kohti karsintoja

nämä koirat eivät ole menossa kohti karsintoja :)

Tuntuu, että kesäloma on mennyt kamalan vauhdikkaasti (aasinsilta yllä olevaan kuvaan). Niinhän se usein menee, että kun on paljon tekemistä niin aika menee nopsasti. En tiedä mistä lie kertoo, mutta oon nähnyt ihan liikaa töistä unia vieläkin, vaikka lomaa on jo 3,5 vkoa takana. Onneksi nämä viimeiset kaksi viikkoa on tarkoitus pyhittää todelliselle lepäämiselle (ja treenaamiselle). Aion niin maata rannalla kirja kädessä kunhan kelit sen vain sallii. Ja jos ei salli niin makaa vaikka vesisateessa, prkl. 

Kokkolan reissu oli kovin mukava. Ei niinkään kisamenestyksen takia vaan kaiken muun. Mulla on ihania sisaruksia, kavereita ja sukulaisia. Kokkolaan liittyy paljon kivoja muistoja erityisesti lapsuudesta joten sinne on aina spesiaalikivaa mennä. Radoilla jatkoimme yhden virheen teemaa johon alan jo kyllästymään. Ekalla radalla puomin ylösmeno (ei ottanut), tokalla radalla kompastuin siivekkeseen joka kaatui (mikäs helevetti mua vaivaa kun jatkuvasti näin tohellan), kolmannella putken jälkeen kielto (onko noista putken jälkeisistä kielloista kenties ollut joskus puhetta jossain..), neljänneltä radalta rima ja viimoisella radalla kielto ja ohitus johon keskeytin kun koira alkoi olla jo väsyneen oloinen. Että sellainen "kerää vähän kaikkea" teema.  Noista tuo rimarata taisi olla paras. Femmalla oltiin kolmansia ja aika olis riittänyt voittoon. Rata oli monille vaikea, mutta meidän vauhtiin ihan sopiva (niiden tosi nopeiden koirien ohjaajilla oli vaikeuksia ehtiä kertomaan ajoissa asioita).  Pahkis teki kelposuorituksia Pasin kanssa ja nollakin oli jo tosi lähellä (keinun ylösmenon päässä). Pirkko oli paras lämppäestekoira ja sai kisakirjan. Nyt ollaan jo aika lähellä kilpailemisen aloittamista. Pätmän oppi myös reissussa monia hyödyllisiä asioita. Se osaa nyt huutaa radan reunalla (ei tarvitse itseasiassa olla edes kovin lähellä), vetää hihnassa, haukkua vastaantuleville koirille, haukkua hotellissa ja pissata sänkyyn. Myös paimentamistaipumuksissa se on myös edistynyt, siis toisten koirien kanssa. Se kokeili myös Pätvoimiaan ja uhkasi henkeään kahteen otteeseen, mutta selvisi koettelemuksista hengissä (1. autotielle juokseminen ja rekan väistäminen ja 2. pään työntäminen aidan välistä niin, että pää juuttuu aitaan kiinni). Nyt ollaan siis kotiuduttu reissun päältä ja on aika asettaa nuo kaikki pikkuapinat taas kuriin ja nuhteeseen. Pätmän ehkä kaikista nopeiten, jotta ei ihan pahaksi ala..

Tiistaina käytiin Kaisan luona paimentamassa ja katsomassa myös paimennuskisoja Somerolla. Vaikea, mutta mielenkiintoinen laji. Jos olisin rikas ja vosin jättäytyä päivätöistä niin hankkisin asiasta ehdottomasti lisää kokemuksia. Nyt kuitenkin homma saa pysyä meille sellaisena kesälajina,harvinaisena herkkuna, jota tehdään kun on siihen helposti mahdollisuus. Mistään mitään en vielä ymmärrä, mutta luulisin, että Pirkkoa ei haittaa, että se lampaita silloin tällöin näkee, sillä se tuntuu kyllä viihtyvän paimennushommissa hyvin. Enemmän sillä on ymmärrystä asiasta kuin mulla. 

Ollana ehditty myös vähän aksaamaan sen kanssa ke ja tänään torstaina. Kepit ja keinu etenevät kun niitä treenaa. Niitä pitäisi vaan treenata, sillä tuossa hommassa toistot on kyllä tärkeitä. Tänään ei radan alku sujunut millään, ehkäpä koska neuvottelimme lähtöasioista ja otti siitä itseensä. Loppurata kuitenkin kulki hyvässä sovussa ja sujuvassa rytmissä. Ihanaahan sen kanssa on mennä ja tehdä kun on niin kiva. Yksi asia on kyllä, josta eh tykkää yhtään. Se on juoksujen päätteeksi alkanut puhhailemaan epäilyttäville ihmisille. Pirkosta on epäilyttävää jos esimerkiksi tyhjällä tiellä tulee joku vastaan tai kentälle pölähtää joku alkuperäiseen joukkoon kuulumaton. Se on selvästi epävarma, enkä nyt oikein ymmärrä miksi. Mitään ei ole todellakaan tapahtunut, mutta näin vaan nyt on. En haluaisi tehdä asiasta numeroa viemällä sitä kauemmas, leikittämällä jne..vaan toteamalla ennemmin "anna olla, elä ole tyhmä kun eihän tässä mitään ole", mutta mikä sitten on paras tapa. Mene ja tiedä. Jotenkin tuntuu, että tekemällä numeron asiasta se saa sellaiset mittasuhteet, mitä se ei ansaitse. 

