pysähtyykö vai ei, kas siinä pulma.

Tuhlataanpas pieni hetki aikaa kontaktiasioiden ihmettelyyn. Se on kyllä aihe, joka on monella eri tapaa ihmisten mielissä ja joiden eteen nähdään valtavasti töitä. Tai ollaan joskus tehty töitä ja ajatellaan sen kantavan loppuelämän. Tai nähdään valtavasti töitä omassa päänupissa, mutta treenimäärät koiran kanssa ovat vähäiset. Tai treenataan koiran kanssa valtavia määriä ilman, että asiaa omassa mielessään kummemmin analysoi. Tai ei olla nähty ollenkaan töitä ja ollaan joko tyytymättömiä asiaan tai hyväksytään heikko osaaminen. Tai tehdään tasaisesti töitä ja nautitaan hyvästä osaamistasosta.  Tai ollaan tyytyväisiä koiran osaamistasoon kun ei oivalleta, miten paljon parempaa se voisi olla (ei kait sinällään huono vaihtoehto jos koira ja omistaja ovat tähän tyytyväisiä). Tai vaihdellaan metodeja kuin sukkia. Tai, tai, tai..

Ite koulutellessa ja kisoja ja treenejä katsellessa tulee törmättyä kyllä monenlaiseen kontaktiosaamiseen ja ehkä suurimmat epäreiluudet tai epämääräisyydet tuntuvat usein liittyvän juuri noiden maagisten kontaktiesteiden suorittamiseen. Koiralta vaaditaan johdonmukaisuutta ja täydellistä suorittamista, vaikka itse ei kyetä lähellekkään sellaiseen. Koiran kyllä pitäisi juosta miljoonaa, ottaa alastulot ja lähteä vasta suullisesta luvasta heti täydellisesti fokusoituen seuraavalle esteelle. Aina, iänkaikkisesti ja aamen.  Tai erityisesti niissä tilanteissa, joissa me sitä erityisen paljon halutaan, jotta kontaktin jälkeinen elämä onnistuisi ja virheitä vältyttäisiin. Kuitenkin erityisesti tuosta vikasta kriteeristä on helppo tinkiä kun halutaan voittaa. Kun pitää olla nopea voi alastulo olla toki liukkaampi, eikä se kait niin tarkkaa ole, että vasta suullisesti luvasta lähdetään? Kyllähän loistavinta osaamista on sellainen, että koira tietää meidän epämääräisyydestä huolimatta, että onko tällä radalla tärkeintä mennä miljoonaa ja pysähtyä täydellisesti vai tehdä lähes juoksukontaktimainen suoritus. Tokihan juu, onhan ne viisaita. Ja nimenomaanhan niiden tulee ymmärtää, että kisakontakti on usein erilainen (koska halutaan voittaa), mutta silti se pitää tehdä virheettömästi. Ja voi miten tyhmiä koirat ovatkaan kun eivät tuota asiaa tajua vaan menevät epävarmoiksi kontaktisuorittamisen kanssa.

Mulla ei ole todellakaan mitään nopeita vapautuksia vastaan, pakkohan niitä on tehdä, jotta pärjäisi.  Tuo onkin yksi supertärkeä asia, mitä tulisi treenata treeneissä, jotta kriteerit nopeissakin vapautuksissa tulisi loogisesti. Se kyllä ihmetyttää, että miksi tehdä lähes lentäviä vapautuksia (epämääräisillä kriteereillä) aina kisaradoilla, vaikka virheitä olisi jo alla. No, monesti siinä huumassa tulee nautittua vauhdista ja sitten tuollaiset asiat ei tule siinä hetkessä mieleen.

Multa aina välillä kysellään, että miten oon tehnyt Pirkon kontaktit kun ovat kaiketi ihan hyvät. Mikä nyt on sitten hyvä. Voisivat olla minusta paljon paremmatkin, sillä tosi pienillä asioilla ne saa hetkessä huonommaksi. Toki kerron mielusti, mutta uskon, että koiran tempparementti ja muut luonteeseen liittyvät ominaisuudet vaikuttavat paljon myös lopputulokseen. Ja se mikä yhdelle toimii niin ei todellakaan aina toimi toiselle. Yhtä totuutta ei asiassa liene olevan, mutta uskoisin, että jokaisen hyvän kontaktiosaamisen takana on tietyt kriteerit, joista on hyvä pitää kiinni. Hyvä ja sopiva fiilis (koiran luonne vaikuttaa siihen, mikä on sopiva), halu ja tieto siitä, mihin tulee pysähtyä ja loogiset vapautukset.

