Rima järkkäsi eilen kouluttajille kiitospalkintona Elinan koulutuksen, johon Pasikin osallistui Pätysen ja Pirkon kanssa. Rata oli tunnelmaltaan paljon oikea-aikaisia ohjauksia vaativa, alkuun vähän syherömpi ja loppua kohden väljempi kokonaisuus, jossa riitti tehtävää. Pätmän meni ensin, hiukan väsähti jossain kohtaa ja laittoi korvat ja silmät kiinni ja poistui ohjauksesesta. Sille lienee järkevintä ratkaista hankalammat kohdat niin, että välttää niiden jauhamista ja tekee vaikka välissä muuta. Yksittäisiä rimoja tiputteli ja niihin lienee jo syytä alkaa puuttumaan. Ei pahalla tarvitse, mutta reagoida kuiteskin. Mutta varsin hyvälle meno näytti kun ottaa huomioon, miten vähän agilitykilsoja tuolla supersankarilla on takanaan. Ja onhan se niin mukava ja mainio kaikinpuolin. Siitä aina lisäpisteet sille tilanteessa kuin tilanteessa :)
Ipsu-Piipaa-Pirkkoliisa oli musta tietysti hienoin. Olen puolueellinen, tottakai! Mutta nyt se oli oikeasti kovin hyvä tai olivat hyviä yhdessä Pasin kanssa. Tällä kertaa näytti siltä, että Pirkon tavoite ei ollut voittaa Pasia ja hyvällä yhdessä tekemisen meiningillä oltiin liikenteessä. Pasi varmaan sanoisi jotain muuta, mutta siltä se näytti kuitenkin. Pirkko meni kovaa ja tuli ohjauksiin hyvin. Sen vaan tarvii saada informaatio riittävän ajoissa, jotta menee sinne, mihin ohjaaja haluaa sen. Ei kuulu sen tapoihin jäädä kyselemään ja varmistelemaan, että mitä kuski tarkoittaa.
Kiva oli myös katsoa muidenkin menoa. Rimassa on taitavia ohjaajia ja koiria :) Hauskaa oli myös höpötellä seurakavereihin kanssa kaikenlaista.
Remppa etenee tasaisen epätasaisesti. Koirahuoneen seinät pitäisi vielä maalata toiseen kertaan ja vaihtaa lattiat. Työhuone on vielä laittamatta kokonaan eli siellä seinäpinnat ja lattia odottavat laittamista. Sitten vielä sisustus-ja tavaroiden uudelleen asettamista olisi edessä. Aika paljon ideoita on jo kehkeytynyt siitä, millaiselta halutaan täällä näyttävän, mutta jotkut päätökset ovat kamalan vaikeita. Kuten esimerkiksi se, että millaiset ja minkä väriset matot hankimme tähän eteinen-olkkari-keittiö kokonaisuuteen kun tämä nyt on tälläistä yhtä isoa tilaa.
Mun vointi on pysynyt nyt hyvänä. Tokihan tää juttu päivittäin itsestään muistuttaa ja kipuja on usein, mutta perusoleminen on jo helppoa. Se täytyy kyllä myöntää, että odotan ihan sikana, että pääsen jossain kohtaa taas kävelemään reippaasti, juoksemaan tai jotain urheilua harrastamaan. Haravoida, kantaa jotain raskaampaa tai tehdä mitä vaan fyysistä. Oi ja päästä juoksemaan agilityradalle! No kyllä vielä pääsen ja sitten nuo kaikki tuntuvat varmasti paljon huipummalle kuin hetkeen. Nyt alkaa kyllä hiljalleen tuntua siltä, että kroppa alkaa "elähtämään" omalla tavallaan. Ja samaan aikaan se on omalla tavallaan ihmeellisempi kuin koskaan aiemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti