Taas niin mainiota :)

Ylitän itseni tässä päivitystahdissa! Jos 20h sisään kirjoittaa kaksi päivitystä niin onhan se jo aika innokasta.. :) Mutta hei, turhempiakin innokkuuden kohteita voisi olla joten mennään näillä. Ja jos joku asia innostaa niin onko se koskaan turhaa? Ei taida. Joo ja voihan olla, että aika käy ajoittain vähän pitkäksi niin mikäs tässä kirjoitellessa.

Pääsin tänään kuokkimaan Turku-Janita-treeneihin, jossa Pasi treenasi pirkon ja Pätmänin kanssa ja Raisa Repsan ja Bessin. Rata oli vauhdikas ja oikein mainion oloinen, jota olisi ollut kiva itsekkin päästä tekemään. Ehkä joskus pääsenkin :) Molemmat vetivät kyllä niin hienosti koiriensa kanssa, ihan loistoaksaa! Pasi ensin Pirkon kanssa. Heillä pieniä tilanteita rytmin ja sijoittumispaikan hakemisessa, mutta hei Vau! Kaunista, nopeaa ja tehokasta. Hyvin Pasi on uponnut Pirkonkin ohjaksiin näin nopeasti, vaikka onhan toki nyt nähnyt koiraa läheltä koko ajan. Kepeillä Pirkkis koomaili taas vaihteeksi. Ei uskoisi, että eilen kisoissa veti niitä ihan moitteettomasti. Mutta se on se akillleen kantapää- kepit, joissa loppupäähän kohdistuu "jännitystä". Yleensä näin on jos seuraava este vaatii ohjaajan keskittymistä jossain keppien lähellä Pirkon vielä pujotellessa. Voit siis rauhassa leijeröidä kauas, vedettää jne, mutta jos jäät lähelle keppejä ja ajatus on yhtään seuraavassa ohjauksessa tai esteessä niin silloin voi Pirkko sanoa, että "jos ei Ipsu halua pujoitella loppuun niin ei Ipsun  tarvitse. nih". Tuohon  Janitalta vinkkejä, joita olenkin itseasiassa käyttänytkin ja saanut niillä aina oikeastaan sen eteenpäin tuosta koomailusta kunnes se seuraavan kerran taas iskee vaikka kahden kuukauden päästä. Tuossa pasille pähkinää purtavaksi nyt kun treenailee sen kanssa. Onneksi Pasilla ei ole mitään ongelmaa Pirkon keppien suhteen joten luulen, että sen on helpompi saada niitä eteenpäin kuin minun. Mulle nousee aina käyrät helposti kattoon kun tulee ko.tilanne, enkä oikein sille tunteella mahda mitään. Joku nopeavaikutteinen lääke olisi paikallaan.. :)

Pätmän sitten seuraavaksi kehiin. Supersankari yllätti taas positiiviisesti allekirjoittaneen, jonka on vielä toisinaan hankalaa ymmärtää, miten hurjasti parivaljakko on kehittynytkään nyt tosi lyhyessä ajassa. Toisten koirien kanssa voi olla oikein hyvä vaihtoehto pitää ne hyvin vähäisellä agilityllä lapsuusaika ja aloittaa treenaaminen sitten vasta vähän myöhemmin. Mä luulen, että Pätmiehen kanssa on vältytty tällä toteutuksella aika monesta turhaumanfiiliksestä ja ns. turhilta ongelmilta. Kun koira on enempi valmis niin eteneminen voi tapahtua helpommin. Mutta koiria on monenlaisia ja toisille ihan erilainen lähestymistapa on se paras mahdollinen. Ei ole tässäkään asiassa yhtä oikeaa totuutta. Mutta se mikä ilostuttaa noiden menoa katsoessa on se helppous ja vaivattomuus. Pättis reagoi niin hienosti rytmityksiin, että perusjutuilla pärjää sen kanssa tosi mainiosti. Sen kanssa voi tehdä asiat vähän yksinkertaisemmin, koska se riittää. Se on myös loistava kokoamaan itseään esimerkiksi liikkuvissa kovavauhtisissa valsseissa ja on muutenkin varsin tasapainoinen menijä. Janita taisi todeta, että näyttäisi siltä, että Pätmän on meidän perheen eka helppo agilitykoira ja onhan tuossa perää. Pirkko ja Pahkis ovat olleet aika hulluja menijöitä jo heti alusta pitäen ja niiden kanssa on ollut tarve työstää aika monipuolisesti kaikkea. Niinkuin että onko agilityn suurin tavoite se, että radalla kilpailevat koira ja ohjaaja siitä, kumpi heistä on nopeampi, (tunnetaan myös käsitteenä kilpajuoksu).  Mutta vielä noista. Eli nyt vaan kun Pasi saa kaikki esteet kasaan niin pääsee tuo parivaljakko kisaamaan. Muuten ovat jo kisaamiseen ihan valmiita. 