Meillä tärkein asia on ollut koko ajan, että pysähtyminen ja alastulolla oleminen on kivaa ja siihen ei liity painetta. Haluan, että Pirkko haluaa mennä alastulolle ja että sen ilme on "vapautunut" kun se ohjataan kontaktiesteelle. Tuosta ilmeestä olen hirmuisen tarkka. Kun se alkaa yhtään kiristyä niin tiedän, että sillä on liikaa ajatus seuraaville esteille, jolloin hommaa tasapainotetaan niin, että alastulon merkitystä lisätään, eikä se pääse jatkamaan seuraaville esteille vaan lelulle. Kun sen ilme alkaa pingottua, niin sen vauhti hidastuu, sillä se ei enää ajattele alastuloa niin voimakkaasti. Sille ei siis todellakaan auta se, että hidastellessaan sille tehtäisiin nopeita vapautuksia. Pöh, hidastuu vain entisestään. Tällöin palaan pentu-ja junnuaikaan ja leikitän sitä paljon pelkillä alastuloilla ilman, että menee koko estettä. Teen sitä sen verran, että se haluaa tarjota alastuloilla leikkimistä aktiivisesti. Radalla se useimmiten vapautetaan kontaktilta lelulle, jonka jälkeen sen heitetään pelkälle alastulolle ja jatketaan siitä matkaa. Se, että palkataanko sitä kontaktille vai eteen ja miten nopealla vapautuksella vaihtelee treenin aikanakin. Jännitystä tuo se, että palkkaus on vaihtelevaa. Niin ja 2on2off asentoa fiilistellään myös paljon muualla kuten kivillä ja portailla jne. Olen myös siitä tarkka, että kun teen sen kanssa tuota leikkiä yhdessä niin leikin osa on myös se, että se saa lähteä kontaktilta pois vasta oikeasta suullisesta käskystä. Yksi hauskuus on nimenomaan se, että se odottaa oikeaa käskyä vapautuakseen. Teen siis liikehäiriöitä (oikean näköisiä ohjauksia seuraaville esteille) ja huutelen hämykäskyjä kuten "lelu", "tänne", tulppaani", "kissa" jne. ja vasta kun kuulee sanan "tule" se saa lähteä. Ainoastaan kun se menee itse alastuloille leikkimään (mitä usein tekee) niin saa vapauttaa itseään miten tahtoo. Kunhan mä en liity siihen hetkeen. Usein kun se itsekseen leikkii alastuloilla niin leikistä huomaa, että juuri se vaihe onkin siitä jännä, että milloin se itsensä siitä vapauttaa. Se heittää usein lelun eteensä ja patoaa hetken kontaktilla kunnes vapauttaa itsensä lelulle ja syöksyy tappamaan lelua takaisin alastulolle tai voittajana kirmaa lelu suussaan ympäri kenttää. Uskoisin sen leikkiä katsellessa, että sen mielestä siis hauskinta on, että lelu heitetään eteen ja se saa hetken padota alastulolla ennenkuin syöksyy lelulle. Tuosta olen yrittänyt ottaa mallia, jotta sen fiilis pysyisi hyvänä.

Loppujen lopuksi sanoisin, että se on siinä. Loppu on tullut itsekseen kun on vaan pitänyt huolen siitä, että Pirkolla on halua mennä alastulolle ja odottaa positiivisilla fiilareilla vapautusta. Ikinä en ole sitä moittinut kontakteilla (kieltänyt, heittänyt takaisin), koska luulen, että moittimisen päätteeksi olisin saanut sille vain asteen verran huonoa fiilistä tai epävarmuutta aikaan. Pirkon ongelma on oikeastaan ollut se, että pysähtyy liian myöhään eli venyttää itsensä liian pitkäksi jolloin vain takavarpaat jäävät kontaktille. Tuohon olen puuttunut lisäämällä sille lisäämällä vaikeustasoa hurjalla vedätyksellä ja superpalkoilla kun alkaa korjata asentoa paremmaksi. Muutamia kertoja olen "sulkenut sen" kyykistymällä itse ja lopettamalla hauskanpidon, mutta tuo on niin tappavan tehokas keino, että sen kanssa saa olla varovainen ja käyttää harkiten. Mutta se on takataskussa jos homma menisi sillä överiksi.

Niinpä siis yhteenvetona usein paras vinkki minusta on se, että tarkistetaan koiran fiilis ja se, että se todella tietää mihin tulee pysähtyä ja millä kriteereillä kontaktilta saa vapautua. Jokainen ihmetelköön koiransa kanssa, mitä noista eniten hiertää ja keskittyköön siihen :)

hei ja tämä nyt ihan pysäytyskontakti näkökulmasta. Juoksukontien opettamisesta en ymmärrä melkeinpä mitään, mutta sellainen fiilis on tullut, että hyvien juoksujen opettaminen on paljon herkempää, tarkempaa ja monivaiheisempaa kuin hyvien pysäytysten opettaminen. Ainakin puomilla.

