Tuhlataanpas pieni hetki aikaa kontaktiasioiden ihmettelyyn. Se on kyllä aihe, joka on monella eri tapaa ihmisten mielissä ja joiden eteen nähdään valtavasti töitä. Tai ollaan joskus tehty töitä ja ajatellaan sen kantavan loppuelämän. Tai nähdään valtavasti töitä omassa päänupissa, mutta treenimäärät koiran kanssa ovat vähäiset. Tai treenataan koiran kanssa valtavia määriä ilman, että asiaa omassa mielessään kummemmin analysoi. Tai ei olla nähty ollenkaan töitä ja ollaan joko tyytymättömiä asiaan tai hyväksytään heikko osaaminen. Tai tehdään tasaisesti töitä ja nautitaan hyvästä osaamistasosta. Tai ollaan tyytyväisiä koiran osaamistasoon kun ei oivalleta, miten paljon parempaa se voisi olla (ei kait sinällään huono vaihtoehto jos koira ja omistaja ovat tähän tyytyväisiä). Tai vaihdellaan metodeja kuin sukkia. Tai, tai, tai..
Ite koulutellessa ja kisoja ja treenejä katsellessa tulee törmättyä kyllä monenlaiseen kontaktiosaamiseen ja ehkä suurimmat epäreiluudet tai epämääräisyydet tuntuvat usein liittyvän juuri noiden maagisten kontaktiesteiden suorittamiseen. Koiralta vaaditaan johdonmukaisuutta ja täydellistä suorittamista, vaikka itse ei kyetä lähellekkään sellaiseen. Koiran kyllä pitäisi juosta miljoonaa, ottaa alastulot ja lähteä vasta suullisesta luvasta heti täydellisesti fokusoituen seuraavalle esteelle. Aina, iänkaikkisesti ja aamen. Tai erityisesti niissä tilanteissa, joissa me sitä erityisen paljon halutaan, jotta kontaktin jälkeinen elämä onnistuisi ja virheitä vältyttäisiin. Kuitenkin erityisesti tuosta vikasta kriteeristä on helppo tinkiä kun halutaan voittaa. Kun pitää olla nopea voi alastulo olla toki liukkaampi, eikä se kait niin tarkkaa ole, että vasta suullisesti luvasta lähdetään? Kyllähän loistavinta osaamista on sellainen, että koira tietää meidän epämääräisyydestä huolimatta, että onko tällä radalla tärkeintä mennä miljoonaa ja pysähtyä täydellisesti vai tehdä lähes juoksukontaktimainen suoritus. Tokihan juu, onhan ne viisaita. Ja nimenomaanhan niiden tulee ymmärtää, että kisakontakti on usein erilainen (koska halutaan voittaa), mutta silti se pitää tehdä virheettömästi. Ja voi miten tyhmiä koirat ovatkaan kun eivät tuota asiaa tajua vaan menevät epävarmoiksi kontaktisuorittamisen kanssa.
Mulla ei ole todellakaan mitään nopeita vapautuksia vastaan, pakkohan niitä on tehdä, jotta pärjäisi. Tuo onkin yksi supertärkeä asia, mitä tulisi treenata treeneissä, jotta kriteerit nopeissakin vapautuksissa tulisi loogisesti. Se kyllä ihmetyttää, että miksi tehdä lähes lentäviä vapautuksia (epämääräisillä kriteereillä) aina kisaradoilla, vaikka virheitä olisi jo alla. No, monesti siinä huumassa tulee nautittua vauhdista ja sitten tuollaiset asiat ei tule siinä hetkessä mieleen.
Multa aina välillä kysellään, että miten oon tehnyt Pirkon kontaktit kun ovat kaiketi ihan hyvät. Mikä nyt on sitten hyvä. Voisivat olla minusta paljon paremmatkin, sillä tosi pienillä asioilla ne saa hetkessä huonommaksi. Toki kerron mielusti, mutta uskon, että koiran tempparementti ja muut luonteeseen liittyvät ominaisuudet vaikuttavat paljon myös lopputulokseen. Ja se mikä yhdelle toimii niin ei todellakaan aina toimi toiselle. Yhtä totuutta ei asiassa liene olevan, mutta uskoisin, että jokaisen hyvän kontaktiosaamisen takana on tietyt kriteerit, joista on hyvä pitää kiinni. Hyvä ja sopiva fiilis (koiran luonne vaikuttaa siihen, mikä on sopiva), halu ja tieto siitä, mihin tulee pysähtyä ja loogiset vapautukset.
