sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vuokkosilla taasen

Pasi oli eilen kisaamassa Pirkkiksen kanssa Vuokkosilla. Etukäteen jo vähän tuumailin, että saapi nähdä, miten homma pelittää kun Pirkkoliisa on selvästi aloittamassa valeraskauttaan. Tällöin on usein hitusen marttyyri ja kaikenkaikkiaan mieliala vähän laskee ja viihtyy enempi itsekseen jossain. Tosin öisin kyllä  kömpii kainaloon ja lenkillä vaikuttaa olevan ihan omanlaisensa. Joskus valeraskaus vaikuttaa siihen niin, että ei tule ohjauksiin ihan niin hyvin, eikä käänny niin tehokkaasti kuin yleensä. Oon myös vähän epäillyt, että on jumissa jostain. Viime sunnuntain kisojen jäljiltä oli vähän jäykemmän oloinen kauttaaltaan, mutta näytti kuitenkin ihan hyvälle hetken päästä. Onneksi aika osteopaatille on varattuna. Ja sitten kun vielä lisää siihen sen, että se ei ole ikinä kisannut näin paljoa lyhyen ajan sisällä naurettavan vähäisellä treenimäärällä toteutettuna, niin saattoihan lähtökohdat olla vähän normaalia huonommat. No ainahan elämä ei mene niin, että lähtökohdat ovat täysin otolliset ja eihän tässä nyt mitään pahempaa kuitenkaan ollut rasittamassa.

Raunon radat näyttivät kivoilta, olivat vähän erilaisia profiileiltaan. Vauhdikkaita, mutta tarkkuutta vaativia. Ekalla radalla nolla oli lähimpänä. Pasi avasi kuitenkin kepeille törkkäsyssä rintakehän liian auki kohti muutaman metrin päässä olevaa okseria, jonne Pirkkis sitten lähti paljoakaan kyselemättä. Kuulemma oli hiukan varastanut Aalta, pöh.. Toka rata oli hyppis, jossa vauhdikas alkusuora kera takaakierron aiheutti monelle ehtimispulmia. Pasi kerkesi, mutta liukastui hiukan ja menetti rytmin kun joutui turvautumaan johonkin hätäratkaisuohjaukseen. Pirkkis myös läks ohjauksesta putkeen ja siihen Pasi taisi keskeyttää tuon radan. Vikalla radalla saivat kiellon jo heti alusta kun alun kaarros venähti. Nelosesteenä olleelta Aalta Pirkkis lähti ilman lupaa johon Pasi palautti sen. Se siitä sitten, eipä jäänyt näistä kisoista paljon jälkipolville kerrottavaa noin tuloksia ajatellan. Mutta sellaistahan se agility on, välillä onnistutaan ja välillä ei. Hienoja pätkiä välissä kuitenkin. Illalla Pirkkis oli taas hiukan jäykemmän oloinen, mutta tänä aamuna on taas ihan normaali. Liekkö kroppa juoksujen jäljiltä löysempi ja reagoi sitten noin? enpä tiedä. Onneksi ei mitään onnu tms. ja venytteli ihan normaalisti. Jotenkin vaan pisti silmään, että kulki enemmän kasassa, nimimerkillä: tarkkasilmäinen ja ehkä harhaluuloinenkin omistaja?

Olin muuten kisoissa eilen ihan tuhannen puhki, liian paljon liikenteessä olemista ilmeisesti. Kai se on myönnettävä, että ihan ei näytä kunto riittävän tuollaisiin 10h setteihin ilman lepoa välissä. Läksin liikenteeseen jo aamupäivällä kun kävin katsomassa perhe S&T:n kanssa tolleripenikoita. Söpiksiä ja tasaisen mukavia olivat, varmasti heille tulee kiva pentu tuolta!  Tuolta sitten kaupoille, matkaan tarttui hoitotasolle pehmustetta, tuttipulloa ja jotain vaatteita. Nyt alkaa olla homma jo aika hyvin hallussa noin niinkuin tavarapuolta ajatellen. On hoitotaso, vaunut kera tilpehöörien, turvaistuin, sitteri, kantoliina, kantoreppu ja jotain vaatteitakin. Työhuone on muuttumassa lastenhuoneeksi hyvää vauhtia, uudet kalusteet on hankittu ja koottu. Työhuoneen tavarat vielä vaativat läpikäymistä, sillä paljon turhaa lienee säästössä, josta olisi aika luopua. Mutta hyvälle näyttää ja onhan tässä vielä aikaa säätää.

No tuolta shoppailemasta sitten sinne kisoihin ihmettelemään ja siellähän se ilta sujuikin sitten kun kisat olivat vielä myöhässä. Kotimatkalla meinasin nukahtaa rattiin ja kotona iski aivan mahoton jumitus. Uni ei kuitenkaan tullut ja kun tuli niin yölä heräilin kaiken maailman raskauskremppoihin. Toinen pohje kramppasi (eipä tullut juotua juuri mitään päivän aikana, itseä siis syyttäminen), lonkat puutui, selkää särki,vatsaa pingotti ja joku ihme kramppi iski mahaankin keskellä yötä. Vali vali ja vali. Mutta onhan se niin, että asiat voisivat olla hullumminkin joten mitäs tässä valittelen :)

Videoitiin ratoja (kiitos kuvausavuille!) ja koitan saada niitä tänne näkyville jossain kohtaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti