talviko se sieltä tulee?

Tänä aamuna pelotti niin pirusti että.. hui ja yök. Olkoot tämä viimeinen kerta ikinä kun tarvii lähteä kesäkumeilla uhmaamaan jäistä moottoritietä. Jo 40km/h ja auto meinas lähteä ihan käsistä. Matkan varrella olikin autoja penkassa yks sun toinen. Taisi olla alijäähtynyt koko tie. Onneksi selvisin matkasta, vaikka kädet tärisikin pitkän aikaa ja sykkeet olivat varmaan 150.

Remppa on edistynyt jo aika kivasti. Pari makkaria on vielä kesken, mutta isoimmat pinnat on tehty. Lattiaan ollaan tosi tyytyväisiä. Yks seinämaali jäi liian vaaleaksi ja se vähän harmittaa. Se on vaan kauheen vaikeaa hahmottaa noita värejä pikkulämisköjen kautta. Onneksi maalaus käy näppärästi joten uutta pintaa vaan kehiin jos tuo jää liian pliisuksi. Niinhän tässä on myös käymässä, että vanhat kalusteet erottuvat epäedukseen joten uutta pukkaa myös sisustamisen suhteen. Eilen saatiin makkarimaailma jotenkin haltuun ja suurin osa kalusteista ja tekstiileistä saatiinkin hankittua. Vielä pari lamppua ja uusi sänky olis aika ihanaa. Muuten tarvis hankkia uusia mattoja, verhoja ja olkkariin pitäisi yksi kulmaus saada ideoitua uusiksi. Ja onhan sitä kaikenlaista mikä olis kivaa, mutta katsotaan nyt mihin rahat riittää.

Aksarintamalla on vähän hiljaisempaa ollut. Pasi treenaa koiria miten nyt pn rempalta ehtinyt. Sen varvas on onneksi toipunut viime viikonlopun tälliltä joten pääsee huomenna kisaamaan. Peukut sille ja toivotaan, että saisi tehtyä hyviä ratoja tyttöjen kanssa!

Onnenpäivä

Eilinen oli varsinainen onnenpäivä. Tai ainakin ilta jos ei nyt koko päivä. Tai ehkä koko päivä kuitenkin, sillä olin niin hyvässä kunnossa, että pystyin olemaan töissä.  Illalla kävin vetämässä treenejä ja samalla intouduin hiukan myös tekemään itse Avan ja Pirkon kanssa. Viimeksi oon treenannut niiden kanssa joskus elokuun lopussa, joka tuntuu niin kaukaiselta.  Edelleenkään en voi juosta ja kaikenmoinen nopea liikkuminen on hankalaa joten keskityin irrottelemaan noita molempia. Olipas kerrassaan hauskaa ideoida, miten mahdollisimman vähällä liikkumisella saisi ohjattua vauhdikasta ja nopeatempoista rataa virheettömästi. Pirkko pääsi hyvin nopsasti juttuun sisälle ja sen jälkeen se mennä paahtoi fiiliksissä treeniä.  Itseasiassa oli aivan sairaan hieno ja tuli kaukaakin hirmuisen hyvin ohjauksiin. Tuo vaan vaati itseltä sopivia ajoituksia ja koiraltakin hyvää esteosaamista. Ja siitä oli kyllä hyötyä, että korjasi itse linjoja pelkän käskytyksen avulla. Saatiin tehtyä melkein virheettömästi riman mestiksien agilityrata joten suorastaan jäi vähän harmittamaan, että en osallistunut kisoihin Pirkon kanssa.  Ava oli alkuun sitä mieltä, että koira ei voi kulkea vajaata kymmentä metriä kauempana ohjaajasta. Haukkui turhautuneena ja yritti käskyttää mua liikkeelle. Huomasin, että hypyille, kepeille ja kontakteille irtosi loppujen lopuksi oikein hyvin, mutta putket eivät vetäneet sitä lainkaan puoleensa. Jännä juttu kun oon ajatellut, että juuri putkiin irtoaa, mutta ei muualle J. Vahvistelin sille siis putkea ja se paransi tahtiaan koko ajan. Mä luulen, että tuon tyyppinen treeni on oikeastaan Avalle tosi hyödyllistä. Molemmille myös kontaktitreeniä ja loppusuorairtoamista sekä hiukan keppitreeniäkin. Oli ne päteviä ja voi että miten kivaa oli tehdä agilityä pitkästä aikaa J

