Huh heijaa, hieno viikonloppu! Agility on kyllä suuria tunteita niin hyvässä kuin pahassa. Toiset onnistuvat ja toiset eivät, vaikka halu olisikin kaikilla kova. Ja se kaikki jännitys, odottaminen, into ja vaikka mikä. Ja sitten ne kamalat tapaturmat ja kipeytymiset, joita on nyt sattunut enemmän kuin laki sallii… niin ennen kisoja kuin itse kisoissakin. Toivottavasti kaikki koirat näistä toipuvat ja olisivat pian jo kunnossa.
Ensimmäiset ilon kyyneleet tuli vuodatettua jo perjantaina kun Pasi kisasi Pahkiksen kanssa Sm:ien ”lämmittelykisoissa” . Kaksikko teki aivan huikean agilityradan ollen toisia yli sadan koiran kisassa. Miten kertakaikkisen hienoa menoa niillä onkaan! En harmillisesti nähnyt tuota rataa, mutta pystyn hyvin kuvittelemaan mihin nuo pystyvät onnistuessaan. Nehän pystyvät vaikka mihin ja vielä vähän enemmänkin. Onnea rakkaat, kertakaikkisen hieno juttu!
Lauantaina ratkottiin joukkue SM-mestaruus, johon osallistuttiin Pasin kanssa Imphaa edustaen. Impha eli Impivaaran hallit on Nurmijärvellä toimiva seura, jonka painopiste on kallistunut aikalailla tokoon ja pk-lajien pariin. Agilitya siellä on myös ja oma kenttäkin, jossa treenailee muutamana iltana viikossa muutamia ryhmiä. Kouluttajia sinne on pyydetty pääsääntöisesti seuran ulkopuolelta ja ollaankin Pasin kanssa siellä koulutettu jo jonkin aikaa, yleensä kesät. Osaan treenaajista olen tutustunut jo monta vuotta sitten heidän aloittaessaan agilitya ekan koiransa kanssa ja siten päässyt seurailemaan kehittymistä jo pidemmältä aikaväliltä. Pasi muuten muisteli, että aloitti agilityn aikoinaan Allin kanssa Imphaa edustaen. Taisivat olla mun vetämässä ryhmässä silloin, eikä tästä kovin montaa vuotta edes ole. No joo, ehkä reilu viisi vuotta? Aika menee niin vauhdilla. Mutta asiaan. Olipas oikein hienoa, että tänä vuonna Impha pääsi osallistumaan myös maksikoirilla joukkuekisaan- ensimmäistä kertaa ikinä! Mukana joukkueessa oli Pahkiksen ja Avan lisäksi Jenni Piirto borcol Armaksen kanssa sekä Wenla Westerlund borcol Dieselin kanssa. Jo etukäteen oli tiedossa, että joukkue on hyvä joten mikäs sen mukavampaa sitten kuin lähteä hyvillä fiiliksillä kisaamaan.
Pasi aloitti päivän tehden oikein hienon suorituksen. Radalta tuli kymppi kun yksi rima tipahti ja keppivirhe sisäänmenossa osui kohdille. Mutta ihan parasta oli, että tulos tuli, eikä hyllyä. Siitä oli mukava kakkoskoirakon, Armaksen ja Jennin jatkaa. Tämä pari hoiti hommansa superhienosti. Rata oli kertakaikkisen hyvä ja meno tyylikkään taitavaa kerrassaan! Jenni keskittyi tosi hienosti ja ohjasi jokaisen esteen tarkasti ja päättäväisesti, mahtavaa! Tältä radalta yhtä kontaktivirhettä lukuun ottamatta virheetön suoritus hyvällä ajalla. Hienoa! Kolmantena matkaan lähti Wenla Dieselin kanssa, jotka helpon näköisesti tekivät radalta nopean nollan. Wenla vaikutti niin kylmähermoiselta ja tyyneltä, että ihan kateeksi kävi :) Ja hän kyllä tietää ja tuntee koiransa niin hienosti, että yhteistyö on vaivattoman ja varman näköistä. Ja koirassa kyllä vauhtia piisaa. Nuo ovat kyllä muuten molemmat koirat tavattoman päteviä tavassaan lukea rataa ja valmistella kroppansa käännöksiin. Ja taitavia ovat myös niiden ohjaajat!
