiiksi tapettuna nokan eteen. Tosin saalistaahan se edelleen ja pitää huolen, että asia ei jää meiltä huomaamatta. Tuo raadot näytille ja pasteeraa niiden vieressä samalla ylpeänä maukuen.

Mutta monta kivaa reissua, treeniä, hetkeä ja tapahtumaa on taas takanapäin, eikä nää tähän ole loppumassa. Toki mukaan mahtuu myös niitä tylsempiä juttuja, mutta se on elämää se. Hyvillä mielin siis joulun viettoon ja siitä uuden vuoden odotukseen. Kiitos kaikille kavereille tästä vuodesta, että teitte siitä loistavan ja kiitos koirien kasvattajille juuri meille sopivista sesseistä :)

rakastunut supersankari

Supersankari on kotona taas. Rakkaus riipii sen rintaa, eikä se pääse niihin hommiin johon se väittää luontoäidin sen luoneen. Pirkko on hankalasti tavoitettavissa muutamastakin syystä. Se on aina portin toisella puolen ja ne pienet hetken kun pääsevät naamakkain valvotusti se sylkee tulta päin supersankaria. Toisaalta se on juonikas narttu, sillä toisella hetkellä se jatkaa filirttailuaan, joka ylläpitää supersankarin intoa päästä vielä tavoitteeseensa. Supersankari on yrittänyt harjoitella h-hetkeä varten myös Esa-kissan kanssa, jonka yhteistyö ei riittänyt alkua pidemmälle. Turpaan tuli niin, että hetken kirveli. Avaakin pienimies on yrittänyt, mutta silläkään ei vaikuta olevan samanlaista tahtotilaa tuossa asiassa kuin supersankarilla. Pahkis on tuijottanut supersankaria niin murhaavasti, että on säästynyt sen moisilta yrityksiltä. Voi Pätmän raukkaa, vähän huonolle näyttää nyt tämä tilanne sen näkökulmasta.

Eilen oli aika hauska ilta. Jari piti treenien sijaan gambler-kisat, jotka sujuivat Pasilta ja Sussulta hyvin. Keräsivät hirmupotin pisteitä esteiltä, mutta ahneena eivät ehtineet suorittaa gambler-ruutua annetussa ajassa joten siitä mahtipisteet jäivät saavuttamatta. Tuosta sitten poikia uittamaan Hyvinkäälle. Hulluja sanon minä.. Pahkis kiljuu kuin apina kun on niin loistokivaa ja kummankin silmät pyörivät kuin hurrikaanit. Parasta olis tietty vetää hirveitä pommeja veteen, kiivetä liukkaimmasta kohdasta altaan reunalle ja juosta täysiä uutta vauhdinottoa varten. Allekirjoittaneen hermorakenne ei meinannut kestää tuota, mutta onneksi tilanne saatii hiukan paremmin hallintaan ja lopuksi pojat uivat vuorotellen asiallisemmin (pahkiksen kiljuntaa lukuunottamatta). Nyt näyttävät ihan korneilta kun saivat kaupanpäälle shampoopesut. Molempien tukka on niin tuuhea, että ovat ihan pöljännäköisiä.

Tässä istun ja kirjoitan tätä, vaikka olisi tuhat asiaa tehtävänä tälle päivälle. Kaippa se on vaan ryhdistäydyttyvä ja lähdettävä liikenteeseen. Ai niin, pakko vielä kertoa, että oltiin ekassa perhevalmennuksessa Pasin kanssa. Ollaan varmaan vähän kieroutuneita, mutta onnetonhan se oli. Mulla meni koko aika naurua pidätellessä, vaikka aiheet eivät nyt niin humoristisia olleetkaan. Pasinkin ilmeet paljastivat, että huonoja vitsejä silläkin änki alitajuntaan. Asian jos vetää nopeasti yhteen niin tiedossa on virtsankarkailua, peräpukamia, suonikohjuja, selkäkipuja ja univaikeuksia. Ja tärkeintähän kaikessa olisi se, että äiti liikkuu raskausaikana noin sata tuntia aktiivisesti joka päivä, sillä tutkimustenkin mukaan näistä liikkuvien äitien lapsista kasvaa kielellisesti, motorisesti ja kognitiivisesti päteviä lapsia. Voi meidän vauva rukkaa siis, vähän on huonot lähtökohdat sillä. Eikä tuo minunkaan roolini kovin aurinkoiselta näytä tuon saadun informaation valossa. Selkäkivut ja univaikeudet onkin jo rantautuneet joten noita muita vaan odotellessa ;) Mutta jotain loistavaakin. Kävin eilen lääkärissä ja kaikki näytti oikein hienolta. Ylimääräinen mahassa matkaaja eli tuo myoomapallero oli ilmeisesti jopa vähän pienentynyt ja istukan kanssa olivat nyt paremmassa sovussa keskenään. Vauva oli jo yli kilon painoinen ja vastasi täysin sitä, mitä kuluukin. Siellä se poikittain köllötteli ja touhusi jotain tarpeellista. Koska vointi on nyt niin paljon parempi niin ensi viikola töihin. Muut iloitsee siitä, että vapaat alkaa ja minä tavallaan siitä, että pääsen töihin. Hullunkurista tavallaan. Toivotaan nyt kovasti, että töissä olo onnistuu, eikä vointi enää menisi normaaleja raskausjuttuja lukuunottamatta hankalammaksi.

Mutta nyt hommiin!

Onnea Pirkko kolme vuotta :)

Voi ihme. Niin se aika vaan rientää hurjaa vauhtia. Äsken tuo oli ihan pieni pikkuPirkko ja sillä oli koko elämä vasta edessä -  ja nyt se täyttää tänään jo kolme vuotta. 

https://www.facebook.com/photo.php?v=10150112773118703&set=vb.790188702&type=3&theater

Nuo vuodet sen kanssa ovat tehneet muhun vaikutuksen. Sain koiran, joka on tuonut niin paljon iloa elämään, että koiralta ei enempää voisi toivoa. On se tuonut ajoittain harmaitakin hiuksia, mutta se on elämää se, eikä onneksi olla painittu vakavien asioiden parissa kuitenkaan.  Kiitos Saijalle tästä huippuPirkosta ja onnea myös koko sisaruskatraalle synttäripäivänä :)

                                              . 

no onkos tullut kesä jo talven keskelle?

Käytiin eilen Turussa treenailemassa Misan järkkäämässä Elinan koulutuksessa. Kiitosta vaan Misalle syksyn koulutusten järjestämisestä! Rata oli aikamoisen vauhdikkaan näköinen setti, oikein hauska kerrassaan. Mukana oli monen ikäistä menijää konkareista keltanokkiin. Siis koirista puhun. Mieleen jäi tällä kertaa erityisesti Anjan söpö pentu ja tietty kestosuosikki Repsa, joka tekee niin helpon näköisesti aina kaiken Raisan kanssa. Ja Seppo kirmasi niin kovaa Donnan kanssa. Ja sitten tietty puolueellisesti Pasi ja Ipsu-tupsukki  ja niin no, kaikki muutkin :) Kävin myös kyyläilemässä naapuriradan päteviä koiria ohjaajineen. Kylläpäs vaan meno näytti mukavalle ja hienolle. Tahtoo itsekkin taas kirmaamaan! Jaksaa, jaksaa, jaksaa odottaa...

Pirkolle tuo 20minuuttia on kyllä liian paljon. Kumpa sen muistaisi ja jakaisi sen treeniajan puoliksi. Se on sellainen hullu, että ei anna tuumaakaan periksi vauhtinsa kanssa, vaikka kuinka hapottaa. Eihän tuo meinaa jaloillaan pysyä tuollaisen setin jälkeen ja silti vaan menis ja menis. Rimathan sillä alkaa tippua hiljalleen, eikä jaksa vääntää itseään enää käännöksissä. Turhien virheiden kierre tuosta vaan syntyy joten ehdottomasti olisi parempi lopettaa ajoissa tai pitää tauko. Onneksi Elina huomaa Pirkon väsymisen ja ehdottaa ajoissa taukoa tai treenin lopettamista, vaikka aikaa olisi vielä jäljellä. Joskus on äärirasittavaa kun itse huomaa koiransa olevan jo hapoilla, mutta kouluttaja ei asiaa tunnu ymmärtävän, eikä arvosta ohjaajan halua lopettaa harjoittelua tuon takia. Aivan turhaa neuvottelua, virheitä ja pahaa mieltä saa asiasta.

