valivalivalivali.

omistetaanpas tämä kirjoitus sellaiselle vanhalle ja perinteikkäälle valittamiselle. Ihan vain siksi kun tekee mieli ruikuttaa ja yleensä kun niin tekee, niin asia helpottaa ainakin jollain tavalla. Joku tietysti sanoo, että valittaminen lisää negatiivisuutta jne..mutta pöh sanon minä. Kyllä jokaista välillä ketuttaa ja olkoot se jokaisen oma asia, miten siitä tunteesta eteenpäin pääsee :) Mutta siis tiedossa olotilan valittelua johon tuskin millään lailla liittyy mitään mielenkiintoista koiriin liittyen. Eikun yksi uutinen (tosin ei niin merkittävä) on. Kerrottakoon se ainut koirauutinen siis tähän alkuun.  Optigen muisti minua sähköpostilla, jossa kertoi, että Pirkon veri on saapunut perille. Hyvä juttu, nyt vain ootellaan lopullisia tuloksia. Urosrintamalla on hiljaista vielä, oottelen nyt nuo tulokset niin ollaan viisaampia sen asian suhteen sitten. Toki kyselen ja kyyläilen harvase päivä jotain, mutta siinä kaikki toistaikseksi. Muuten ei mitään mainittavaa. Pasi lähti epiksiin äsken tyttöjen kanssa ja huomenna se on menossa Elinan koulutukseen Piken kanssa. Niin ja pätysen tassut on rikki parista kohtaa joten se joutuu nyt taas himmailemaan treenien suhteen. Hivatin tassut, millähän niihin saisi lisää kovuutta tai jotain ominaisuutta, jotta kestäisivät paremmin kulutusta. 

Ja sitten valittamaan. Oon ehkä elämäni flunssassa. Kurkku oli kipeä viikon verran ja ajattelin jo, että tuskin se siitä huonommaksi menee kunnes muutama päivä sitten tauti todella hyökkäsi päälle kuin joku hirviö. Torstain ja perjantain välinen yö meni valvoessa, olo oli niin tukala ja kuvottava kuin voi olla. Asiaa ei helpottanut se, että jouduin olemaan 12 h syömättä ja juomatta juuri tuona yönä kun perjantai aamuna jouduin käymään sokerirasituskokeessa. Siinä kun hengittelee epätoivoisesti yön suun kautta tukkoisen nenän ja ääri kipeä kurkun kanssa, yskii niin, että oksentaa ja joka rööri on aivan tukossa niin tekisi mieli jossain välissä jotain lämmintä juotavaa ottaa oloa helpottamaan.  Tai edes doupata itseään jotenkin, mutta ei.. Itse sokerirasituskoe oli aivan helppoa kauraa sinällään. Ikäväksi sen teki tuo tappotauti ja kuume, joka nousi sitten siinä pystyssä ollessa. Sokerirasituksiin jouduin vähän yllättäen ja kiireellisesti kun vauvan mahan koko antoi viitettä keskiviikon kontrollissa siitä, että jotain voisi olla pielessä noiden mun sokerien suhteen. Muutenkin kait se oli painoarvion mukaan melkonen jötikkä. No niinhän ne sitten soittelivat tuon kokeen jälkeen perään, että pari arvoista oli yli viitearvojen joten raskausajan diabetestä nyt sitten pukkaisi. Ei riittänyt yhdellä ihmiselle näemmä se, että on saanut kärsiä viitisen kuukautta jatkuvista kivuista jne. myooman takia. Ehkäpä tämä nyt on seurausta tuosta tietyllä tapaa. Tai mitä voi olettaa tapahtuvan kun tälläinen totaalielämänmuutos osuu kohdille? Kun on aiemmin tottunut liikkumaan paljon päivittäin ja yht-äkkiä monta kuukautta kahden sadan metrin kävely päivän aikana on maksimaalinen mihin kykenee? Nythän joulukuussa olo kyllä helpottui ja pystyin pitkästä aikaa jopa tunnin lenkkeihin kerrallaan. Mutta ehkäpä tuo tapahtui liian myöhään kuitenkin. Ja onhan mulla aikamoinen sukurasitekkin olemassa, joka ei nyt sinällään tässä asiassa auttanut hyvään suuntaan. 

Onneksi tuo ylimääräinen mahassa kulkija on päättänyt vähän hellittää otettaan ja sen suhteen tilanne näyttää nyt oikein hyvälle.   Oli jälleen pienentynyt ja oli enää sellainen 6x8cm mötikkä kun isoimmillaan se oli 10x12 senttinen. Mahakas vauvamme oli myös tehnyt sen, mitä sen toivottiin tekevän, mutta joka oli melko epävarmaa eli kääntynyt oikein päin ja työntänyt mennessään tuota kaveriaan syrjemmälle pois keskeisiltä alueilta noin niinkuin loppuaikaa ja synnytystä ajatellen. Jotain erinomaisen hyvääkin tässä siis on tapahtunut sillä saralla. 

Nyt sitten ruokavalio tarkempaa syyniin ja arvojen tsekkausta kotimittauksin. Ja jos ei ruokavalio auta niin sitten kait jotain lääkettä kehiin. Ruokavaliota kun olen pähkäillyt niin sanottakoon, että siihen ei kummempia muutoksia edes voi tehdä. Taidan kuitenkin syödä keskimääräistä terveellisemmin noin yleensäkin. Ehkä nyt sitte otan nollatoleranssin herkkujen suhteen. Eipä niitä nytkään ole tullut kyllä kamalan usein syötyä, kyläilyjen yhteydessä ja kisoissa juu tulee naposteltua aina välillä joku mokkapala. Eipä noista luopuminen nyt maata kaada, mutta vähän epäuskoinen olo, että liekkö se nyt noista on ollut kiinni. No, en tiedä. Maanantaina neuvolaan ihmettelemään asiaa lisää. 

Mutta nyt jos taas lähtis nenäkannuilemaan. Luojan kiitos kuume on hellittänyt niin olo on asteen verran parempi ja turvallisempi vauvaa ajatellen. Ulkona on tosi kaunista joten mieli tekisi pukea kaikki mahdollinen päälle ja lähteä hetkeksi ulos haukkaamaan hieman raitista ilmaa. Pasi soittelikin tuossa, että on jo kotimatkalla. Hyvät oli ollut treenit epiksissä tyttöjen kanssa. Oli palkkaillut molempia kontakteilla, Ava oli tullut kerran Aalta läpi ja Pirkkis oli hoitanut oman hommansa virheettömästi. Hyvä hyvä.