Viime kirjoituksessa tai ehkä facebookissa taisin manata, että seuraavaksi lienee Pasin vuoro liittyä sairastupajengiin. Eipä olis pitänyt! Se loukkasi lauantaina remppaa tehdessä varpaansa, eikä pysty nyt sekään kävelyä kummempaan liikkumiseen. Onneksi ei mitään tuon vakavampaa kuitenkaan ja toivotaan, että nopsasti tuosta toipuu ja pääsee taas kirmaamaan. Sen pitäisi kisata ens viikoloppuna tyttöjen kanssa joten tilaisin nopean paranemisen sunnuntaiksi.

Varpaista varpajaisiin. Lauantaina olis Pasilla sellaisetkin, sillä jotain kerrassaan ihanaa tapahtui maanantaiyönä. Mun pikkuveli Arminsa kanssa sai kertakaikkisen suloisen mustatukkaisen tyttövauvan. Tää täti on ihan pakahtua noin mahdottoman somasta lapsesta. Tervetuloa siis sukuun pikkuPulla J

ihmettelyä

Minkä väriset maalit valitsemme ja miten saa kissalle annettua lääkkeet? Tässä nämä kaksi vähäpätöistä pulmaa, jotka mielessä askarruttavat tällä hetkellä. Oikeastaan on aika mukavaa kun on muunlaisia ajatuksia välissä. Oman olotilan ihmettelyn väliin on hyvä mahduttaa muunkinlaisia juttuja. Ja onhan sitä ajateltavaa tullut tällä viikolla muutenkin kun palasin maanantaina töihin. Vähän kokeilumielessä ja työnkuvaa muokkaillen. Onneksi sellaiseen on mahdollisuus. Kolme päivää meni kivasti, tai no, kaksi ja puoli päivää tarkemmin ajateltuna. Tänään piti jäädä kotiin sillä eilis-ilta, viime yö ja tämä aamu muistuttivat siitä, että liian villiksi ei parane ruveta, vielä. Aamulla mietin, että miten kääntää kylkeä ilman kipua, mutta nyt vointi on jo parempi. Tänään rauhallisemmin ja huomenna toivottavasti taas töihin. Muuta ajateltavaa on tuonut myös tutun loukkaantuminen autokolarissa. Huh, onneksi tuo ehkä positiivisimpiin tyyppeihin lukeutuva henkilö selviytyi hommasta loppujen lopuksi aika pienellä. Tai pienellä jos vertaa siihen, mihin olisi ollut mahdollisuus. Ja sanottava on, että kyllä koiramaailmassa riittää hyväntahtoisia ihmisiä ja hyvää yhteishenkeä kun apua tarvitaan. Kerrassaan pysäyttävän hienoa!

Mutta miksi kissalle lääkkeitä? No siksi kun oli mennyt itseään johonkin rikkomaan. Luulin, että Esa oli taistellut pitkästä aikaa Röykän kuninkuudesta, mutta etujalassa ollut haava ei vaikuttanutkaan puremahaavalta vaan jonkin sortin tapaturma lienee tapahtunut kuitenkin. Jalassa oli isohko viiltohaava, sellainen vekki. Ihon alle oli päässyt ilmaa ja haava oli tulehtunut nopeasti. Nyt saa kipulääkkeiden lisäksi antibioottikuurin ja voin kertoa, että aina ei lääkkeiden antaminen mene kuin elokuvissa.. Sekoita ruuan sekaan..pah. Työnnä kurkkuun..joo, mutta miten säästyä itse tapaturmalta tuossa taistelussa? Samalla muuten eläinlääkärissä löydettiin myös, että sillä on  nivelrikkoa toisessa kyynärpäässä. Tai siis kuvasivat kipeän jalan niin siinä näkyi. Varman nivelrikkoa on muuallakin kun juuri tuossa kintussa. Kuulemma tosi yleistä vanhoilla kissoilla ja onhan tuollakin jo ikää 13vuotta. Esa sen sijaan päätti todistaa meille, että ei ole vanha eikä kipeä ja toi eilen kahden tunnin sisällä kuistille neljä hiirtä näytille. Tokihan asiasta piti komeasti ääntelemällä ilmoittaa. Uloshan sitä ei olisi saanut päästää haavan takia, mutta pääsi toistuvasti karkaamaan meidän hyvistä (?) yrityksistä huolimatta ja nyt haava näyttää jo hyvälle joten menkööt.