Sylkkäreitä tarvisi aina vaan vahvistaa Pirkon kanssa. Se hiffaa ohjauksesta, että mihin suuntaan sen halutaan tulevan, mutta karkaa kyllä liian aikaiseen ohjauksesta pois. Keppien sisäänmenossa saivat myös jotain sössiä aikaan. Tuossa vaihessaa Pirkkis oli jo vähän poikki, mutta onhan tuo kompastuskivi, mitä sitä selittelemään. Niitä tarvii myös treenata nyt parempaan kuntoon. Onneksi alkuun teki niitä ihan oikein, virheet tulivat väsymisen myötä. Muuten menivät hienosti tai peräti loistokkaasti jos multa kysytään. Eikä Pasilla näyttänyt edes olevan kummempi kiirus radalla. Toivottavasti meidän lapsi perii isänsä nopeuden ja äitinsä viisauden.. :)

Pätmänillä menee kuulemma hoitopaikassa hyvin. Makaa sylissä alvariinsa ja nukkuu kylkikyljessä yöt. Onhan se sellainen perskärpänen kun aina haluaisi olla lähellä. Ei ole myöskään tehnyt mitään pahojaan, vaikka viettääkin  päivät valtoimenaan koko asunnossa. Meillähän ovat pirkon kanssa teljetty päivisin koirahuoneeseen. Lähinnä se taitaa olla tuo Pirkkis, joka puuhailee. Tai ehkä sekään ei enää nykyisin puuhailisi, mutta kun nyt hyvin menevät tuolla huoneessa niin menkööt.

Pirkkis haluaisi tehdä Pahkiksen kanssa lapsia. Harmillisesti vaan Pahkiksella ei ole tarvittavaa kalustoa moiseen, eikä sillä näytä olevan myöskään tilannetaju ihan kohdillaan. Sen mielestä Pirkko on jotenkin vinkeä kun haluaa leikkiä vähän hassuja leikkejä ja työntelee takamustaan sen naamalle koko ajan. Pahkis on ratkaissut asian tarjoamalla omaa peppuaan Pirkolle samanlainen vinksahtanut ilme naamallaan.. Noista saisi hyvän videon kuvattua, ihan pöljännäköistä meininkiä.

Tää viikko olis ehkä viimeinen saikkuviikko ennen äityislomaa jos olotila pysyy näinkin hyvänä. Reilun kuukauden vielä pukkaisi töitä ennen tuon äityisloman alkamista. Ai kamala kuinka aika menee nopeaan. Ehkä turnauskestävyyttä pitäisi koetella tällä viikolla jo vähän enempi niin näkisi vähän, miten kroppa aktiivisuuteen reagoisi. Ainakin pitäisi joululahjaostokset tehdä sekä hankkia se uusi työpöytä vihdoin ja viimein. Joululaatikot pitäisi tehdä pakastimeen ja joulusiivouksenkin voisi hoitaa nyt alta pois. Kyläilyä olisi myös tiedossa ja kaikenlaista pientä muutakin. Pitäisiköhän niitä tavaroita vauvaakin varten alkaa hiljalleen hankkimaan. Kunpa vaan ulkonakin alkaisi näyttää enemmän talvelta niin pääsisi paremmin tunnelmaan. No jospa tästä laittaisi joululauluja soimaan ja aloittaisi siivoilemaan. Ehkä se joulunrauha ja tunnelma sieltä taas tupsahtaa tämänkin eukon mieliin.  