Nyt syömään, jotta kesäkunto pysyy tasaisen paksuna. Viikonloppuna on karsinnat, ou jee!

voihan PiRrkko!

voihan Pirkko, sen kanssa on ollut nyt niin mukavaa tehdä agilityä! Muuten se on ollut aika ärsyttävä, mutta saa sen tällä kertaa anteeksi. Se on ollut juoksujen jäljiltä vähän bitch ja sitä tuntuu ärsyttävän vähän kaikki. Mutta aksassa se on kulkenut kertakaikkisen kivasti tällä viikolla! Hei muuten, pahoittelut tässä vaiheessa. Ajatuksenkulku ei ole kovin säntillistä joten lauserakenteet ja teksti voi olla vähän epämääräisen sekavaa.. :)

Torstaina otin Pirkon Avan tilalle Jarin treeneihin kun Ava oli käsittelyn jäljiltä levossa. Tuosta tulikin mieleen, että kovasti suosittelen osteopaatti Johanna Mankista (http://www.uudenmaanosteopatia.fi/page1.php). Johanna on alkanut ottamaan nyt myös koiria vastaan ja painottaa hommia koiriin elokuun puolen välin jälkeen. Ollaan käyty sen luona nyt pari kertaa ja koirat on todella hyötyneet käsittelystä!

Ja sitten takaisin treenirapsaan. Torstaina treenattiin siis Jarin treeneissä ja eilen meillä oli alueellinen valmennus Pirkon kanssa. En tiedä mikä on napsahtanut kohdilleen, mutta oon niin nauttinut näistä treeneistä sen kanssa :) Muutamia rimoja ja jokunen putkeen livahdus, mutta niin kevyttä, niin helppoa ja oi miten vauhdikasta. Mulla on ollut ensimmäistä kertaa aikoihin tunne, että hallitsen sen menoa juuri sopivasti ja kykenen oikeastikkin ohjaamaan sitä! :)

Jostain syystä olen ajautunut tässä sellaiseen tyhmään kierteeseen, että en ole uskaltanut rohkeasti ohjata  sitä vaan lähinnä kökkinyt taka-alalla ja koira on mennyt menojaan "iik, se meni jo..!". Nyt tajusin, että homma ei voi sellaisena jatkua vaan mun on aika muuttaa omaa ajatusmaailmaa. Mitä sitten jos virheitä tulee siitä johtuen, että rohkeasti ohjaan? Niitä virheitä kun tulee ennenkaikkea silloin jos en ohjaa... Oon kelannut, että miksi en ole oikein uskaltanut juosta? Ehkäpä oon pelännyt, että ottaessani yhden juoksuaskeleen niin tuo kiihdyttää nollasta sataan alle sekunnissa ja mä jään rannalle ruikuttamaan...Ja ehkä juoksee ohi ja tiputtaa rimoja?  Mutta hei, jos en juokse ja ohjaa niin mitä tapahtuu: koira kiihtyy entisestään, valitsee vääriä esteitä, viuhahtaa, tiputtaa rimoja ja karkailee putkiin... Eli, mitä menetettävää mulla on ja miksi kuvittelen, että kökkimällä homma jotenkin alkaisi sujua? Ei mitään menetettävää ja kökkimällä homma ei koskaan ala sujumaan. Nyt on nimittäin niin, että kökkimisen aika on ohi. piste.

Niinpä olen keskittynyt nyt siihen, että olen ohjannut sitä. Ja mitä koira tekee? no koira on suorastaan kiitollisen oloinen, että sen ei tarvi määrätä tahtia. Sekä torstain että perjantain treenien jälkeen se myhäili tyytyväisenä sellainen pieni agilityeuforia ilme naamallaan. Ihana :) En nyt osaa tähän analysoida sen enempiä, tää nyt meni tälläseksi hölmöksi hehkutukseksi, mutta annettakoon anteeksi, sillä just näiden fiilisten takia tätä agilityä vissiin jaksaa treenata, treenata ja treenata.