Mulla oli ankkurina sitten melkoisen mukavat asetelmat lähteä matkaan kun alla oli tulokset 0,5 ja 10. Sehän oli siis jo varmaa, että joukkue tulee saamaan tuloksen, vaikka minä hyllyttäisinkin (kolmen parhaan tulos huomioidaan, kahdesta hyllystä joukkue ei saa tulosta). Aika moni joukkue muuten hyllytti ja virheitä pukkasi. Ennen vikaa kierrosta joukkueemme sijoitus oli kahdeksas (joukkueita oli mukana yli 70). Myönnettävä kyllä on, että takaraivossa jylläsi ajatus, että nollaradalla sijoituksemme olisi luultavasti kympin sakissa. Niinpä päätin, että nyt jos koskaan on tehtävä se nolla ja hitto sehän tehtiin! Ava tuntui radalla hyvälle, sekin taisi tietää, että nyt jos koskaan on nollan paikka. Pieni lipsahdus oli radan lopussa lähellä, mutta siitä selvittiin kuitenkin ehjin nahoin. Tuon radan jälkeen sitten armoton jännitys lopputuloksesta. Yleisö kohahteli niin useasti, että arvelin, että loppupään koirakoista monille saattoi tulla lipsahduksia, mutta että mitä tapahtuikaan..? ME SAATIIN PRONSSIA!!!!!!! Kyllähän siinä meni hetki tajutessa, että asia on ihan totta. Mutta tottahan tuo oli, ihan oikeasti :)
Kiitos ihan hirmuisesti mahtavalle joukkueelle mahtavasta kokemuksesta! Me tehtiin se!!! Jokainen teki parhaansa ja se tuotti tulosta. Itse ajattelen, että sellainen joukkue on paras, jossa ei tarvitse ottaa ylimääräistä painetta omasta onnistumisesta tai epäonnistumisesta muiden joukkueessa olevien toimesta. Ja mun mielestä meidän joukkue oli voittaja tässä asiassa! Hyvä ja rento fiilis, mutta kuitenkin isosti tosissaan. Aivan loistavaa!
Lauantain yhden unelman toteutumisesta piti kuitenkin toipua sunnuntaille, jolloin ratkottiin yksilömestaruus. Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen startattiin Avan kanssa heti aamusta kisan kuudentena koirakkona. Tunnelmat olivat melko kohdillaan ja ratakin tuntui ihan tehtävissä olevalta, mutta finaalipaikka jäi 15 virhepisteen päähän tällä kertaa. Kaikki nuo tulivat kerättyä kolmen esteen aikana: kielto, okseri alas ja vielä kolmantena keppivirhe. Videolta suoritus näytti paremmalta, miltä se tuntui. Jälkikäteen on helppo olla viisas ja todeta, että tuo kohta olisi pitänyt rakentaa eri ohjauksia käyttäen. Mutta mitäpäs sitä jälkikäteen murehtimaan liiaksi. Tilanne oli ja meni, kiitos ja näkemisiin tällä kertaa meidän osalta.
Loppupäivä meni muita kannustaessa ja jännittäessä. Ehdittiin siinä päivän aikana pohtia kyllä mm. mielenkiintoisia lisätienesti tapoja, odottakaas vaan.. hauskaa siis oli, vaikka vettä satoi ajoittain ihan kaatamalla. Finaali oli tietenkin jännä niinkuin arvokisoissa kuuluukin. Mun voittajasuosikki makseissa oli ollut jo pitkään valittu joten sen puolesta meni sitten jännätessä. Voi olla, että maha pyörähti ympäri, syke oli kaksisataa ja ehkä vähän pyörryttikin kun mun suosikkiparin vuoro oli tuloillaan. Ja sitten ne vaan tuli ja tekivät sen, missä ovat Suomen parhaita! Onnea siis miljoonasti Raisa ja Repsa! Luulenpa, että emme kykene keskustelemaan normaalisti kaiken lässytyksen takaa ehkä viikkoihin ja hyeenamainen hymy tekee yleisilmeestä hieman erikoisen vähäksi aikaa… mutta se kuuluu nyt asiaan. Annetaan palaa vaan!
ONNEA Raisa monestakin syystä: taitavuudesta, nöyryydestä, hyvin suunnitelluista treeneistä ja kisoista, paneutumisesta, pitkäjänteisyydestä, fiilistelystä, ajoittaisen hampaiden kiristelyn ja pettymyksienkin kestämisestä, tavoitteellisuudesta, tahdosta, motivaatiosta, yhdessä tekemisen ilosta, hyvästä koiravalinnasta ja kaikesta. Paljon olet saanut kouluttajilta, mutta taputtele nyt itseäsi olkaan, sillä sä olet tärkeimpänä vienyt asiat oikealla tavalla eteenpäin ja nähnyt vaivaa asioiden eteen. Ja sen takia te ootte nyt Suomen mestareita :) Onnea, onnea ja vielä kerran Onnea!
