Onnenpäivä

Eilinen oli varsinainen onnenpäivä. Tai ainakin ilta jos ei nyt koko päivä. Tai ehkä koko päivä kuitenkin, sillä olin niin hyvässä kunnossa, että pystyin olemaan töissä.  Illalla kävin vetämässä treenejä ja samalla intouduin hiukan myös tekemään itse Avan ja Pirkon kanssa. Viimeksi oon treenannut niiden kanssa joskus elokuun lopussa, joka tuntuu niin kaukaiselta.  Edelleenkään en voi juosta ja kaikenmoinen nopea liikkuminen on hankalaa joten keskityin irrottelemaan noita molempia. Olipas kerrassaan hauskaa ideoida, miten mahdollisimman vähällä liikkumisella saisi ohjattua vauhdikasta ja nopeatempoista rataa virheettömästi. Pirkko pääsi hyvin nopsasti juttuun sisälle ja sen jälkeen se mennä paahtoi fiiliksissä treeniä.  Itseasiassa oli aivan sairaan hieno ja tuli kaukaakin hirmuisen hyvin ohjauksiin. Tuo vaan vaati itseltä sopivia ajoituksia ja koiraltakin hyvää esteosaamista. Ja siitä oli kyllä hyötyä, että korjasi itse linjoja pelkän käskytyksen avulla. Saatiin tehtyä melkein virheettömästi riman mestiksien agilityrata joten suorastaan jäi vähän harmittamaan, että en osallistunut kisoihin Pirkon kanssa.  Ava oli alkuun sitä mieltä, että koira ei voi kulkea vajaata kymmentä metriä kauempana ohjaajasta. Haukkui turhautuneena ja yritti käskyttää mua liikkeelle. Huomasin, että hypyille, kepeille ja kontakteille irtosi loppujen lopuksi oikein hyvin, mutta putket eivät vetäneet sitä lainkaan puoleensa. Jännä juttu kun oon ajatellut, että juuri putkiin irtoaa, mutta ei muualle J. Vahvistelin sille siis putkea ja se paransi tahtiaan koko ajan. Mä luulen, että tuon tyyppinen treeni on oikeastaan Avalle tosi hyödyllistä. Molemmille myös kontaktitreeniä ja loppusuorairtoamista sekä hiukan keppitreeniäkin. Oli ne päteviä ja voi että miten kivaa oli tehdä agilityä pitkästä aikaa J

Viime kirjoituksessa tai ehkä facebookissa taisin manata, että seuraavaksi lienee Pasin vuoro liittyä sairastupajengiin. Eipä olis pitänyt! Se loukkasi lauantaina remppaa tehdessä varpaansa, eikä pysty nyt sekään kävelyä kummempaan liikkumiseen. Onneksi ei mitään tuon vakavampaa kuitenkaan ja toivotaan, että nopsasti tuosta toipuu ja pääsee taas kirmaamaan. Sen pitäisi kisata ens viikoloppuna tyttöjen kanssa joten tilaisin nopean paranemisen sunnuntaiksi.

Varpaista varpajaisiin. Lauantaina olis Pasilla sellaisetkin, sillä jotain kerrassaan ihanaa tapahtui maanantaiyönä. Mun pikkuveli Arminsa kanssa sai kertakaikkisen suloisen mustatukkaisen tyttövauvan. Tää täti on ihan pakahtua noin mahdottoman somasta lapsesta. Tervetuloa siis sukuun pikkuPulla J