ees ja taas

Nyt vähän rampataan ees ja taas, sairaalassa siis. Mutta en valita, mielummin ramppaan kuin siellä makaan ympäri vuorokauden. Arvot on yhä korkeat joten pitävät mut sisällä aina ensi maanantaihin saakka jolloin taas kontrolloivat noita arvoja. Kuitenkin niin mukavasti suhtautuivat, että saan olla kotona aina päivittäisten sykeseurantojen ja lääkkeen ottojen välissä. Toki jos tilanne johonkin suuntaan muuttuu, huonommaksi siis, niin sitten siellä ollaan ja pysytään. Mutta toistaikseksi kaikki on kunnossa, vauvan sykkeet on hyvät  ja pitää säännöllisesti jotain tanssiharjoituksia tuolla yksiössään. Munkin vointi on ihan hyvä.Voiko näillä viikoilla koskaan ihan timanttinen olo ollakkaan, tuskinpa. Mutta ei kaiketi mitään normaalista poikkeavaa. Lääkäri kehoitti kuitenkin muistamaan, että kotona l-e-v-ä-t-ä-ä-n, sillä kroppa käy aikamoisella kurmituksella kun arvot on korkeat ja muutenkin tietysti kun vauvaa pukkaa koska vaan. Niinpä olen ottanut vinkistä vaarin. Pasi lähti tänään yöksi Poriin hoitamaan sukulaisvelvollisuuksia ja mä sain siskoni tänne avuksi koiria hoitamaan. Noiden neljän lenkitys ei ehkä ole parasta mahdollista lepoa nimittäin. Äsken tuo lähti kaikkien neljän kanssa liikenteeseen ja mua ihan jännittää, että miten selviää. Onhan siinä aika lauma toinen toistaan pahempia apinoita kaitsettavaksi. No, onneksi on Pirkko, joka on kiltti ja helppo. Yksi edes neljästä, kertonee jotain meidän koiran koulutustaidoista. No joo, onhan nuo ihan asiallisia, mutta joskus kun joku yllättävä tilanne (lue:pihasta karkaava koira tms) osuu äkillisesti kohdalle niin saa itsekkin käyttää kaiken auktoriteetin, jotta homma ei lähde lapasesta (lue: karva-apinat eivät kisko nurin). 

Eilen käytiin sporttiksella ja Pasi treenasi molemmat pikkuminkit. Pirkko oli ihan taitava kepeillä, haetaan nyt hyvää fiilistä, itsevarmuutta sekä osaamistasoa lisää ohjureita apuna käyttäen. Pätmänkin pääsi piiiitkästä aikaa. Supersankari oli ihan liekeissä kun pääsi monen viikon tauon jälkeen hallille (ne tassut on olleet auki niin ei ole päässyt tekemään). Sillä intoa piisasi, toisinaan ehkä enemmän intoa kuin älyä, mutta mieluummin noin päin. Kamalan söpö se on kaikessa touhukkuudessaan ja miellyttää mun silmää. Hei ja Pahkis kävi eilen ekaa kertaa akupunktiossa. Ihan oikeasti siinä oli havaittavissa eroa käynnin jälkeen, loistojuttu! Hoiti tulehdusta ja koitetaan saada sitä kivuttomammaksi nyt tuon avulla. Kertoi, että reagoi hoitoon hyvin, tai ainakin tulehdustilanteeseen hoito tuntui vaikuttavan. Muuten ei kummempaa koiriin liittyen. Pasi ilmoittautui johonkin kisoihin viikon päähän Pirkon kanssa, ehkä vuokkosille. Saapi nähdä, että jääkö nuo väliin jos vauva päättää syntyä. 

Pakkailin äsken sairaalakassia valmiiksi. En nyt itselleni sinne mitään vielä osannut laitella, mutta vauvan lähtötamineet tuli pakattua. Että voikin olla noin yksinkertainen asia omalla tavallaan haasteellista. Kun mistäs nyt tälläinen amatööri tietää, että kuinka paljon sille pitää vaatetta niskaan laittaa kotimatkalle. Ja onko se nyt sitten kuinka iso ja kuinka kylmä ulkona on. No, ehkei pukemisasiat mitään tähtitiedettä kuitenkaan ole. On sillä nyt jotain pöksyä, potkupukua, lakkia ja tumppua jne.pakattuna joten eiköhän niillä saada se kotiin tuotua. 