Repsa ja Bessinkäinen  menivät myös niin hienosti. Ihan olisi voinut kuvitella, että Raisa on tehnyt enemmänkin Bessin kanssa ohjauksia, mutta mulla on aika hyvää sisäpiirin tietoutta asiasta, eikä ne kyllä ole :)  Luonnonlahjakkuuksia varmaankin mä luulen joten miten hienoja niistä tuleekaan kun alkavat oikeasti treenata noita asioita!

 

Pätevää menoa :)

Yökyöpeli päivitys kun uni ei vielä maita. Yritetään kuitenkin vähän lyhyemmin tai ehkä niin tylsästi, että alkaisi nukuttaa?

Pasi episteli perjantaina Pätmänin (ekat epikset!), Pirkon ja Avan kanssa. Niin se vaan turhaan Sussua dissailee, sillä Ava hoiti homman kotiin varmalla menolla ja teki hyvän ja virheettömän radan sekä tienasi rahansa takaisin palkintojen muodossa. Pätmän oli ekalla radalla huippu. Yön ritari innostui kilpailutunnelmasta, eikä meinannut pysyä nahoissaan omaa vuoroa odotellessaan. Radoilla kuitenkin jaksoi keskittyä, vaikka illan hämäryys ei taatusti menoa helpottanut. Pieni lipsahdus ja esteen ohi sujahdus, ekalla radalla hiukkasen liian vauhdikas Aa (pelottavan vauhdikas oikeastaan-yhdellä loikalla ylös ja toisella alas....) ja puomin alastulo näytti myös siltä, että juoksukontakteja on syytä edelleen treenailla. Tokalla radalla Pasi kokeili vähän erilaisia ohjauksia kuin ekalla teki, olivatko sitten parempia, en tiedä. Mutta tosiaan muutamista pikkuvirheistä huolimatta oikein kertakaikkisen mainiota supersankarimenoa! Pirkolla vähän lipsahti ekalla radalla keppien jälkeen ja peittosi Pasin tilanteessa 1-0. Toka erä oli tasapuolisempi, mutta keppien sisäänmenossa koulutti hieman Pasia jälleen, että muistaa antaa hänelle paremmin suoritusrauhan jatkossa. Yleisössä istuessa oli kivaa kuulla kohteliasuuksia noiden menosta kuten "hei nyt menee se mies, jolla on niitä tosi nopeita bordercollieita". Ava sai myös ylesön suosikkipalkinnon (jos ne muutama nainen olisivat palkinnon jakaneet). Kertoivat, että iltalenkillä olivat eksyneet ihastelemaan tapahtumaa ja valitsivat suosikikseen "tämän nuoren ja hienon näköisen koiran, joka meni niin taitavasti ja pysähtyi niin tarkasti näille eräille esteille".

Tässä Pätysen toinen rata. Kamalan hämärää, mutta ehkä tuosta on havaittavissa jotain liikettä:

http://www.youtube.com/watch?v=cstYD2xkKUE&feature=c4-overview&list=UUamYSJljtp4fQMzstZ2r9XQ


Tänään sitten kisailtiin piirimestaruustunnelmissa ( meidän osuus vain joukkuekisassa, sillä ei asuta piirin alueella). Tai siis Pasi kisasi Pirkon kanssa. Kyllä mun mielestä ne vaan veti hienosti! Pirkko kiisi ja Pasi pysyi perässä. Tai toisinpäin, ihan miten tuon haluaa ajatella. Pasi teki mun makuun välillä vähän rohkeita ohjausvalintoja, mutta selvisivät niistä hyvin joten ehkä voisin laajentaa näkökulmiani. Jokaisella radalla (3kpl) ripsahti yksi rima alas ja ehkä voidaan laittaa noita koiran piikkiin. Sillä taitaa olla vähän hektinen olo Pasin kanssa kun vauhti on kovempi. Pasi voisi tietty jatkossa auttaa kaveriaan radalla vähän enempi ja pitää katsetta paremmin sessessä. Mutta hienoa oli ja kaksi rataa kolmesta oli jopa kisan nopeimmat vedot joten ei huonoa ei. Riman maksijoukkue sai joukkuepronssia joten ihan tyhjin käsin ei tarvinut kotiin palata. Tai ei oltaisi palattu enivei- hyvää kokemusta ja hienoa agilityähän nuo tekivät ja kyllä sitä oli kiva katsoa.

Huomenna Pasilla olis Janitalla treenit Pirkon ja Pätmänin kanssa. Mä lähden katsomaan tottakai, sillä vointi on pysynyt sellaisena ainakin toistaiseksi, että autossa ja hallissa istuminen onnistuvat :) Palaillaan noihin treeneihin myöhemmin sitten. Nyt, öitä.

a,b, C, d...

Voihan syksy. Nyt se on sitten näköjään tullut ja tämä tietää vain sitä, että ilmat kylmenee, illat pimenee ja koirat ovat likaisia lenkkien jälkeen. Jep, en ole mikään fani tälle vuodenajalle, myönnettäköön. Kynttilät ja villasukat on mukava asia, mutta siihen ne ilot kai loppuvatkin? No se tietenkin on kivaa, että koirat aina innostuvat kun ilmat viilenevät, eikä mehut mene treeneissä ainakaan kuuman takia.  Ja joulu on kivaa aikaa ja sitten vuoden vaihteen jälkeen päivät alkaa pidentyä ja alkaa uusien lupauksien ja odotusten aika alkavaa vuotta ajatellen. No, vaikka en fani olekkaan niin jokaisesta syksystä on ihan onnistuneesti selvitty tähänkin saakka joten miksipä ei tästäkin. Ja tämä aika on kuitenkin loppupeleissä nyt omalla tavallaan ihan erilaista kuin koskaan aiemmin joten se tehköön tästä syksystä merkillisen ja ainutlaatuisen. 

On ehkä tyhmää kun täällä blogissa kerron olevan kipeä, mutta en syytä sen tarkemmin. Tiedoksi nyt kuitenkin, että hengissä ollaan, eikä kyse ole mistään kuolemanvakavasta. Korkeintaan pitää varpailla  ja kipujen takia levossa, mutta vain väliaikaisesti. Ja jos nyt jotain asia kiinnostaa niin saapi kysyä, ihan hyvin voin asiasta kertoakkin :) Tämä kun nyt vaan on tälläinen julkinen paikka niin kaikkea ei ole tarvis tätä kautta puida ja puntaroida sen tarkemmin.

Pätmän kävi kuvattavana viime viikolla. Jotta mahdolliset supersankarin ainutlaatuisetkin yksityiskohdat tulisi ikuistettua niin kuvasimme tietenkin kaiken tarpeellisen. Häneltä ei kuitenkaan löytynyt mitään esimerkiksi lentämistä mahdollistavia ylimääräisiä elimiä tai poikkeavaa luustoa, jonka avulla kykenisi kissan lailla tipahtamaan korkeuksista tai sukeltamaan pitkäkestoisesti veden pinnan alla. Kaikki näyttivät ihan normaalilta ja juuri sellaiselta kuin toivoa saattaakin (tai.. ei noi edellä mainitut huonoja lisiä olis!). Toinen lonkista oli hitusen löysempi, mutta ei lainkaan huolestuttavalla tavalla. Niinpä hyvällä ja levollisella mielellä kennelliiton lausuntoa odottelemaan.

Lieman oli kuvat tulkinnut ja lausunut ja päätynyt siihen, että Honkasen ja Isohannin taloudesta puuttuu C-lonkkainen koira. Täytyisihän koko sarja saada kasaan, sillä perheestä löytyikin jo muut A, B ja D edustajat. Tämä tieto ei nyt liioin meitä kuitenkaan viehättänyt ja suorastaan vähän harmittikin, sillä kuvat näyttivät hyville. Onneksemme kuvannut eläinlääkäri kiinnostui myös asiasta ja omasta halustaan otti yhteyttä Liemanniin kysyäkseen, miksi tulokseen oli päädytty. Saimmekin kuulla, että tulos oli roikkunut B:n ja C:n välillä. Reisiluiden päät olivat olleet kauniit ja pyöreät sekä maljakko ollut myös kauniin mallinen, eikä siellä ollut nähtävissä mitään nivelpintamuutoksia. Kuitenkin lonkkamaljakko oli ollut hieman matala ja kun siihen lisättiin tuo pieni väljyys niin se laski sitten tuloksen C:hen. Liemanninkin mukaan lonkat eivät tulisi koiran käyttöön vaikuttamaan  ja ilmeisesti tuo väljyys asia voi hyvinkin muuttua kun pojalle tulee hiukan ikää lisää. Niinpä lienee järkevää kuvata se uudestaan jossain kohtaa ja katsoa, onko löysyys hävinnyt ja nostaisiko se arvostelua asteella parempaan. Varmaa on, että meille harrastamista ajatellen nyt on ihan sama, että onko tuo tulos B vai C. Mutta hitsi kun tuosta pojasta on kuoriutunut niin älyttömän kiva monella tapaa, että mielestäni on suorastaan sääli jos  tämä tulos estää pikkuPätmännien alkuun saattamisen jonkun kivan morsiammen kanssa. No joo, ei tuon silmiäkään ole peilattu, jotta mikälie kaihi sillä kuitenkin on ja ehkä saa ekan epilepsiakohtauksenkin tässä jo piakkoin.. :)