villi-Ipsu

Pirkko oli hiukan villikko torstain treenilöissä. Kiljahteli menemään hiukan holtittoman oloisesti ja tiputteli myös rimoja. Pitkien välitävetojen kanssa Pasilla oli pulmia sen kanssa. Hyppäsi iljettävästi myös päin yhtä siivekettä- hui ja yök. Välillä muuten näyttää siltä, että jotkut asiat ovat hankalampia koirille noilla sporttiksen lähes huomaamattoman pienillä siivekkeillä. Tilanteet tulee niille nopeampaan eteen kuin yleensä ja ajautuvat liian lähelle tms. Mutta samanlaiset pikkusiivekkeet ovat myös smartilla, joita usein arvokisoissa näkyy, joten hyvää treeniä totutella elämään niiden kanssa. Kepeille Raisa oli keksinyt haastetta tiukan sulkukulman kanssa ja päällejuoksua kera persjätönkin piti tilanteessa kestää. Sisäänmenot sujuivat hyvin, mutta kepeillä pysymisestä Pasi joutui hiukan neuvottelemaan Piken kanssa. Loppuviimeiksi jäi sellainen fiilis tuon neidin mielentilaa katsellessa, että liekkö juoksut tärppipäivineen tekee siitä vähän tunteikkaamman. Ja tosiaan kun noita rimojakin tuli alas enemmän kuin yleensä. Eipä tuo yleensä pahemmin tiputtele niitä. Tai no joo, justiinsa sillalailla sillöin tällöin tiputtaa, mitä on vaikeaa saada nollatoleranssiin. Mutta että tiputtaisi putkeen kolme hyppyä niinkuin tuolla teki. Enpä muista moista tapahtuneen sitten junnuaikojen.

Ylitin itseni ja koskin äsken raakaan lihaan ruuanlaittotarkoituksessa. Raa'at kalat ja lihat ovat yök juttuja mulle ja nuo vaiheet ruuan laitossa Pasi saa yleensä hoitaa. Täytyypä toivoa, että en turhaan uhrautunut tuota pataruokaa kokatessa. Pata on  vain kerran käytetty ja jo viimeksi totesimme, että se olisi pitänyt käsitellä paremmin ennen käyttöönottoa. No enpä muistanut. Ehkä ruoka maistuu pitkään haudutetulta valurautapannulta. Nam.

Huomenna Elinan treeneihin Turkuun. Pasi treenailee Pirkon kanssa ja sitten tuo neiti torttu saa jäädä pienelle tauolle.

höpöhöpinää vain

mikäs ihme se tämä tämmöinen juttu on, joka tulee ja rupee pilaamaan valkoista joulua? Ulkona on niin pirun liukasta, märkää ja lämmintä... Ällöä sanon minä. Huomenna on joku myrskykin kuulemma  jälleen jalkautumassa suomen päälle. Ja eilen oli kuulemma Kokkolan suunnilla ollut jotain +8 astetta? Oikeesti, joulukuussa?

Mä sain näperreltyä joulukortteja jonkinmoisen pinon eilen valmiiksi. Niistä tuli kauniita, vaikka itse sanonkin. Niitä väsäillessä, jouluradiota kuunnellessa ja joulutorttuja syödessä ja valmistaessa tuli mieleen, että aika ainutlaatuista aikaa elelen. Liekkö enää tälläistä aikaa tuleekaan ihan hetkeen kun voin itsekseni näperrellä kaikessa rauhassa monta tuntia putkeen?`Taitaahan se niin olla, että tuleva pieni ihminen muuttaa joitain asioita. Mutta onneksi se tuo tullessaan paljon iloa ja onnellisuutta joten ei tässä mitään ahdistusta ole oman ajan menettämisen suhteen ilmoilla kuitenkaan. Se on muuten  aikamoinen pyörijä. Autossa oleminen saa sen erityisesti pillastumaan ja usein se touhuaakin ihan villinä automatkan ajan. Nyt se on myös ruvennut aamuvirkuksi ja usein herätessäni huomaan sen hyörivän mahassa innokkaasti.  Ja toki myös ruuan jälkeen ja kun menen lepäilemään ja ihan muutenkin vaan. Se on kyllä hassua tämä tälläinen, olla raskaana. Eipä sitä taida ehkä ymmärtää ennenkuin omalle kohdalle sattuu.

Käytiin Avan kanssa tänään Johannalla hoidettavana. Avan selkä ja lonkkien koukistajat olivat kireenä, mutta ainakin nyt näyttää paremmalta sen asento ja liike. Mulla kanssa ranka tuntuu joustavammalta ja olo on parempi. Yritän nyt tsempata ja muistaa ylläpitää parempaa ryhtiä. On tuo hartialinja melkein huomaamatta alkanut painumaan kasaan ja leuka työntyy eteen. Tätä menoa saan kohta kauhean niskapahkan ja itseni tosi kipeeksi.

Pirkko on jo ihan tyrkky. Liekkö aloittanut juoksunsa salakavalasti jo aiemmin, sillä hassua olisi jos jo näin aikaisessa vaiheessa olisi muuten tuollainen. Pätmän jos tulee lähelle niin sen laittaa hännän kaarelle, selän kasaan sekä tyrkkää torttunsa ihan  tyrkylle. Pienen miehen silmät on selällään ja se olisi ihan valmis supersankaritekoihin joten nuoripari elää nyt erillään hetken aikaa. Ja pätynen lähtee huomenna hoitoon pahimpien aikojen ajaksi. Onni on innokkaat sisarukset, jotka koiria haluavat itselleen hoitoon.

Tänään illalla sporttikselle treenailemaan. Ai niin, Pasi treenasi Niinulla Pirkon kanssa tiistaina. Vaikeita keppijuttuja oli ollut, mutta Ipsu teki ongelmitta ne. On se sellainen vekkuli tuo Pirkkolissu kun kisoihin säästi moiset keppisekoilut...

pienen pojan pienet tassut

Pätmän rukassa on yksi vika. Onneksi vain yksi niin kestetään tämä tappio :) Sillä on raukalla vähän onnettoman pehmeät anturat. Ne on pienet, sievät ja pehmeät. Sellaiset kissantassut, jotka paheksuvat kovia ja karkeita alustoja. Ihan pikkuisena sillä tahtoi hiekkapohjaisessa hallissa kirmatessa ärtyä tassunpohjat, mutta sittemmin ovat kyllä kestäneet sen jo varsin hyvin. Nyt kuitenkin ilmeisesti karkea lumi teki tepposet ja poika sai kaksi ikävän isoa halkeamaa varpaisiinsa. Toivottavasti noista ei tule suurempaa riesaa, sillä aikoinaan haavojen parantuminen kesti muistaakseni aika pitkään. Tai aukesivat aina helposti uudestaan kun joutuivat karkealle pohjalle. Toivottavasti nyt vältyttäisiin samalta oravanpyörältä. Kaippa lisäämme hälle vähän öljyn määrää ja pidämme tassut tossuissa toistaiseksi. Jos jollakulla on muita vinkkejä tassujen kovettamiseksi niin otamme ne ilolla vastaan.

Pahkis lähti tänään hoitoon muutamaksi päiväksi. Se sai tärkeän tehtävän lähteä viettämään laatuaikaa mun siskon luokse, jolle iski koirahoitokuume. Mä luulen, että Pahkis suoriutuu tehtävästään kunnialla. Reippaana poikana se lähti reppu pakattuna liikenteeseen. Vähän ikävähän sitä heti tuli. Tarkoituksena olis tehdä vaihtarit viikonlopuksi Pätysen kanssa. Se alkaa olla jo sen verran kiinnostunut herkkupylly Ipsusta, että säilyttänee paremmin mielenrauhan ja eturauhasen koon jos pääsee raikkaampien tuulien ääreen. Se on muuten hassua, miten kolme koiraa on niin paljon vähemmän kuin neljä. Vaikka neljäkin on hyvä määrä ja varmaan paljon vähemmän kuin viisi.

No niin, jospa tää oli tässä ny tällä erää.

mitä jos kuitenkin?

Mukava reissu Seinäjoelle on nyt takana. Majoituspaikka oli valloittava. Talo oli seiskythenkinen sisustukseltaan, mutta iso, halpa ja toimiva ja isäntäväkin oli kerrassaan ystävällisiä. Tuonne Ilomäen maatilamajoitukseen peukutukset ja suositukset jos on tarve majoittua lähellä seinäjokea. Ja seurahan oli taattua laatukamaa myöskin. Naureskelua, höpöttelyä ja paaaaaljoooon ruokaa. Niin paljon ruokaa ja napostelua, että hiukan meni toipumiseksi mahan kanssa moisesta ähkystä. Kisatkin olivat kerrassaan mainiot. Halli pohjineen ja lämpötiloineen oli sopiva, radat kivoja profiileiltaan ja tunnelma muutenkin passeli. Autot mahtuivat hyvin parkkiin, puffa pelasi ja lenkkeilymaastot olivat käden ulottuvilla. Ilma oli sopivan talvinen, ei liian kylmää, eikä koleata joten sekin suosi meitä. Lauantaiaamuna kun ajelimme kauniissa talviaamussa kohti kisapaikkaa ja kuuntelimme jotain ylenkavanaa, jossa mummelit lähettivät terkkuja lapsenlapsilleen tai muille tutuille sekä katselimme kauniita pohojanmaalaisia torppia jouluvaloineen niin jotenkin tuli itselle sellainen rauhallinen ja hyvä olo. Ehkä nuo pohjalaiset sukujuuret vaikuttavat siihen, miksi mulle tulee rauhallinen ja hyvä olo noissa maisemissa.

Pasi pääsi kisaamaan molempien tyttöjen kanssa, perjantaina kolme ja lauantaina kaksi starttia molempien kanssa. Tuloksia katsellessa Sussu loisti näissä kisoissa. Viidelta radalta kolme nollaa ja sijoituksetkin jotain ihan hyviä 3-5 mä luulen, joka radalta. Ei maailman näyttävintä ja nopeinta, mutta oikein hyvää Ava-agilitya ja kiva oli huomata, miten Pasi on päässyt senkin elukan rytmityksiin hyvin jo kiinni. Pirkon kohtaloksi koitui näissä kisoissa kepit. Kahdeksan keppivirhettä neljältä radalta ja yhdeltä radalta yksi rima. Selvästi tuomari oli hakenut ratoihin vaikeutta kepeiltä näissä kisoissa ja onnistui siinä hyvin. Toki hyvät keppiosaajat selvittivät nuo helposti, mutta aika monelle tuli kuitenkin virheitä. Ja tiedetään se, että nuo kepit osaavat olla Ipsukin kompastuskivi ja helposti virheet alkavat toistaa itseään jos niitä tulee. Niinpä nyt keppitreeniä Pirkolle ja Pasille. Eipä se näissä kisoissa muusta juuri ollut kiinni. Aivan huippuhienoa menoa tarjosivat joka radalla ja saivat minut aivan liikuttuneeksi. Kuten sai myös Ava, luottoSussu parhaimmasta päästä.

Tässä Pirkon menoa kisoista (avan radat harmillisesti vielä meiltä uupuvat):

pe hypäri:
http://www.youtube.com/watch?v=YQlaQOqYY_Y&feature=youtu.be

pe agirata:
http://www.youtube.com/watch?v=gEWYC2qV29k&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ

lauantain radat:
http://www.youtube.com/watch?v=aijSfhYX6xk&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ

Siellä radanreunalla raskaushormonien vallassa istuessa mieleen juolahti ihan hassuja ajatuksia. Mitäs jos kuitenkin Pirkolle tekisikin ne pennut? Ehkä jokaisessa sessessä on ne huonot puolensa, mutta onhan tuo vaan kertakaikkisen hieno ja mahtava koira, tuskin kuitenkaan huonoin yksilö äitikoiraksi? Ja jos kerran siitä itsellemme pentu haluttaisiin, niin eikö tuossa ole jo pari hyvää syytä astutukseen? Toivottavasti joku muukin siitä itselleen pennun haluaisi, sillä kovin montaa pupsia ei tähän talouteen voisi siitä kyllä jäädä.

Saijalle kiitos jo siitä, että lupasi auttaa tässä projektissa. Niinkuin oon aiemminkin sanonut niin apuja todella tarvin uroksen etsimisessä, sillä en ymmärrä lainkaan tarpeeksi asiasta ja mun verkostot ulkomaille on vähäistäkin vähäisemmät. Tiedän toki minkä tyyppistä urosta haluaisin, mutta mitä kenenkin taustoissa sitten on riskinä (ja pirkon linjoissa myös). Huh, kamala selvitystyö minusta ja jonkun toisen mielestä taas varsin mielenkiintoista. Onneksi meitä on moneen junaan ;) mutta muuten uskon kyllä vakaasti, että projektista selvitään.