kesytetty pikkuminkki ja sairaalaterkut

Hyvää ja huonoa. Sitähän se elämä usein tuntuu olevan. Mutta kaippa joillain ihmisillä nuokin painottuvat useimmiten jompaankumpaan, joka voi tehdä elämästä asteen verran parempaa tai huonompaa. Tai sanotaanko, että helpompaa tai vaikeampaa. No, kaippa se näin on, että välillä vähän enempi jotain ja sitten taas jotain. Mutta hiljalleen alkaa omalla kohdalla tuntumaan, että pieni raja saisi kuitenkin olla sillä, miten paljon kökköä yhdeksään aika tärkeään ja erityiseen kuukauteen voidaan mahduttaa. Ja sitten manailuni perään heti huutelen, että voisihan sitä tietenkin asiat hullumminkin olla. Asenteesta on juu monet asiat kiinni, niinhän se on. Silti tuo edellä mainittu lause saa mut jotenkin ärtyneeksi. Onneksi ihmismieli on niin kumma, tai ainakin mun mieli, että unohdan menneet aika pian. Tuntuu, että sairaalloisen hankalasta syksystä olisi jo sata vuotta aikaa.

Tässä koneella istuessa kuuntelen samalla vauvan sydänääniä ja katselen, miten ne piirtyvät paperille. Hienot ovat, sen olen  jo tässä oppinut, että nuo suuret vaihtelut sykkeessä ovat hyvä juttu. Se on hassua, miten tämä seuranta saa vauvan aina aktivoitumaan. Kätilö kertoi, että vauvat reagoivat omiin sydänääniinsä ja usein piristyvät seurannan aikana. Mä luulen, että tuo meidän kaveri myös väistelee noita antureita, jotka mun mahan päälle laitellaan. Yrittää muljutella itseään niiden alta pois, mutta tila on käynyt niin vähäiseksi, että turhaan moista yrittää. Tänään sillä on ollut muutenkin kauhea vauhti päällä. Se vissiin tykkää olla sairaalassa. Ehkä tietää, että tää on se paikka, jossa sen elämän suurin asia tulee pian tapahtumaan. Nytkin touhuaa niin, että koko maha hytkyy sinne ja tänne. Hassu pieni.

No tännehän jouduin tällä kertaa koska mun maksa-ja sappiarvot nousivat taivaisiin. Raskaushepatoosi, sellainen sitten. Onneksi se on kovin vaaraton useimmiten, mutta muutamille huono-onnisille kohtalokas, josta syystä seuranta on tarkkaa. Sairaalassa siis ollaan kunnes arvot lääkityksellä saadaan alas tai sitten vauva ulos jos arvot ei laske. Kuulemma ensi viikolla tuota käynnistystä suunnitellaan jos arvot ei ole laskeneet. Tällä hetkellä varmaa on, että olen täällä ainakin torstaihin kunnes katsovat arvot ja päättävät jatkosta. Toivon mukaan arvot olisivat laskeneet siihen mennessä sen rajan alapuolelle, että kotiutuminen onnistuisi.

En haluaisi valittaa, mutta onhan täällä pirun tylsää. Kun olo ei ole sairas, eikä mieli tee levätä niin tuntuu tyhmältä vaan olla, odotella ja hengailla. Pasi on onneksi käynyt täällä ja Pirkkokin tuli tänään moikkaamaan. Voihan itku, kamala ikävä kyllä noita kaikkia.

Pasi kisaili sunnuntaina Lempäälässä tyttöjen kanssa. Tekivät oikein hienoja ratoja ja kotiintuomisena oli nolliakin. Molemmille yhdet nollat, Ava taisi olla hypärillä kuudes ja Pike voitti yhden agiradan. Kaikista hienointa kuitenkin oli, että Pasi sai Pirkkiksen kesyteltyä takaisin sopiville taajuuksille. Tuli äärihyvin ohjauksiin ja teki nätisti kepit ja kontaktit. Se lämmitti kovin mieltä, sillä vähän tuo mopo on tässä päässyt sillä keulimaan. Mutta luojan kiitos se kaikessa kiihkeydessään on kuitenkin kiltti koira, johon pystyy vaikuttamaan. Muuten radoilta tuli yksittäiset virheet sille, ei mitään ihmeellistä, pieniä lipsahduksia vain. Sussukin kulki hyvin. Karkasi putkeen yhdellä radalla ja olisi halunnut Pasilta tarkempaa ohjausta eräässä takaakierto-päällejuoksukohdassa. Mutta hyvä retki oli kyllä kaikinpuolin. Hyvä Pasi ja sesset :)




 

hei mä olen Pätmän, kuka sä oot?