Ens viikonloppuna Pasi osallistuu konkkaronkan kanssa Riman mestiksiin. Onnea sille tuonne vuoden tärkeimpiin arvokisoihin.. ;)

Ja sitten jos siirtyisi taas ihmettelemään noita värivaihtoehtoja..



  

Kuulumisia, ei sen kummempaa

Onpas siellä kaunis ilma ulkona. Kirpsakan näköistä, mutta aurinko paistaa. Aika hienoa, mutta mäkin oon päässyt nauttimaan ulkona olemisesta jo enemmän. Oon joka päivä ajellut koirien kanssa johonkin metsään ja istua ihmetellyt siellä niiden touhuja. Avalle oon tehnyt vähän pikkuesineiden etsintää ja pudotettuakin esinettä se on hakenut. Bortsut touhuaa omiaan, eikä niille tarvi ohjelmaa keksiä. Pirkko oli muuten hauska kun Ava yritti löytää mun huulirasvaa vähän huonolla menestyksellä. Olin piilottanut sen yhteen varvikkoon sellaiselle semipienelle tallatulle alueelle. Malinoissi ei meinannut millään oivaltaa, eikä ottaa nenäänsä käyttöön vaan pyöri kuin pieru saharassa ja toi kaikenlaisia tikkuja ja käpyjä mulle kun ei muuta keksinyt- sai myös hyvän idean ja yritti varastaa hanskan mun kädestä.. - kato mutsi, löysin! No Pirkko vissiin ärsyyntyi typerästä malinoissista ja näytösluonteisesti juoksi yht'äkkiä täysiä ruutuun suoraan huulirasvalle, tökkäsi sitä, katsoi minuun ja juoksi taas omiiin (paimennus)puuhiinsa. Ava ei ymmärtänyt tuostakaan kyllä vihjettä vaan jatkoi vielä aikansa ennen suurta oivallusta. Onneksi lopuksi sai ajatukset kasaan ja nenän auki.

Pätmän ja Pirkko kirmaavat sellaista vauhtia, että kyllä heikompia voisi hirvittää. Jos jokin kasvattaa niiden nopeutta ja koordinaatiota niin ihan taatusti tuo metsässä ja erilaisilla alustoilla kirmailu. Lähtevät ihan paikaltaan hurjiin spurtteihin ja väistelevät täydestä vauhdista milloin mitäkin. Välillä en ihmettele, että miksi useimmat mun tietämistä koirista ovat saaneet itsensä rikki metsässä juostessa... Mutta jotenkin tuntuisi onnettomalta kieltääkin noilta tuo juoksemisen ilo, koska se on niille niin parasta. Kotonakin ovat niin bestiksiä, hauskoja seurattavia kerrassaan. Pahkis ja Ava ovat vähän ulkopuolisia noiden kemuissa, mutta ehkä hyvä niin. Ava on liian kömpelö ja Pahkis satuttaisi itsensä. Pahkiksen tilanteesta meiltä aina muuten välillä kysellään. Ei nämä mitään salaisuuksia ole joten kerron, missä nyt mennään.