Ajankohta nyt on auki riippuen siitä, miten asiat kulkevat eteenpäin.  Se aloitti nyt juoksun ja edellisen juoksun väli oli sellainen vajaa 6kk, joka onkin sille tyypillinen väli. Seuraava juoksu tulee siis kaiketi heti alkukesästä. Vuosi sitten juoksi myös joulun aikaan ja siitä seuraava juoksu alkoi kesäkuun lopussa eli jotain tuollaista. Jos saa osallistumisoikeuden ens kesän arvokisoihin niin niihin kyllä haluaisin sen osallistuvan joten jos menevät hankalasti päällekkäin niin sitten astutus luultavasti siirtyisi vuoden päähän. Sitten täytyy vähän vielä ottaa huomioon mun tuleva leikkaus. Ja löydetäänkö sitä urosta jne. onhan tässä asioita. Ja mitäs jos mieli vielä muuttuukin? Pirkko on rakastakin rakkaampi niin kauhea jos sille vaikka sattuisi jotain pentuprojektissa. No harvinaistahan tuo onneksi on.

Mutta ihmetellään ja kahtellaan. Nyt jo kauhea syyni päällä eri urosten suhteen joten tästä saan mukavaa virikettä sairaslomapäiville :)

ihanasti suppea Pirkkoliisa

Käynnistymisvaikeuksien takia herätelläänpäs tätä tyyppiä käyntiin ja vauhtiin nopean päivityksen avulla. Suurena suunnitelmana olis tehdä inventaariota eteiseen ja ihmetellä parittomien ja kulahtaneiden hanskojen ja pipojen kohtaloita. En ymmärrä, mihin meillä mokomat häviää. Tuntuu, että jokin vetää niitä puoleensa, jokin muu kuin se laatikko, missä niitä säilytetään. Tai niitä..hmm siis toista osaa hansikasparista. Toinen parista kyllä löytää tiensä laatikkoon. Inventaariota pitäisi jatkaa myös takkivarastoon. Olisikohan jo aika luopua niistä takeista, jotka ovat odottaneet vuosia korjaukseen pääsyä..? Tai laittaa eteenpäin ne takit, joita ei vaan tule koskaan pidettyä. Kyllä kait olisi, että saadaan kaappeihin tilaa.

Pirkko suppeilee. Voi luoja sentään kuinka koirasta voi tulla ahdasmielinen ennen juoksua. Kumpikaan pojista ei saa vilkaistakaan sitä saati sitten tulla haistelemaan sitä. Se ilmaiseen ajatuksiaan varsin selvästi paljastamalla koko hammaskalustonsa esille. Ja usein yrittää varmistaa vielä asian kävelemällä hetken poikien perässä hampaat irvessä. Ihan hiirenhiljaa, eikä nyt onneksi tuota kummempaa uhoa, mutta näyttää kyllä noin hurmaavaksi koiraksi ihan kamalalta akalta. Aamulle se nukkui sängyn alla ja ärsyyntyi kun muut heräsivät. Murisi siellä itsekseen kun pojat kömpivät ylös ja alkoivat jotain peuhaamaan. Muutenkin se käyttäytyy kuin satavuotias nivelrikkoinen vanhapiika. Kun sitä huutaa pihalta sisälle se kävelee hiljaa nyrpeän näköisesti sisälle ja kömpii johonkin omiin oloihinsa. Ja tätä nyt on tiedossa seuraavat mitälie kymmenen viikkoa. Toki parhaiden päivien aikana muuttuu hetkellisesti rivo-Riitaksi ja yrittää paritella vinksahtanut ilme naamallaan vaikka Esa-kissan kanssa paremman puutteessa. Ja sitten alkaa se juoksun jälkeinen depis ja herkkyys. Koiraparka pahoittaa mielensä jos sille meinataan edes sanoa jostakin ja yleensä myös tuolloin maailmasta kaikenkaikkiaan tulee asteen verran vaarallisempi sen mielestä. Tällöin pihan puskissa voi piileksiä kummituksia ja vastaantulevat ihmisetkin saattavat muuttua sen mielestä potentiaalisiksi koirantappajiksi tai miksi lie. Tokihan se juoksee nipinapin naftisti kuuden kuukauden välein, jotta saamme nauttia näistä sen parhaita puolista usein. Liekkö se pitäisi sterkata ihan vain näiden syiden takia. Pitäisi varmaan. Toisaalta joku pieni osa minusta sanoo, että älä vielä, odota hetki, sillä saatat katua sitä myöhemmin. Kuunnellakko nyt tuota pientä sisäistä ääntä vai ei. Kas siinä pulma. Toisaalta kun siinä on ne miljoonat hyvät puolensakin ja ottaisin siitä ainakin itse mieluusti pennun jos iki maailmassa sille sopivan miehen löytäisin. Kauhea homma vaan ihmiselle, jolla ei ole sisäsyntyistä kiinnostusta tutkia eri sukulinjoja (edes omien koiriensa..). No, onneksi tämä ei ole tämän päivän tai hetken asia päättää yhtään mitään minnekkään suuntaan.

No niin, nyt jos tästä hiukan ryhdistyisi ja siirtyisi tuo päivän askareen kimppuun.  

Joulukuu :)

Joulukuu, ihanaa. Se on mulle vähän sellainen henkinen mikälie taitoskohta syksyn ankeuteen. En ole mikään loppusyksyn ihminen (harva kait on..), mutta joulu sen sijaan on juhlista parhain ja ehkä jopa vuodenajoista mieleisin. Ehkä siksi, että tykkään siihen liittyvistä perinteistä ja rakastan jouluruokaa. Kotikin on kauneimmillaan joulun aikaan kaikkine valoineen ja koristeineen. Ja joulun jälkeen alkaa tammikuu ja tammikuu on toivoa täynnä. Päivät pidentyvät ja hiirenhiljaa voi alkaa odotella kevättä. Harmi, että tänä vuonna Affis jää väliin. Se on yleensä ollut sellainen mukava lisä vielä alkuvuoteen.

Pättis kävi tänään osteopaatilla kun ei ole vuoteen käynyt missään.. kerran junnuna se katsottiin, mutta se onkin ainoa kerta se. Vähänhän se tuolloin alle vuotiaana mitään teki kun oikeastaan alkoi kunnolla treenata vasta viime kesänä. Nyt onkin tykittänyt senkin edestä sen jälkeen joten hyvähän tuokin oli katsoa nyt läpi. Eikä turhaan menty. Ei nyt mitään katastrofaalista ja reagoi hoitoon hyvin. Käsiteltävää kuitenkin riitti rangan ja rintakehän alueella. Eihän se ihme ole, että kropassa näkyy urheileminen ja eipä tuo arjen touhuissakaan kaikista varovaisin ole. Miksi oi miksi pitää juosta niin usein kahtasataa ja samalla katsella esimerkiksi taaksepäin..? Ja onhan tuo agilityssä mennyt sekaan ja vaikka mitä kun ei sielläkään sitä voi varovaiseksi haukkua. Mutta sellaista se nuoren ja aktiivisen koiran elämä taitaa usein olla.  Tekevälle sattuu.

Pahkis parka satutti äsken huonomman takajalkansa lenkillä. Pöljä juoksi vauhdilla metsässä ja katsoi juuri väärällä hetkellä vääriä asioita (takana juoksevaa Avaa). Kolautti kinttunsa, eikä hetkeen astunut sillä kunnes hiljalleen kai kipu hellitti ja päästiin könkäten autolle takaisin. Annoin nyt vähän tuhdimmin kipulääkettä sille ja täytyy pitää sitä silmällä ja levossa taas hetken. Voi sitä parkaa. Kumpi saisi annettua sille joululahjaksi uudet lonkat ja kintereen.

Pirkkis on pihdannut juoksuaan toistaiseksi. Kumpa vielä panttaisi sunnuntaihin saakka. Pidätämme hengitystä siihen saakka. Olishan se kiva jos Pasi pääsisi kisaamaan molempien tyttöjen kanssa. Varmaan ihan mukava reissu tiedossa taas Syvänperien kanssa. Itsenäisyyspäivälle on pohdittu jo menuut valmiiksi eli tiedossa vähintään hyviä syömisiä ja hyvää seuraa. Toivotaan toki, että kisoissakin homma kulkisi.