Päivät kuluvat ihmeellisellä vauhdilla. Aamuisin on kerrassaan ihanaa nukkua juuri niin pitkään kuin sielu sietää ja yleensä se sietää aika pitkään, sillä iltaisin tulee kukuttua liian myöhään. Laatuaikaa itseni kanssa kun muu väki nukkuu.. Onneksi Esa-kissa on seuramiehenä, telkasta hömppä ei lopu kesken ja muutama kirjakin on kesken.  Mutta sitten kun nukahdan niin sitten kyllä nukun kuin tukki. Kehtaanko edes myöntää, että tänään nousin vasta klo 11 sängystä? Ja kun vihdoin saan itseni ylös niin hommaa piisaa. Koirat lenkille, siivousta, kyläilyjä, shoppailuja ja kaikenlaista. Olympialaisia toki ohessa ja kyllähän sitä netissäkin tulee surffailtua.  Ja oho, taas on päivä mennyt jo.

Tokihan sitä on treeneissäkin pyöritty ja Pasi kisasi sunnuntaina Pirkkiksen kanssa Jankkilassa. Noista kisoista ei jäänyt kyllä jälkipolville kerskuttavaa, kotiintuomisina 3 x hylly. Molemmat tekivät virheitä minun mielestä, mutta sellaistahan se agility usein tuppaa olemaan. Pirkko käy hitusen liian kuumana tällä hetkellä, eikä Pasin luotto sitä kohtaan ole tästä syystä ihan kunnossa. Ja jos et luota ja yhtään jäät varmistelemaan niin peli on menetetty. Tuon minkin pitää tietää kaikki niin pirun ajoissa. Jos ei tiedä, niin eipähän jää kyselemään vaan meni jo. Mutta ymmärrän Pasia, eipä ole helppoa luottaa kaveriin, joka kiireissään ei hoida tonttiaan niinkuin sen kuuluisi. On tehnyt niitä kuuluisia keppivirheitä  ja karkasihan tuo taas puomiltakin ilman lupia. Ja päräytti mm. päin okseria. Hiphei sanoo Pirkko ja hohhoijaa sanoo Pasi. Mutta kyllä se siitä, ne on yhdessä kuitenkin tosi hyviä. Mun suosikkipari.

Mulle iski  pieni annoskateus kisoja katsellessa. Kisa kisalta ja treeni treeniltä veri vetää enempi ja enempi agilitaamaan. Ehkä fiilis on nosteessa kun tiedän, että pian se hetki koittaa kun pääsen taas. Tai toivon mukaan mahdollisimman pian. Sussu saa hellävaroen saatella mut takaisin radoille. Se lupasi olla kiltti ja kulkea juuri niin hiljaa kuin minäkin. Mutta en saa jurputtaa kuulemma sen ylösmenoista tai sitten se juoksee muakin hiljempaa ja ohi esteistä. Pasi saa jatkaa Pirkon kanssa ja yrittää hankkia niitä tuloksia ensi kesän kissanristiäisiin. Mutta ehkä vähän sukellan senkin ohjaksiin ja kesyttelen sitä tavalla, jonka ei pitäisi haitata niiden menoa. Katsotaan nyt.

Pätmän pääsi tapaamaan sellaisia erikoisia eläimiä kuin lampaita. Esitteli niille itsensä iloisesti häntää heiluttaen ja ehdotti, että nekin pakkaisivat nuori suomi reppuihinsa eväät ja sitten ne voisivat kaikki yhdessä leikkiä rosvoa ja supersankaria. Mitään en paimennuksesta ymmärrä, mutta eipä näyttänyt Pätmänkään ymmärtävän sen enempää. Kaikessa iloisuudessaan ja hölmöydessään se kuitenkin sulatti jälleen allekirjoittaneen sydämen ja edelleen saa hymyn huulille kun asiaa yhtään pähkäilee. Kuulimme, että sen isä on iloinen koira, joka rakastaa vettä. Ainakin nuo ominaisuudet se on periyttänyt pojalleen. On sen isässä paljon muitakin ominaisuuksia kuulemma, jotka tekevät siitä tyylikkään paimenkoiran. No, omena on joissain asioissa kai tipahtanut aika kauas siitä puusta. No joo, pakko kait kuitenkin sen verran selitellä, että ei tuo tietysti ole lampaita sitten pentuajan jälkeen nähnyt. Voisihan tilanne olla hiukka toinen jos olisi. Mutta ei ole ja se ei haittaa meitä, sillä emme ole aikoneet harrastaa lampaiden kanssa muuta kuin ehkä niiden syömistä aina silloin tällöin. Onneksi Pirkko ei kuitenkaan nähnyt parhaan ystävänsä kohtaamista näiden erikoisten kikkarakarvaisten eliöiden kanssa. Se tuskin olisi vieläkään toipunut siitä nolouden multisupermäärästä ja kaveruus olisi nyt todellakin koetuksella.

Uroksia on etsitty ja kyselty. Ja käyty katsomassakin. Mitään kuitenkaan ei ole vielä kerrottavana sillä saralla, mutta olo on kuitenkin melko toiveikas.

Nyt se alkoi!

Voi hurja, tää olis nyt sitten äitiyslomalla. Kuka laittoi ajan kulkemaan noin nopeasti? Perjantaina vikana työpäivänä olo oli vähän ristiriitainen. Tajusin taas, miten paljon tykkään työstäni ja miten paljon päivittäin sille aikaa ja ajatuksia kulutan. Olo oli siis jopa vähän haikea kun töihin paluusta ei ole nyt sitten tietoa. Toisaalta olo oli myhäilevän tyytyväinen samaisesta syystä. Ja iloinen siitä, että olo on nyt näin hyvä kaikkien takana olleiden harmien ja huolien jälkeen. Ajatella, että näin hyvävointisena pääsen viimeiselle kuukaudelle, se on hienoa se! :)  Nyt sitten pääsen kuluttamaan aikaa Pirkon uroksen etsintään oikein urakalla :) Sitä vartenhan tälläinen loma ennen lapsen syntymää on, eikö vaan?  Mun työkaveri psykologi kyllä jotain mainitsi, että vanhemmaksi tuleminen on ihmisen suurimpia kehitystehtäviä joten tuolle muutokselle on nyt hyvä antaa aikaa ja ajatuksia ennen vauvan syntymistä. Mutta pentujen syntymä, vauvan syntymä, äidiksi tuleminen, Pirkon äidiksi tuleminen, isän löytäminen jne. ihan nuo liippaavat läheltä toisiaan ja  sopivat minusta nyt tähän odottelun vaiheeseen oikein mallikkaasti :)

Elinan treenit viime sunnuntaina menivät hyvin Pasilta ja Pirkolta. Pientä napakkuutta  ohjaukseen ja muistuttelua siitä, mitä asioita olisi tarve taas kiiturille vahvistella, jotta homma pysyy kasassa. Keppien loppupäässä kaasujalka painoi liiaksi ja virhemarginaali kasvoi liian suureksi Pirkon karkaillessa sieltä kuuluisasta tokavikasta välistä. On se aika ketku tuo koira, kerrassaan. Kun ei malta niin ei malta. Pöh sille. Mutta nopea se on, huh sentään. Suomen nopeimpia sanoi Elina. No voi olla, en tiedä, mutta riittävän nopea kyllä meidän tarpeisiin. Minäkin pääsin nauttimaan vauhdin hurmasta. En omastani vaan Pirkon. Keskiviikkona Jarin treenien päätteeksi pääsin vähän fiilistelyohjailemaan ja irrottelemaan sitä. Nälkä kasvoi syödessä. Mä niin haluan jo päästä kunnolla tekemään agilitya! Torstaina sitten sporttiksella Ava oli kerrassaan vauhdissa Pasin kanssa. Teki kertakaikkisen hienoja kuvioita ihan ilman Pasiakin. Selvästi kyllä rasittui moisesta ylisuorittamisesta ja ravisteli hetken aikaa aivosolujaan takaisin perusasentoon. Pätmän parka toipuu niitä tassujaan, aina vaan. Pitäisi löytää sille jotkut hyvät tossut, joilla jalkoja saisi suojattua lenkeillä.

Pahkitty on viettämässä laatuaikaa siskoni luona. Siskoni on niin ihastunut siihen, että kyseli sitä taas hoitoon luokseen. Mikäs sitä sinne antaessa kun tulevat niin hyvin juttuun ja tiedän, että molemmille tulee hyvä mieli tuosta laatuajasta. Huomenna se tulee onneksi kuitenkin jo kotiin. Tuleehan sitä aina ikävä kun on reissussa.

geenitestattu Pirkkoliisa

Pirkkiksen loput geenitesti tulokset tulivat eilen. CL ja TNS olivat negatiiviset, mutta harmillisesti se on CEA kantaja. Onneksi tuo ei sen elämään millään lailla vaikuta, mutta asia on nyt sitten vaan huomioitava uroksen valinnassa. Mutta olipas hyvä kun testasimme sen niin nyt tiedämme olla vilkuilematta myös niitä testaamattomia uroksia. Nyt kun tuo tieto on käytössä niin on aika taas aktivoitua uroksen etsinnässä. Onneksi äityisloma alkaa parin päivän päästä (!) niin ehdin paremmin ihmetellä näitä asioita :)

odottavan aika on pitkä

Voi että sentään, pääsin torstaina vähän treenailemaan Pirkon kanssa. Kyllä tuo on vaan niin virkistävää ettei tosikaan. En nyt tietty mitään rataa tehnyt, mutta sylkkäreitä, päällejuoksuja, niistoja ja kontakteja vahvistelin tai yritin lisätä vähän ipsterin tarkkuutta. Olihan tuo normaalia vauhdikkaampi, hyppäsi päin kun en siirtynyt päällejuoksusta alta pois ja lähti mm. kontaktihäiriöön mukaan. Onneksi on kiltti niin yksien virheiden jälkeen lisäsi tarkkuuttaan ja kohensi asennettaan. Ja voi hyvänen aika, millainen lillerilalleri olo mulla olikaan.. että voi ihan lelun maasta poimiminen vaatia ponnisteluita! Niin se vaan on, mutta eihän tässä nyt enää h-hetkeen ole montaa viikkoa jäljellä joten kuuluu kaiketi asiaan tälläinen yleiskömpelyys. Maha on muuten yht'äkkiä ottanut hurjan kasvupyrähdyksen. Ei näy varpaita sen takaa ei, mutta kyllä ne siellä on :)  Aamulla kävin puntarissa, 11kiloa suunnilleen oli tullut lisää lähtötilanteeseen, joka on kaiketi kovin kohtuullinen näille viikoille. Mutta onhan se hurjaa tälläinen muodonmuutos ja toki omalla tavallaan jotenkin ihanaakin.  Onneksi ei kuitenkaan loputon tila.

Tässä muutaman viikon sisällä on kutkuttanut ihan kauheesti päästä kirmailemaan tyttöjen kanssa ja samalla on hiipinyt mieleen ajatuksia, että osaankohan enää lainkaan kun vihdoin ohjaksiin pääsen? Oon viimeksi tehnyt agilityä niinkuin ihan kunnolla elo-syyskuun vaihteessa ja siitä on jo kovin monta kuukautta aikaa. Oman mielen piristykseksi ja mielikuvien säilyttämiseksi oon katsellut videoita aika-ajoin ja fiilistellyt mielessä, miltä homma tuntuikaan. Vaikkapa näitä enkun ratoja (vaikka juoksinkin noissa  oksennus suussa raskausviikkojen takia, mutta kuitenkin):  https://www.youtube.com/watch?v=s1QAGxiX8AE taikka näitä viime kesän kisoja (kiitos Esalle videosta): https://www.youtube.com/watch?v=VWl7_f7uOiQ. Tai sitten agirodun ratoja (huh, mitkä kelit siellä muuten oli!): https://www.youtube.com/watch?v=gcBNWEys9VE

Samalla noita katsellessa oon miettinyt, että millälailla mun tarvii kehittyä kun pääsen taas ohjaamaan. Videoiltakin sen näkee, että lisää rohkeutta ja liikettä ainakin tarvitaan, jotta koiran ei tarvi mua odotella. Pasin kanssa ollaan jo tehty treenisuunnitelmaa kuntojemme kohentamiseksi heti vaan kun saan luvan siihen. Peruskuntotreeniä ihan kotosalla Jerryn hyvien toptiimin aikaisten ohjelmien avulla ja lisäksi sitten mulle intervalli-ja ketteryystreeniä kaupanpäälle. Agilityssä toivoisin, että pääsen luottokoutsien silmien alle treenailemaan, jotta homma lähtee oikeaan suuntaan heti alusta pitäen.Voin kertoa, että tälläisen tauon ja pakotetun aloillaan olon jälkeen on motivaatio sellaisella tasolla, että ei ole koskaan ollut. Katsotaan sitten mitä se todellisuus on kun vauva talouteen asettuu. Yöheräämisiä ja arjen ihmettelyä odottaessa.

Pirkon geenitestien kaksi tulosta tuli muuten perjantaina. TNS ja CL olivat negatiiviset ja nyt vielä odotellaan tuota CEA:ta. Eiköhän ensi viikolla tule sekin.

Tänään tiedossa hyvää seuraa ja syömisen juhlaa kera blinien. Sopii :)