annetaan aikaansaamattomuutta

Mitenhän sitä saisi jotain järkevää aikaan? Sitä on tässä tullut ihmeteltyä. Periaatteessa kun kotona olisi kaikenlaista mitä tehdä, mutta kun toisaalta nuo tekemiset ovat ehkä sillälailla kiikunkaakun, että kannattaako niitä nyt ruveta mun kuitenkaan tekemään. Siis ovat ehkä liian fyysisiä kun pitää mielessä sen, että olen saikulla, jotta lepäisin. Tai sitten ovat muuten vaan jotenkin työläitä ja sellaisia rasittavia juttuja, että niiden aloittaminen on vaikeaa. Mutta kun pihalla olisi siivottavaa, esim. lattiajämät tuosta pihalta pitäisi kantaa perävaunuun ja viedä kaatopaikalle ja varastokin pitäisi siivota, jotta sinne saisi paremmin tavaroita mahtumaan. Ja sisällä pitäisi saada kaappeja siistiksi (mutta se vaatisi uuden työpöydän ostamista ja vanhan ulos roudaamista tai sen mahdollista hyödyntämistä varastossa. ja siis se uusi pitäis käydä ostamassakin). Ulkovaloja (tai jouluvaloiksikin niitä voi kait kutsua?) voisi jo pihalle kaiketa laitella. Sisällä voisi siivota vaatekaappeja, pakastinhuoneen tai vaikka keittiön kaappeja. Ja olisihan noita tärkeitä ja välttämättömiäkin asioita, joita pitäisi hoitaa alta pois kuten äityisrahojen, pakkausten ja mitälie hakemiset ja laskuttamista. Tai sitten jos olisi vaan luova ja näppärä niin miksipä ei opettelisi vaikka kutomaan , askartelisi ajoissa joulukortit tai opettaisi koirille jotain uusia temppuja. Tai etsisi netistä sopivia lastenrattaita vaikkapa? Pesisi ehkä kesätakit ja laittelisi ne talveksi talteen. Niin ja ifoloriltakin pitäisi tilata niitä tauluja ja etsiä niitä valokuvia tauluja varten. Pitäisi pitäisi ja pitäisi...huoh.  Ja mitä sitten teen. No, siivoilen perusjutut, käyn kaupassa, käytän koirat, kyläilen ja lepäilen. Lällyttelen koiria ja ihmettelen mahassa potkivaa vauvaa. Välillä puren vähän huulta kun sattuu ja odottelen, että kohta taas helpottaa. Odottelen Pasi kotiin ja saatan jotain ruokaakin tehdä. Ja sitten kärsin vähän huonoa omaatuntoa kun en saa mitään muuta järkevää aikaan. Jotenkin nyt tätä pohtiessä tajuan, että elämä on kyllä yhtä suorittamista. Ja ilman päivittäistä perussuorittamista (lue töissä käyminen) tulee tarve suorittaa jotain sellaisia asioita, joita on siirtänyt näitä tälläisiä hetkiä varten kun olisi mahdollisuus käyttää aikaa tähän "ylimääräiseen". Ja hölmöähän tässä on, että jos ei saa näit asioita tehdyksi niin huono omatunto kolkuttekee ja kalvaa mieltä. Vaikka toisaalta pitäisi kait ajatella, että tärkeintä on nyt suoriutua tästä sairastamisesta ja olla tyytyväinen, että saa tehtyä edes nuo pakolliset asiat alta pois. Mutta tätäkin kirjoittaessa olisin voinut vaikka sen laskun tehdä?

No joo.. mutta

käytiin eilen pahkiksen kanssa osteopaatilla. Pahkis oli paremmassa kunnossa kuin viime kerralla. Suurin ero lienee se, että on saanut nyt juosta irti, hihnassa lenkkeilyn sijasta. Jos osaisi kävellä siivosti hihnassa niin hyvä olisi, mutta kun ei osaa niin tuskin tempominen sille hyvää tekee. Irtiollessaan vetää kyllä täysin, mutta ehkä pysyy mieleltään virkeämpänä ja kropaltaan myös enempi auki. Eikä se silmämääräisesti ole siitä huonommaksi mennyt. Eihän se hyväkään ikävä kyllä ole. Poikaparka. Nyt antoi käsitellä itseään paremmin ja jopa oikean takajalan käsittely onnistui. Tänään minusta varaa paremmin painoa molemmille takasille ja liike on hiukan symmetrisempi kaikenkaikkiaan.

Mä nautin kun pääsin käsittelyyn. Alkaa tuo selkä, lantio ja niskan alue olla sen verran juntturassa tästä tekemättömyydestä, makoilusta ja noista aiheutuvasta lihaskunnon heikkenemisestä. Ja sitten kun kaupanpäälle on nuo kivut, jotka vetää kasaan ja kaksinkerroin aika usein ja kasvava masu niin onhan siinä ihan hyvä paketti valmiina kaikenlaisiin kireyksiin ja jumeihin. Tänään niska tuntuu liikkuvuuksiltaan paremmalta kuin hetkeen, eikä lapojen väliäkään särje kuin yleensä joten hyvää teki. Taidan käydä nyt säännöllisesti itseänikin korjauttamassa niin pysyn paremmassa kunnossa.