Pasi on treenannut Pirkon kanssa nyt kun en oo ite pystynyt. Vähänhän tuo Pirkkis tuntuu olevan takinkääntäjä, sillä on vallan tyytyväinen järjestelyyn.  Kotonakin on alkanut ehdotella lisääntyvissä määrin Pasille kaikenlaista temppuilua, mutta onneksi sentään muistaa aina välillä myös mutkin. Eilen pääsin ekaa kertaa sitten hetkeen liikenteeseen kun vointi oli parempi. Lähdin illalla katsomaan sporttikselle meidän treeniryhmän ekoja treenejä ja se oli kyllä piristävää. Porukassa kirmailee Pätmänin ja Pirkon lisäksi Voltti ja Prim sekä Repo ja Bessinkäinen. Kamalan kivoja pentuja ja taitavia koiria koko lössi, eikä ihmisseurakaan huonoa ole- tai voisi olla huonompaakin vai miten se menikään ;)  Puolueellisesti hämmennyin erityisesti siitä, miten hienosti Pasi ja Pirkko menivät. Voi tauti, miten se onkaan hieno koira, eikä Pasikaan hullumpi ole. En ole ennen Pirkkoa nähnytkään noin toisen kanssa tekemässä. Voi olla, että Pirkkoa vähän pingottaa kun Pasi on mua nopeampi ja muutenkin ohjaa vähän eritavalla, mutta hyvin pysyi homma kuitenkin kasassa. Pasilla on kaiketi olo, että vähän veitsenterällä mennään, mutta se onkin Pirkko-styleä. Tosi kivaa kun on tälläinen ulkoistamismahdollisuus niin pääsee ite nauttimaan agilitystä edes jollain tapaa :) Vieläkö saisi Pasin houkuteltua Sussu-agilityyn. On se sitä kokeillut, mutta jostain syystä ei nyt intopiukeena ole sitä treeneihin raahannut tuon jälkeen. Ihme tyyppi, sillä onhan nyt Ava-Agility ihan omaa luokkaansa! 

Tänään vointi on pysynyt toistaiseksi "kasassa"joten illaksi olisi suuri suunnitelma päästä taas liikenteeseen. Pasi menee epiksiin koirien kanssa ja aattelin jospa sitä lähtisi sinne istuskelemaan ja ihmettelemään. Toivotaan, että tää nousujohteinen olotila pysyisi edes tälläisenä niin pääsisi tosiaan täältä kotoa makoilemasta vähän ihmisten ilmoille. 

Seuraavat raportit taas jossain kohtaa. Kirjoitettavaa olis ainakin tän illan episten jälkeen tai sunnuntain kisojen, jossa Pasi starttaa Pirkolla riman piirimestisjoukkueessa. 

Hyvää ja huonoa

Kaippa jonkinmoinen tasapaino pitää elämässä pysyä, ei liikaa hyvää taikka huonoa. Tai onneksi on jotain hyvääkin aina jos nyt muuten on vähän huonoa. Mun vointi meni sitten taas huonompaan, joka ärsyttää niin paljon, että ei tosikaan. Juuri kun ehtii innostua, että parempaan päin niin johan lävähtää päin naamaan, että älä nyt liikaa innostu. Niinpä nyt sitten taas vaakatasossa mennään, toivottavasti ei ihan kamalan pitkään, sillä muun terveyden lisäksi menee kohta hermot kun ei voi mitään tehdä.

Mutta sitten sitä hyvää. Pätmän kävi vihdoin virallisissa kuvissa ja kaikki näytti hyvälle. Ollaan niin onnellisia tuosta asiasta kuin vaan voidaan olla :)  Tässä kun on tullut nyt muutama viikko kotona oltua niin on ehtinyt ihmetellä noita koiria enempi kuin olisi tarpeenkaan. Toistelen nyt itseni, mutta voi että tuo pienimies on symppis. Aamulla heräili (sängyssä) ja oli ottanut illalla vissiinkin kait pallon mukaansa unikaveriksi, sillä pallo oli asetettu etujalkojen väliin kun heräili aamulla. Venytteli siinä ja vahingossa pukkasi tassullaan pallon lattialle, joka vieri sängyn alta toiselle puolelle sänkyä Pahkiksen viereen, joka makoili lattialla. Pättis kaikessa rauhassa aikaa ottaen siirtyi kurkkimaan sängyn reunalla, mihin pallo meni ja kun ei nähnyt sitä niin hiljaksen siirtyi lattialle sitä etsiskelemään. Bongasi sen sängyn alta ja koitti ryömiä sängyn alle sitä hakemaan. Pahkis ei tuosta tykännyt ja murahti pätmänille, että pysyhän kaukana jolloin pätmän kääntyi ja peruutti sängyn alta pois ja kömpi takaisin mun viereen nukkumaan. Hetkeä myöhemmin Pahkis heräsi ja lähti johonkin jolloin pätynen nousi rauhakseltaan ja hyppäsi lattialle hakemaan pallon. Sieltä sitten kaikessa rauhassa pallo suussa se tuli takaisin kainaloon makaamaan.Asetti vielä aarteensa mun päälle ja sitten kellahti itse viereen ja jatkoi torkkumistaan. tehtävä suoritettu. Oon ollut liian pitkään kotona kun jutun aiheet ovat tätä tasoa mutta olihan tuo nyt ihanasti kasassa pidetty juttu. Aatella, että se pystyi pitämään noin pitkän aikaa mielessään tuon tavoitteen: saada pallo takaisin. Tuollaisen toiminnanohjaukseen ei edes ihan jokainen mun asiakas kykenisi ;)  Mutta siinä taas Pätmän hehkutusta kerrakseen. Kuviin liityen vielä eli nyt odotellaan sitten virallisia lausuntoja niistä ja toivotaan, että hyvinä lausutaankin.

Mulla oli tässä kaksi hommaa, jotka pitäisi saada suoritettua: suihku ja aamupala. Sitten jos jatkaisi makaamista, makaamista ja makaamista ja jossain kohtaa aina söisi jotain. Telkkaria, nettisurffausta ja ehkä jotain lukemista aina välissä. Siitä taitaa olla tämänkin päivä tehty.  

Parempaan päin :)

Oma olo on mennyt harppauksen parempaan :)  Kulunut viikko on ollut kertakaikkisen kamala, ahdistava ja välillä vielä jotain enemmänkin. Huoli on ollut kova ja kivut jopa kohtuuttomia muusta pahoinvoinnista puhumattakaan. Mutta onneksi ihmiskeho osaa olla ihmeellinen ja korjata asioita ja nyt pahin on takanapäin. En vielä juhlakunnossa ole ja saikku vielä jatkuu ensi viikonkin, mutta tästä tämä iloksi vielä muuttuu, se on varmaa se :)

Kotona mulla on ollut maailman parhaan miehen lisäksi viisi karvaista terapeuttia, jotka kaikki omilla tyyleillään ovat koittaneet saada mieltä paremmaksi. Todelliset pro-tason terapeutit ovat Pätmän ja Ava, joilla vaan on homma paremmin hallussa kuin noilla kahdella muulla :) Jos itkettää niin vähintään pätmän kömpii kainaloon ja tulee istumaan kahden sentin päähän tukka takana ja silmät sirillään niin kauan kunnes jo vähän hymyilyttää. Siitä sen läsnäolomisesta on röyhkeys ja kovakouraisuus  kertakaikkisen kaukana. Se on kyllä hämmentävän sympaattinen eläin. Ava nyt makaa kainalossa vaikka aamusta iltaan. Ei ole kiire mihinkään, ihanaa olla vain, sanoo sussu ja asettaa itsensä vähän mukavammin kainaloon. Pirkko käy aina välillä tarjoamassa lelua ja kysymässä, että etkö voisi jo jotain vähän touhuta? Ja toisinaan kömpii sekin viereen ja makaa hiirenhiljaa tai yllättäen antaa ison ja märän pusun keskelle naamaa. Pahkis on noissa asioissa vähän kömpelö, mutta kova yritys sillä on. Sen mielestä se voi täysiä tulla makaamaan rinnan päälle niin, että henki meinaa salpautua ja sitten se yrittää tukehduttaa hengen painalla omaa päätään kasvoja vasten- täysiä. Ja kun työnnät sitä pois niin se nauraa- ihan kuin dalmikset meillä on tehnyt eli näyttää kaikki etuhampaansa samalla korskuen ja ehkä yrittää lyödä sua tassulla naamaan. Ole siinä sitten nauramatta kun toinen on ihan pelle.  Esakin on viihtynyt lähellä ja haluaisi aina maata rinnan päällä. Kun vaan pitäisi kynnet sisällä, eikä pumppaisi niilla koko ajan rintakehää niin sen läheisyyttä olisi helpompi arvostaa.. Mutta ihania ovat kaikki, jokainen omalla tavallaan ja tyylillään. Onni on omistaa tuollaisia koiria. Ja Onni on Pasi, joka nyt vaan on supermies.