Meillä tärkein asia on ollut koko ajan, että pysähtyminen ja alastulolla oleminen on kivaa ja siihen ei liity painetta. Haluan, että Pirkko haluaa mennä alastulolle ja että sen ilme on "vapautunut" kun se ohjataan kontaktiesteelle. Tuosta ilmeestä olen hirmuisen tarkka. Kun se alkaa yhtään kiristyä niin tiedän, että sillä on liikaa ajatus seuraaville esteille, jolloin hommaa tasapainotetaan niin, että alastulon merkitystä lisätään, eikä se pääse jatkamaan seuraaville esteille vaan lelulle. Kun sen ilme alkaa pingottua, niin sen vauhti hidastuu, sillä se ei enää ajattele alastuloa niin voimakkaasti. Sille ei siis todellakaan auta se, että hidastellessaan sille tehtäisiin nopeita vapautuksia. Pöh, hidastuu vain entisestään. Tällöin palaan pentu-ja junnuaikaan ja leikitän sitä paljon pelkillä alastuloilla ilman, että menee koko estettä. Teen sitä sen verran, että se haluaa tarjota alastuloilla leikkimistä aktiivisesti. Radalla se useimmiten vapautetaan kontaktilta lelulle, jonka jälkeen sen heitetään pelkälle alastulolle ja jatketaan siitä matkaa. Se, että palkataanko sitä kontaktille vai eteen ja miten nopealla vapautuksella vaihtelee treenin aikanakin. Jännitystä tuo se, että palkkaus on vaihtelevaa. Niin ja 2on2off asentoa fiilistellään myös paljon muualla kuten kivillä ja portailla jne. Olen myös siitä tarkka, että kun teen sen kanssa tuota leikkiä yhdessä niin leikin osa on myös se, että se saa lähteä kontaktilta pois vasta oikeasta suullisesta käskystä. Yksi hauskuus on nimenomaan se, että se odottaa oikeaa käskyä vapautuakseen. Teen siis liikehäiriöitä (oikean näköisiä ohjauksia seuraaville esteille) ja huutelen hämykäskyjä kuten "lelu", "tänne", tulppaani", "kissa" jne. ja vasta kun kuulee sanan "tule" se saa lähteä. Ainoastaan kun se menee itse alastuloille leikkimään (mitä usein tekee) niin saa vapauttaa itseään miten tahtoo. Kunhan mä en liity siihen hetkeen. Usein kun se itsekseen leikkii alastuloilla niin leikistä huomaa, että juuri se vaihe onkin siitä jännä, että milloin se itsensä siitä vapauttaa. Se heittää usein lelun eteensä ja patoaa hetken kontaktilla kunnes vapauttaa itsensä lelulle ja syöksyy tappamaan lelua takaisin alastulolle tai voittajana kirmaa lelu suussaan ympäri kenttää. Uskoisin sen leikkiä katsellessa, että sen mielestä siis hauskinta on, että lelu heitetään eteen ja se saa hetken padota alastulolla ennenkuin syöksyy lelulle. Tuosta olen yrittänyt ottaa mallia, jotta sen fiilis pysyisi hyvänä.
Loppujen lopuksi sanoisin, että se on siinä. Loppu on tullut itsekseen kun on vaan pitänyt huolen siitä, että Pirkolla on halua mennä alastulolle ja odottaa positiivisilla fiilareilla vapautusta. Ikinä en ole sitä moittinut kontakteilla (kieltänyt, heittänyt takaisin), koska luulen, että moittimisen päätteeksi olisin saanut sille vain asteen verran huonoa fiilistä tai epävarmuutta aikaan. Pirkon ongelma on oikeastaan ollut se, että pysähtyy liian myöhään eli venyttää itsensä liian pitkäksi jolloin vain takavarpaat jäävät kontaktille. Tuohon olen puuttunut lisäämällä sille lisäämällä vaikeustasoa hurjalla vedätyksellä ja superpalkoilla kun alkaa korjata asentoa paremmaksi. Muutamia kertoja olen "sulkenut sen" kyykistymällä itse ja lopettamalla hauskanpidon, mutta tuo on niin tappavan tehokas keino, että sen kanssa saa olla varovainen ja käyttää harkiten. Mutta se on takataskussa jos homma menisi sillä överiksi.
Niinpä siis yhteenvetona usein paras vinkki minusta on se, että tarkistetaan koiran fiilis ja se, että se todella tietää mihin tulee pysähtyä ja millä kriteereillä kontaktilta saa vapautua. Jokainen ihmetelköön koiransa kanssa, mitä noista eniten hiertää ja keskittyköön siihen :)
hei ja tämä nyt ihan pysäytyskontakti näkökulmasta. Juoksukontien opettamisesta en ymmärrä melkeinpä mitään, mutta sellainen fiilis on tullut, että hyvien juoksujen opettaminen on paljon herkempää, tarkempaa ja monivaiheisempaa kuin hyvien pysäytysten opettaminen. Ainakin puomilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti