pikkuminkki voitti!

Eilen oli kerrassan hyvä päivä :) Aamusta oltiin Jankkilassa kun Pasi kisasi tyttöjen kanssa ja ilta vietittiin Riman 10-vuotis juhlissa. Ilta tosin päätyi kamalaan sokerihumalaan niin mun kuin Avankin osalta. Minä söin itseni tainnuksiin riman kekkereissä ja Ava juhlisti kotona jotain syömällä sokerikon tyhjäksi. Mutta ilmeisesti tukeva sokerikänni oli vauvalle ja mulle mieleen, sillä molemmat rauhoituttiin yöksi ja sain nukuttua kerrassaan mainiosta. Ava the possukin vaikutti tyytyväiseltä ja makasi taas myötätuntomahansa kanssa onnellisesti röhkien...

Kisat sujuivat mainiosti. Tai Pirkon kanssa Pasi teki hienoja ratoja kaikilla kolmella radalla, mutta Avan kanssa homma ei sujunut kuin elokuvissa tällä kertaa. Mun luottopakki ei ole enää vieraskorea Pasin kanssa vaan näyttää itsestään ne haastavammat puolet ja silloin sen kanssa on rasittavaa mennä kisoissa. Been there done that.  Se on sitä sopivan mielentilan hallintaa ja haeskelua sen kanssa..  Mulla meni noin neljä vuotta sitä hakiessa niin sille kuin mulle sen kanssa. Ja tiedän myös, että on vaikeaa ohjata noita samoissa kisoissa kun ovat kuin yö ja päivä. Pasi kulkikin ehkä noin viisi metriä liian edellä koko ajan Avan kanssa eli rytmitykset ei ihan osuneet heillä kohdilleen. Mutta sellaista se agility on, aika usein :)

Pirkon kanssa sen sijaan homma luisti hienosti! Ovat oppineet ymmärtämään toisiansa jo hienosti ja se näkyy tietty siinä, että homma pelittää koko ajan paremmin. Voittivat ekan radan varsin komealla suorituksella ja tekivät myös supermiinuksen luokan nopeimmalla ajalla. Kisaajia oli jotain 65 joten ihan pikkuskabat ei ollut kyseessä. Aika hienoa :) Tokalla radalla Pirkko tiputti yhden riman putkeen mennessä. Pasi ehkä liikaa puski tilanteessa, jossa panokset oli jo valmiiksi tarpeeksi korkeat. Puomin kontaktille liikaa hetsausta myös, joka näkyi hiukan vauhdin hiipumisena, mutta muuten rata taisi olla aikalailla napakymppi. Tekivät myös tuolla radalla kisan nopeimman radan, vaikka kontaktit olivat selkeet pysäytykset joten haipakkaa kirmasivat. Vikalla radalla Pasi sokaistui vähän kriittisessä kohdassa (ihan oikeasti kun aurinko oli siirtynyt tutustumisen jälkeen tylsään kohtaan) ja menetti tatsin hetkeksi, joka kostautui hetkeä myöhemmin. Joutui vaihtamaan valssin takaaleikkaukseen, josta vielä selvisivät, mutta sössivät sitten keppien sisäänmenon tuon tilanteen jälkeen. Taitavampi keppiosaaja olisi tuon selvittänyt, mutta Pirkon taidot eivät riittäneet kohdasta selviytymiseen. Mutta tuloksina siis 0-5-5 ja ekalta tuli tosiaan vielä hyppyserti kaupanpäälle. Nyt ei sellaisia saakaan enää ottaa vastaan ennen ensi kesää kun voi valioitua. On se vaan taitava Pirkko. Nopea, kuuliainen ja vähän hullu. Sopivasti kaikkea just meille.

Pohdiskeltiin tuossa eilen ennen kisoja näiden pikkuapinoiden eroja ja keskityttiin tällä kertaa eniten ehkä analysoimaan Pirkon sielunelämää. Se on omalla tavallaan aika kumma pikkuminkki. Se on jatkuvasti valmis tekemään töitä, joka tekee siitä asteen verran fanaattisen. Kun sillä on homma mielessä niin ei kaipaa lässyttelyä eikä läheisyyttä vaan lähinnä vaivaantuu moisesta. Iltaisin n. klo 20 se heittää takin narikkaan ja valtaa meidän sängyn muiden vielä hengaillessa meidän kanssa. Se raahustaa makkariin sängylle ja vetää tuhannen täysillä unta ketareet kohti kattoa ihan vinksin vonksin ja taju kankaalla. Yöllä se haluaa useimmiten olla niin liki kuin mahdollista, mieluiten Pasin ja mun välissä. Pää tyynyllä, ehkä jopa peiton alla ja ihan käpertyneenä jommankumman päänympärille. Ite välillä yöllä herään siihen, että se on mun tyynynä, mutta eipä tuo näytä sitä vaivaavan. Ja aamulla kun kello soi niin se nousee ekana ehkä pirteimpänä ylös aamun hommiin. Se on myös samaan aikaan naurettavalla tavalla suppea ja sitten taas tosi hyväntuulinen ja hassu. Ainoana koirana se olisi ehkä säälittävän helppo ja yksinkertainen. Lenkeillä sillä on erityisvapauksia ja kulkeekin yleensä irti. Kun lähdetään koko konkkaronkka liikenteeseen niin meillä on usein tapana tehdä niin, että laitamme nuo kaikki neljä istumaan kuistille ja yksi kerrallaan pyydämme niitä siitä autoon.Lähes aina ekaa huutaessa autolle ryntää kolme neljästä autolle "varmaan huusit mua?" ja kukapa se ainoana istua töröttää kuistilla muita halveksuen kun palautamme malttamattoman jengin takaisin paikoilleen. Sillä on myös muihin meidän koiriin verraten mun mielestä erinomainen muisti ja oppismiskyky. No on Pahkiksella myös hyvä, mutta sen tapa oivaltaa asioita on vähän erilainen.

Jospa tänään olisi se päivä kun remppa valmistuisi. Pasi tuossa ahertaa viimoisia listoja paikoilleen minun näpytellessä tietokonetta. Kiltti ja hyvä mies kaikintavoin, vaikka junttura joissain asioissa onkin ;)