Kaikkihan ikäänkuin alkoi juhannuksena jolloin loukkasi itsensä kisoissa ja joutui pitkälle tauolle. Tuota ennen oli kyllä jo jonkin aikaa ollut vähän jäykempi takaa ja oltiin seurailtu sitä tarkoin. Tauon jälkeen treenaaminen aloitettiin varovasti ja toisissa treeneissä hyppäsi huonosti lelulle ja satutti itsensä. Tuon jälkeen vietiin se tutkimuksiin, jolloin löydettiin molemmista lonkista nuo nivelrikkomuutokset ja toisesta kintereestä luupiikit. Ilmeisesti lonkissa on nyt pitkäkestoinen tulehdustila päällä, jota ollaan hoidettu. Harmillisesti Pahkis ei ole vieläkään lainkaan hyvässä kunnossa eli ei pysty vielä lenkkeilemään normaalisti. Saa nyt perusjuttujen (nivelvalmisteet suun kautta ja cartrofen-pistokset + osteopaatti) lisäksi koko ajan Rimadyliä ja Gapapentiniä. Jälkimmäinen lääke aloitettiin nyt pitkäkestoisesti, sillä on ehdottomasti parempi sen kanssa kuin ilman. Toistaiseksi siis vielä katsellaan, että mihin kuntoon se saadaan ja toiveena olisi, että sellaiseen, että kestää normaali lenkkeilyn ja jonkin pienen tokoilun edes. Äärimmäisen harmillinen juttuhan tämä on, mutta siitä huolimatta Pahkis on ihan paras Pahkis, eikä meitä tippaakaan harmita, että se on meidän koira. Onnellisia ollaan, että sen kanssa sai huippufiiliksiä agilityssä edes joitain vuosia ja onhan se koirana persoona isolla P:llä. Kaikki ratkaisut mitä sen kohdalla tullaan tekemään ovat varmasti harkittuja ja yritämme ajatella sen parasta. Tällä hetkellä kuitenkin toivomme, että sillä olisi vielä ainakin joitain kivuttomia ja hyviä vuosia edessä, vaikka agilityä näihin vuosiin ei sisältyisikään. Mutta katsotaan aina hetki kerrallaan.

Tällä viikolla Pasi on treenaillut ahkeraan koirien kanssa. Maanantaina Janitan treenit kera Pirkon ja Pätysen, tiistaina Niinulla Pirkon kanssa, keskiviikkona Jarin treenit Avan kanssa, tänään torstaina Sporttikselle Avan ja Pätysen kanssa ja sitten vielä lauantaina Turkuun Elinan oppiin Pirkon ja Pätmänin kanssa. Huh, siinä treeniä kerrakseen ihan huippukouluttajien silmien alla.

Nyt voisin aloittaa hissukseen tässä puuhailemaan jotain siivoushommeleita. Huomenna taas lääkäriin niin sitten taas tietää, missä mennään. Ens viikon maanantaina saattaa jo työtkin kutsua jos vaan kaikki menee tässä hyvin. Eilen tein enkat ja kävelin n.kilsan verran välillä toki istuen ja menihän tuohon ehkä 1,5h, mutta kuitenkin, hengissä selvisin  :)

Taas niin mainiota :)

Ylitän itseni tässä päivitystahdissa! Jos 20h sisään kirjoittaa kaksi päivitystä niin onhan se jo aika innokasta.. :) Mutta hei, turhempiakin innokkuuden kohteita voisi olla joten mennään näillä. Ja jos joku asia innostaa niin onko se koskaan turhaa? Ei taida. Joo ja voihan olla, että aika käy ajoittain vähän pitkäksi niin mikäs tässä kirjoitellessa.