Ava tuossa vieressä sätkii villinä ja silmät muljuvat miten sattuvat. On siis unessa, ei epileptisessä kohtauksessa.. :) Pirkko on varastanut Avan vakkaripaikan ja vetää unta myös napaan tuhannen tiedottomana kaikesta. Huomasin muuten toissailtana, että se ontui ja kylläpä säikähdin. Onneksi syy löytyi nopsaan kun huomasin, että oli sohaissut polkuanturan johonkin niin, että siellä oli haava. Nyt on lenkkeillyt kenkä jalassaan, ja haava näyttää jo heti paremmalta. Eikähän tuosta sunnuntaiksi toivu niin, että pääsee kisaamaan Pasin kanssa purinalle. Siellä onkin isot kisat taas tulossa joten paljon katseltavaa on tiedossa.

Tässä muuten videoita Pasin ja Pirkon viime viikonlopun radoilta. Kiitos Sari kuvaamisesta ja videoiden nettiin viemisestä :)

voittorata:
http://www.youtube.com/watch?v=ZqGpNoF7ajM

tokarata (rima):
http://www.youtube.com/watch?v=kipEAiebJ-s


vika rata (suunnitelman muutos ennen keppejä ja keppivirhe):
http://www.youtube.com/watch?v=qTHUZqa9px0&feature=c4-overview&list=UUhZoM2FnFMR3f6YvUx5nhKw

pikkuminkki voitti!

Eilen oli kerrassan hyvä päivä :) Aamusta oltiin Jankkilassa kun Pasi kisasi tyttöjen kanssa ja ilta vietittiin Riman 10-vuotis juhlissa. Ilta tosin päätyi kamalaan sokerihumalaan niin mun kuin Avankin osalta. Minä söin itseni tainnuksiin riman kekkereissä ja Ava juhlisti kotona jotain syömällä sokerikon tyhjäksi. Mutta ilmeisesti tukeva sokerikänni oli vauvalle ja mulle mieleen, sillä molemmat rauhoituttiin yöksi ja sain nukuttua kerrassaan mainiosta. Ava the possukin vaikutti tyytyväiseltä ja makasi taas myötätuntomahansa kanssa onnellisesti röhkien...

Kisat sujuivat mainiosti. Tai Pirkon kanssa Pasi teki hienoja ratoja kaikilla kolmella radalla, mutta Avan kanssa homma ei sujunut kuin elokuvissa tällä kertaa. Mun luottopakki ei ole enää vieraskorea Pasin kanssa vaan näyttää itsestään ne haastavammat puolet ja silloin sen kanssa on rasittavaa mennä kisoissa. Been there done that.  Se on sitä sopivan mielentilan hallintaa ja haeskelua sen kanssa..  Mulla meni noin neljä vuotta sitä hakiessa niin sille kuin mulle sen kanssa. Ja tiedän myös, että on vaikeaa ohjata noita samoissa kisoissa kun ovat kuin yö ja päivä. Pasi kulkikin ehkä noin viisi metriä liian edellä koko ajan Avan kanssa eli rytmitykset ei ihan osuneet heillä kohdilleen. Mutta sellaista se agility on, aika usein :)

Pirkon kanssa sen sijaan homma luisti hienosti! Ovat oppineet ymmärtämään toisiansa jo hienosti ja se näkyy tietty siinä, että homma pelittää koko ajan paremmin. Voittivat ekan radan varsin komealla suorituksella ja tekivät myös supermiinuksen luokan nopeimmalla ajalla. Kisaajia oli jotain 65 joten ihan pikkuskabat ei ollut kyseessä. Aika hienoa :) Tokalla radalla Pirkko tiputti yhden riman putkeen mennessä. Pasi ehkä liikaa puski tilanteessa, jossa panokset oli jo valmiiksi tarpeeksi korkeat. Puomin kontaktille liikaa hetsausta myös, joka näkyi hiukan vauhdin hiipumisena, mutta muuten rata taisi olla aikalailla napakymppi. Tekivät myös tuolla radalla kisan nopeimman radan, vaikka kontaktit olivat selkeet pysäytykset joten haipakkaa kirmasivat. Vikalla radalla Pasi sokaistui vähän kriittisessä kohdassa (ihan oikeasti kun aurinko oli siirtynyt tutustumisen jälkeen tylsään kohtaan) ja menetti tatsin hetkeksi, joka kostautui hetkeä myöhemmin. Joutui vaihtamaan valssin takaaleikkaukseen, josta vielä selvisivät, mutta sössivät sitten keppien sisäänmenon tuon tilanteen jälkeen. Taitavampi keppiosaaja olisi tuon selvittänyt, mutta Pirkon taidot eivät riittäneet kohdasta selviytymiseen. Mutta tuloksina siis 0-5-5 ja ekalta tuli tosiaan vielä hyppyserti kaupanpäälle. Nyt ei sellaisia saakaan enää ottaa vastaan ennen ensi kesää kun voi valioitua. On se vaan taitava Pirkko. Nopea, kuuliainen ja vähän hullu. Sopivasti kaikkea just meille.