Pätmänistä vielä. Aamulla puhuttiin Pasin kanssa, että toivottavasti se olisi terve luustoltaan (menee ensi torstaina vihdoin kuviin...hui), sillä se on kyllä niin mukava veijari. On vaan ollut vähän hidas kehittymään monelta osin, että ajoittain ollaan ehkä vähän syyttäkin leimattu sitä tolloksi. Nyt on poika alkanut miehistyä ja järkikin on tullut tekemisiin mukaan joten siitä on kuoriutunut tosi kiva koira.Mä luulen, että siitä tulee kyllä hyvä agikoira ja kun muutenkin on niin symppis niin siitä voisi tulla oikein hyvä isä jollekkin pentueelle. Se on tasapainoinen, sillä on loisto työmoraali ja se kestää kyllä toistoja hienosti. Se syö hyvin ja leikkii myös. Se tulee mainiosti juttuun muiden koirien kanssa ja sen kanssa on helppo liikkua missä vaan. Agiradan reunalla se on kyllä vallaton ja autossa on oppinut haukkumaan ohi käveleville koirille. Se ei ole lainkaan ääniarka ainakaan vielä ja liikkuu alustoilla varnasti. Parasta siinä on tietty tuo sen tapa olla hurmaava. Joku syy siinä on, että sitä halutaan hoitoon joka paikkaan ja aina tulee palautetta, että on hurmannut jonkun. Kyllä mäkin sille enkkapisteet hurmaamisesta antaisin. Ehkä se johtuu vaan siitä, että on eniten meidän koirista sellainen laumaviettinen, tai miten sen sanoisi. Kaikkien kaveri ja parasta on kun saa hyväksyntää ja kehua meiltä kaksijalkaisilta.  Välillä oon miettinyt, että meneeköhän jo liian inhimillistämisen piikkiin jos sanoo, että se on myös jotenkin empaattinen? Sama se, sanotaan silti.

heikkoa happea ja ylösmenojupinaa

Saija haastoi laittamaan valokuvia, jota en unohda, mutta laitetaan ne myöhemmin :)

Viime viikonloppuna kisattiin tyttöjen kanssa, tosin vain lauantaina. Sunnuntainakin piti, mutta olin kipeä joten Pasi pääsi Pirkon kartturiksi ja sussu sai pitää lepopäivän. Lauantain kisoista jäi semihyvä mieli. Ihan upea homma oli, että Ava voitti yhden radan :) Ehkä nollien keruukauden haastavin tavoite on siis saavutettu. Viime vuonna ainakin tuplanollia tuli paljon sen kanssa joten en niistä jaksa huolehtia. Oli se noissakin kisoissa lähellä. Ekalla radalla tipahti puomilta radan loppuosalla, johon keskeytin, keskimmäiseltä tuli se nolla ja vikalla hyppäsi kakkosen väärinpäin, mutta muuten rata oli virheetön.

Ärsytystä ja kiukkua herätti kisoissa juuri tuo puomilta tippuminen. Katsoin tutustumisessa, että lähestyminen näytti siltä, että luontaisella laukkarytmillä ottaa ylösmenolta virheen. Huomasin myös, että tuomarin käsi nousi ahkeraan ylösmenolla erityisesti isompien koirien kohdalla. Niinpä päätin, että rytmitän käskytyksellä, jotta saan sen osumaan (jos rata olisi siis virheetön siihen mennessä).  No niinpä teinkin, yksi laukka-askel ennen puomia käskytin johon Ava reagoin niin, että laukkarytmiin tuli muutos ja osui ylösmenolle. Harmillisesti tuo mun häirintä vaan aiheutti sen, että koiran fokus siirtyi esteestä minuun juuri kriittisellä hetkellä jolloin sen tasapaino horjahti kiipeämisvaiheessa. Puomi oli  tietty kova ja liukas puupuomi, joka ei auttanut tilanteessa. Sussu parka sai räpiköityä itsensä aina tasaiselle osuudelle saakka, josta sitten tipahti kyljelleen maahan. Onneksi näkyvästi ei satuttanut itseään (ehkä ensi kerralla osteopaatilla totuus paljastuu)... Voi että, miten tyhmää. Minun vika. Minä häiritsin sitä ja sain aikaan tuon. Tuohon totuus on. Ja vain, että ei nyt saataisi virhettä ylösmenosta. Oliko tuo nyt sen arvoista.. entä jos olisikin katkaissut vaikka kinttunsa? Jo en olisi häirinnyt sitä niin olisi hypännyt TURVALLISESTI ylösmenon yli. Hieman jäi mietittymään episodin jälkeen, että mikä olikaan ylösmenojen tarkoitus? Lisätä turvallisuutta? Tämä mitä meille sattui ei ollut ennennäkemätöntä. Jatkossa aion kait sitten antaa sen loikkia, sillä mieluummin vitonen kuin rampa koira pahimmasssa tapauksessa.