Pääsin tänään kuokkimaan Turku-Janita-treeneihin, jossa Pasi treenasi pirkon ja Pätmänin kanssa ja Raisa Repsan ja Bessin. Rata oli vauhdikas ja oikein mainion oloinen, jota olisi ollut kiva itsekkin päästä tekemään. Ehkä joskus pääsenkin :) Molemmat vetivät kyllä niin hienosti koiriensa kanssa, ihan loistoaksaa! Pasi ensin Pirkon kanssa. Heillä pieniä tilanteita rytmin ja sijoittumispaikan hakemisessa, mutta hei Vau! Kaunista, nopeaa ja tehokasta. Hyvin Pasi on uponnut Pirkonkin ohjaksiin näin nopeasti, vaikka onhan toki nyt nähnyt koiraa läheltä koko ajan. Kepeillä Pirkkis koomaili taas vaihteeksi. Ei uskoisi, että eilen kisoissa veti niitä ihan moitteettomasti. Mutta se on se akillleen kantapää- kepit, joissa loppupäähän kohdistuu "jännitystä". Yleensä näin on jos seuraava este vaatii ohjaajan keskittymistä jossain keppien lähellä Pirkon vielä pujotellessa. Voit siis rauhassa leijeröidä kauas, vedettää jne, mutta jos jäät lähelle keppejä ja ajatus on yhtään seuraavassa ohjauksessa tai esteessä niin silloin voi Pirkko sanoa, että "jos ei Ipsu halua pujoitella loppuun niin ei Ipsun  tarvitse. nih". Tuohon  Janitalta vinkkejä, joita olenkin itseasiassa käyttänytkin ja saanut niillä aina oikeastaan sen eteenpäin tuosta koomailusta kunnes se seuraavan kerran taas iskee vaikka kahden kuukauden päästä. Tuossa pasille pähkinää purtavaksi nyt kun treenailee sen kanssa. Onneksi Pasilla ei ole mitään ongelmaa Pirkon keppien suhteen joten luulen, että sen on helpompi saada niitä eteenpäin kuin minun. Mulle nousee aina käyrät helposti kattoon kun tulee ko.tilanne, enkä oikein sille tunteella mahda mitään. Joku nopeavaikutteinen lääke olisi paikallaan.. :)

Pätmän sitten seuraavaksi kehiin. Supersankari yllätti taas positiiviisesti allekirjoittaneen, jonka on vielä toisinaan hankalaa ymmärtää, miten hurjasti parivaljakko on kehittynytkään nyt tosi lyhyessä ajassa. Toisten koirien kanssa voi olla oikein hyvä vaihtoehto pitää ne hyvin vähäisellä agilityllä lapsuusaika ja aloittaa treenaaminen sitten vasta vähän myöhemmin. Mä luulen, että Pätmiehen kanssa on vältytty tällä toteutuksella aika monesta turhaumanfiiliksestä ja ns. turhilta ongelmilta. Kun koira on enempi valmis niin eteneminen voi tapahtua helpommin. Mutta koiria on monenlaisia ja toisille ihan erilainen lähestymistapa on se paras mahdollinen. Ei ole tässäkään asiassa yhtä oikeaa totuutta. Mutta se mikä ilostuttaa noiden menoa katsoessa on se helppous ja vaivattomuus. Pättis reagoi niin hienosti rytmityksiin, että perusjutuilla pärjää sen kanssa tosi mainiosti. Sen kanssa voi tehdä asiat vähän yksinkertaisemmin, koska se riittää. Se on myös loistava kokoamaan itseään esimerkiksi liikkuvissa kovavauhtisissa valsseissa ja on muutenkin varsin tasapainoinen menijä. Janita taisi todeta, että näyttäisi siltä, että Pätmän on meidän perheen eka helppo agilitykoira ja onhan tuossa perää. Pirkko ja Pahkis ovat olleet aika hulluja menijöitä jo heti alusta pitäen ja niiden kanssa on ollut tarve työstää aika monipuolisesti kaikkea. Niinkuin että onko agilityn suurin tavoite se, että radalla kilpailevat koira ja ohjaaja siitä, kumpi heistä on nopeampi, (tunnetaan myös käsitteenä kilpajuoksu).  Mutta vielä noista. Eli nyt vaan kun Pasi saa kaikki esteet kasaan niin pääsee tuo parivaljakko kisaamaan. Muuten ovat jo kisaamiseen ihan valmiita. 

Repsa ja Bessinkäinen  menivät myös niin hienosti. Ihan olisi voinut kuvitella, että Raisa on tehnyt enemmänkin Bessin kanssa ohjauksia, mutta mulla on aika hyvää sisäpiirin tietoutta asiasta, eikä ne kyllä ole :)  Luonnonlahjakkuuksia varmaankin mä luulen joten miten hienoja niistä tuleekaan kun alkavat oikeasti treenata noita asioita!

 

Pätevää menoa :)

Yökyöpeli päivitys kun uni ei vielä maita. Yritetään kuitenkin vähän lyhyemmin tai ehkä niin tylsästi, että alkaisi nukuttaa?

Pasi episteli perjantaina Pätmänin (ekat epikset!), Pirkon ja Avan kanssa. Niin se vaan turhaan Sussua dissailee, sillä Ava hoiti homman kotiin varmalla menolla ja teki hyvän ja virheettömän radan sekä tienasi rahansa takaisin palkintojen muodossa. Pätmän oli ekalla radalla huippu. Yön ritari innostui kilpailutunnelmasta, eikä meinannut pysyä nahoissaan omaa vuoroa odotellessaan. Radoilla kuitenkin jaksoi keskittyä, vaikka illan hämäryys ei taatusti menoa helpottanut. Pieni lipsahdus ja esteen ohi sujahdus, ekalla radalla hiukkasen liian vauhdikas Aa (pelottavan vauhdikas oikeastaan-yhdellä loikalla ylös ja toisella alas....) ja puomin alastulo näytti myös siltä, että juoksukontakteja on syytä edelleen treenailla. Tokalla radalla Pasi kokeili vähän erilaisia ohjauksia kuin ekalla teki, olivatko sitten parempia, en tiedä. Mutta tosiaan muutamista pikkuvirheistä huolimatta oikein kertakaikkisen mainiota supersankarimenoa! Pirkolla vähän lipsahti ekalla radalla keppien jälkeen ja peittosi Pasin tilanteessa 1-0. Toka erä oli tasapuolisempi, mutta keppien sisäänmenossa koulutti hieman Pasia jälleen, että muistaa antaa hänelle paremmin suoritusrauhan jatkossa. Yleisössä istuessa oli kivaa kuulla kohteliasuuksia noiden menosta kuten "hei nyt menee se mies, jolla on niitä tosi nopeita bordercollieita". Ava sai myös ylesön suosikkipalkinnon (jos ne muutama nainen olisivat palkinnon jakaneet). Kertoivat, että iltalenkillä olivat eksyneet ihastelemaan tapahtumaa ja valitsivat suosikikseen "tämän nuoren ja hienon näköisen koiran, joka meni niin taitavasti ja pysähtyi niin tarkasti näille eräille esteille".

Tässä Pätysen toinen rata. Kamalan hämärää, mutta ehkä tuosta on havaittavissa jotain liikettä:

http://www.youtube.com/watch?v=cstYD2xkKUE&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ


Tänään sitten kisailtiin piirimestaruustunnelmissa ( meidän osuus vain joukkuekisassa, sillä ei asuta piirin alueella). Tai siis Pasi kisasi Pirkon kanssa. Kyllä mun mielestä ne vaan veti hienosti! Pirkko kiisi ja Pasi pysyi perässä. Tai toisinpäin, ihan miten tuon haluaa ajatella. Pasi teki mun makuun välillä vähän rohkeita ohjausvalintoja, mutta selvisivät niistä hyvin joten ehkä voisin laajentaa näkökulmiani. Jokaisella radalla (3kpl) ripsahti yksi rima alas ja ehkä voidaan laittaa noita koiran piikkiin. Sillä taitaa olla vähän hektinen olo Pasin kanssa kun vauhti on kovempi. Pasi voisi tietty jatkossa auttaa kaveriaan radalla vähän enempi ja pitää katsetta paremmin sessessä. Mutta hienoa oli ja kaksi rataa kolmesta oli jopa kisan nopeimmat vedot joten ei huonoa ei. Riman maksijoukkue sai joukkuepronssia joten ihan tyhjin käsin ei tarvinut kotiin palata. Tai ei oltaisi palattu enivei- hyvää kokemusta ja hienoa agilityähän nuo tekivät ja kyllä sitä oli kiva katsoa.