Tänään lähdetään mökille pariksi päiväksi. Sen jälkeen tiistaina suunnataan paimennuksen kautta Kokkolaan sukuloimaan ja päätetään viikko sitten Klagin kisoihin. Kaikkea kivaa siis tiedossa. Loma on kyllä niin parasta aikaa!

voitokkaat lyylit

Viime viikonloppu meni agirodussa kisatessa ja naatiskellen mukavasta reissusta. Ava keräili kaikkea pientä tylsää, mutta varsin ehjiä suorituksia kuitenkin. No, näinhän  meillä yleensäkin joten perussettiä. Tai no, ei ihan, sillä perjantain radan (hypärin) sössin kompastumalla putkeen, eikä kerätty yhtään puomin ylösmenovirhettä millään radalla. Kyllä harmitti toi kompastuminen, sillä nollia tolta radalta ei paljoa tullut.. mennä nyt sitten ottamaan hylly tollasella virheellä! voi mua kömpelöä... Toisaalta toi oli kyllä niin lähellä nollaa, että miksei olla vaan tyytyväinen? Avo Sm- karsintaradalla sitten radan lopussa okserin rima alas. Tai ehkä törmäys siihen kuvaa paremmin tilannetta. Videolta katsottuna ei vaan tajua, että se on okseri. Onhan noita treenattu, mutta joku arviointivirhe tuli ja tupsahti. Sama kävi muuten vuosi sitten sm-kisojen finaaliradalla. Kiva, että säästelee noi tuon tyyppisiin kisoihin. Ava oli myös kv-radalla, jossa juoksi ohi Aasta. Miksi, en tiedä? videolla näkyy, että mulla on ohjaus kyllä ihan paikallaan, katse koirassa jne. mutta juoksee vaan ohi. Saman oli tehnyt kuulemma Riepukin joten joku juttu siinä oli. Edellinen este syötti vähän ohi, mutta ei musta selitä ihan asiaa. Kerättiin siis kolmelta radalta yhdet virheet per rata: putkeen kaatuminen, okserin rima ja Aan ohijuoksu. On se herkkää ja pienestä kii.

Pahkis teki varsin ehjiä ratoja la ja su. Perjantaina pakka vähän hajos, mutta muut radat oli tosi hyviä.  Vitsit, että se menee kovaa. Suorastaan pelottavan kovaa aina välillä. Esim. open class-radalla veti niin täysiä Aalle, että kuuluttajakin alkoi selvittelemään jotain, kuinka agility on koirille fyysisesti rankka laji. Pahkis ei paljoa itseään kyllä säästele kun kaikki pitää tehdä aina täysii. On se ihme hahmo kun siitä huolimatta tulee melko kiltisti ohjauksiin. Kun vaan pasi ehtii kertomaan asiat riittävän ajoissa niin Pahkis kyllä yrittää täysillä tehdä niinkuin sen kuuluukin. Vauhdikkuutensa takia se ei ole ehkä helpoin eka agikoira, mutta hienoa työtä on pasi tehnyt sen kanssa ja kehittynyt roimasti!

Pirkkiskin pääsi sunnuntaina joukkue alokilpailuun kaahailemaan. Herranjumala, mitä säätöä, paniikkia ja iik! hui! aargh.. apua! -ohjausta. Me kerättiin aika paljon pisteitä, mutta muut joukkueet keräsivät vielä enempi joten voitettiin skaba! hyvä me ja meidän joukkue! :)))))  Oli kyllä niin hauskaa, että ihan oikeasti meinas pissit tulla housuun itse kullakin. Ei vaan meidän joukkueen ratoja katsellessa vaan muiden myös. Agility on kyllä niin hauskaa- varsinkin jos kykenee ottamaan virheet huumorimielellä vastaan!

Käytiin muuten paimentassa eilen pirkon kanssa Hilskalla. Sillä oli kovin kertoileva tyyli ja treeni oli kaiketi oikein hyvä. Paimennus tuntuu olevan aikamoisen vaikea laji ja siihen tulisi panostaa varmasti ihan hirveesti, että pääsisi kiinni niin lampaiden kuin koiran sielunelämään. Mutta käydään siellä nyt tässä heinäkuussa kolmisen kertaa joten ehkäpä vähän opin ainakin vähintään omasta koirastani. Se onkin tässä se mielenkiintoisen asia, miksi oikeastaan koko paimennusta silloin tällöin yritän päästä tekemään - oppia siis tuntemaan enemmän omaa koiraa.

Kesälomaa on vielä riittävän paljon jäljellä, jotta ehtii naatiskelemaan elämästä vielä lisää. Kummasti ne päivät vaan täytyy kaikenlaisista menoista joten vielä en ole ehtinyt päästä nauttimaan sellaisesta tilanteesta kun ei ole muuta tekemistä kuin lukea. Tänäänkin piti olla leppoinen kotipäivä niin mitäpä olen tehnyt puoli neljään mennessä: käynyt eläinlääkärissä, kaupassa ja kukkaostoksilla. Istuttanut kukkia, tehnyt pihahommia, pessyt pari mattoa ja pari koneellista pyykkiä sekä kolme ikkunaa. Pyyhkinyt talon ulkopuolelta ulko-ovet, ikkunalaudat ja pihapiirin postilaatikot. Imuroinut, siivonnut keittiön ja valmistanut makaroonilaatikkoa ja kirjoittanut tämän. Mutta nyt itseasiassa olis reilu tunti aikaa ennenkuin tarvii lähteä koirien kanssa osteopaatille joten jospa sitä avaisi kirjan hetkeksi?