Inhoan noita puomin ylösmenoja niin paljon, että se vie suorastaan innon koko agilityssä kilpailemisesta Avan kanssa. Agiradoilla suurin jännitys kun on, että osuuko vai ei ja miten rytmitys kannattaa tehdä. Ette tiedä kuinka monta vitosen rataa meillä on plakkarissa juuri tuon virheen takia. Ja juu,olen kyllä treenannut muitakin tapoja tämän kuuden vuoden aikana, joilla sen saisi osumaan. Yksikään tapa ei ole ollut varma ja se ainoa varma tapa (pysäyttäminen) vie meidät kauas palkintosijoituksista. Kilpailla voi kyllä monesta syystä, mutta minä en ainakaan jaksa jännitää kisasta toiseen, että sijoitutaanko nollalla sijalle 5, 10 vai 15..

Tässä Sarin kuvaamana mitä tapahtui:

http://www.youtube.com/watch?v=hj3NFz5L0iU&feature=youtu.be


Pirkon kanssa radat olivat vähän kaoottisia. Oli jatkuvasti myöhässä johon ei ole oikeastaan varaa. Pieneksi puolustukseksi heikkoon ohjaamiseeni ja ehtimiseeni sanottakoon, että oli oikeasti liian kipeä kisaamiseen. Mutta kun mieli teki niin päätin kuitenkin kisata. En pystynyt edes itseäni kunnolla lämmittelemään ja radan jälkeen piti istua alas kun niin pyörrytti. Kivuista nyt puhumattakaan. Tyhmä ja liian sinnikäs minä. Illalla jouduinkin sitten kisojen päätteeksi sairaalaan johon jäinkin hoidettavaksi korkeiden tulehdusarvojen ja kipujen takia. Tästä nyt sitten toivutaan hiljalleen ja ollaan levossa ja sairaslomalla toistaiseksi. En ihan kehdannut kertoa sairaalassa, että kävin juoksemassa päivällä kuusi agilitystarttia välissä itkua pidätellen ja aika heikossa hapessa kaikenkaikkiaan. Kyllä tää agility tekee ihmisestä vähän hullun.

Turkutreeniä ja vähän muutakin

Käytiin eilen Pirkkiksen kanssa Turussa treenailemassa kun päästiin kuokkimaan Mäntsälän koirakerhon treeneihin mukaan - kiitos Laura mahdollisuudesta :) Kivaa oli myös katsella muiden menoa ja ihastella Riinan suloista Annia. On siinä lapsella poskia ja miten nätti ja hymyilevä lapsi :)

Radassa riitti meille tekemistä, totta tosiaan. En arvellut sen olevan meille niin vaikea kuin mitä oli. Liekkö nyt treenit ja kisat menneet pääsääntöisesti niin hyvin, että on tullut joku kumma illuusio, että osataan jo monia asioita itseasiassa tosi hyvin ;) Hyvä tiputus maan pinalla, onpahan taas nöyrempi asenne agilityä kohtaan hetkeksi. Pirkkis kävi kuumempana kuin hetkeen. Tai ei tullut ohjauksiin niin kiltisti, mitä on nyt tullut. Asiaa ei tietty helpottanut, että en osannut olla aina oikeassa kohdassa oikeaan aikaan. Tuo pikkuapina on sellainen menijä, että tekee ratkaisunsa ajoittain niin nopeasti, että en ehdi mukaan sen vauhtiin. Kehuja saatiin kuitenkin siitä, että en mene enää mukaan sen hötköilyyn kuten aiemmin olen mennyt. Tuo on kyllä totta, ei se vauhti mua niin ahdista enää. Nyt ahdistaa ehkä eniten kepit. Tyhmät kepit. Kuinka voi olla niin vaikeaa saada niitä toimimaan myös radalla?  Joo joo, on ne paremmat kuin mitä ehkä annan ymmärtää, mutta en kestä sitä epäluotettavuutta,mitä niihin liittyy. Pirkko kovin mieluusti karkaa pois ja oikean sisäänmenon löytäminen on sille usein ihan liian vaikeaa. Mutta jatkamme harjoituksia. Ehkä pirkkis olis liian täydellinen jos olisi oppinut kepit kuin elokuvissa? Jaakko kehoitti mua vähentämään käsien käyttöä ohjauksessa, vähempikin huitominen riittäisi ja rauhoittaisi menoa. Koitetaan muistaa ja treeneissä kokeilla ja tunnustella.