Huomenna Pasilla olis Janitalla treenit Pirkon ja Pätmänin kanssa. Mä lähden katsomaan tottakai, sillä vointi on pysynyt sellaisena ainakin toistaiseksi, että autossa ja hallissa istuminen onnistuvat :) Palaillaan noihin treeneihin myöhemmin sitten. Nyt, öitä.

a,b, C, d...

Voihan syksy. Nyt se on sitten näköjään tullut ja tämä tietää vain sitä, että ilmat kylmenee, illat pimenee ja koirat ovat likaisia lenkkien jälkeen. Jep, en ole mikään fani tälle vuodenajalle, myönnettäköön. Kynttilät ja villasukat on mukava asia, mutta siihen ne ilot kai loppuvatkin? No se tietenkin on kivaa, että koirat aina innostuvat kun ilmat viilenevät, eikä mehut mene treeneissä ainakaan kuuman takia.  Ja joulu on kivaa aikaa ja sitten vuoden vaihteen jälkeen päivät alkaa pidentyä ja alkaa uusien lupauksien ja odotusten aika alkavaa vuotta ajatellen. No, vaikka en fani olekkaan niin jokaisesta syksystä on ihan onnistuneesti selvitty tähänkin saakka joten miksipä ei tästäkin. Ja tämä aika on kuitenkin loppupeleissä nyt omalla tavallaan ihan erilaista kuin koskaan aiemmin joten se tehköön tästä syksystä merkillisen ja ainutlaatuisen. 

On ehkä tyhmää kun täällä blogissa kerron olevan kipeä, mutta en syytä sen tarkemmin. Tiedoksi nyt kuitenkin, että hengissä ollaan, eikä kyse ole mistään kuolemanvakavasta. Korkeintaan pitää varpailla  ja kipujen takia levossa, mutta vain väliaikaisesti. Ja jos nyt jotain asia kiinnostaa niin saapi kysyä, ihan hyvin voin asiasta kertoakkin :) Tämä kun nyt vaan on tälläinen julkinen paikka niin kaikkea ei ole tarvis tätä kautta puida ja puntaroida sen tarkemmin.

Pätmän kävi kuvattavana viime viikolla. Jotta mahdolliset supersankarin ainutlaatuisetkin yksityiskohdat tulisi ikuistettua niin kuvasimme tietenkin kaiken tarpeellisen. Häneltä ei kuitenkaan löytynyt mitään esimerkiksi lentämistä mahdollistavia ylimääräisiä elimiä tai poikkeavaa luustoa, jonka avulla kykenisi kissan lailla tipahtamaan korkeuksista tai sukeltamaan pitkäkestoisesti veden pinnan alla. Kaikki näyttivät ihan normaalilta ja juuri sellaiselta kuin toivoa saattaakin (tai.. ei noi edellä mainitut huonoja lisiä olis!). Toinen lonkista oli hitusen löysempi, mutta ei lainkaan huolestuttavalla tavalla. Niinpä hyvällä ja levollisella mielellä kennelliiton lausuntoa odottelemaan.

Lieman oli kuvat tulkinnut ja lausunut ja päätynyt siihen, että Honkasen ja Isohannin taloudesta puuttuu C-lonkkainen koira. Täytyisihän koko sarja saada kasaan, sillä perheestä löytyikin jo muut A, B ja D edustajat. Tämä tieto ei nyt liioin meitä kuitenkaan viehättänyt ja suorastaan vähän harmittikin, sillä kuvat näyttivät hyville. Onneksemme kuvannut eläinlääkäri kiinnostui myös asiasta ja omasta halustaan otti yhteyttä Liemanniin kysyäkseen, miksi tulokseen oli päädytty. Saimmekin kuulla, että tulos oli roikkunut B:n ja C:n välillä. Reisiluiden päät olivat olleet kauniit ja pyöreät sekä maljakko ollut myös kauniin mallinen, eikä siellä ollut nähtävissä mitään nivelpintamuutoksia. Kuitenkin lonkkamaljakko oli ollut hieman matala ja kun siihen lisättiin tuo pieni väljyys niin se laski sitten tuloksen C:hen. Liemanninkin mukaan lonkat eivät tulisi koiran käyttöön vaikuttamaan  ja ilmeisesti tuo väljyys asia voi hyvinkin muuttua kun pojalle tulee hiukan ikää lisää. Niinpä lienee järkevää kuvata se uudestaan jossain kohtaa ja katsoa, onko löysyys hävinnyt ja nostaisiko se arvostelua asteella parempaan. Varmaa on, että meille harrastamista ajatellen nyt on ihan sama, että onko tuo tulos B vai C. Mutta hitsi kun tuosta pojasta on kuoriutunut niin älyttömän kiva monella tapaa, että mielestäni on suorastaan sääli jos  tämä tulos estää pikkuPätmännien alkuun saattamisen jonkun kivan morsiammen kanssa. No joo, ei tuon silmiäkään ole peilattu, jotta mikälie kaihi sillä kuitenkin on ja ehkä saa ekan epilepsiakohtauksenkin tässä jo piakkoin.. :)

Pasi on treenannut Pirkon kanssa nyt kun en oo ite pystynyt. Vähänhän tuo Pirkkis tuntuu olevan takinkääntäjä, sillä on vallan tyytyväinen järjestelyyn.  Kotonakin on alkanut ehdotella lisääntyvissä määrin Pasille kaikenlaista temppuilua, mutta onneksi sentään muistaa aina välillä myös mutkin. Eilen pääsin ekaa kertaa sitten hetkeen liikenteeseen kun vointi oli parempi. Lähdin illalla katsomaan sporttikselle meidän treeniryhmän ekoja treenejä ja se oli kyllä piristävää. Porukassa kirmailee Pätmänin ja Pirkon lisäksi Voltti ja Prim sekä Repo ja Bessinkäinen. Kamalan kivoja pentuja ja taitavia koiria koko lössi, eikä ihmisseurakaan huonoa ole- tai voisi olla huonompaakin vai miten se menikään ;)  Puolueellisesti hämmennyin erityisesti siitä, miten hienosti Pasi ja Pirkko menivät. Voi tauti, miten se onkaan hieno koira, eikä Pasikaan hullumpi ole. En ole ennen Pirkkoa nähnytkään noin toisen kanssa tekemässä. Voi olla, että Pirkkoa vähän pingottaa kun Pasi on mua nopeampi ja muutenkin ohjaa vähän eritavalla, mutta hyvin pysyi homma kuitenkin kasassa. Pasilla on kaiketi olo, että vähän veitsenterällä mennään, mutta se onkin Pirkko-styleä. Tosi kivaa kun on tälläinen ulkoistamismahdollisuus niin pääsee ite nauttimaan agilitystä edes jollain tapaa :) Vieläkö saisi Pasin houkuteltua Sussu-agilityyn. On se sitä kokeillut, mutta jostain syystä ei nyt intopiukeena ole sitä treeneihin raahannut tuon jälkeen. Ihme tyyppi, sillä onhan nyt Ava-Agility ihan omaa luokkaansa! 

Tänään vointi on pysynyt toistaiseksi "kasassa"joten illaksi olisi suuri suunnitelma päästä taas liikenteeseen. Pasi menee epiksiin koirien kanssa ja aattelin jospa sitä lähtisi sinne istuskelemaan ja ihmettelemään. Toivotaan, että tää nousujohteinen olotila pysyisi edes tälläisenä niin pääsisi tosiaan täältä kotoa makoilemasta vähän ihmisten ilmoille. 

Seuraavat raportit taas jossain kohtaa. Kirjoitettavaa olis ainakin tän illan episten jälkeen tai sunnuntain kisojen, jossa Pasi starttaa Pirkolla riman piirimestisjoukkueessa.