Pohdiskeltiin tuossa eilen ennen kisoja näiden pikkuapinoiden eroja ja keskityttiin tällä kertaa eniten ehkä analysoimaan Pirkon sielunelämää. Se on omalla tavallaan aika kumma pikkuminkki. Se on jatkuvasti valmis tekemään töitä, joka tekee siitä asteen verran fanaattisen. Kun sillä on homma mielessä niin ei kaipaa lässyttelyä eikä läheisyyttä vaan lähinnä vaivaantuu moisesta. Iltaisin n. klo 20 se heittää takin narikkaan ja valtaa meidän sängyn muiden vielä hengaillessa meidän kanssa. Se raahustaa makkariin sängylle ja vetää tuhannen täysillä unta ketareet kohti kattoa ihan vinksin vonksin ja taju kankaalla. Yöllä se haluaa useimmiten olla niin liki kuin mahdollista, mieluiten Pasin ja mun välissä. Pää tyynyllä, ehkä jopa peiton alla ja ihan käpertyneenä jommankumman päänympärille. Ite välillä yöllä herään siihen, että se on mun tyynynä, mutta eipä tuo näytä sitä vaivaavan. Ja aamulla kun kello soi niin se nousee ekana ehkä pirteimpänä ylös aamun hommiin. Se on myös samaan aikaan naurettavalla tavalla suppea ja sitten taas tosi hyväntuulinen ja hassu. Ainoana koirana se olisi ehkä säälittävän helppo ja yksinkertainen. Lenkeillä sillä on erityisvapauksia ja kulkeekin yleensä irti. Kun lähdetään koko konkkaronkka liikenteeseen niin meillä on usein tapana tehdä niin, että laitamme nuo kaikki neljä istumaan kuistille ja yksi kerrallaan pyydämme niitä siitä autoon.Lähes aina ekaa huutaessa autolle ryntää kolme neljästä autolle "varmaan huusit mua?" ja kukapa se ainoana istua töröttää kuistilla muita halveksuen kun palautamme malttamattoman jengin takaisin paikoilleen. Sillä on myös muihin meidän koiriin verraten mun mielestä erinomainen muisti ja oppismiskyky. No on Pahkiksella myös hyvä, mutta sen tapa oivaltaa asioita on vähän erilainen.

Jospa tänään olisi se päivä kun remppa valmistuisi. Pasi tuossa ahertaa viimoisia listoja paikoilleen minun näpytellessä tietokonetta. Kiltti ja hyvä mies kaikintavoin, vaikka junttura joissain asioissa onkin ;)

Onnenpotkuja :)

Pasilta tuossa kyselin, että pitäiskös blogissa kertoa, että meille tulee vauva? Hän siihen, että ilman muuta kunhan et kerro, että kuka sen isä on. Ok, eli pidetään se siis vielä salaisuutena :)

Monihan tästä jo tietääkin ja on kenties jo arvannutkin. Eikä talvivaatteetkaan enää kauaa pidättele vauvamahan paljastumista. Eikä kait ole tarviskaan. Hyvinhän tässä mennään jo puolenvälin paremmalla puolella ja pikkukaveria odotetaan syntyväksi maaliskuussa :)

Aika on mennyt kamalan nopeasti. Vastahan tuo oli suunnittelun alla ja nyt jo näinkin totta. Ollaan päästy näkemään vauvaa useammin kuin yleensä on tapana ja joka kerta oma sydän sykähtyy tavalla, jota on vaikeaa edes  selittää. Onhan se suorastaan hämmentävää, miten kiintynyt sitä voikaan jo olla. Jotain niin omaa, mitä mikään muu ei voi olla. Ja jotain niin tärkeää, että ei uskoisikaan. 

Jänniä ja ihmeellisiä aikoja siis elellään ja ihmetellään. Vauvalla on kaikki hyvin, mutta mun ylimäääräisen krempan takia lääkäri passitti mut tänään pariksi viikoksi sairaslomalle.  Tiedossa siis luultavimmin turhaakin turhempia päivityksiä ihan mitättömistä asioista kuten siitä, mitä koirat täällä päivisin touhuavat. 

ja vielä asiasta kuudenteen. Päätin avata joulutorttu ja glögikauden tänään ja mikä pettymys. Kaupasta tänään ostettu hillo oli vanhentunut ja huomasin sen vasta kun kaverit oli menossa uuniin. Ja ei ne vaan ihan kunnossa olleet joten makunautinto jäi nyt vähäiseksi. Kauhea takaisku, josta toipuminen tulee viemään aikaa... :) 

treeniä, treeniä, treeniä

Kirjoitusten välissä on taas ollut treeniä monessa paikassa. Pasi on edelleen meidän perheen kaikkien koirien ohjaksissa joten mun osuus on ollut seurailla sivusta. Omat hyvät puolensa kait siinäkin, vaikka ärsyttääkin. No joo, mutta siis Turussa ollaan käyty parina peräkkäisenä viikonloppuna. Ensin janitan ja Jaakon koulutuksessa ja eilen Elinan koulutuksessa. Torstaina saatiin sporttikselle ekstrakivaa kun Ruokosen Juha tuli kouluttamaan yökyöpeleitä. Juhan radassa oli muutama inha kohta, jollaisia voi kisoissakin eteen osua. Sellaisten treenaaminen on varmasti tarpeellista ja hyödyllistä. Vai mitä sanotte kohdasta, joissa välistä veto käynnistyy takaaleikkauksesta ja siihen tulisi osata samantien yhdistää jonkimoista vetoa - ja sitten vielä yrittää ehtiä kiireesti kohti seuraava tilannetta, jonne on kiire. Sitä sitten hieroivat kuntoon, koiran osaamista kehittäen mm. naksua apuna käyttäen. Taisi olla hetkellisesti epätoivoisiakin fiiliksiä yllä, mutta mitään vakavampaa ahdistusta ei tullut esille kuitenkaan. Minusta oli mukavaa istua tuolloin radan reunalla :) Tai oikeastaan ei, sillä tuota olisi ollut kiva kokeilla.

Juhan treenin lisäksi Pasi on siis treenaillut myös Turussa ja tietty vakkarikoulutuksissa Niinulla. Monipuolista settiä siis eri kouluttajilla, joka on hyvä juttu. Pirkon kanssa suurimmat oivallukset lienee tulleet siihen liittyen, että Pirkko vaatii rohkeaa, aikaisissa olevaa ja ajoittain topakkaa ohjausta kulkeakseen oikeisiin suuntiin. Jos jäät kökkimään niin heippahei meni jo. Parhaat fiilikset sen kanssa tuleekin siitä, että uskaltaa jättää asioita sen vastuulle ja hyödyntää sen osaamista oikeissa paikoissa. Sitten pääsee nauttimaan vauhdinhurmasta sekä sujuvasta menosta ja se on parhautta se. Pirkon esteosaaminen oksereiden jne. kanssa on hyvää, se tuli myös testattua. Pätmänille asiaa piti hiukan rautalangasta vääntää. Pätmänillä oli takataskussaan muutama "brittiläinen", joita heitti kehiin ja esitti mieleenpainuvia suorituksia Pasin niistäessä sitä okserilla. Hassu poika :)

Ava on ruvennut ärsyttäväksi. Mikälie viidenkympin villitys sille on tullut, mutta puuhailee kotona yksin ollessaan. Ihan turhaan vähäpätöistin sen oivalluskykyä kun ajattelin, että se ei kuunaan päivänä tulisi selviytymään väärinpäin asetetun ovenkahvan avaamisesta (päästäkseen kiinni koirien ruokiin). Hah, helppoa kuin heinänsyönti sanoi Ava ja avasi sip-sap-sukkelaan oven jäätyään yksin. Ja taas sai maata mahan vieressä hyvän ja onnistuneen ryöstösaaliin ansiosta. Se on myös näppärä avaamaan keittiön kaappeja, tyhjentämään keittiönpöydät, avaamaan mikron ja tyhjentämään sen päällisen. Uusia makukokemuksia se on hakenut vessanroskiksesta, nenäliinapakkauksista, kissanhiekkalaatikosta ja kynttilöistä. On se herttaista se, noin tarmokas ja aktiivinen koira. Ei ihan joka perheessä tuollaisia ole. Tai ainakaan harvemmin seitsemänvuotiaita tuollaisia..

Minä taidan jäädä huomenna saikulle. Aamupäivällä olisi aika lääkäriin ja sellaista oli tänään vähän ilmoilla kun terveydenhoitajalla kävin, että voisi olla parempi idea nyt levätä kotona. Kaippa se on niin, että arkisin pitäisi pystyä muuhunkin kuin nipinnapin käymään töissä.  Vaikka meneehän se näinkin, että päivisin töitä n. kahteen saakka, sen jälkeen hammasta purren neljään töissä, loppuilta kotona enemmän ja vähemmän kipeenä ja yöt valvoen ja kipuun heräillen. Ja sitten taas aamulla töihin pirteänä kuin peipponen ja toiveikkaana seuraavaan päivään. Ja sitten taas leuka rintaan iltapäivästä ja odottelemaan josko seuraava päivä olisi edellistä parempi. Tarpeeksi kauan kun tuota jauhaa niin rupeaahan se tympimään. Eilen sunnuntaina meni paremmin kuin hetkeen ja kun asiaa puntaroin niin tajusin, että en juurikaan liikkunut päivän aikana. Tai no joo, kotoa autoon, autosta halliin, hallista autoon ja autosta kotiin. Loppuaika sitten aikalailla istuen ja möllötellen. Onhan tuossa vähermmän kuin ikinä jos käyn töissä joten ehkäpä sitä pitäisi vielä hellittää tästä mummotahdista. Voitte uskoa, että mun kunto on täysin romuna jos siihen vertaan, mikä oli lähtötilanne elokuun lopussa. Sen jälkeen ei ole yhtään juoksuaskelta tai mitään vastaavaa tullut tehtyä, osaankohan enää edes juosta? Onneksi on hyvät suhteen monenlaisiin terapeutteihin ammatin puolesta. Ja enköhän osaa :)

Elinan koulutuksessa

Rima järkkäsi eilen kouluttajille kiitospalkintona Elinan koulutuksen, johon Pasikin osallistui Pätysen ja Pirkon kanssa. Rata oli tunnelmaltaan paljon oikea-aikaisia ohjauksia vaativa, alkuun vähän syherömpi ja loppua kohden väljempi kokonaisuus, jossa riitti tehtävää. Pätmän meni ensin, hiukan väsähti jossain kohtaa ja laittoi korvat ja silmät kiinni ja poistui ohjauksesesta. Sille lienee järkevintä ratkaista hankalammat kohdat niin, että välttää niiden jauhamista ja tekee vaikka välissä muuta. Yksittäisiä rimoja tiputteli ja niihin lienee jo syytä alkaa puuttumaan. Ei pahalla tarvitse, mutta reagoida kuiteskin. Mutta varsin hyvälle meno näytti kun ottaa huomioon, miten vähän agilitykilsoja tuolla supersankarilla on takanaan. Ja onhan se niin mukava ja mainio kaikinpuolin. Siitä aina lisäpisteet sille tilanteessa kuin tilanteessa :)

Ipsu-Piipaa-Pirkkoliisa oli musta tietysti hienoin. Olen puolueellinen, tottakai! Mutta nyt se oli oikeasti kovin hyvä tai olivat hyviä yhdessä Pasin kanssa. Tällä kertaa näytti siltä, että Pirkon tavoite ei ollut voittaa Pasia ja hyvällä yhdessä tekemisen meiningillä oltiin liikenteessä. Pasi varmaan sanoisi jotain muuta, mutta siltä se näytti kuitenkin. Pirkko meni kovaa ja tuli ohjauksiin hyvin. Sen vaan tarvii saada informaatio riittävän ajoissa, jotta menee sinne, mihin ohjaaja haluaa sen. Ei kuulu sen tapoihin jäädä kyselemään ja varmistelemaan, että mitä kuski tarkoittaa.

Kiva oli myös katsoa muidenkin menoa. Rimassa on taitavia ohjaajia ja koiria :) Hauskaa oli myös höpötellä seurakavereihin kanssa kaikenlaista.

Remppa etenee tasaisen epätasaisesti. Koirahuoneen seinät pitäisi vielä maalata toiseen kertaan ja vaihtaa lattiat. Työhuone on vielä laittamatta kokonaan eli siellä seinäpinnat ja lattia odottavat laittamista. Sitten vielä sisustus-ja tavaroiden uudelleen asettamista olisi edessä. Aika paljon ideoita on jo kehkeytynyt siitä, millaiselta halutaan täällä näyttävän, mutta jotkut päätökset ovat kamalan vaikeita. Kuten esimerkiksi se, että millaiset ja minkä väriset matot hankimme tähän eteinen-olkkari-keittiö kokonaisuuteen kun tämä nyt on tälläistä yhtä isoa tilaa.

Mun vointi on pysynyt nyt hyvänä. Tokihan tää juttu päivittäin itsestään muistuttaa ja kipuja on usein, mutta perusoleminen on jo helppoa. Se täytyy kyllä myöntää, että odotan ihan sikana, että pääsen jossain kohtaa taas kävelemään reippaasti, juoksemaan tai jotain urheilua harrastamaan. Haravoida, kantaa jotain raskaampaa tai tehdä mitä vaan fyysistä. Oi ja päästä  juoksemaan agilityradalle! No kyllä vielä pääsen ja sitten nuo kaikki tuntuvat varmasti paljon huipummalle kuin hetkeen. Nyt alkaa kyllä hiljalleen tuntua siltä, että kroppa alkaa "elähtämään" omalla tavallaan. Ja samaan aikaan se on omalla tavallaan ihmeellisempi kuin koskaan aiemmin.

Pirkko vastaan isi

Pasi kisasi eilen tyttöjen kanssa Jankkilassa. Voi olla, että olen väärässä, mutta varsinkin eka rata näytti radan reunalta vähän vääntämiseltä. Se antoi koiralle mahdollisuuden innostua ja lukea rataa ja jälleen pettyä. Eli toisinsanoen se mitä koira loogisesti luki ei vastannut ihan numerojärjestystä. Niinpä olis tarvinut mennä suurin osa radasta käsijarru päällä, jotta homma olisi pysynyt käsissä. Kertokoot se jotain, että vajaan 50 koiran kisassa tuli kolme nollaa. Voiton vei Mila ja Uni, joiden meno oli hienoa, mutta aika monessa kohtaa meinasi pakka hieman levitä. Mila sai kuitenkin taitavana pelasteltua ja onnistui lopulta suorittamaan radan virheettömästi. Loput koirat olivat rodultaan harvinaisempia näkyjä palkintojenjaossa ja oon kyllä heidän puolesta kovin iloinen. Tuo Uni on muuten sairaan nopea elukka. Ja sillä on sikahieno ja nopea puomi!

Pirkko päätti, että "jos Ipsu haluaa mennä ne esteet, jotka ipsu haluaa niin ipsu saa mennä". Pasin tehtäväksi jäi jäädä rannalle ruikuttamaan. Yleisöllä oli ainakin hauskaa kun Pirkko teki rataa koko rahan edestä. Jos se ratkaisisi, että kuka suoritti eniten vääriä ja määrältään eniten esteitä niin Pirkko olisi voittanut. Harmi, että nuo kisat mentiin ihan perinteisin säännöin :) Tokalla radalla meno oli vähän paremmin hallinnassa, mutta Pasin suunnitelma tai suunnitelman toteutus eivät istuneet Pirkolle, joka ratkaisi pelin 2-0 Pirkon eduksi. Nappasi siis jotain muuta mitä olisi pitänyt. Sanottakoon kuitenkin ruotsalaista asennetta kunnioittaen, että kontaktit ja kepit olivat hienot. Naureskeltiinkin ennen kisoja, että Pirkon tavoite on voittaa isi ja isin tavoite voittaa Pirkon kanssa. ja Pirkkohan voitti. Isin.

Sussukin oli liikenteessä Sussu-fiiliksin. Se taisi muistaa tokalle radalle mennessä, että yleensä sitä ohjaa joku muu ja etsiskeli mua hieman radalla ollessaankin. Ei sentään karannut, mutta näpsäkkänä tyttönä vilkuili aina tilaisuuden tullen, joka saattoi hiukan häiritä ainakin Pasia.  Ritva H. oli kiltti ja antoi niille vain osan niistä virheistä, mitä olisivat kyllä ansainneet. Ekalla radalla Pasi koitti vekata, mutta sussupa juoksi vain päin Pasin kättä saaden konkreettisesti turpaan. Oikea-aikainen rangaistus sille tuhmuudesta (tuo kosketus jäi tuomitsematta). Myös ainakin kaksi kieltoa olisi olleet ihan ymmärrettäviä, sillä kieltojahan ne nyt olivat. Ehkä heidän meno oli jotenkin muuten niin mielenkiintoista, että nuo jäivät huomaamatta. Tuomittuja virheitä keräsivät molemmilla radoilla keppien sisäänmenoista. Pasin pitää vähän harjoitella törkkäsyjä Avan kanssa. Toimivat takuuvarmasti kunhan vain itse tekee oikein.

Mutta hauskaa oli seurata noita ja myös muita kisaajia. Erityismaininta ja hyvä fiilis jäi Tiinan ja Jaimen kakkosradasta, jolla tekivät nollan. Voi sitä onnistumisen ilon ja hyvän fiiliksen määrää, joka Tiinasta paistoi kilometrin päähän radan jälkeen :) Itsellekkin tuli ihan hyvän fiiliksen kyynel silmänurkkaan. Hieno veto! Tuollaista fiilistä olisi kiva useammin nähdä onnistumisten jälkeen. Toinen loistoveto oli Helillä ja Vealla tuolla samaisella kakkosradalla, jolta saivat sertinkin. Aivan loistavaa ja hienoa! Niin ja Liisa ja Capo kanssa, niin tyylikästä ja loistomenoa aina ratojen loppuosiin saakka. Vau!

Viikonloppuna sain koiratällin kipeeseen mahaan, josta johtuen vointi on nyt vähän onnahdellut taas enempi. Tai siitä varmaan johtuu. Aamulla lähdin töihin, mutta jouduinkin palaamaan kotiin lepäilemään kun kivut kävivät liian isoiksi. Pöh. No, onneksi lepäily auttaa ja nyt kun on tässä rauhassa niin vointi on jo taas parempi. Täytyy nyt ottaa taas vähän rauhallisemmin niin eiköhän tää taas tästä. Ainakin oon ehtinyt nyt surffailla ja etsiä meille sopivia kalusteita olkkarin yhteen nurkkaukseen. Ollaan päätymässä siihen, että teemme sellaisen leponurkkauksen tuohon ja toiveena olis löytää siihen, jotkut kivat säkkituolit. Nyt on vähän POD 325 tai My&Roo tyyppiset mietinnässä. Katsellaan josko noista jotain kehittyisi.