Pätmän on päättänyt, että siitä tulee sittenkin ihan vakavasti otettava agilitykoira jonain päivänä. Pasi on kyllä aloittanut nyt sen kanssa ihan oikeastikkin treenaamaan joten silläkin lienee osansa tuossa asiassa. Nyt muutaman kerran täällä kotosalla on ollut kaksi hangon keksiä kun molemmat ovat olleet aika fiiliksissä hyvin menneiden treenien päätteeksi. Pätmän on muuten oikeasti tosi hassu veijari. Se on ehkä hyväntuulisin sesse, mitä meidän perheessä on ikinä ollut. Olihan Allikin, mutta usein vähän sellaisella omalla hillityllä tavallaan. Tuo on myös aivan mahdoton hellyyden kaipuussaan. Aivan outo kerrassaan. Aina pitäisi olla naamatusten mahdollisimman liki ja yhdessä. Kun siihen hipaiseekin niin se usein suorastaan lamaantuu paikoilleen silmät sippuralla kun on niin ihanaa kun joku koskettaa. Otat sitten pantaa siltä pois tai pyyhit märkiä tassuja niin ihanaa, joku koskettaa. Tuosta merkiksi se laittaa tukan taakse, siristää silmiään ja heittäytyy kyljelleen. Ihan pöhkö sanon minä. Sille myös kehuminen merkitsee niin paljon. Ihanaa kun saa lauman hyväksyntää. Ihanaa,ihanaa, ihanaa. Kaikki on ihanaa. Jostain syystä se on myös kovin suosittu oman lauman keskuudessa. Se on ihan Pirkon bestis ja Avakin siitä tykkää erityisen paljon (antaa vaikka kävellä päällään kun makoilee sohvalla). Pätmän myös usein ohimennessään painautuu hiukan Avaan liki samalla tavalla silmät sippuralla ja tukka takana. Ja Avastakin se taitaa olla ihan mukavaa kun joku tuollalailla nätisti kaveeraa. Pahkiksella on vähän vaikeaa Pättiksen kanssa. Niillä on selvästi pientä kilpailua erityisesti Pasin huomiosta ja taitaa raukalla ottaa vähän koville nyt kun pasi treenaa niin paljon Pätmänin kanssa. Mutta ottavat omaa laatuaikaa ja käyvät lenkillä kahdestaan tai milloin mitenkin. Loppupeleissä pojatkin tulevat kyllä hyvin juttuun. Eivät ole ikinä tapelleet tai mitään sellaista. Mutta on se hassu. Tässä juuri vilkaisin Ptämäniä kun käveli tuosta ohi. Välittömästi se laittoi tukan taakse, "hymyili" ja yrittää kiivetä kainaloon. Onneksi ei yritä nuolla juuri koskaan, koska se olisi rasittavaa. Pätmän muuten on käynyt kesän aikana muutamia kertoja pelastuskoiratreeneissä Sadun kanssa. Oikein leirilläkin oli mukana tässä taannoin. Ilmeisesti on osaittanut suurta lahjakkuutta siellä suunnassa ja siitä saisi kuulemma oikein kelvollisen pelastuskoiran. Ei ollut hätkähtänyt kovaa pauketta (ampumisia) ja ketteryysesteetkin oli menneet tosi hienosti.

Pasi sai kuvattua Pätmänin ja Pirkon "oo sä nyt lammas ni mä oon paimenkoira ja vaihdetaan sit-leikkiä":

http://www.youtube.com/watch?v=m5PAkcBQFP4&feature=youtu.be

Ens viikonloppuna kisataan ankarasti molempien tyttöjen kanssa. Ilmoitin molemmat la ja su kisoihin ja vieläpä kolmeen starttiin per päivä/koira. Toivotaan meille nollia ja hyvä ratoja!

Hei ja Avalla oli synttärit perjantaina! Sussu on nyt seitsemänvuotias tytönhupakko. Hän on tällä viikolla synttäreiden kunniaksi mm. syönyt sokerikon tyhjäksi, varastanut ison muovikassillisia omenoita ja levittänyt ne ympäri asuntoa (toki maistellen joka toista), tehnyt inventaariota keittiön kaappeihin ja pureskellut tiskiharjaa. Se on kyllä hyvä, että hänellä on päivisin ohjelmaa niin ei käy aika pitkäksi. Onnea maailman kaunein ja hassuin halinoissi!